Pyhä jumalankantajaisä Efraim Syyrialainen

Yksi kirkon taivaan kirkkaimmista tähdistä syttyi kaukaisessa idässä, kun pyhä Efraim (syyr. Afrem) syntyi vuoden 306 tienoilla. Hänen kotikaupunkinsa Nisibis sijaitsi Rooman valtakunnan itäisimmässä kolkassa Persian rajan tuntumassa. Efraim kiinnostui kristinuskosta jo nuorena. Lapsuudessaan hän näki erikoisen ilmestyksen. Siinä hänen suustaan alkoi tulla ulos viiniköynnöstä, joka pursusi rypäleterttuja. Taivaan linnut tulivat ja söivät sen hedelmiä, mutta mitä enemmän ne söivät, sitä enemmän oksista puhkesi uusia terttuja.

Nuorukaisen lahjat huomattuaan piispa Jaakob Nisibisläinen (13.1.) otti hänet suojelukseensa. Jaakob opetti Efraimia rakastamaan hyveitä ja mietiskelemään lakkaamatta Jumalan sanaa. Raamatun kirjoitusten tutkiminen sytytti hänen sydämeensä sellaisen tulen, että hän ei enää pitänyt maailmaa ja sen anteja minkään arvoisena. Efraimin uskosta ja luottamuksesta Jumalaan tuli luja ja horjumaton kuin Siionin vuori. Ruumiiltaan ja sielultaan puhtaana hän omaksui kokonaisvaltaisen kilvoitustavan ja rukouksellisen asenteen, joka täytti hänen koko olemuksensa.

Efraim otti kasteen noin 20-vuotiaana. Hänestä tuli pian kaupungin kristittyjen opettaja. Eräs hurskas vanhus näki unen, jossa taivaasta laskeutui Jumalan lähettämiä enkeleitä. Yksi heistä piteli kädessään kirjakääröä, jonka molemmat puolet oli kirjoitettu täyteen. He kysyivät toisiltaan: ”Kenelle tämä olisi uskottava?” Joku ehdotti yhtä, toinen toista, mutta muut vastasivat aina: ”He ovat kyllä pyhiä ja vanhurskaita, mutta ei heistä ole vastaanottamaan tätä.” Monia pyhiä mainittuaan enkelit sanovat lopulta, että käärön voi vastaanottaa ainoastaan pyhä Efraim. Ja niin he antoivat käärön hänelle. Jonkin ajan kuluttua vanhus sai kuulla, kuinka ihmiset olivat alkaneet puhua Efraimista hämmästelevään sävyyn: ”Hänhän opettaa aivan kuin hänen suustaan pulppuaisi lähde.” Pyhän Hengen armo täytti Efraimin niin voimakkaasti, että hänen kielensä ei kyennyt lausumaan taivaallisia ajatuksia niin nopeasti kuin Jumala niitä hänessä nostatti. Tästä johtuu hänen epätavallinen rukouksensa: ”Herra, pidätä armosi virtaa.”

Efraim eli apostolien tavoin vailla omaisuutta ja rukoili vuodattaen kyyneleitä niin synninmurheesta kuin Jumalan ihmeellisten salaisuuksien paljastumisen ilosta. Hänen sanansa ja tekonsa olivat Kristuksen nöyryyden mukaisia.

Kaunisääninen Efraim palveli kirkkoa diakonina. Hänen vihkimyksensä tapahtui kreikkalaisen legendan mukaan seuraavasti. Efraim näki näyn, jossa Kesarean piispa Basileios Suuri näyttäytyi ikään kuin maan taivaaseen yhdistävänä tulipatsaana. Efraim lähti Kappadokiaan ja saapui Kesareaan teofaniajuhlan aikaan. Efraim ei osannut kreikkaa, mutta hän näki, kuinka piispan saarnatessa hänen olkapäälleen laskeutui valkoinen kyyhkynen, joka kuiskasi jumalallisia sanoja piispan korvaan. Sama kyyhkynen ilmaisi piispalle myös Efraimin läsnäolon, jolloin Basileios haki hänet alttariin, vihki hänet diakoniksi ja lähetti takaisin kotimaahansa.[1]

