Pyhä Germanos, Konstantinopolin arkkipiispa

Pyhä Germanos syntyi Konstantinopolissa vuoden 650 tienoilla. Germanoksen isä Justinianos oli hurskas ja hyveellinen senaattori, joka joutui keisari Konstantinos IV:n kateuden kohteeksi. Keisari surmautti hänet sillä verukkeella, että Justinianos kannatti kansankiihotusta keisaria vastaan. Tämän pojan Germanoksen hän antoi kuohita ja määräsi hänet kirkon palvelukseen, jolloin hänestä tuli suuren Hagia Sofian kirkon pappi. Germanos ei ajatellut kostoa vaan omistautui opinnoille ja pyhille kirjoituksille. Herran ylistys oli jatkuvasti hänen huulillaan, ja hänestä tuli Pyhän Hengen astia.

Kun Germanos vihittiin Kyzikoksen piispaksi, hän joutui taistelemaan monoteliittien harhaoppia vastaan, jonka mukaan Kristuksella oli vain yksi tahto. Uusi keisari Anastasios II hylkäsi monotelitismin, jota hänen edeltäjänsä oli kannattanut, erotti patriarkka Johanneksen ja asetti Germanoksen 11.8.715 hänen tilalleen Konstantinopolin patriarkan istuimelle. Germanos kutsui koolle Kreikan piispojen kokouksen, jossa he vahvistivat opin Kristuksen kahdesta tahdosta.

Patriarkka Germanoksella oli profetoimisen lahja. Kerran kun hän oli menossa Hagia Sofiaan toimittamaan jumalanpalvelusta, eräs nainen pyysi siunausta vielä syntymättömälle lapselleen. Patriarkka näki, mikä lapsesta tulisi, ja sanoi: ”Siunatkoon Herra pyhän ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen esirukouksien tähden sinun kantamasi lapsen!” Lapsen nimeksi tuli Stefanos, ja aikuisena hän meni luostariin Auksentioksen vuorelle. Jumalattomalle keisari Leo III Isaurialaiselle syntyi lapsi Konstantinos, joka Germanoksen toimittaessa hänen kastettaan ulosti pyhään kasteveteen. Germanos ennusti, että Konstantinoksen kautta kristityille ja kirkolle tapahtuisi paljon pahaa, että tämä häpäisisi kirkon pyhyyttä harhaopeilla ja vuodattaisi monien Kristuksen hurskaiden palvelijoiden verta. Näin tapahtui pyhien ikonien kunnioittamisen takia, ja marttyyrien joukossa oli pyhä tunnustaja ja marttyyri Stefanos Uusi (28.11.).

Keisari Leo kielsi ikonien kunnioittamisen. Hän kutsui ikoneita epäjumalankuviksi ja niiden kunnioittajia epäjumalanpalvelijoiksi. Patriarkka Germanos vastusti keisarin harhaoppia ja yritti vakuuttaa häntä sanomalla: ”Me emme maalaa ikoneita näkymättömästä jumaluudesta, jota edes korkeimmat enkelit eivät pysty käsittämään, vaan koska Jumalan ainokainen Poika alentui tulemaan ihmiseksi Isän armollisesta tahdosta ja Pyhästä Hengestä, me maalaamme Hänen ihmiskasvonsa ja ihmismuotonsa lihassa, emme Hänen käsittämätöntä ja näkymätöntä jumaluuttaan.” Germanos pyysi keisaria tekemään lopun mielivallasta, mutta Leo ei kuunnellut häntä. Leolla oli puolellaan Germanoksen oppilas Anastasios, jolle hän lupasi patriarkan istuimen Germanoksen jälkeen. Germanoksella taas oli tukenaan Rooman hurskas paavi Gregorios.

