Pyhä Filip, Moskovan metropoliitta

Pyhä Filip, maallikkonimeltään Feodor, syntyi ylhäisen pajariperheen poikana Moskovassa vuonna 1507. Hänen isänsä palveli tsaarin hovissa, ja Feodoria odotti samanlainen ura. Kristillisen ja käytännöllisen kasvatuksen saaneena hän kuitenkin vierasti vilkasta seurapiirielämää ja ajatteli enemmän ikuista pelastusta kuin riehakkaita ajanvietteitä. Monet ihailivat hänen harkitsevaista ja tasaista luonnettaan. Kun hänet 26 vuoden ikäisenä kutsuttiin hovin palvelukseen, alaikäinen hallitsija Iivana IV kiintyi häneen. Nöyrän ja siveän Feodorin mielessä oli kuitenkin jo kypsymässä päätös jättää maailma.

Kolmenkymmenen vuoden ikäisenä Feodor kuuli kirkossa tutut evankeliumin sanat: ”Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista” (Matt. 6:24). Sanat puhuttelivat häntä nyt uudella tavalla, sillä ne vastasivat hänen sisäistä sieluntilaansa. Hän päätti jättää lopullisesti maailman ja omistautua Jumalan palvelemiseen kaukaisessa Solovetskin luostarissa. Käytyään viimeisen kerran rukoilemassa Kremlin kirkoissa ja pukeuduttuaan tavallisen kansanmiehen asuun hän lähti salaa Moskovasta kohti Solovetskiä.

Matkalla Feodor eksyi tieltä ja välillä hän joutui varojen puutteessa tekemään työtä erään talonpojan palveluksessa. Lopulta hän kuitenkin saapui Solovetskiin. Igumeni Aleksi otti hänet kuuliaisuusveljeksi ja määräsi hänet raskaaseen ruumiilliseen työhön pilkkomaan puita, muokkaamaan kasvimaata ja keräämään kiviä. Työn aiheuttama uupumus ja monet moitteet eivät kuitenkaan heikentäneet Feodorin hengenpaloa. Hän koetti kaikin tavoin jäljitellä parhaiden munkkien hengellistä elämää ja hämmästytti kaikkia sillä päättäväisyydellä, jolla hän luopui kiintymyksestä maallisiin. Koeajan päätyttyä hänet vihittiin munkiksi nimellä Filip.

Munkkivihkimyksen jälkeen Filip jatkoi kilvoitustaan työtä tehden ja rukoillen. Pian kaikki puhuivat hänestä esimerkillisenä munkkina, ja hän sai osakseen yleistä kunnioitusta ja rakkautta. Kehut eivät kuitenkaan saaneet Filipiä pauloihinsa. Hän oli tullut luostariin maallista kunniaa paetakseen ja siksi hän karttoi sen varjoakin. Igumenin siunauksella hän vetäytyi erämaahan saaren keskiosiin ja kilvoitteli siellä useamman vuoden. Harjaannuttuaan yksinäisyydessä vaikenemiseen ja jatkuvaan Jumalan muistamiseen hän palasi luostariin munkkiveljien pariin.

Ikääntynyt ja heikkenevä igumeni Aleksi toivoi Filipistä itselleen seuraajaa, mutta Filip ei halunnut kuulla puhuttavankaan asiasta. Lopulta igumeni kutsui veljestön kokoukseen, jossa Filip tuli omasta vastustelustaan huolimatta yksimielisesti valituksi uudeksi johtajaksi. Hänen munkiksivihkimyksestään oli kulunut yhdeksän vuotta, kun hän vuonna 1548 matkusti Novgorodiin papiksi ja igumeniksi vihkimistä varten. Kun hän Solovetskiin palattuaan toimitti ensimmäisen liturgiansa, hänen kasvonsa loistivat kuin enkelin kasvot.

