Pyhä Makarios Korinttilainen

Pyhä Makarios, maallikkonimeltään Mikael, syntyi Korintissa vuonna 1731 maineikkaaseen Notaraksen sukuun. Samaa sukua oli ollut myös Kefallonian saaren suojeluspyhä Gerasimos (20.10. k. 1579), samoin kaksi Jerusalemin patriarkkaa. Vartuttuaan Mikael opiskeli Kefallonian saarella kuuluisan Eusthatios-nimisen opettajan johdolla.

Kefalloniassa innostus luostarielämään valtasi nuoren Mikaelin ja hän siirtyi vanhemmiltaan salaa Peloponnesokselle Suuren lavran luostariin. Kun vanhemmat saivat tietää hänen kadonneen, isä alkoi etsiä häntä eri luostareista ja lopulta löysi hänet ja toi kotiin. Kotonaan Mikael alkoi viettää askeettista elämää tutkien Raamattua ja pyhien isien opetuksia. Noihin aikoihin Korintin lastenkoulu jäi ilman opettajaa. Mikael suostui opettajaksi ja vieläpä ilman palkkaa – olihan hän varakasta sukua.

Mikael oli toiminut opettajana kuusi vuotta, kun Korintin arkkipiispa Parthenios kuoli. Yksimielisesti korinttilaiset valitsivat Mikaelin uudeksi arkkipiispakseen, vaikka tämä oli vielä maallikko ja vain 33-vuotias. Hänet vihittiin munkiksi ja hän sai nimen Makarios. Korintin johtomiesten saattamana hän meni Konstantinopoliin, missä ekumeeninen patriarkka Samuel I vihki hänet kirkollisen järjestyksen mukaan ensin diakoniksi, sitten papiksi ja tammikuussa 1765 piispaksi.

Arkkipiispana Makarios toimi tarmokkaasti hiippakuntansa hyväksi pyrkien erityisesti kohottamaan papiston hengellistä ja tiedollista tasoa. Hän myös perusti lukuisia kouluja. Hänen lupaavasti alkanut paimentehtävänsä katkesi kuitenkin Venäjän ja Turkin sotaan (1768–1776). Katariina Suuri nostatti sodan aikana Osmanien valtakunnan kristittyjä asukkaita kapinaan lupaamalla heille sotilaallista apua, joka kuitenkin jäi vain lupaukseksi. Kreikassakin tapahtui monia kansannousuja. Notaraksen suku sekaantui kapinahankkeisiin, ja perheen oli pakko paeta Joonian meren saarille, jotka kuuluivat Venetsian alaisuuteen. Arkkipiispa Makarioskin vietti kolme vuotta Zakynthoksen saarella. Vaaran mentyä ohi hän siirtyi Aigeian meren puolelle Hydran (Idra) saarelle. Siellä hän tapasi nuoren Nikolaoksen, josta sittemmin tuli Filokalian toimittaja Nikodemos Athosvuorelainen. Jo silloin Makarioksen huomio kiinnittyi tähän poikkeuksellisen lahjakkaaseen nuorukaiseen ja on todennäköistä, että he jo tuolloin keskustelivat yhteisistä kirjallisista hankkeista turkkilaisten ikeen alla huokailevien kreikkalaisten valistamiseksi. Vähän ennen sodan päättymistä Turkin sulttaanin hallitus Korkea Portti antoi ekumeeniselle patriarkalle määräyksen, että kaikki Peloponnesoksen piispat oli vaihdettava uusiin. Näin Makarios menetti lopullisesti piispanistuimensa Korintissa mutta sai kuitenkin pienen eläkkeen.

Piispa Makarioksesta tuli nyt eräänlainen kiertävä sisälähetystyöntekijä. Hän vaelsi paikasta toiseen, saarnasi, opetti ja kirjoitti. Tavallisesti hän asui jossakin luostarissa. Ensin hän meni Khios-saarelle ja sieltä vuonna 1777 Athokselle. Tällä käynnillä hän kohtasi Athokselle asettuneen Nikodemoksen ja antoi tälle käsikirjoitusnipun painokuntoon saatettavaksi. Näin sai alkunsa ortodoksisen maailman keskeinen hengellisen elämän opas Filokalia. Teoksen tärkeimmät käsikirjoitukset Makarios oli löytänyt Vatopedin luostarin kirjastosta. Myöhemmin Makarios julkaisi yhdessä Nikodemos Athosvuorelaisen kanssa myös kokoelman Euergetinos, joka sisältää valtavan määrän erämaaisien elämäntarinoita ja opetuksia. Heidän julkaiseminaan ilmestyi monia muitakin teoksia, niiden joukossa muun muassa Moskovan patriarkan Platonin katekismus, joka oli käännetty venäjästä kreikaksi.

