Pyhä Epifanios, Salamiksen arkkipiispa

Pyhä Epifanios, Salamiksen arkkipiispa, syntyi juutalaiseen perheeseen Eleutheropoliksen seudulla Palestiinassa vuoden 315 tienoilla. Hänen isänsä viljeli maata ja hänen äitinsä oli pellavankehrääjä. Kun isä kuoli pojan ollessa noin kymmenvuotias ja perhe jäi kärsimään puutetta, hurskas ja oppinut juutalainen Trifon otti Epifanioksen kasvatettavakseen ja huolehti hänen äitinsä ja sisarensa elatuksesta. Trifon antoi Epifaniokselle perusteellista opetusta Mooseksen laista ja juutalaisista kirjoituksista. Pystyäkseen tutkimaan pyhiä kirjoituksia Epifanios opetteli nuoruudessaan hepreaa, koptia, syyriaa, kreikkaa ja latinaa, mikä oli jo tuolloin harvinainen saavutus. Trifon oli toivonut voivansa antaa ainoan lapsensa Epifaniokselle vaimoksi, mutta tytär kuoli nuorena, ja kun aika jätti Trifonista, hän antoi koko omaisuutensa perinnöksi Epifaniokselle. Äitinsä kuoltua Epifanios otti sisarensa Kallitropen luokseen asumaan Trifonin taloon.

Eräänä päivänä, kun Epifanios oli ratsain tarkastamassa perimiään tiluksia, hän sattui näkemään, kuinka Lukianos-niminen munkki antoi kerjäläiselle viittansa, jotta tämä voisi myydä sen ja ostaa ruokaa, ja tällöin taivaasta laskeutui hohtavan valkoinen viitta Lukianoksen suojaksi. Tämä lisäsi entisestäänkin Epifanioksen ihailua kristittyjä kohtaan, jota hän oli tuntenut siitä asti, kun eräs kristitty oli pelastanut hänet ihmeellisesti hevosen vauhkoonnuttua. Hän heittäytyi isä Lukianoksen jalkojen juureen ja pyysi saada kasteen ja päästä hänen luostariinsa.

Kun isä Lukianos oli antanut Epifaniokselle ja hänen sisarelleen kristillistä opetusta, piispa kastoi heidät ja he nauttivat pyhän ehtoollisen. Myös Kallitrope halusi mennä luostariin, joten Epifanios luovutti nunnaluostarille tuhat kultarahaa sisarensa elatusta varten, myi kaiken omaisuutensa ja jakoi tuoton köyhille. Itselleen hän jätti vain tietyn summan kirjojen hankkimista varten ja meni Lukianoksen luostariin, missä kymmenen munkkia elätti itsensä kalligrafialla eli käsikirjoitusten kopioinnilla ja koristelulla. Tuloilla luostari avusti köyhiä. Epifanios vihittiin munkiksi 16-vuotiaana.

Luostarissa Epifanios sai ohjaajakseen pyhittäjä Hilarion Suuren (21.10.), jonka esikuvaa ankarassa askeettisessa kilvoittelussa hän noudatti lopun ikäänsä. He söivät vain hiukan leipää ja suolaa ja joivat vähän vettä. Epifanios tutki Raamattua innokkaasti isä Hilarionin avulla, ja Vanhan testamentin mysteerit ja hahmot saivat Kristuksen opetuksen valossa koko ajan täydemmän merkityksen.

Kerran kun luostarissa ei ollut tippaakaan vettä, koska se täytyi hakea kahdeksan kilometrin päästä, Epifanios muutti viinin vedeksi voidakseen tarjota luostarin vieraille juotavaa. Tämä ihme tuotti hänelle niin paljon mainetta ja kunniaa, että hän pakeni Foinikian Spanydrioniin, jossa hän kilvoitteli ensin erakkona ja sittemmin yhdessä muutamien oppilaiden kanssa, joita kertyi myöhemmin lisää.

