Pyhä Joakim Itakilainen, ”Papulakos”

Pyhä Joakim syntyi Ithaken saarella vuonna 1786 ja sai kasteessa nimen Johannes. Kun hän oli vielä aivan pieni, hänen äitinsä kuoli. Isä solmi uuden avioliiton. Äitipuoli ei välittänyt pojasta, joka pienestä pitäen kävi ahkerasti kirkossa, rukoili ja paastosi. Evankeliumi ja hengelliset kirjat olivat hänen mielilukemistaan. Tämä kaikki ärsytti äitipuolta niin, että hän taivutti Johanneksen isän keskeyttämään poikansa opinnot ja lähettämään tämän laivapojaksi.

Pian Johanneksen elämä sai kuitenkin uuden käänteen. Laiva ankkuroitui Vatopedin luostarin satamaan, jolloin Johannes sai tilaisuuden vierailla luostarissa. Hän ihastui heti kovasti luostarielämään ja taivutti igumenin vastaanottamaan hänet luostariin, vaikka hän oli vasta 17-vuotias. Laivan kapteeni vastusteli, mutta Johanneksen onnistui Jumalan avulla taivuttaa tämäkin vapauttamaan hänet palveluksestaan. Kun hänen isänsä sai kuulla asiasta, hän murehti pojan menettämistä, mutta äitipuoli oli tyytyväinen.

Nopeasti Johannes vihittiin pieneen skeemaan, jolloin hän sai nimekseen Joakim. Kun hänen kestävyyttään ja nöyryyttään oli koeteltu eri kuuliaisuustehtävissä, hänet vihittiin suureen skeemaan ja valittiin pian luostarin johtokuntaan. Tuohon aikaa Vatopedin luostarin mailla toimiva Athoniada-koulu kukoisti, ja epäilemättä myös nuori munkki Joakim sai sieltä oppia ja vaikutteita.

Kreikan vapaussodan puhjetessa vuonna 1821 isä Joakim, joka oli ollut Athoksella noin 20 vuotta, sai siunauksen lähteä antamaan hengellistä ja eettistä tukea vapaudestaan taistelevalle kansalle. Peloponnesoksella hän huolehti kodeistaan karkotetuista ihmisistä. Hän onnistui siirtämään monia vanhuksia ja naisia lapsineen Joonian saarille, jotka olivat Iso-Britannian alaisuudessa. Kaikkialla isä Joakim nostatti väestön kristillistä tietoisuutta ja vahvisti heitä torjumaan turkkilaisten yritykset käännyttää heitä islamiin mitä erilaisimmilla houkutuksilla.

Kun rauha palasi, isä Joakim, joka tunnettiin lempinimellä Papulakos, ”isäkulta”, vetäytyi taas rakastamaansa hiljaisuuteen. Hän ei palannut Athokselle vaan asettui asumaan synnyinseudulleen Ithakeen, jossa hän rakensi itselleen keljamajan metsäiseen rotkoon. Siellä hän vietti ankaran askeettista elämää paastoten ja lakkaamatta rukoillen. Näin hän edistyi pyhittymisen tiellä ja kohosi tilaan, jossa armon läsnäolosta tuli pysyvä.

Vähitellen ympäristön asukkaat oppivat tuntemaan Papulakoksen ja lopulta hänestä tuli ithakelaisille saaren tärkein henkilö. Kaikki menivät isä Joakimin luokse saamaan lohtua ja parannusta. Tapahtui ihmeparantumisia ja lapsettomat saivat lapsia hänen rukouksiensa voimalla. Hän pysäytti kulkutautiepidemioita. Itse hän oli kansalle elävänä esimerkkinä kristillisestä elämäntavasta. Kaikki saamansa lahjoitukset hän jakoi köyhille. Nälänhädän aikana vuonna 1848 isä Joakim osti kokonaisen laivalastillisen maissia estääkseen laivan kapteenia kiskomasta siitä mustanpörssin hintoja. Sitten hän jakoi maissin tasavertaisesti kaikille. Hinnan hän sai kokoon pyytämällä apua muun muassa Athosvuoren luostareilta. Isä Joakim esti monta kertaa ennaltanäkemisen armolahjallaan riitoja, tappoja ja kostotoimenpiteitä. Papulakoksen aiheuttama hyvä muutos alkoi pian näkyä Ithaken elämässä.

Kerran isä Joakimia paneteltiin saaren englantilaiselle kuvernöörille. Hänen väitettiin kylvävän paniikkia ennustamalla suurta maanjäristystä. Kuvernööri kutsui hänet kuulusteltavaksi. Ylpeä britti syytti vanhusta ja yleensä munkkilaisuutta ja ponnisti vihaisena ylös tuolistaan lyödäkseen häntä. Silloin tuoli yhtäkkiä hajosi ja hän itse kaatui pyörtyneenä lattialle. Toivuttuaan hän kumarsi nöyrästi isä Joakimin edessä ja antoi hänelle luvan jatkaa toimintaansa.

Vanhemmiten isä Joakim siirtyi keljamajastaan asutummille seuduille. Hän huolehti, että kylät saivat kunnolliset kirkot. Usein jo olemassa olleita kirkkoja jouduttiin laajentamaan, kun kansa alkoi kasvavassa määrin käydä jumalanpalveluksissa. Erityisen innokkaasti hän osallistui Stavroksen kylän Pyhän Barbaran kirkon uudelleen rakentamiseen ja huolehti, että sen ympärille rakennettiin majapaikkoja pyhiinvaeltajia varten.

Maaliskuun 1. päivänä 1868 Papulakos oli erään perheen vieraana Vathin kylässä Ithakessa. Siellä hän ilmoitti rauhallisesti, että hän alkaa valmistautua ikuisuusmatkalleen. Hän ei voinut enää syödä. Isä Joakim kutsui luokseen pappismunkki Agapioksen, ripittäytyi tälle ja alkoi sen jälkeen hiljaisuuteen vaipuneena odottaa lähtöään. Päivä oli perjantai. Puoliyön jälkeen isä Joakimin tila huononi, ja lauantaiaamuna maaliskuun 2. päivänä klo 5 hän nukkui pois. Hänen kädestään löytyi paperi, jossa hän esitti toivomuksensa tulla haudatuksi Pyhän Barbaran kirkon taakse. Valtava kansanjoukko oli mukana hautajaisissa.

Heti isä Joakimin kuoleman jälkeen hänen haudallaan alkoi tapahtua ihmeitä. Pyhäksi hänet julistettiin kuitenkin vasta vuonna 1998, jolloin Vatopedin luostari otti asiakseen hankkia ekumeeniselta patriarkaatilta virallisen vahvistuksen kunnioitukselle, joka kansan keskuudessa oli jo pitkään vallinnut. Kun hänen luitaan kaivettiin esiin maasta, hänen kallonsa halkesi kahtia. Näin sekä Ithaken saari että Vatopedin luostari saivat oman pyhäinjäännöksensä.

2
3