Pyhä Leontios, Jerusalemin patriarkka

Pyhä Leontios syntyi Strumnitsassa Makedoniassa 1100-luvun alussa ja sai kastenimekseen Leo. Hän luki jo lapsena pyhiä kirjoituksia ja pyhien elämäkertoja. Isänsä kuoltua nuori Leo päätti matkustaa Konstantinopoliin, missä hänet vihittiin munkiksi Ptelidionin Jumalanäidin luostarissa ja hän sai munkkinimekseen Leontios.

Leontios alkoi esiintyä kaupungilla Kristuksen tähden houkkana, jota ihmiset pilkkasivat. Näin hän ansaitsi niin suuren Jumalan suosion, että hän sai ihmeidentekijän armon. Leontios pystyi pitelemään paljaissa käsissään palavia hiiliä, joilla hän suitsutti kadunkulmissa olevia ikoneita. Hetken ajan hän ajatteli saavuttaneensa korkean pyhyyden tason, mutta hän torjui tämän ajatuksen ja kutsui itseään tomuksi ja tuhkaksi. Kun hän heitti päällysviittansa tuleen, se ei vahingoittunut, vaikka hän toisti tämän lukuisia kertoja. Omia ihmeitään nähdessään hän pelkäsi ylpeyden demonin tekevän tyhjäksi hänen kilvoittelunsa, jos hän jatkaisi houkaksi tekeytymistään, ja niin hän päätti houkkakilvoittelunsa.

Kun Tiberiaan piispa tuli käymään Konstantinopolissa, Leontios meni hänen oppilaakseen ja oli hänelle kuuliainen kaikessa. Piispa vietti hesykastista elämää Aukhenolakkoksen vuorella Bosporinsalmen Aasian puoleisella rannalla. Kerran kaupunkimatkalla Leontioksen asioiden hoito kesti niin kauan, ettei hän ennättänyt viimeiseen laivaan. Eräs pappi olisi majoittanut hänet, mutta Leontios tiesi, että papilla oli kauniita tyttäriä, eikä halunnut joutua alttiiksi kiusauksille, ja sitä paitsi piispa oli käskenyt hänen palata yöksi luostariin. Hän heittäytyi salmeen, jonka virtaukset kantoivat hänet toiselle rannalle, ja pääsi näin ajoissa perille häntä odottavan hengellisen isänsä luokse.

Kun piispa päätti lähteä Tiberiaaseen omaan hiippakuntaansa, hän otti oppilaansa mukaan. Myrsky pakotti heidän laivansa poikkeamaan Patmoksen saarelle, missä he viettivät useita päiviä tutustuen Johannes Teologin luostariin ja Ilmestyskirjan luolaan. Sitten he jatkoivat matkaa Kyprokselle aikoen myöhemmin matkustaa Jerusalemiin ja sitten Galilean Tiberiakseen. Jumalan johdatuksesta Leontios halusi kuitenkin palata Patmokselle, koska veljestön kilvoittelu siellä oli miellyttänyt häntä, ja piispa suostui siihen. Luostarin igumeni Teoktistos havaitsi Leontioksen poikkeukselliset ominaisuudet ja otti tämän vastaan, mutta kehotti vielä parratonta nuorukaista pysyttelemään keljassaan tapaamatta muuta veljestöä ja käymättä jumalanpalveluksissa. Vetäytyminen yksinäisyyteen antoi Leontiokselle tilaisuuden lukea rauhassa pyhiä kirjoituksia, paastota, kyynelehtiä, rukoilla lakkaamatta ja harjoittaa ankaraa askeesia. Hänellä oli tapana hakata itsensä verille krokotiilinpyrstöstä valmistetulla ruoskalla ja maata alastomana hautakammiossa luiden päällä koskaan unohtamatta kuolemaa.

Myöhemmin Leontios sai kuuliaisuustehtäväkseen auttaa kirkonpalvelijaa. Hän hoiti tehtävänsä huolellisesti tinkimättä kuitenkaan askeettisesta kilvoittelustaan. Igumeni koetteli ankarasti hänen nöyryyttään, mutta totesi nuoren munkin timantinkovaksi, sillä tämä oli saavuttanut täydellisen järkkymättömyyden eikä koskaan valittanut vaan pysyi tyynenä niin kunniaa saadessaan kuin loukatuksi tullessaankin. Hän luki kaiken aikaa Raamattua sekä dogmaattisia ja hengellisiä kirjoituksia ja osasi ulkoa kokonaisia kirjoja, ei ainoastaan marttyyrien ja muiden pyhien elämäkertoja vaan myös pyhien isien opetuksia, joten hänen oli helppoa laatia teologisia tutkielmia uskon syvimmistä mysteereistä. Koska hän ei halunnut pahoittaa toisten veljien mieltä, hän oli syövinään heidän nähtensä, mutta vei ruoan salaa linnuille.

Kun Leontios vihittiin suureen skeemaan ja papiksi, hänelle tarjoutui tilaisuus osoittaa vieläkin enemmän nöyryyttä veljestön edessä. Sitten hänet nimitettiin vielä luostarin taloudenhoitajaksi, joka oli vastuussa koko tämän erittäin suuren luostariyhteisön aineellisesta puolesta. Tämäkään tehtävä ei saanut häntä unohtamaan suuntautumista Jumalan puoleen, vaan hän rajoitti nukkumisen yhteen tuntiin ennen aamun ensimmäistä jumalanpalvelusta. Uhrautumisestaan hän sai palkkioksi runsaasti armoa. Pyhä Johannes Teologi ilmestyi hänelle muistopäivänään ja käski hänen toimittaa liturgia tuntia aikaisemmin, koska Johanneksen piti ehtiä vielä Efesokseen, missä kristityt myös viettivät hänen juhlaansa.