Athoksella Makarios liittyi kollybadeihin ja hänestä tuli yksi liikkeen johtajista. Kollybadit pyrkivät palauttamaan takaisin vuosisatojen varrella unohtuneita kirkon alkuperäisiä käytäntöjä. Näistä eniten huomiota saivat usein tapahtuva ehtoolliseen osallistuminen ja vainajien muistopalvelusten pitäminen sunnuntain sijaan lauantaisin. Vääriin käytäntöihin tottuneet oppimattomat munkit kuitenkin vastustivat heitä fanaattisesti. Monien muiden kollybadien tapaan Makarioskin joutui poistumaan Athokselta, jossa hän tosin vieraili vielä uudelleen. Tästä lähtien Makarios asui pääasiallisesti Khioksella ja välillä myös Patmoksella, jossa hänen Kumanavuorelle rakennuttamansa pieni erakkoluostari on edelleen olemassa. Siellä hän kirjoitti Patmoksen Johannes Teologin luostarin perustajan pyhittäjä Kristoduloksen elämäkerran.

Makarioksen nimettömänä kirjoittama pamfletti “Usein tapahtuvasta ehtoolliseen osallistumisesta”, mikä oli kollybadien kuningasajatus, herätti ilmestyessään valtaisan polemiikin. Ne, joiden mielestä ehtoollisella oli sallittua käydä vain muutaman kerran vuodessa, saivat aikaan, että Konstantinopolin Pyhä synodi aluksi tuomitsi kirjan. Myöhemmin kuitenkin patriarkka Neofytos VIII puolusti Makariosta ja tunnusti kollybadien alkukirkon perinteeseen pohjautuvat näkemykset oikeiksi. Kun Nikodemos Athosvuorelainen oli editoinut Makarioksen teoksen, patriarkka jopa suositteli kristikansalle sen lukemista. Pyhää Makariosta voidaankin pitää 1900-luvun puolivälistä lähtien laajasti ortodoksiseen maailmaan levinneen usein tapahtuvan ehtoolliseen osallistumiskäytännön isänä.

Makarios kävi myös Korintissa. Isänsä kuoleman jälkeen poltti kaikki tämän hallussa olleet velkakirjat vapauttaen näin monet veloistaan. Jonkin aikaa hän vietti myös Vähän-Aasian puolella vauraassa Smyrnan kaupungissa ja harjoitti siellä monenlaista hengellistä toimintaa Johannes Mavrogordatoksen taloudellisen tuen turvin. Makarios oli ottanut huolekseen Nikodemos Athosvuorelaisen runsaan kirjallisen tuotannon painatuksen. Mavrogordatoksen lisäksi Smyrnasta löytyi muitakin mesenaatteja, jotka auttoivat Makariosta painatuskuluissa.

Khioksella Makarios toimi kirjallisten töittensä ohella rippi-isänä ja hengellisenä ohjaajana. Hän valmisti kolme pyhää uusmarttyyria Polydoroksen (3.9.), Teodoroksen (17.2.) ja Demetrioksen (14.4.) marttyyrikilvoitukseen. Makarios pani alulle myös uusmarttyyrien eli islamilaisen vallan aikana uskonsa takia surmattujen kristittyjen marttyyrikertomuksien kirjoittamisen. Näin syntyi teos Neo-Leimonarion, “Uusi Niitty”, jonka hänen oppilaansa Athanasios Paroslainen julkaisi Makarioksen kuoleman jälkeen vuonna 1819. Uusmarttyyrien historiaa täydensi myöhemmin Nikodemos Athosvuorelainen teoksellaan Neo Martyrologion, “Uusi marttyyrikertomuskokoelma”.

Ollessaan valmistamassa Neo Leimonarion-teosta painokuntoon pyhä Makarios sai sairauskohtauksen. Hänen kehonsa oikea puoli halvaantui. Hän sairasti vuoteenomana kahdeksan kuukautta Athanasios Paroslaisen ja Nikeforos Khioslaisen hoitaessa häntä. Koko ajan hän suri sitä, ettei hän omasta mielestään ollut vielä pannut alkua katumukselle. Hän siirtyi pyhien kuoroon 74-vuotiaana 17.4.1805, “esipaimenena esipaimenten joukkoon, askeettina askeettien joukkoon ja marttyyrien valmentajana marttyyrien joukkoon”, kuten hänen elämäkerrankirjoittajansa Athanasios Paroslainen toteaa.

Heti pyhän Makarioksen kuolemansa jälkeen, jo ennen hautausta tapahtui suuri ihme. Hautajaisiin tuli äitinsä mukana aasin selässä Argiri-niminen tyttö, joka oli sairastunut isorokkoon nelivuotiaana ja jonka käsivarressa oli 14 märkivää haavaa. Argiri parani äkillisesti, kun Makariosta palvellut veli siunasi hänen käsivartensa Makarioksen päähineellä. Khios-saarella Makariosta kunnioitettiin pyhänä jo hänen elinaikanaan, ja hänen poismenonsa jälkeen kunnioitus levisi koko Kreikkaan ja muuhunkin ortodoksiseen maailmaan. Virallisesti hänet kanonisoitiin heinäkuussa 1983. Myös Makarioksen lähimmät oppilaat ja hengenheimolaiset Nikodemos (14.7.), Athanasios (24.6.) ja Nikeforos (1.1.) on kanonisoitu pyhiksi.

17
4