Vanhan igumenin Aleksin kunto kuitenkin kohentui. Filip käytti tilaisuutta hyväkseen ja vetäytyi jälleen erakkoelämään. Hän tuli luostariin vain juhlapäivinä osallistuakseen pyhään ehtoolliseen. Puolentoista vuoden kuluttua igumeni Aleksi sairastui ja kuoli, ja vasta silloin Filip veljestön pyynnöstä otti johtajan vastuun harteilleen.

Luostari oli tuolloin hyvin köyhä. Se ei ollut vielä toipunut yli kymmenen vuoden takaisesta tulipalosta, jossa se oli tuhoutunut lähes kokonaan. Monet rakennukset olivat vielä kunnostamatta ja jälleenrakentamatta. Taitavana taloudenhoitajana ja voimavarojaan säästämättä Filip nosti luostarin lyhyessä ajassa kukoistukseen. Hän lisäsi luostarin omistamien suolankeittämöiden määrää ja tehosti niiden toimintaa anoen samalla tsaarilta verohelpotuksia luostarille. Näin hän turvasi luostarin taloudellisen toimeentulon. Luostarin alaisuudessa eläviä talonpoikia hän kohteli erittäin oikeudenmukaisesti ja teki paljon kohentaakseen myös heidän elämänsä siveellistä tasoa. Itse luostarissa alkoi kuumeinen työnteko: soita kuivattiin, teitä rakennettiin, kanavia kaivettiin ja peltoja lannoitettiin. Luostariin rakennettiin taloustiloja ja uudenaikainen mylly sekä perustettiin verstaita. Lisäksi Filip otti käyttöön työtä helpottavia laitteita.

Pian igumeniksi tultuaan Filip päätti rakennuttaa luostariin suuren kivikirkon Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen kunniaksi ja anoi sitä varten lahjoituksia tsaari Iivanalta. Kirkko, jonka yhteydessä on suuri trapesa, valmistui ja vihittiin käyttöön vuonna 1557. Sen jälkeen alettiin niin ikään tsaarin tuella rakentaa vielä suurempaa Kristuksen kirkastumiselle pyhitettyä kirkkoa. Filip ei kuitenkaan ennättänyt nähdä sen valmistumista, kun hänet jo kutsuttiin Moskovaan, mutta hän hankki kirkkoa varten etukäteen paljon esineistöä omilla varoillaan. Solovetskin luostari, sen suuret kivikirkot ja vaikuttava arkkitehtuuri sellaisina kuin ne nykyään tunnetaan, muotoutuivat paljolti juuri igumeni Filipin aikana. Kirkkojen lisäksi hän rakennutti luostariin sairaalan sekä useita erakkomajoja metsien suojaan.

Filip oli paitsi aikaansaava rakentaja myös viisas johtaja ja hengellinen ohjaaja. Hän ei myöskään luopunut omasta rukouskilvoituksestaan, vaan vetäytyi ajoittain monista töistään erakkomajan hiljaisuuteen siirtyen näin yhdestä kilvoitusmuodosta toiseen. Hänen viisaan ja hyveellisen elämänsä maine kantautui kauas Moskovaan saakka, jossa hänelle osoitettiin suurta huomiota. Kahdesti tsaari kutsui hänet Moskovaan.

Tsaari Iivana IV muuttui noihin aikoihin epäluuloiseksi ja julmaksi. Hän laittautui eroon entisistä suosikeistaan ja ajautui kelvottomien ihmisten vaikutuspiiriin. Vuonna 1565 hän perusti oman henkivartijakaartin (opritšina), joka teki mielivaltaisia julmuuksia Moskovassa ja sen ympäristössä. Tässä tilanteessa vanha ja sairas metropoliitta Afanasi vetäytyi vanhuudenlepoon. Hänen tilalleen valittiin Kazanin arkkipiispa Herman (6.11.), jonka henkivartiokaarti kuitenkin karkotti jo ennen metropoliitaksi asettamista. Silloin tsaari muisti Filipin ja kutsui hänet Moskovaan.

Filip oli hyvin perillä Moskovan tapahtumista, sillä tsaarin entinen rippi-isä ja neuvonantaja pappi Silvester oli karkotettu Solovetskiin, jossa hän tsaarin epäsuosiosta huolimatta nautti veljestön ja igumenin kunnioitusta.

