Pyhä Ilarion, Suzdalin metropoliitta

Pyhä Ilarion syntyi Nižni Novgorodissa vuonna 1631. Hänen hurskas ja oppinut isänsä palveli pappina eräässä nunnaluostarissa. Ilarion oli poikkeuksellisen lahjakas lapsi. Hän oppi nopeasti lukemaan ja jo viisivuotiaana hän toimi kirkossa lukijana ja kanonarkkina.

Jäätyään leskeksi Ilarionin isä vihkiytyi munkiksi ja otti nuorimman poikansa mukaansa luostariin. Pappismunkkina hän oli jopa ehdolla Venäjän patriarkan virkaan, mutta hävisi vaalin arkkipiispa Nikonille.

Ilarionin nuoruus kului luostarin hiljaisuudessa, missä elämää siivittivät rukous, paasto ja kirkon jumalanpalvelukset. Munkkiveljet eivät kuitenkaan olleet myötämielisiä hänen askeettisille pyrkimyksilleen ja suostuttelivat hänet menemään naimisiin. Avioliito oli onnellinen mutta jäi lyhyeksi, kun hänen vaimonsa kuoli.

Leskeksi jäätyään Ilarion palasi munkkikilvoituksen tielle. Hän päätti asettua Florištševon erakkolaan, jossa oli vain neljä munkkia. Omaiset kuitenkin kehottivat häntä menemään mieluummin uudelleen naimisiin. Ilarionin kutsumus alkoi taas horjua, mutta odottamatta hän sokeutui. Tämä toistui kolme kertaa. Aina kun hän alkoi horjua luostarikutsumuksessaan, Herra ojensi häntä sokeudella.

Masentunut Ilarion matkusti Pyhän Kolminaisuuden luostariin rukoilemaan apua pyhittäjä Sergei Radonežilaiselta. Tämä ilmestyi hänelle, kannusti kilvoitukseen ja lupasi auttaa. Ilarion sai näkönsä ja palasi intoa hehkuen Florištševon erakkolaan. Siellä hengellisesti kokeneet vanhukset hämmästelivät hänen kilvoituksiaan. Hän valvoi yöt tehden tuhansia maahankumarruksia, söi vain joka toinen päivä ja paastoaikoina ainoastaan viikonloppuisin näännyttäen samalla ruumistaan raskaalla työllä. Lyhyet lepohetket hän käytti hengelliseen lukemiseen.

Paikalle kerääntyi pian 15 hengen veljestö, ja Ilarionista tuli sen johtaja. Hän joutui kestämään monia ulkoisia vaikeuksia mutta myös sisäisiä kiusauksia. Hekumalliset ja alakuloiset ajatukset piinasivat häntä kolmen vuoden ajan, mutta Jumalanäiti ja pyhät ihmiset tukivat häntä tässäkin taistelussa. Kerran hän päätti likaisten ajatustensa ja uniensa tähden olla toimittamatta jumalallista liturgiaa, mutta pyhä Nikolaos (6.12.) ilmestyi hänelle kehottaen häntä toimittamaan liturgian pahan hengen ilmestyksistä välittämättä. Kun sen enempää ankara paasto kuin raskas työkään eivät tyrehdyttäneet hänen mieltään piinaavia ajatuksia, niin että hän oli jo aivan masentunut, puhtain Neitsyt itse ilmestyi unessa vahvistamaan häntä.

Pyhän Ilarionin raskain koettelemus liittyi kuitenkin patriarkka Nikonin (1652–1666) toimeenpanemiin uudistuksiin ja oli vähällä johtaa hänet eroon ortodoksisesta kirkosta. Patriarkka Nikonin johdolla Venäjän kirkon käyttämät jumalanpalveluskirjat korjattiin tuolloisten kreikkalaisten esikuvien mukaisiksi. Uudet korjatut tekstit lähetettiin kaikkiin kirkkoihin ja luostareihin. Ilarionin sielua repi yhtäältä epäilys tehtyjä korjauksia kohtaan ja toisaalta halu olla kuuliainen patriarkalle. Hän aloitti ankaran paaston ja rukoili kyynelsilmin Herraa osoittamaan, missä on totuus. Rukoukseen vastattiin. Kerran nautittuaan liturgiassa pyhät ehtoollislahjat loppuun Ilarion näki ehtoollismaljassa verta ja kuuli äänen sanovan: ”Toimitettiinpa tämä palvelus vanhojen tai korjattujen kirjojen mukaan, sakramentin voima pysyy samana.” Tuolla hetkellä Ilarionin epäilykset katosivat ja hän alistui vastustelematta patriarkan tahtoon.

Pyhä Ilarion johti luostariaan viisaasti ja sai Herralta sävyisyytensä ja nöyryytensä tähden selvänäkemisen lahjan sekä vallan karkottaa pahoja henkiä. Vuonna 1682 Ilarion valittiin Suzdalin metropoliitaksi. Piispana hän rakennutti omilla varoillaan hiippakuntaansa uusia kirkkoja sekä kunnosti ja kaunisti vanhoja. Pelkästään Suzdaliin rakennettiin hänen varoillaan viisi uutta kirkkoa. Hän piti usein opetuspuheita ja huolehti köyhistä. Hänen omasta köyhyyden ihanteestaan kertoo se, että kuoleman jälkeen häneltä löydettiin vain kolme neljänneskopeekan rahaa.

Pyhä Ilarion johti Suzdalin hiippakuntaa 25 vuotta. Vähän ennen kuolemaansa hän menetti näkönsä paljon hengellisen itkemisen tähden mutta jatkoi jumalanpalvelusten toimittamista. Hän antoi sielunsa Herralle joulukuun 14. päivänä 1707. Hänen haudallaan Suzdalin katedraalissa tapahtui paljon ihmeitä, joista lähes 30 on tallennettu hänen ensimmäiseen elämäkertaansa, jonka hänen omat oppilaansa kirjoittivat. Se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1868.