Pyhä Makrina Vanhempi

Pyhä Makrina syntyi Pontoksen Neokesareassa 200-luvun puolivälin tienoilla. Lapsuudessaan hän ehti tuntea kaupungin ensimmäisen piispan pyhän Gregorios Ihmeidentekijän (17.11.). Diocletianuksen vainon aikana Makrina pakeni miehensä kanssa Neokesareasta ja sai kärsiä monenlaisia vaikeuksia uskonsa tähden.

Makrina on loistelias esimerkki hurskaasta kristitystä, jonka rakkaus ja usko Jumalaan kantoivat runsasta hedelmää sukupolvien päähän. Hän kylvi lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa uskon siemenen, ja esimerkkinsä kautta hän sai kaikki läheisensä kaipaamaan hengellistä täydellistymistä. Niinpä hänen lapsistaan (Basileios Vanhempi) ja lastenlapsistaan (Makrina Nuorempi) kasvoi kirkon tukipilareita. Eritoten kahdesta hänen lapsenlapsestaan tuli koko kirkon opettajia ja aikansa suurimpia kirkkoisiä: Basileios Suuri (1.1.) ja Gregorios Nyssalainen (10.1.) muistelivat eri yhteyksissä isoäitiään. Basileios kirjoitti saaneensa oppia tuntemaan Jumalan ja hurskauden ihanteen pikkupoikana äidiltään ja varsinkin isoäidiltään, jonka seurassa hän oli suuren osan lapsuudestaan.

Hyvän elämän elettyään pyhä Makrina nukkui pois rauhassa 330-luvulla.