Filipille järjestettiin Moskovassa juhlallinen vastaanotto, jonka jälkeen tsaari määräsi hänet metropoliitan virkaan. Filip esteli ja ilmoitti suostuvansa vain, jos henkivartiokaarti hajotetaan, mutta tsaari ärsyyntyi eikä suostunut ehdotukseen. Piispojen painostuksesta Filip antoi periksi. Hänet vihittiin piispaksi ja asetettiin koko Venäjän metropoliitaksi Kremlissä Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen katedraalissa vuonna 1566. Nimityspuheessaan hän kehotti tsaaria kuuntelemaan hyvien ihmisten neuvoja ja karttamaan imartelijoita sekä pitämään mielessä, etteivät tsaarin voimasta ja suuruudesta kerro sodassa saadut voitot vaan rakkaus, jolla hän voittaa alamaistensa sydämet.

Vähäksi aikaa tsaari tuntui rauhoittuvan, mutta sitten hirvittävä mielivalta ryöstäytyi uudelleen valloilleen, ja Moskova jähmettyi kauhusta. Pyhä Filip päätti vedota tsaariin. Hän yritti saada mukaansa papistoa ja piispoja, mutta kaikki pelkäsivät, ja niin hän jäi yksin.

Filip sanoi rohkeasti Iivanalle, että tsaarikin on vain tavallinen kuolevainen ihminen ja että oikea hallitsija on se, joka hallitsee itsensä ja voittaa himonsa. Tsaari raivostui hänen sanoistaan, mutta Filip jatkoi: ”Jumala on asettanut sinut tuomitsemaan kansaa oikeamielisesti eikä esiintymään kiduttajana. Heitä valehtelijat luotasi kuin mädät jäsenet ja kokoa kansasi yhteen, sillä Jumala on vain siellä missä vallitsee yksimielisyys ja rakkaus.” Tsaari kehotti Filipiä olemaan varovaisempi puheissaan tai eroamaan virastaan, mutta tämä vastasi: ”En pyytänyt sinulta virkaa enkä lähettänyt ketään lahjomaan sinua sen saadakseni. Jos uskallat rikkoa lakia, tee mitä haluat, mutta minä en saa herpaantua, kun kilvoituksen aika koittaa.”

Filipin kehotukset eivät tuottaneet toivottua tulosta. Julmuus ja mielivalta vain enenivät, ja monet moskovalaiset tulivat Filipin luo pyytämään häneltä suojelusta.

Jonkin ajan kuluttua Iivana Julma tuli henkivartijoineen Kremlin katedraaliin kesken jumalanpalveluksen ja pyysi Filipiltä siunausta. Tsaarilla ja tämän seuralaisilla oli päällään mustat viitat ja korkeat mustat päähineet. Filip ei ollut huomaavinaan tsaaria, ja kun tämä kolmannen kerran pyysi siunausta, eräs seurueesta sanoi: ”Pyhä esipaimen, hallitsija pyytää siunaustasi.” Filip vilkaisi tsaaria ja lausui: ”Hallitsija, miksi olet pukeutunut sinulle sopimattomaan asuun ja käytökseen? Säädät lakeja toisille, mutta miksi itse teet tuomittavia tekoja? Kaikilla kansoilla, jopa tataareilla ja pakanoilla, on laki ja oikeus, mutta meiltä ne puuttuvat. Toimitamme täällä veretöntä uhria ihmisten pelastuksen tähden, mutta ulkona vuodatetaan viattomien kristittyjen verta. Olet perehtynyt pyhiin kirjoituksiin; mikset elä niiden mukaan?” Tsaari raivostui. Uhattuaan Filipiä karkotuksella ja kidutuksilla hän poistui vihansa vimmoissa kirkosta ja päätti tuhota vastustajansa.