Epifanioksen kerrotaan tehneen monia muitakin ihmeitä: hän karkotti demoneja Persian kuninkaan tyttärestä, paransi surkastuneen käden, herätti lapsen kuolleista, sai veden virtaamaan kuivuuden vaivaamasta maasta ja paransi häntä tikarilla uhanneen arabin sokean silmän. Villieläimet tottelivat, kun hän pyysi niitä jättämään heidän puutarhansa vihannekset rauhaan, ja useita ihmisiä syöneen leijonan tarvitsi vain vilkaista Epifaniokseen, kun se jo vaipui kuolleena maahan.[1]

Joidenkin oppilaidensa mielestä Epifanios harjoitti yli voimiensa meneviä kilvoituksia, mutta hän vastasi heille: ”Jumala ei anna meille taivasten valtakuntaa, ellemme me näe vaivaa sen eteen, ja kaikki se, mitä me teemme, ei ole mitään verrattuna kruunuun, jonka haluamme voittaa.” Ruumiilliseen pidättyvyyteen hän lisäsi väsymättömän rukouksen ja opiskelun ja tutustui useimpiin siihen aikaan saatavilla olleisiin kirjoituksiin. Mutta ennen kaikkea hän osasi opettaa ja selittää pyhiä kirjoituksia.

Epifanios tunsi hyvin kreikkalaisen filosofian vaarat monenlaisten harhaoppien lähteenä. Laajasti lukeneena hän omistautui loppuiäkseen puolustamaan oikeaa uskoa kaikenlaisia hyökkäyksiä vastaan. Kerrotaan, että eräs edessalainen filosofi tuli Epifanioksen luostariin keskustellakseen pyhistä kirjoituksista hänen kanssaan. He väittelivät kokonaisen vuoden luomisen mysteeristä Epifanioksen tukeutuessa pyhään Raamattuun ja filosofin vedotessa Hesiodoksen kirjoituksiin. Vaikka totuuden valo oli ilmeinen, filosofi pysyi kannassaan, kunnes näki erään demonin riivaaman henkilön parantuvan Epifanioksen tehdessä kolme ristinmerkkiä hänen edessään lausuen: ”Jeesuksen Kristuksen, Jumalan ristiinnaulitun Pojan, nimessä minä syntinen Epifanios, Herran palvelija, käsken sinun lähteä tästä nuorukaisesta ja olla kiusaamatta häntä enempää.” Riivaaja lähti heti miehestä. Filosofi luopui kaikesta maallisesta viisaudesta ja pyysi saada kasteen, jolloin Hilarion kastoi hänet. Myöhemmin Eleutheropoliksen piispa vihki hänet papiksi.

Kun Epifanioksen maine levisi eikä luostarissa ollut enää kilvoittelurauhaa, hän lähti Jerusalemin kautta Egyptiin, missä hän kohtasi Pafnutioksen, pyhän Antonioksen oppilaan, jolta hän pyysi lupaa saada jäädä asumaan Nitriaan. Pafnutios kehotti häntä perehtymään Nitrian erämaan isien opetuksiin ja sitten menemään Kyprokselle paimentamaan kristittyjen laumaa, levittämään saamiaan opetuksia muillekin ja käännyttämään epäjumalanpalvelijoita. Nitriassa Epifanios perehtyi lukuisten lahkojen ja harhaoppisten ryhmien oppeihin ja kokosi tietoja myöhemmin kirjoittamaansa laajaan tutkielmaan harhaoppeja vastaan. Eräs väärin opettanut mykistyi, kun Epifanios moitti häntä, ja sai puhekykynsä takaisin vasta kun Epifanios oli kolme tuntia opettanut oikeaoppisesti samasta aiheesta ja salli toisen taas puhua. Epifanios oleskeli jonkin aikaa myös Egyptin Ylä-Thebaiksessa, missä hän karkotti demonin nuorukaisesta, ja seitsemän vuotta Bucoliassa, missä hän väitteli erään filosofin kanssa ja paransi tämän pojan sokean silmän, jonka jälkeen filosofi pyysi saada kasteen.

