Pyhä Gerasim, Astrahanin piispa

Pyhä Gerasim (Georgi Dobroserdov) syntyi vuonna 1809 kirkonpalvelija Johanneksen perheeseen Siperiassa Irkutskin hiippakuntaan kuuluvassa Belskojen kylässä. Hänen syntymäänsä edelsi erikoinen tapahtumasarja. Hänen isänsä Johannes oli jäänyt leskeksi ja kahden alaikäisen lapsen huoltajaksi. Hän päätti kosia paikallisen maanviljelijän ja kauppiaan tytärtä Mariaa, joka ei kuitenkaan halunnut häntä puolisokseen. Marian vauras isäkään ei ollut halukas antamaan tytärtään köyhälle miehelle, joka oli vielä leskikin ja kahden lapsen isä. Johannes ei kuitenkaan antanut periksi, vaan tavoitteli Mariaa vaimokseen noin neljä vuotta. Lopulta Marian isä näki unessa hartautta herättävän miehen piispallinen mantia päällään. Tämä käski hänen olla vastustamatta Jumalan tahtoa ja antaa tyttärensä vaimoksi kirkonpalvelija Johannekselle. Esipaimen kertoi vielä, että Maria synnyttää pojan, josta tulee piispa.

Unen jälkeen Marian isä antoi suostumuksensa liitolle ja Maria joutui vastentahtoisesti myöntymään isänsä päätökseen. Kun häistä oli kulunut yhdeksän kuukautta, Maria synnytti pojan, Georgin.

Georgi oli rauhallinen ja mietteliäs lapsi. Seitsemänteen ikävuoteen mennessä hän osasi lukea, lauloi alttoa kirkkokuorossa ja osasi puolet psalttarista ulkoa. Pojan lahjat pantiin merkille ja Irkutskin piispa Mikaelin myötävaikutuksella hänet otettiin seurakuntakouluun. Georgi opiskeli ahkerasti ja vietti vapaa-aikansa mielellään yksinäisyydessä rukoillen. Koulutoverit kiusasivat häntä ja menivät kerran niin pitkälle, että rehtori puuttui asiaan. Georgi ei kuitenkaan suostunut paljastamaan kiusaajiaan rehtorille. Tämä liikutti rehtoria niin, että hän antoi Georgille sukunimeksi Dobroserdov, mikä tarkoittaa hyväsydämistä.[1]

Georgin varttuessa yksinäisyyden kaipuu kasvoi hänen sielussaan ja hän alkoi haaveilla jättävänsä maailman ja vetäytyvänsä erakoksi. Matkatessaan kerran vanhempiensa luo Belskojen kylään hän huomasi joen yllä kohoavassa kalliossa luolan, joka veti häntä puoleensa.

Seminaarissa opiskellessaan Georgi tunsi vetoa houkkakilvoitukseen ja alkoi esiintyä hupsuna. Ihmiset hänen ympärillään eivät ymmärtäneet hänen kilvoitustaan ja toimittivat hänet mielisairaiden hoitolaan. Siellä Georgin sävyisyys ja vihastumattomuus tyynnytti mielipuolten riehunnan: he mieltyivät häneen ja alkoivat helliä ja totella häntä. Sairaalassa hänen oli mahdotonta löytää yksinäistä ja rauhallista nurkkausta, mutta hän järjesti itselleen ”keljan” vetämällä peiton päänsä päälle ja kantoi sen alla palavia rukouksia suloisimmalle Jeesukselle. Jonkin ajan kuluttua sairaalassa kävi tarkastuksella maaherra, joka keskusteltuaan Georgin kanssa totesi hänen olevan terve ja määräsi hänet siirrettäväksi köyhäintaloon.

Samoihin aikoihin Georgin äiti pyysi hurskasta pappismunkki Nifontia käymään Georgin luona. Georgi avasi hänelle sielunsa ja kertoi halustaan vetäytyä erakoksi luolaan. Vanhus Nifont vahvisti hänen kilvoitusintoaan, mutta varoitti häntä kätkemästä talenttiaan maahan ja neuvoi palaamaan seminaariin opintojen pariin, minkä Georgi tekikin.

Pappisseminaarin jälkeen Georgi toimi opettajana Irkutskin seminaarissa, solmi avioliiton ja vihkiytyi papiksi vuonna 1836. Neljän vuoden kuluttua hänen vaimonsa kuoli ja hän lähti jatkamaan opintoja Pietarin hengelliseen akatemiaan. Matkalla hän kävi Moskovassa tapaamassa metropoliitta Filaretia. Tämä kysyi, oliko Georgilla suosittelijoita Pietarissa, mihin Georgi vastasi: ”Toivoni on Isä, turvani Poika, suojani Pyhä Henki”. Akatemian opiskelijaksi hänet otettiin ilman suositusta. Viimeisellä vuosikurssilla hän vihkiytyi munkiksi saaden nimen Gerasim.

Valmistuttuaan akatemiasta hyvin arvosanoin Gerasim toimi noin 18 vuotta pappisseminaarin opettajana ja rehtorina eri puolilla Venäjää. Vuonna 1863 hänet vihittiin Novgorodin hiippakunnan apulaispiispaksi. Vuonna 1866 hänet siirrettiin hiippakuntapiispaksi Samaraan, jossa hän palveli yksitoista vuotta. Elämänsä viimeiset kaksi ja puoli vuotta hän johti Astrahanin hiippakuntaa. Siellä kuten aiemmin muuallakin hän hoiti tehtävänsä kristillisen ja piispallisen velvollisuudentunnon innoittamana. Hänen elämänsä sisältönä oli Kristuksen seuraaminen.

Pyhä Gerasim antoi henkensä Jumalalle kesäkuun 24. päivänä vuonna 1880 lausuen ennen kuolemaansa samat sanat, joilla oli aikanaan vastannut metropoliitta Filaretille: ”Toivoni on Isä, turvani Poika, suojani Pyhä Henki”. Häntä kunnioitetaan pyhänä erityisesti Siperiassa.