Kerrotaan, että Efraim tapasi kerran ilotytön, joka tarjosi hänelle palveluksiaan. Efraim teeskenteli suostuvansa ja lähti naisen mukaan, mutta hämärien sivukujien sijasta hän toikin naisen suoraan kaupungin keskusaukiolle. Nainen kysyi: ”Miksi tuot minut tänne? Eikö sinua hävetä, kun ihmiset katsovat?” ”Naisparka”, Efraim vastasi, ”sinä pelkäät toisten ihmisten katseita – miksi et pelkää Jumalan katsetta, joka näkee kaiken ja on viimeisenä päivänä tuomitseva niin tekomme kuin salaisimmat ajatuksemmekin?” Nainen tuli katumukseen, ja Efraim ohjasi hänet kirkon yhteyteen.

Rooma ja Persia kävivät alueella monia verisiä sotia vuosien 338–387 välillä. Tästä koitui Persian puolella eläneille kristityille suuria vaikeuksia erityisesti sen jälkeen kun kristinuskosta oli tullut Roomassa hyväksytty uskonto, sillä persialaiset alkoivat pitää kristittyjä Rooman liittolaisina. Nisibis oli Rooman viimeinen sillanpääasema alueella, ja Persia piiritti sitä useaan otteeseen. Pyhän Jaakobin ja Efraimin esirukousten turvin kaupunki varjeltui valtaukselta vuonna 338, jolloin persialaiset piirittivät kaupunkia pitkään.

Vuonna 363 Rooma ja Persia solmivat rauhansopimuksen, ja Nisibis luovutettiin Persialle, jossa kristittyjä vainottiin. Tästä kuullessaan kaupungin kristityt järkyttyivät ja päättivät lähteä evakkoon. He ottivat mukaansa esipaimenensa pyhän Jaakobin reliikit ja lähtivät vaeltamaan kohti länttä. Tässä joukossa kulki myös pyhä Efraim. He päätyivät syyriankielisten kristittyjen keskuspaikkaan Edessaan. Sitä kutsuttiin ”siunatuksi kaupungiksi”, sillä sen uskottiin olevan Kristuksen itsensä siunaama: perimätiedon mukaan kuningas Abgar oli saanut Kristukselta viestin, jossa luvattiin, ettei vihollinen koskaan valtaisi kaupunkia. Lisäksi kaupungissa oli muun muassa Kristuksen käsittätehty kuva ensimmäiseltä vuosisadalta, apostoli Tuomaan reliikit, marttyyrien hautoja, lukuisia kirkkoja sekä viisaita opettajia ja askeettisia kilvoittelijoita.

Edessassa Efraim eli askeettista erakkoelämää kaupungin tuntumassa ja kieltäytyi nöyrästi papin- ja piispanvihkimyksistä. Hän ei kuitenkaan sulkeutunut lopullisesti majaansa eikä jättänyt seurakuntaelämää. Pyhä Efraim ei kätkenyt saamaansa armoa vaan jakoi mietiskelynsä hedelmiä kaikille kirkon jäsenille. Sanoillaan Efraim koristeli kirkon, Kristuksen morsiamen, niin kuin kultainen kruunu koristellaan jalokivin. Edessassa viettämänsä kymmenen viimeisen elinvuotensa aikana Efraim jatkoi monipuolista opetus- ja kirjoitustyötään. Hänen ympärilleen kerääntyi suuri joukko oppilaita. Ryhmää kutsuttiin Edessassa ”persialaisten kouluksi” ja muualla ”Edessan kouluksi”. Se saavutti suurimman kukoistuksensa seuraavan parin vuosisadan aikana.

Edessan vuosinaan Efraim laati suurimman osan kirjoituksistaan. Hän puki hengellisen kokemuksensa ja totuuden tuntemisensa runolliseen muotoon ennennäkemättömän kauniilla tavalla. Hänen sanotaan kirjoittaneen syyriankielistä runoutta yli kolme miljoonaa riviä. Näistä suuri osa käsittelee kristinuskon perusasioita kuten Kristuksen merkitystä ja kirkkovuoden juhlien teemoja. Efraimin runollisia tekstejä otettiin kirkossa liturgiseen käyttöön jo hänen elinaikanaan. Hän laati myös kommentaareja Raamatun kirjoihin, opetuksia harhaoppeja vastaan, eräitä filosofisempia kirjoitelmia sekä kirjeitä erakoille ja askeeteille.

