Pyhä Gregorius I Dialogos, Rooman paavi

Pyhä Gregorius syntyi Roomassa vuoden 540 tienoilla varakkaaseen perheeseen. Hänen isänsä oli roomalainen senaattori nimeltään Gordianus. Hänen äitinsä oli pyhä Silvia (Sylvia) Roomalainen (3.11.). Gregoriuksen perheeseen kuului myös yksi veli nimeltään Palatinus ja kolme sisarta. Hänen kaksi tätiään olivat nunnia, ja samasta suvusta oli jo aiemmin tullut Rooman piispoja. Gregoriuksen isoisä oli paavi Felix III (483–492), joka nousi paaviksi leskeksi jäätyään. Myös paavi Agapitus I (535–536) oli Gregoriuksen sukua.

Lapsuutensa kesät Gregorius vietti perheensä kanssa Sisiliassa, jossa hänen isänsä omisti suuren maatilan. Gregorioksen isä kuoli pojan ollessa vielä nuori, eikä leskeksi jäänyt pyhä Silvia mennyt uudelleen naimisiin.[1] Gregoriuksen isä oli ollut uskonnollinen mies, mutta hänen äitinsä Silvia oli aivan erityisen hengellinen ihminen. Äitinsä innoittamana nuori Gregorius alkoi rakastaa Raamatun lukemista. Gregorius nautti myös kirkossa olemisesta: hän katseli mielellään ikoneja ja seinämaalauksia.

Silvia järjesti pojilleen hyvän maallisen kasvatuksen, ja Gregoriuskin sai ylimysnuorukaiselle tyypillisen latinankielisen koulutuksen. Hän osoitti kunnioitusta opettajiaan kohtaan, ja hyvän muistinsa ansiosta hän menestyi opinnoissaan erinomaisesti. Kun Gregorius oli päättänyt lakiin keskittyvät opintonsa, hänestä tuli prefekti. Hän kaipasi kuitenkin luostarielämää. Hänen isänsä kuolema oli vaikuttanut häneen syvästi ja hän tahtoi omistaa elämänsä Jumalalle.

Vuoden 573 tienoilla Gregorius päätti hylätä maailman. Hän myi pois isältään perimänsä suuren omaisuuden ja perusti kuusi luostaria Sisiliaan. Seitsemännen luostarin pyhä Gregorius perusti kotitaloonsa, Roomaan. Tämän luostarin hän omisti pyhälle apostoli Andreakselle. Gregorius myös jakoi omaisuuttaan avokätisesti köyhille.

Kerrotaan, että suuresta omaisuudestaan pyhä Gregorius piti itsellään ainoastaan hopeisen astian, jota hän käytti ruokaillessaan. Kerran hän kohtasi kauppiaan, joka oli menettänyt kaiken omaisuutensa. Kun kauppias pyysi Gregoriukselta almuja, tämä antoi hänelle hopeisen ruoka-astiansa. Myöhemminkin pyhä Gregorius rakasti erityisesti köyhyyttä, ja tämän vuoksi itse Herra ilmestyi hänelle.

33-vuotiaana Gregorius asettui Pyhän Andreaksen luostariin ja seuraavana vuonna hänet vihittiin munkiksi. Pyhä Gregorius aloitti kilvoitteluelämänsä innolla. Muutos prefektin elämästä munkin kilvoitteluihin kuitenkin näkyi pian hänen terveydentilassaan. Hän oli usein sairaana, mutta jatkoi silti ankaraa kilvoitteluelämää. Vaikka sairastaville munkeille oli luostarisäännössä annettu lupa lihan syömiseen, Gregorius ei koskaan syönyt lihaa. Hän paastosi ankarasti, rukoili paljon ja ahersi keljassaan kopioimalla pyhiä kirjoituksia sekä tekemällä kalligrafioita.

Gregorius ei kuitenkaan voinut pysyä luostarissa pitkään, sillä vuonna 578 Rooman paavi Benedictus I (575–579) kutsui hänet palvelukseensa. Hän vihki pyhän Gregoriuksen diakoniksi. Gregoriuksesta tuli yksi seitsemästä piispallisesta diakonista (regionarii), joiden vastuulla oli tietty osa kaupungista. Toimenkuvaan kuului muun muassa köyhäinhuolto.

