Pyhä Innokenti, Hersonin arkkipiispa
Pyhä Innokenti, maallikkonimeltään Ioann Borisov, syntyi papin perheeseen vuonna 1800. Hän kävi ensin Voronežin hiippakuntakoulun ja Orjolin pappisseminaarin ja jatkoi sitten opintojaan Kiovan hengellisessä akatemiassa. Suoritettuaan tutkinnon hän sai opettajan paikan Pietarissa Aleksanteri Nevskin hengellisessä koulussa. Pietarissa hän vihkiytyi munkiksi ja papiksi. Hän toimi jonkin aikaa ensin opettajana ja sitten ylimääräisenä professorina Pietarin hengellisessä akatemiassa. Hän sai tunnustusta opettajanlahjoistaan ja hänen saarnojaan julkaistiin useissa hengellisissä lehdissä. Lisäksi hän julkaisi teologisia teoksia ja käännöksiä, joiden perusteella hänelle myönnettiin teologian tohtorin arvo.
Vuonna 1830 Innokenti siirtyi Kiovaan Hengellisen akatemian rehtoriksi ja Kiovan Veljestön (Bratski) luostarin johtajaksi. Hän lopetti latinan käytön akatemian opetuskielenä, sillä latina oli liittänyt hengellisen opetuksen katolisiin lähteisiin ja skolastiseen ajatteluun. Sen sijaan hän innosti oppilaitaan tutkimaan teologian ortodoksisia juuria.
Vuonna 1836 Innokenti vihittiin Kiovan apulaispiispaksi. Hän toimi vuoden ajan Vologdan hiippakunnan piispana ja seitsemän vuotta Harkovin piispana. Harkovissa hän kunnostutti useita luostareita ja perusti uuden nunnaluostarin. Hän kannusti papistoa pitämään opetuspuheita näyttäen itse hyvää esimerkkiä. Vuodesta 1847 lähtien hän oli Pyhän synodin jäsen.
Vuonna 1848 Innokenti nimitettiin Hersonin hiippakunnan arkkipiispaksi Odessaan. Hän kohensi hiippakunnan ulkoisia oloja, kiinnitti huomiota papiston koulutukseen ja kehitti pappisseminaaria. Aikalaiset ihmettelivät hänen laajaa sivistystään. Hänelle itselleen jumalanpalvelus oli kuitenkin elämän keskipiste ja hänen opetuspuheitaan verrattiin pyhän Johannes Krysostomoksen puheisiin. Pyhän Innokentin aikana alettiin kunnostaa Krimin niemimaan kirkollisia ja historiallisia kohteita sekä perustettiin Athosvuoren esikuvan mukaisia luostareita.
Krimin sodan aikana (1853−1856) pyhä Innokenti toimitti jatkuvasti liturgioita ja rukouspalveluksia. Hän kantoi erityistä huolta sotilassairaaloista, niiden papistosta, sairaanhoitajista ja haavoittuneista. Hänen rukouksensa vahvistivat kansaa erityisesti Odessan piirityksen aikana vuonna 1854.
Jatkuva työ ja huolet kuluttivat pyhän Innokentin voimat. Keväällä 1857 hän tunsi kuolemansa lähestyvän. Hän teki vielä viimeisen paimenmatkan hiippakunnassaan ja hyvästeli laumansa. Toukokuun 26. päivänä 1857 hän antoi henkensä rauhassa Herralle.