Epifanios tuli kuuluisaksi koko Egyptissä, minkä vuoksi piispat etsivät tilaisuutta vihkiä hänet piispaksi, mutta Epifanios aavisti heidän aikeensa ja palasi kotimaahansa Palestiinaan. Kun hän ei löytänyt sieltä Hilarionia, joka oli muuttanut Kyprokselle, hän lähti omaan luostariinsa Spanydrioniin, jonka uudeksi johtajaksi hän oli lähtiessään asettanut kristityksi kääntyneen edessalaisfilosofin. Luostari oli tällä välin saanut koko joukon uusia kilvoittelijoita.

Koko Foinikiaa vaivasi kuivuus, ja veljestö pyysi Epifaniosta rukoilemaan sadetta. Hän lähetti toiset syömään ja polvistui keljaansa rukoilemaan. Vielä saman aterian aikana koko Foinikiassa alkoi sataa kaatamalla, mistä kaikki kiittivät Herraa. Kolmen päivän kuluttua häntä pyydettiin jo rukoilemaan sateen loppumista, minkä jälkeen sade lakkasi. Häntä kunnioittavien vieraiden virta häiritsi kuitenkin Epifanioksen kilvoittelua, minkä vuoksi hän halusi lähteä luostarista. Samaan aikaan seudun piispat päättivät vihkiä hänet piispaksi ja lähettivät Polybios-nimisen munkin noutamaan häntä kieltäen kuitenkaan sanomasta syytä. Epifanios tiesi sen sanomattakin ja kehotti Polybiosta jäämään luostariin. Piispat saisivat etsiä jonkun toisen piispaehdokkaan. Jumalan tahdosta Epifanios päätti lähteä Jerusalemin kautta Kyprokselle. Yöllä hän otti mukaansa oppilaansa Johanneksen ja Polybioksen. He menivät ensin Jerusalemiin saadakseen kunnioittaa kunniallista ja eläväksitekevää ristiä.

Jerusalemista kolmikko matkusti Kyprokselle, jossa he viipyivät kaksi kuukautta Hilarionin luostarissa. Hilarion kehotti Epifaniosta menemään Salamikseen ja varoitti, että Epifanios joutuisi merihätään, jos yrittäisi lähteä pois saarelta. Epifanios halusi pysyä kaukana Salamiksesta, koska tiesi joutuvansa siellä piispaksi. Hän meni seurueineen satamaan, josta yksi laiva oli lähdössä Salamikseen ja toinen Palestiinan Gazaan. He nousivat Gazaan menevään laivaan, mutta merellä nousi rajuilma, joka oli vähällä pirstoa laivan. Neljäntenä epätoivoisena myrskypäivänä laivan oli pakko laskea maihin Salamiksessa, missä matkustajat kaatuivat uupuneina maahan.

Salamiksen piispa oli kuollut, ja Jumala ilmoitti Pappos-nimiselle paljon kärsineelle ja 58 vuotta piispana palvelleelle vanhukselle, että Epifanios oli heidän etsimänsä piispaehdokas. Epifanios löytyi torilta ja vietiin kirkkoon. Hänet saatettiin heti paikalla alttariin ja vihittiin diakoniksi, seuraavana päivänä papiksi ja sitä seuraavana Salamiksen (silloinen Konstantia) arkkipiispaksi. Epifanios katsoi olevansa arvoton tehtävään ja oli niin onneton piispuuden taakasta, että itki ja valitti lohduttomasti.

Epifanios hallitsi hiippakuntaansa esimerkillisesti kymmenien vuosien ajan ja vahvisti oikeaa uskoa niin Kyproksella kuin koko maailmassakin. Lukuisat ihmeet todistivat hänen hyveistään ja isällisestä rakkaudestaan laumaansa kohtaan. Hän järjesti kansalle viljaa nälänhädän aikana. Hänen huolenpitoaan köyhistä kuvaillaan rajattomaksi, ja monet ihmiset antoivat hänelle rahaa jaettavaksi köyhille. Tämä herätti kateutta joissakin papiston jäsenissä. Kun Epifanios lunasti kirkon rahoilla kristityn miehen velkavankeudesta sadan kultarahan velan takia, mihin hänellä piispana oli oikeus, eräs diakoni, joka olisi itse halunnut tulla arkkipiispaksi, syytti häntä kirkon varojen tuhlaamisesta ja yritti pilata hänen maineensa. Epifanios pysyi aina yhtä hyvänsuopana diakonia kohtaan, vaikka tämä rikkoi monin tavoin häntä vastaan, kunnes lopulta Jumala rankaisi diakonia, jonka elämä sai surkean lopun. Diakonin leski antoi omaisuutensa kirkolle, hänet vihittiin diakonissaksi ja Epifanios paransi hänen kymmenen vuotta aikaisemmin halvaantuneen kätensä. Velkavankeudesta vapautunut kristitty korvasi kirkolle koko summan ja ylikin ja palveli kirkkoa lopun ikäänsä.