Kerran diakoni Gregorius näki Rooman orjamarkkinoilla myytävänä nuorukaisia, jotka olivat kotoisin Britannian Yorkshiresta. Sääli kosketti Gregoriuksen sydäntä. Kun hän kuuli, että anglit olivat pakanoita, hän päätti pyytää paavi Benedictukselta lupaa lähteä lähetystyöhön pohjoiseen. Ensin paavi antoi Gregoriukselle siunauksensa, ja tämä alkoi jo valmistella matkaa. Suuri joukko roomalaisia kuitenkin kokoontui esittämään paaville vetoomuksen, että tämä ei päästäisi Gregoriusta lähtemään. Niinpä paavi päätti pitää pyhän Gregoriuksen luonaan Roomassa.

Jonkin aikaa pyhä Gregorius eli jälleen luostarissa, kunnes vuonna 579 paaviksi tuli Pelagius II. Uusi paavi lähetti Gregoriuksen edustajakseen Konstantinopoliin. Siellä Gregorius tutustui itäiseen kirkolliseen elämään, vaikka ei ehtinytkään oppimaan kreikkaa. Hän myös solmi läheiset suhteet keisarilliseen hoviin sekä muihin merkkihenkilöihin, joiden kanssa hän jatkoi myöhemminkin kirjeenvaihtoa.[2] Konstantinopolin patriarkka Eutykhioksen (k. 582) kanssa hän tosin joutui riitaan opillisista asioista. Heillä oli pitkä ja uuvuttava kiistely, jonka aiheena oli ruumiin ylösnousemus. Patriarkka oli kirjoittanut teoksen, jossa hän kielsi ylösnousemusruumiin käsin kosketeltavuuden. Pyhä Gregorius sen sijaan puolusti ylösnousemusruumiin konkreettisuutta viittaamalla Kristuksen omiin sanoihin (Luuk. 24:38–40).

Muutamia vuosia myöhemmin, patriarkka Eutykhioksen ollessa kuolinvuoteellaan, pyhä Gregorius lähetti tälle lämpimän tervehdyksen. Kun Gregoriuksen sanansaattaja tuli takaisin, hän kertoi, että sairas patriarkka oli ottanut itseään kiinni kätensä ihosta ja sanonut: ”Minä tunnustan, että tässä lihassa minä jälleen nousen ja näen Jumalani.”

Konstantinopolissa pyhä Gregorius yritti myös hankkia materiaalista ja sotilaallista apua Roomalle ja Italialle, jonne lombardit olivat tehneet valloitussotia 560-luvun lopulta alkaen.

Vuoden 586 tienoilla paavi Pelagius kutsui Gregoriuksen takaisin Roomaan. Siellä hän asui jälleen Pyhän Andreaksen luostarissa, mutta toimi pääasiassa paavin uskottuna neuvonantajana. Paavi Pelagius kuoli ruttoepidemiassa vuonna 590. Hänen kuoltuaan pyhä Gregorius valittiin Rooman piispanistuimelle. Valinta oli yksimielinen, vaikka Gregorius oli vasta nuori diakoni. Seitsemän kuukauden ajan Gregorius kuitenkin vältteli tehtävän vastaanottamista, koska piti itseään arvottomana siihen. Gregorius lähetti jopa anomuksen Konstantinopoliin keisari Maurikios I:lle (582–602) pyytäen, ettei keisari antaisi suostumusta hänen paaviksi vihkimiselleen.

Samaan aikaan rutto jatkoi leviämistään kaupungissa. Pyhä Gregorius kutsui ihmisiä katumukseen ja järjesti saaton, jonka kärjessä kannettiin Jumalansynnyttäjän ikonia. Saattoon osallistuivat ruttoon sairastuneiden lisäksi myös kaupungin kaikki munkit ja nunnat. Saattoon liittyy ihme. Kerrotaan, että aiemmin ylienkeli Mikael oli ilmestynyt miekka kädessään Roomassa olleen linnoituksen (nyk. Sant Angelo) ylle. Kristittyjen katumussaaton ansiosta pyhä enkeli kuitenkin asetti miekkansa takaisin tuppeen.