Filipiä vastaan nostettiin panettelukampanja, hänelle uskollisia pajareja vangittiin ja heitä koetettiin jopa kiduttamalla saada todistamaan metropoliittaa vastaan tämän mustamaalaamiseksi. Kun mikään ei onnistunut, Filipin vastustajia lähetettiin Solovetskiin asti kokoamaan kuvitteellista syyteaineistoa. Luostarissa munkit muistelivat rakkaudella entisen johtajansa pyhää elämää. Urkkijoiden onnistui kuitenkin lahjoa uusi igumeni Paisi antamaan väärä todistus.

Tekaistujen syytteiden nojalla Filip kutsuttiin oikeuteen. Hän ei yrittänytkään puolustautua vaan sanoi vain: ”Hallitsija, luuletko, että pelkään sinua tai kuolemaa? Ennemmin kuolen viattomana marttyyrina kuin kestän hiljaa metropoliittana kaikki laittomuudet ja kauheudet.” Istunnon jälkeen hän pääsi vielä vapaaksi odottamaan kirkolliskokouksen tuomiota. Muutaman päivän kuluttua hänet haettiin kirkosta juuri ennen liturgian alkua ja vietiin vankilaan.

Käsistään ja jaloistaan kahlittuna Filip teljettiin tunkkaiseen selliin, jossa hän virui viikon ilman ruokaa saaden vahvistusta vain rukouksesta. Sen jälkeen hänet siirrettiin vankityrmään Pyhän Nikolaoksen luostariin. Tsaari yritti murtaa hänet vainoamalla julmasti hänen läheisiään. Kymmenen hänen sukulaistaan menehtyi kidutuksissa. Heidän joukossaan oli Filipin rakkain veljenpoika, jonka katkaistun pään tsaari käski viedä vankilaan Filipille. Tämä kumartui kyynelsilmin maahan pään edessä ja lausui: ”Autuas se, jonka Sinä valitset ja otat tykösi, oi Herra!” (Ps. 65:5) Koska kansan myötätunto Moskovassa oli selvästi Filipin puolella, tsaari siirrätti hänet Tveriin Otrotšin luostariin.

Noin vuoden kuluttua ollessaan sotajoukkoineen matkalla Novgorodiin tsaari lähetti pahamaineisen henkivartijansa Maljuta Skuratovin Filipin luo muka pyytämään siunausta. Filip oli jo aavistanut kuolemansa lähestyvän. Kolme päivää aikaisemmin hän oli sanonut läheisilleen: ”Kilvoitukseni on päättymässä ja lähtöni hetki lähestyy.” Hän osallistui pyhään ehtoolliseen ja odotti rauhassa kuolemaa. Kun Maljuta pyysi häneltä siunausta tsaarille, hän vastasi: ”Tee se, mitä varten tulit, äläkä kiusaa minua anomalla imarrellen Jumalan lahjaa.” Sitten hän rukoili, että Herra Kaikkivaltias ottaisi hänen henkensä vastaan ja lähettäisi enkelinsä johdattamaan hänen sielunsa pimeyden valtiaan ohi valittujen joukkoon. Maljuta kävi hänen kimppuunsa ja tukahdutti hänet tyynyllä. Murhaajan käskystä metropoliitan ruumis haudattiin välittömästi kirkon alttaripäätyyn. Tämä tapahtui joulukuun 23. päivänä vuonna 1569.

Kahdenkymmenen vuoden kuluttua Solovetskin luostarin munkit anoivat metropoliitta Filipin maallisten jäännösten siirtämistä Solovetskiin. Kun hauta avattiin, pyhän Filipin jäännökset löydettiin maatumattomina ja hyväntuoksuisina. Ne sijoitettiin Solovetskin Kristuksen kirkastumisen kirkon eteishuoneeseen. Haudalla tapahtui monia ihmeellisiä parantumisia. Myöhemmin pyhäinjäännökset siirrettiin eteishuoneesta kirkkoon, ja vuonna 1652 ne tsaarin ja kirkolliskokouksen toivomuksesta siirrettiin Moskovan Kremliin Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen katedraaliin, jossa ne ovat tänäkin päivänä.

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.

9
1