Pyhä Felix Nolalainen

Armeijassa elämäntyönsä tehnyt Hermias-niminen syyrialaismies vetäytyi 200-luvun alkupuolella viettämään eläkepäiviään Napolin lähistölle Nolaan, jossa hänelle syntyi kaksi poikaa. Hermiaksen kuoltua pojista nuorempi lähti seuraamaan isäänsä ja palvelemaan keisaria sotaväkeen, mutta vanhempi veli Felix sai nimensä mukaisesti ”onnellisen” osan, sillä hän lähti taivaallisen Isän tielle, Kristuksen sotilaaksi ja palvelijaksi.

Pyhä Felix luopui omaisuudestaan ja jakoi perintönsä pois. Nolan iäkäs piispa Maximus vihki hänet papiksi ja teki hänestä oman työtoverinsa. Kun keisari Decius (249–251) aloitti kristittyjen vainon, Maximus nimitti Felixin seuraajakseen ja pakeni kukkuloille. Kun vainoojat eivät löytäneet piispa Maximusta, he pidättivät Felixin ja heittivät hänet vankilaan. Felix virui jonkin aikaa vankilassa, ja häntä kidutettiin julmasti. Lopulta hänelle ilmestyi enkeli, joka auttoi häntä ihmeellisesti pakenemaan.

Felix lähti vuorille etsimään Maximusta, joka kärsi nälkää ja vilua. Pitkään patikoituaan Felix löysi sairauden heikentämän piispan yksin, avuttomana ja huonokuntoisena. Annettuaan piispalle ruokaa ja viiniä Felix kantoi hänet selässään erään hurskaan kristityn naisen kotiin, ja tämä alkoi pitää huolta piispasta. Felix pysytteli maan alla. Kerran hän pääsi onnekkaasti pakoon etsijöiden nenän edestä, kun nämä eivät tunnistaneet häntä. Tämän jälkeen Felix piiloutui raunioihin. Siellä hänen henkensä pelasti kerran hämähäkki, joka kutoi verkon hänen kammionsa pienen oviaukon eteen, eivätkä etsijät kiinnittäneet paikkaan huomiota. Felix piileskeli kuukausikaupalla raunioissa, jossa hänen turvallisin majapaikkansa oli käyttämätön kaivo.

Kun kristittyjen vaino taukosi Deciuksen kuollessa vuonna 251 ja piispa Maximus oli menehtynyt, Nolan kristityt tahtoivat Felixin piispakseen. Hän kuitenkin kieltäytyi nöyrästi ja suostutteli heidät valitsemaan Quintus-nimisen papin, jota piti parempana. Felixin mukaan piispuus kuului Quintukselle, koska tämä oli pappina vanhempi – seitsemällä päivällä. Jalomielinen Felix keskittyi elämänsä viimeiset vuodet kilvoittelemaan tavallisena pappina eläen köyhänä sielujen opettajana ja hoitajana. Häntä kunnioitettiin suuresti sekä vainossa kokemiensa kärsimysten että lempeän luonteensa tähden. Hän elätti itseään vuokraamalla vajaan puoli hehtaaria karua maata, jonka hän muokkasi hedelmälliseksi ja kasvatti kasveja omiin tarpeisiinsa sekä köyhille jaettavaksi.

Pyhä Felix eli korkeaan ikään ja nukkui pois vuoden 260 tienoilla. Kärsimiensä kidutusten tähden hänet on toisinaan luettu marttyyrien joukkoon. Pyhän Felixin haudasta tuli heti kristittyjen kunnioittama paikka, ja jo 300-luvulla se oli merkittävä pyhiinvaelluskohde. Yksi haudalla parantuneista oli pyhä Paulinus (22.6.), joka ihmeen vaikutuksesta kääntyi kristityksi ja myöhemmin rakennutti Pyhän Felixin kunniaksi kirkon ja kirjoitti tämän elämäkerran.

Pyhää Felixiä kunnioitetaan kotieläinten suojelijana ja silmäsairauksissa auttajana. Kirkkotaiteessa hänet on kuvattu nuorena pappina rypäletertun, hämähäkin tai kahleet avaavan enkelin kanssa tai kantamassa olkapäillään vanhusta. Rooman martyrologiassa on peräti 66 Felix-nimistä pyhää, ja monet heihin liittyvät tarinat ja teemat ovat sittemmin sekoittuneet keskenään.