Kun rutto oli laantunut Roomassa, pyhä Gregorius lähti pakoon. Hän ei halunnut tulla vihityksi paaviksi. Gregorius piilotteli eräässä luolassa. Hänet kuitenkin löydettiin ja tuotiin Roomaan vastoin tahtoaan. Syyskuun alussa vuonna 590 hänet vihittiin Rooman paaviksi. Pyhä askeetti tunsi haikeutta vihkimyksensä takia. Onnittelujen keskellä hän murehti menettämäänsä mahdollisuutta elää vapaana maailman huolista.

Varhaisissa piispallisissa kirjeissään pyhä Gregorius kertoo tunteistaan. ”Piispana olen sidottu maailmaan enemmän kuin maallikkona”, hän totesi. ”Olen menettänyt leponi suuren ilon: ulkoisesti minut korotetaan, mutta sisäisesti tämä on lankeemus.” Kirjeissään Gregorius myös käytti vain yhtä ainoaa paavillista titteliä: ”Jumalan palvelijoiden palvelija” (Servus Servorum Dei).

Pyhän Gregoriuksen aloittaessa työnsä Rooman paavina kirkko eli suurten ongelmien keskellä. Sitä repivät harhaopit ja skismat. Lisäksi kansalaiset olivat nälissään. Niinpä pyhä piispa jakoi heti paaviutensa alussa ruokaa ja muita tarvikkeita ihmisille. Hänen onnistui myös tehdä loppu lombardien uhkasta, joka oli vaivannut Roomaa ja koko Italiaa jo useita vuosikymmeniä. Kun hyökkäävät lombardit olivat jo Rooman kaupunginporteilla, pyhä Gregorius käytti diplomaattisia taitojaan ja lombardit luopuivat valloitusaikeistaan.

Seuraavaksi Gregorius Suuri kävi tarmokkaasti muiden kirkollisten ongelmien kimppuun. Oman piispallisen palatsinsa hän järjesti luostarimaiseksi. Erityisesti hän taisteli donatiolaisten harhaoppia vastaan. Donatistit vaikuttivat erityisesti Afrikassa ja opettivat, että kirkon sakramenttien pätevyys oli riippuvainen niitä toimittavien pappien pyhyydestä. Pyhä Gregorius ohjasi myös areiolaisia gootteja oikeaan uskoon. Lisäksi hän teki työtä Bretagnen pakanoiden käännyttämiseksi.

Gregoriuksen rooli liturgisena kehittäjänä oli suuri. Hänen nimensä yhdistetään kirkkomusiikkiin sekä erityisesti gregoriaaniseen kirkkolauluun. Lisäksi hän rohkaisi ihmisiä kunnioittamaan reliikkejä ja järjesti kaupungille säännöllisesti kirkollisia kulkueita. Ortodoksisessa kirkossa pyhä Gregorius tunnetaan erityisesti Ennenpyhitettyjen lahjain liturgian isähahmona. Aiemmin liturgia tunnettiin vain suullisena perinteenä, mutta Gregorius kirjoitti palveluksen tekstit latinaksi. Myöhemmin Konstantinopolissa kokoontunut kuudes ekumeeninen kirkolliskokous (680) hyväksyi liturgian käytön koko kirkossa. Liturgiaa vietetään ortodoksisessa kirkossa edelleen suuren paaston arki-iltoina.

Kerrotaan, että kerran ojentaessaan pyhää ehtoollista eräälle yläluokan naiselle Gregorius huomasi tämän hymyilevän ylimielisesti. Pyhä piispa veti heti kätensä takaisin, eikä antanut naiselle ehtoollista. Hän käski naista selittämään, mikä tätä huvitti. Nainen vastasi: ”Hymyilin, koska leivoin itse tänä aamuna leivän, jota tarjosit minulle Herran ruumiina.” Sanomatta sanakaan paavi meni silloin alttarin eteen ja polvistui. Hän alkoi rukoilla, ja seurakunta rukoili hänen kanssaan. Silloin ehtoollisleipä alkoi kaikkien silmien edessä näyttää oikealta ihmislihalta. Tämän jälkeen Gregorius rukoili toisen rukouksen, ja leivän ulkomuoto muuttui takaisin leiväksi. Roomalaisnainen lähestyi nyt pyhää ehtoollista uskolla ja kunnioituksella.