Aina kun Epifanios toimitti jumalallista liturgiaa, hän näki Pyhän Hengen laskeutuvan pyhien lahjojen ylle hänen lausuessaan sanoja: ”Ja tee tämä leipä...” Eräänä päivänä Pyhä Henki ei ilmestynyt, ja Jumala ilmaisi syyksi erään diakonin arvottomuuden, jolloin Epifanios pyysi tätä poistumaan alttarista. Kun hän sitten anoi hartaasti Jumalalta, että saisi taas nähdä jumalallisen näyn, Pyhä Henki ilmestyi. Liturgian jälkeen hän puhutteli diakonia, joka tunnusti olleensa edellisenä yönä aviollisessa yhteydessä vaimonsa kanssa. Epifanios puhui papistolle heidän puhtautensa merkityksestä, jotta he eivät toimittaisi jumalallisia mysteerejä arvottomasti, eikä enää vihkinyt avioliitossa olevia miehiä pappeuteen vaan suosi munkkeja, leskiä ja vanhoja miehiä, jotka olivat osoittautuneet pappeuden armon arvoisiksi. Hän valvoi valppaasti papistonsa moraalista puhtautta ja teki piispan palatsistaan luostarin, jossa hän vietti yhteiselämää yli 70 papiston jäsenen kanssa.

Epifanioksen uskollinen oppilas, pappismunkki Johannes, kirjasi kymmenien vuosien ajan hengellisen isänsä ihmeitä muistiin, ja ennen kuolemaansa hän kehotti toista oppilasta Polybiosta jatkamaan tätä työtä ja säilyttämään tiedot jälkipolville. Johanneksen kuoleman jälkeen Epifanios halusi vihkiä Polybioksen papiksi, mutta tämä pelkäsi pappeuden suurta vastuuta ja aikoi paeta ennen vihkimistä. Kun he tulivat yhdessä kirkkoon, Epifanios sanoi hänelle: ”Seiso tässä.” Siitä hetkestä alkaen Polybios ei pystynyt liikahtamaan paikaltaan: hänen jalkansa olivat ikään kuin naulatut kiinni lattiaan. Niillä sijoillaan Polybios vihittiin diakoniksi ja seuraavana päivänä papiksi.

Eräs jerusalemilainen diakoni tuli kertomaan Epifaniokselle, että Jerusalemin piispa Johannes II (386–417) on rahanahne eikä käytä kirkon varoja köyhistä huolehtimiseen. Epifanios tunsi Johanneksen niiltä ajoilta, jolloin he olivat olleet samaan aikaan Hilarionin luostarissa. Hän lähti Polybioksen kanssa Jerusalemiin, missä Johannes toivotti heidät tervetulleiksi, majoitti heidät ylellisesti ja tarjosi heille runsaita aterioita. Epifanios pyysi häneltä lainaksi hänen parhaat hopea-astiastonsa, jotka Johannes antoikin hänelle, mutta Epifanios pyysi aina vain lisää. Johannes alkoi pian kysellä, milloin hän palauttaisi astiat, ja Epifanios lupasi palauttaa ne mutta ei palauttanut. Vähitellen Johannes alkoi suuttua häneen yhä enemmän ja lopulta kävi häneen käsiksi ja loukkasi häntä käyttäen karkeaa kieltä. Silloin Epifanios puhalsi Johannesta kasvoihin, jolloin tämän silmät sokeutuivat. Johannes heittäytyi maahan Epifanioksen eteen ja pyysi häntä rukoilemaan, että hän saisi näkönsä takaisin. Kun Epifanios laski kätensä Johanneksen pään päälle, tämän silmät avautuivat. Epifanios nuhteli häntä ankarasti hänen saituudestaan ja omistushalustaan. Johannes paransi tapansa ja hänestä tuli armollinen, avokätinen ja kaikin tavoin hyveellinen.

