Pyhä Gregorius, Valakian metropoliitta

Pyhä Gregorius syntyi Bukarestissa vuonna 1765. Hän opiskeli loistavalla menestyksellä aikansa kuuluisimmissa kouluissa. Opintojen päätyttyä hän meni vuonna 1790 munkiksi Neamtsin luostariin ja ennätti kilvoitella muutamia vuosia pyhittäjä Paisi Velitškovskin (15.11.) ohjauksessa ennen tämän kuolemaa. Useiden vuosien ajan Gregorius käänsi luostarissa pyhien isien kirjoituksia. Sitten hänet lähetettiin Bukarestiin vastaamaan Romanian metropoliittakunnan kirjastosta. Bukarestista hän siirtyi Athosvuorelle ja kilvoitteli useita vuosia Vatopedin luostarin alaisessa sivuluostarissa.

Vuonna 1812 Gregorius palasi Neamtsin luostariin, missä hän jatkoi työtään kääntäjänä ja kirkollisten kirjojen toimittajana. Kahdeksan vuoden kuluttua hän palasi jälleen Bukarestiin. Vietettyään jonkin aikaa Pyhän Antimin (ks. 27.9.) luostarissa hän asettui Caldarusanin luostariin noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Bukarestista. Luostarissa noudatettiin pyhän Georgios Cernicalaisen (3.12.) tuomaa athosvuorelaista luostarisääntöä.

Gregorius kilvoitteli ankarassa askeesissa, kunnes ruhtinas Grigore Ghica (1822−1828) kutsui hänet vuonna 1823 Bukarestiin, jossa hänet oli määrä valita Valakian metropoliitaksi, vaikka hän oli vasta diakoni. Gregorius lähti taivaltamaan kohti pääkaupunkia jalkaisin. Illan tullen hän pyysi yösijaa erään kylän papilta, joka majoitti rähjäisen näköisen munkin talliin. Papin yllätys oli suuri, kun hän muutaman päivän kuluttua uuden metropoliitan virkaanasettajaisissa tajusi, että vihittävänä oli sama mies.

Pyhän Gregoriuksen pastoraaliset kyvyt kävivät heti ilmeisiksi. Hän löysi uudet esipaimenet tyhjäksi jääneille piispanistuimille, rakennutti kirkkoja ja kouluja ja perusti tärkeimpiin kaupunkeihin seminaareja. Hän julkaisi kirjoja, jotka edistivät kansan hengellistä kasvua, muun muassa 12-osaisen sarjan pyhien elämäkertoja.

Gregoriuksen toiminta päättyi kuitenkin pian Venäjän miehitykseen, ja hänet karkotettiin Bessarabiaan vuonna 1829. Gregorius pääsi palaamaan tehtäväänsä vasta neljän vuoden kuluttua. Seuraavana vuonna, kesäkuun 22. päivänä 1834, hän nukkui rauhassa kuolonuneen vigiliapalveluksen aikana.