Jeesuksen Kristuksen sotilaana Germanos taisteli pyhien kuvien kunnioittamisen puolesta miehekkäästi Pyhän Hengen miekalla, Jumalan sanalla. Hän puhui rohkeasti keisarille: ”Ei ole sinun arvosi mukaista ylittää pyhien isien asettamia rajoja. Sillä Jumalan Sanan tultua lihaksi kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän puhtaasta verestä uhraaminen demoneille ja epäjumalien palvonta loppuivat. Me olemme saaneet pyhiltä apostoleilta, kirkon isiltä ja opettajilta perinteen kuvata Kristusta, Jumalansynnyttäjää ja Jumalan pyhiä värein ikoneissa. Pyhiä kuvia kunnioitetaan vielä tänäänkin, seitsemänsataa vuotta Herramme ihmiseksi tulemisen jälkeen. Pyhä kirkko on jatkanut ikonien maalaamisen ja kunnioittamisen perinnettä, koska tämän pyhän taiteen alkuunpanija on ollut Herra itse. Herra valmisti käsittä ensimmäisen ikonin, kun Hän painoi kasvonsa liinaan ja lähetti liinan Edessan kuninkaalle Abgarille. Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen nainen, joka oli koskettanut Herran viitan tupsua ja parantunut,[1] osoitti kiitollisuuttaan teettämällä Jeesusta esittävän pronssiveistoksen. Evankelista Luukas maalasi monia kaikkeinpyhimmän Jumalansynnyttäjän ikoneita, kun tämä vielä eli maan päällä. Tästä alkoi hurskas tapa kuvata Kristusta, Hänen äitiään ja pyhiä ihmisiä. Ortodoksiset kristityt koristavat Jumalan temppelit ja omat kotinsa pyhillä ikoneilla. Pyhät ekumeeniset kirkolliskokoukset ovat hyväksyneet tämän käytännön ja käskeneet meidän kunnioittaa ikoneita. Mutta me emme palvo niitä, niin kuin nyt väitetään, vaan kunnioitamme ikonien kautta niitä henkilöitä, joita ne esittävät. Me emme tee ikoneista jumalia. Jos sinä siis aloitat ikonoklasmin, minä olen ensimmäisenä vastustamassa sitä. Olen valmis kärsimään ja vaikka kuolemaankin Kristuksen ikonin takia, sillä Hän vuodatti verensä minun sieluni langenneen kuvan palauttamiseksi. Se, joka häpäisee ikoneita, häpäisee niihin kuvattuja henkilöitä. Ilman ekumeenista kirkolliskokousta minä en voi tehdä mitään uudistuksia kirkon opetukseen. Älä tule uskottomaksi totuudelle, ettet olisi niin kuin heprealaiset, jotka vihaavat Kristuksen ikonia. Älä lukeudu niiden uskottomien joukkoon, jotka perivät iankaikkisen rangaistuksen.”

Keisari Leo suuttui patriarkka Germanoksen puheesta. Koska hän ei voinut kiistää totuutta, hän kohotti kätensä, läimäytti Germanosta kasvoihin ja huusi: ”Häivy minun silmistäni, ettet menettäisi vielä henkeäsikin!” Germanos kesti lyönnin tyynesti niin kuin Kristus ennen häntä ja lähti. Keisari kutsui viisaimman opettajan luokseen ja neuvotteli hänen kanssaan päätöksestään hävittää ikonit. Opettaja selitti asian samoin kuin Germanoskin vahvistaen, että kyseessä oli pyhien apostolien perinne ja että jo Abgar Edessalainen oli kunnioittanut Herran käsittätehtyä kuvaa ja siten parantunut sairaudestaan. Keisari ei halunnut uskoa häntäkään vaan poltatti koulun, jolloin opettajia ja oppilaita sai surmansa ja sen kuuluisa kirjasto tuhoutui.