Kun isä Leontios oli hoitamassa luostarin asioita Konstantinopolissa, hän kävi vanhassa Pyhän Daniel Styliitan luostarissa ja halusi jäädä sinne jäljittelemään tuon hyveellisen pyhän kilvoittelua. Hän palasi omaan luostariinsa saadakseen sen johtajalta siunauksen vaihtaa luostaria, mutta saapuessaan sinne hän saikin kuulla, että Jumala oli juuri kutsunut igumenin luokseen ja tämä oli nimennyt Leontioksen seuraajakseen (1158).

Leontios olisi halunnut kieltäytyä tehtävästä, mutta alistui kuitenkin Jumalan ja igumenin sekä veljestön tahtoon. Hän lisäsi luostarin valvomis- ja paastokilvoittelua, varjeli veljiä demonien ansoilta ja paljasti heille heidän salaiset ajatuksensa, joita he eivät kehdanneet paljastaa hänelle päivittäisissä synnintunnustuksissaan. Kun erästä noviisia vaivasivat Jumalaa pilkkaavat ajatukset, Leontios kehotti tätä laittamaan kätensä hänen hartioilleen, jotta hän voisi ottaa tämän koetukset kannettavakseen. Joskus hän osoitti sanoissaan suuttumusta, jos siitä oli jollekin veljelle apua, mutta hänen sielunsa säilyi aina yhtä rauhallisena hänen pysyessään jatkuvassa yhteydessä Jumalaan. Lapseton aviopari pyysi häntä rukoilemaan, että Jumala lahjoittaisi heille lapsen, ja vuotta myöhemmin heidän toiveensa täyttyi. Leontios kestitsi luostaria ryöstämään tulleita merirosvoja, mutta kun he vaativat muutakin saalista ja sen puutteessa sytyttivät luostarin laivan tuleen, hän rukoili pyhää Johannes Teologia rankaisemaan heitä, jolloin merirosvojen laiva miehistöineen upposi. Muut merirosvot kuulivat tästä eivätkä rohjenneet häiritä luostaria.

Monia vuosia myöhemmin Leontios sairastui niin vakavasti, että ei pystynyt syömään, juomaan eikä nukkumaan. Parin viikon ajan vain hänen hengityksensä osoitti hänen olevan elossa. Silloin hän sai Jumalalta ilmoituksen, että hänelle suotiin vielä 13 ½ vuotta elinaikaa, yksi vuosi jokaista sairauspäivää kohden.

Seuraavana vuonna, kun Kreetan viranomaiset kieltäytyivät antamasta luostarille sen Kreetalla olevien tiluksien vehnäsatoa, veljestö pyysi Leontiosta matkustamaan Konstantinopoliin ja vetoamaan keisariin, koska he tarvitsivat kaiken viljan. Leontios epäröi, koska hän oli saanut Pyhän Hengen ilmoituksen, ettei enää palaisi matkaltaan Patmokselle satunnaisia käyntejä lukuun ottamatta. Hänen saavuttuaan Konstantinopoliin keisari Manuel I Komnenos vakuuttui Patmoksen luostarin johtajan hyveistä ja halusi vihkiä hänet Kyproksen arkkipiispaksi, mutta Leontios kieltäytyi tietäen, että se ei ollut Jumalan tahto. Vuonna 1170 hän suostui vihittäväksi Jerusalemin patriarkaksi, koska hänelle oli jo kauan sitten ennustettu tätä tehtävää. Tuohon aikaan Jerusalem oli ristiretkeläisten hallussa ja sen ortodoksiset patriarkat joutuivat olemaan evakossa, yleensä Konstantinopolissa.

Matkallaan Pyhään maahan Leontios viipyi jonkin aikaa Kyproksella, jossa Jerusalemin patriarkalla oli omaisuutta ja asunto pienessä sivuluostarissa. Sen jälkeen hän matkusti Akkoon (Acre), missä ortodoksinen patriarkka vakituisesti asui, sillä latinalaiset eivät päästäneet häntä Jerusalemiin. Leontioksen ei koskaan sallittu toimittaa jumalanpalvelusta Jerusalemissa, mutta hänen maineensa ihmeidentekijänä levisi nopeasti Syyrian ja Foinikian kristittyjen keskuudessa, jotka tulivat joukoittain pyytämään siunausta Jumalan mieheltä.

Kerran Leontios matkusti salaa Jerusalemiin kunnioittamaan pyhää hautaa. Tämän matkan aikana hän teki rukouksillaan lopun hirvittävästä kuivuudesta, joka oli vaivannut Jerusalemia, ja pelasti siten seuraavan sadon. Latinalaiset kristityt arkkipiispansa johdolla tulivat kateellisiksi ja lähettivät miehiä päättämään patriarkan elämän, mutta Jumala ei sallinut heidän koko yönä löytää hänen huoneensa ovea, jolloin heidän aikeensa raukesi tyhjiin.

Pyhä Leontios nukkui kuolonuneen 14. toukokuuta 1185, kun kolmetoista ja puoli vuotta oli kulunut hänen sairaudestaan ja Jumalan ilmoituksesta, että hän eläisi vielä näin kauan. Loppuun asti hän noudatti rukoussääntöään ja askeettista elämäntapaansa. Taiteilija määrättiin maalaamaan hänen kuvansa, mutta hän ei millään saanut sitä onnistumaan, aivan kuin Leontios olisi nöyryydessään kieltänyt kuvansa maalaamisen. Hänen hautauksensa jälkeen tapahtui monia ihmeitä. Neljä päivää hänen kuolemansa jälkeen tuoretta verta virtasi vuolaasti hänen kahden sisäkkäisen arkkunsa läpi ristin muotoisesti ja taivaallinen tuoksu levisi ympäristöön.

14
5