Paavi Gregorius kirjoitti useita teoksia, joita on säilynyt nykypäivään asti. Hän sai lempinimensä Dialogos vuoden 594 tienoilla kirjoittamastaan teoksesta, jonka nimi oli ”Dialogeja koskien italialaisten isien elämää ja ihmeitä” (Dialogi de vita et miraculis patrum italiorum). Myös hänen aiempi kirjoituksensa ”Pastoraalinen sääntö” (Liber Regulae Pastoralis) on ollut erittäin tunnettu. Siinä Gregorius esittää ihanteellisen papin mallin.

Gregorius kirjoitti myös teoksen Moralia, joka on mystinen ja allegorinen kommentaari Jobin kirjaan. Hänen tulkintansa Jobin kirjaan pysyi suosittuna koko keskiajan. Lisäksi hän kirjoitti useita lyhyitä kommentaareja ja opetuspuheita muihin Raamatun kirjoihin kuten Hesekieliin, Laulujen lauluun, I Samuelin kirjaan ja evankeliumeihin. Näiden kirjoitusten lisäksi pyhä Gregorius jätti jälkeensä yli 850 kirjettä.

Pyhän Gregoriuksen sihteeri ja luottomies diakoni Pietari kertoi nähneensä usein, kuinka Pyhä Henki ilmestyi kyyhkysen muodossa ja saneli opetustaan Gregoriuksen korvaan. Gregorius itsekin tunnusti, että kuuli joskus Pyhän Hengen äänen sisällään.

Pyhä Gregorius säilytti paavinakin ollessaan suuren nöyryyden. Eräs erämaaisä nimeltään Johannes Persialainen kertoi, että oli mennyt Roomaan päästäkseen kunnioittamaan pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin reliikkejä. Roomassa hän kohtasi paavillisen saattueen ja aikoi kumartua paavin edessä. ”Abba, älä kumarra”, sanoivat kuitenkin saattueeseen kuuluvat. Johannes Persialainen kertoo hämmästelleensä kehotusta. Hän ajatteli, että olisi sopimatonta olla kumartamatta paaville. Niinpä hän kehotuksesta huolimatta alkoi kumartua pyhän Gregoriuksen edessä. Pyhä paavi kuitenkin ehti ensin: hän meni maahan Johanneksen eteen, eikä noussut siitä ennen kuin Johannes oli noussut. Johannes kertoo, että paavi myös antoi hänelle nöyrän kunnioittavan suudelman sekä kolme kolikkoa omakätisesti. Paavi myös käski huolehtia Johanneksen tarpeista.[3]

Pyhä Gregorius Suuri nukkui kuolonuneen vuonna 604. Viimeiset kaksi vuottaan hän oli liikuntakyvytön. Hänen sairautensa aiheutti hänelle suuria kipuja. Hänen viimeinen tekonsa maan päällä oli lämpimän talviviitan lähettäminen eräälle köyhälle piispalle, joka kärsi kylmyydestä. Hautajaisistaan pyhä Gregorius oli toivonut yksinkertaisia, ja hänen toivettaan kunnioitettiin. Hän oli jopa kieltänyt ruumiinsa kunnioittamisen ekskommunikaation uhalla.

Pyhän Gregoriuksen reliikit ovat Roomassa Pyhän Pietarin katedraalissa. Roomalaiskatolisessa kirkossa pyhää Gregorius Suurta pidetään yhtenä kirkon suurista opettajista pyhien Augustinuksen, Hieronymuksen ja Ambrosiuksen rinnalla. Hänen muistopäivänsä lännessä on 3.9.


[1] Joidenkin lähteiden mukaan Gordinianus tosin kuoli vasta myöhemmin, vuonna 573, Gregorioksen ollessa noin kolmekymmenvuotias.

[2] Näiden joukossa olivat muun muassa keisarin sisar Theoktiste, joka puhui sujuvasti latinaa, patriisi Narses ja hovilääkäri Teodoros.

[3] Johannes Moskos: Niitty §151, s. 94.

12
3