Pyhä erakko Guthlac

Pyhä Guthlac syntyi Mercian kuningaskunnassa Keski-Englannissa vuoden 673 tienoilla. Syntyperältään hän kuului ylhäiseen Guthlacingasien sukuun. Nuorempana Guthlac palveli yhdeksän vuotta Mercian kuningas Ethelredin armeijassa. Kaksikymmentäneljävuotiaana hän päätti kuitenkin lopettaa väkivaltaisen ja maallisen elämäntapansa ja siirtyä taistelemaan hengellisen kamppailun kentälle.

Guthlac meni Reptonin kaksoisluostariin, jossa kilvoitteli sekä munkkeja että nunnia. Reptonin johtajana toimi tuohon aikaan igumenia Elfrida. Luostarin veljestön keskuudessa Guthlacin erittäin askeettinen elämäntapa herätti närkästystä. Erityisesti hänen tapansa kieltäytyä kaikista väkijuomista kirvoitti veljiltä kriittisiä kommentteja. Lopulta Guthlac kuitenkin ansaitsi kilvoittelutovereidensa kunnioituksen.

Kilvoiteltuaan luostarissa parin vuoden ajan Guthlac alkoi kaivata askeettisempaa elämää. Hän toivoi, että voisi elää kuten varhaiset erämaaisät. Niinpä Guthlac lähti luostarista etsimään sopivaa paikkaa. Hän sai kuulla Wellandin joen rannalla olevasta paikasta, jonne pääsi ainoastaan vesiteitse. Sitä pidettiin pahojen henkien tyyssijana, jossa kukaan ihminen ei voisi asua. Guthlac pyysi paikan tuntevaa miestä viemään hänet sinne kalastusveneellä. Mies suostui ja niin Gutlac pääsi kaipaamansa asuinsijaan. Hän jäi loppuiäkseen erakoksi tähän kosteaan ja syrjäiseen paikkaan.

Guthlacin elämä erakkona oli kaikkea muuta kuin helppoa. Pahat henget kiusasivat häntä, niin kuin ne olivat aikoinaan piinanneet pyhittäjäisä Antonios Suurta (17.1.). Kerran paikalle tuli joukko miehiä, jotka pahoinpitelivät Guthlacin. Hänen erakkovuosiensa alkupuolella korpit tulivat usein varastamaan hänen vähäiset ruokavaransa. Guthlac oli kuitenkin kärsivällinen. Hän oli ystävällinen villieläimillekin, ja nämä alkoivat hiljalleen luottaa häneen ja kohdella erakkoa ystävänään. Linnut istuskelivat usein hänen keljassaan, söivät ruokaa hänen käsistään ja rakensivat pesänsä paikkoihin, jotka hän osoitti niille. Jopa kalat uivat Guthlacin luo, jos tämä kutsui niitä. Erakon mukaan ihmisten tuli olla esimerkkinä kärsivällisyydessä jopa villieläimille.

Kerran Wilfrid-niminen pyhä mies vieraili Guthlacin luona. Wilfrid hämmästyi, kun näki pääskyjen laskeutuvan Guthlacin olkapäille ja pyörivän erakon ympärillä. “Ne, jotka valitsevat elämän erillään ihmisistä, ystävystyvät villieläinten kanssa, ja enkelitkin vierailevat heidän luonaan. Mutta ne, joiden luona miehet ja naiset vierailevat, saavat harvoin pitää enkeleitä vierainaan”, Guthlac selitti pääskyjen käytöstä Wilfridille. Enkeleiden vierailulla Guthlac saattoi viitata näkyynsä, jossa hänen oma suojeluspyhänsä Bartolomeus oli ilmestynyt hänelle.

Guthlacin pyhä elämä alkoi pian vetää puoleensa myös toisia yksinäisyyteen vihkiytyneitä. Hänen ympärilleen kerääntyi muutamia oppilaita, jotka rakensivat omat erakkomajansa Guthlacin asuinpaikan läheisyyteen. Näiden oppilaiden nimet olivat Cissa, Egbert, Bettelin ja Tatwin. Hieman myöhemmin Dorchesterin piispa Hedda vihki Guthlacin yhteisönsä papiksi.

Kun Guthlac oli elänyt erakkona parinkymmentä vuotta, Jumala antoi hänen tietää kuolinhetkensä olevan lähestymässä. Myös Reptonin tuonaikainen johtaja, igumenia Edburga, sai Jumalalta tiedon pyhän Guthlacin kuolinpäivästä. Niinpä igumenia lähetti Guthlacille arkun sekä käärinliinat hautajaisia varten.

Suuren viikon keskiviikkona vuonna 714 Guthlac lähetti sisarelleen Pegalle[1] kutsun saapua hautajaisiinsa. Pega kilvoitteli erakkona Peakirkissa, Croylandin lähistöllä. Seitsemäntenä sairauspäivänään Guthlac nautti pyhän ehtoollisen ja nukkui sen jälkeen kuolonuneen. Pega ja Guthlacin oppilaat osallistuivat hänen hautajaisiinsa. Vuosi Guthlacin kuoleman jälkeen hänen ruumiinsa löytyi haudasta turmeltumattomana.

Pyhän Guthlacin latinankielisen elämäkerran kirjoitti lähes hänen aikalaisensa, Felix. Useita muita elämäkertoja tallennettiin vanhalla englannilla. Guthlacista tuli erityisen suosittu pyhä sen jälkeen, kun Canterburyn arkkipiispa Ceolnoth parani horkkataudista vedottuaan pyhän Guthlacin esirukouksiin vuonna 815.


[1] Myös Pegaa on kunnioitettu pyhien joukossa; muistopäivä lännessä on 8.1.

11
4