Kun Edessan alueelle tuli nälänhätä, 66-vuotias Efraim jätti keljansa ja meni hyväosaisten puheille kysymään, miksi he eivät säälineet kärsivää kansaa vaan pitivät kaiken itsellään. Rikkaat vetosivat siihen, ettei heillä ollut sellaista luotettavaa tahoa, jonka kautta apu menisi varmasti perille. Efraim tarjoutui itse hoitamaan tehtävän, ja rikkaat suostuivat antamaan omastaan Efraimille, joka käynnisti avustusohjelman. Kokonaisen vuoden ajan hän järjesti sairaiden hoitoa, ruuan jakoa ja kuolleiden hautaamista sekä teki itsekin väsymättömästi työtä kärsivien hyväksi. Kun tilanne alkoi helpottaa, Efraim palasi keljaansa, jossa hän nukkui pois kuukauden kuluttua (373).

Efraimin tapauksessa askeesin tarkoituksena ei ollut vain oma hengellinen jalostuminen: pukeutumalla rääsyihin ja syömällä vain surkeinta ruokaa hän osoitti solidaarisuutta ja sympatiaa köyhiä kohtaan. Kuinka kristitty voisi herkutella ja elää ylellisesti, jos naapurustossa nähdään nälkää? Tälle periaatteelle Efraim pysyi uskollisena kirjaimellisesti kuolemaansa asti: hän pyysi, ettei hänen hautajaisissaan käytettäisi kukkia tai tuoksuaineita ja vaati tulla haudatuksi kaupungin huonomaineisimmalle hautausmaalle, köyhien ja rikollisten osastolle.

Efraimin hautajaisista muodostui valtaisa kansanjuhla, johon kerääntyi suuri joukko askeetteja ja pyhiä kilvoittelijoita Edessaa ympäröiviltä vuorilta. Tapahtuman merkitystä kuvaa, että siitä on maalattu oma ikonityyppinsä, Pyhän Efraimin kuolonuneen nukkuminen.

Efraim jätti perinnökseen suuren määrän käsikirjoituksia, joita hänen oppilaansa kopioivat ja joissain tapauksissa kenties myös viimeistelivät. Lisäksi he kirjoittivat usein omatkin työnsä Efraimin nimissä. He katsoivat ajatusmaailmansa hedelmien olevan Efraimin puusta versoneita eivätkä siksi halunneet ottaa niistä kunniaa itselleen. Efraimin aitojen kirjoitusten lukumäärää on siten vaikea arvioida. Satoja hymnejä on kadonnut, mutta aitoina pidettyjä hymnejä on säilynyt viitisensataa, homilioita kolmisenkymmentä ja proosateoksia kymmenkunta. Jälkimmäisistä tärkeimpiä ovat armeniankielisinä säilyneet evankeliumikommentaarit.

Armenian lisäksi Efraimia alettiin jo varhain kääntää kreikaksi, koptiksi, arabiaksi, etiopiaksi ja latinaksi. Käännösprosessissa runomuotoiset teokset jäivät varjoon, ja Efraimin nimiin alettiin sen sijaan laittaa yhä enemmän Syyrian alueelta peräisin olleita luostarihenkisiä kirjoituksia. Tästä syystä kreikankielinen Efraimin tekstien kokoelma on erittäin askeettinen ja luostarihenkinen, vaikka syyriankielisissä Efraimin teksteissä ei tällaisia painotuksia juuri ole. Efraimia on käännetty myös useille nykykielille kuten venäjäksi, nykykreikaksi, saksaksi, englanniksi, ranskaksi, ruotsiksi ja suomeksi[2].

Pyhää Efraim Syyrialaista kutsutaan muun muassa nimityksillä Pyhän Hengen harppu, koko maailman opettaja, Pyhän Hengen soitin, Syyrian leijona, ihmeiden säteitä loistava valo, hedelmällinen viinipuu, viisauden lähde, Kristuksen salaisuuksien astia, eläväksitekevien veisujen täyttämä virta, Kristuksen viisauden salaisuuksien aarreaitta ja kultaa vuodattava toinen Efrata.