Kerran kaksi miestä päätti tehdä Epifaniokselle kepposen. Toinen heistä heittäytyi maahan tekeytyen kuolleeksi ja toinen pyysi Epifaniosta peittämään ruumiin jollakin. Epifanios lausui rukouksen kuolleen puolesta ja levitti päällysviittansa miehen peitoksi. Kun hän oli jatkanut matkaansa, mies sanoi makaavalle toverilleen: ”Typerys, joka antoi meille viittansa, on jo mennyt, voit nyt nousta.” Maassa makaava oli kuitenkin sillä välin kuollut.

Kun Kyproksella vallitsi ankara nälänhätä, rikkaalla epäjumalien palvelijalla Faustianoksella oli runsaasti viljaa, mutta hän nosti hinnan niin korkeaksi, ettei köyhillä ollut varaa ostaa sitä. Epifanios avasi Zeuksen temppelin ovet, jotka viranomaiset olivat sulkeneet kauan sitten, jotta siellä ei enää palvottaisi epäjumalia; temppelistä löytyi kulta- ja hopea-aarteita. Niillä Epifanios osti Faustianokselta viljaa ja jakoi köyhille.

Faustianos myi kuitenkin ahneudessaan kaiken viljansa, jolloin hän itse joutui hätään eikä kehdannut pyytää Epifaniokselta mitään. Niinpä hän lähetti viisi omaa laivaansa ja viisi vuokrattua laivaa Italiaan ostamaan viljaa. Raskaasti lastatut laivat joutuivat paluumatkalla rajuun myrskyyn ja upposivat. Niiden lastia ajautui Salamiksen rantaan, mistä köyhät keräsivät viljaa talteen. Faustianos oli raivoissaan ja syytti Jumalaa ja Epifaniosta onnettomuudesta. Faustianoksen vaimo lähetti miehensä tietämättä Epifaniokselle kaksituhatta kultarahaa ostaakseen sillä viljaa. Epifanios ei ottanut rahoja vaan kehotti vaimoa ottamaan niin paljon viljaa kuin tarvitsi ja korvaamaan sen uudesta sadosta.

Faustianos puolestaan värväsi diakoni Rufinoksen murhaamaan Epifanioksen luvaten diakonille siitä hyvästä piispan istuimen, mutta hanke epäonnistui perusteellisesti: tikari putosi Rufinoksen jalkaan, ja tämä menehtyi haavaan muutaman päivän kuluttua. Faustianos joutui vankilaan loukattuaan keisaria, ja vaikka Epifanios rukoili Jumalaa ja puhui hänen puolestaan viranomaisille, keisari ei suostunut vapauttamaan häntä. Faustianos kuoli pian sen jälkeen ja jätti omaisuutensa vaimolleen, joka lahjoitti sen sekä oman omaisuutensa kirkolle jaettavaksi köyhille, ja hänet vihittiin diakonissaksi.

Epifanioksen antaumuksellinen omistautuminen kilvoituselämälle ja kirkolliselle opille teki hänestä arvostetun hahmon myös Kyproksen ulkopuolella. Monet tulivat pyytämään häneltä neuvoa. Vuoden 376 tienoilla hän meni Antiokiaan tutkimaan apollinarismia ja välittämään skismassa, joka jakoi Antiokian kirkkoa. Hän ratkaisi asian piispa Paulinuksen hyväksi, jota Rooma kannatti, idän kannattamaa Meletiosta vastaan. Vuonna 382 hän oli Rooman kirkolliskokouksessa tukemassa Paulinus Antiokialaisen asiaa. Hän myös arvosteli Jerusalemin piispaa Johannesta tämän osoittamasta ymmärtämyksestä Origeneen harhaoppeja kohtaan. Epifanios saarnasi tästä Johanneksen läsnä ollessa Jerusalemissa vuonna 392 sekä kirjoitti aiheesta kahdessa kirjeessä, joista toinen on säilynyt Hieronymuksen latinannoksena.