Seuraavana päivänä Leo määräsi ikonit poistettavaksi kirkoista. Niitä poltettiin ja heitettiin mereen. Kun Germanos näki tämän, hän meni kirkkoon, rukoili, itki ja asetti sitten omoforinsa pyhälle pöydälle. Hän kirjoitti Rooman paavi Gregoriokselle kirjeen, jossa hän kuvaili Konstantinopolin tapahtumia. Tähän kirjeeseen liittyy myös ihmekertomus. Sen mukaan Germanos kiinnitti kirjeen patriarkaatista ottamaansa suureen Kristuksen ikoniin ja rukoili hartaasti Kristusta varjelemaan kuvaansa. Sitten hän heitti ikonin mereen, ja ikoni pysyi pystyssä ja lähti lipumaan aaltojen harjalla. Roomassa paavi Gregoriokselle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka ilmoitti, että Kristus Jumala oli tulossa hänen luokseen Tiberjoella. Aamulla paavi laskeutui seurueineen suitsutusastioiden ja kynttilöiden kanssa joelle ja löysi sieltä ikonin ja kirjeen. Ikoni vietiin kirkkoon, missä siitä valui pyhää suolavettä, joka teki monia ihmeitä.

Keisari Leo lähetti sotilaita pidättämään patriarkka Germanoksen, joka loukkaantui heidän käsissään. Tämä tapahtui vuonna 729. Ikonien puolustajat surivat rakastamansa patriarkan kohtelua. Ikonien vastustajat rikkoivat ikoneita, heittivät niitä lokaan, polkivat jalkoihinsa ja polttivat niitä. Uudeksi patriarkaksi kohosi Anastasios, Germanoksen oppilas, joka oli juonitellut keisari Leon kanssa ikonoklasmin puolesta ja heitti ulos kaikki Hagia Sofian ikonit. Monia ikonien puolustajia surmattiin. Germanos, joka oli ajettu pois patriarkaatista, meni asumaan lapsuudenkotiinsa ja vietti siellä hiljaista kilvoitteluelämää.

Kun keisari Leo Isaurialainen kuoli vuonna 741, hänen poikansa Konstantinos V Kopronymos seurasi häntä keisarin istuimelle. Häneltä anasti välillä vallan Artabasos, joka palautti ikonien kunnioittamisen. Kun Kopronymos pääsi taas valtaan, hän antoi puhkaista Artabasoksen ja hänen poikiensa silmät. Patriarkka Anastasios riisuttiin alasti, hänet piestiin julkisesti, istutettiin takaperin aasin selkään ja vietiin stadionille ihmisten pilkattavaksi. Koska keisari ei löytänyt ketään yhtä innokasta ikonien tuhoajaa, hän antoi Anastasioksen kuitenkin jäädä patriarkan istuimelle. Anastasios sai surkean lopun palveltuaan 24 vuotta patriarkkana: hänen suolensa tukkeutui, hän oksensi ulostetta ja hänen elimistönsä myrkyttyi, mikä johti kivuliaaseen kuolemaan.

Erotettu patriarkka Germanos jätti jälkeensä runsaasti kirjoituksia, lähinnä hymnejä ja opetuspuheita Kristuksen ja Jumalanäidin suuria juhlia varten ja erinäisten pyhien kunniaksi. Hän oli Jumalanäidin puolestapuhuja, joka kuvaili esimerkiksi sitä, kuinka Neitsyt kasvatettiin temppelissä enkelien ruokkiessa häntä ja kihlattiin Joosefille, jonka arpa oli valinnut. Germanos kutsui Mariaa Jumalan morsiameksi.[2]

Pyhä Germanos nukkui pois rauhassa vuoden 740 tienoilla noin 90 vuoden iässä. Kun hänen pyhiä reliikkejään kannettiin hautaan, monet sairaat parantuivat, ja myöhemminkin ne paransivat monia, jotka lähestyivät uskossa pyhän hautaa. Germanos haudattiin Khoran luostariin, mutta reliikit siirrettiin myöhemmin Ranskaan.


[1] Matt. 9:20–22. Muistopäivä 12.7. Pronssipatsaan mainitsee jo kirkkohistorioitsija Eusebius.

[2] Tarkemmin teoksessa Seppälä: Elämän äiti, 302–311 .

12
5