Hiippakunnassa oli runsaasti valentinolaisen harhaopin kannattajia. Kun Epifanios moitti heidän piispaansa ja kehotti tätä suitsimaan suutaan ja lopettamaan Jumalan pilkkaamisen, piispa tuli mykäksi kuudeksi päiväksi ja kuoli seitsemäntenä. Hänen kannattajansa polvistuivat Epifanioksen eteen, luopuivat harhauskostaan ja siirtyivät kannattamaan ortodoksista uskoa. Kyproksella oli monia muitakin harhaoppisia ryhmiä. Epifanios pyysi keisaria määräämään, että heidät karkotettaisiin saarelta, jos he pysyisivät harhaopeissaan. Monet menivät Epifanioksen opetettavaksi ja luopuivat harhaopeistaan ja toiset karkotettiin Kyprokselta.

Aleksandriassa oli kolme veljestä, jotka menivät autiomaahan viettämään luostarielämää, mutta Aleksandrian patriarkka Teofilos pakotti heidät vilpillisin keinoin kirkon tehtäviin, yhden piispaksi ja toiset diakoneiksi ja taloudenhoitajiksi. He olisivat halunneet palata autiomaahan, mutta patriarkka Teofilos ei sallinut sitä. Kolme vuotta palveltuaan he pakenivat salaa, jolloin Teofilos erotti heidät kolmeksi vuodeksi ehtoollisyhteydestä. Konstantinopolin patriarkka, pyhä Johannes Krysostomos (13.11.) pyysi Teofilosta palauttamaan heidät ehtoollisyhteyteen, ja kun tämä kieltäytyi, hän teki sen itse. Tämä viilensi huomattavasti Johannes Krysostomoksen ja patriarkka Teofiloksen välejä.

Kun Teofilos kuuli, että keisarinna Eudokia halusi karkottaa Johannes Krysostomoksen, hän juonitteli Krysostomosta vastaan ja kirjoitti Epifaniokselle kertoen keisarinnan syyttävän Johannes Krysostomosta Origeneen oppien kannattamisesta. Epifanios suhtautui Teofilokseen varauksellisesti ja lähti oppilaidensa kanssa Konstantinopoliin selvittämään asiaa. He asuivat sellaisessa luostarissa, joka ei kannattanut Krysostomosta, ja kun luostarin kirkko tarvitsi välttämättä diakonin, Epifanios vihki erään miehen diakoniksi, vaikka kirkon kanonit kieltävät piispaa toimimasta toisen piispan hiippakunnassa ilman tämän lupaa. Krysostomos luuli, että Epifanios oli hyväksynyt suunnitelman hänen karkottamisestaan, ja kirjoitti tälle, ettei tämäkään enää kauan istuisi piispanistuimella. Epifanios ymmärsi joutuneensa Teofiloksen juonittelun välikappaleeksi ja päätti palata välittömästi kotiin Kyprokselle. Hän poistui Konstantinopolista vähän ennen laitonta kirkolliskokousta, jossa Johannes Krysostomos pantiin viralta.

Paluumatkalla Epifanios tunsi kuolinhetkensä lähestyvän. Hän kehotti oppilaitaan säilyttämään oikean uskon puhtauden ja varjelemaan itseään rikkauden ja herjauksen houkutuksilta. Sitten hän antoi sielunsa Jumalan käsiin merellä, toukokuun 12. päivänä vuonna 403. Laivan rantautuessa Salamikseen valtava ihmisjoukko tuli paimentaan vastaan kynttilät kädessä ja saattoi hänet kyynelehtien kirkkoon, missä suuri osa Kyproksen asukkaista tuli seuraavan seitsemän päivän aikana kunnioittamaan hänen ruumistaan.

Pyhän Epifanios Salamislaisen kunnioitus levisi nopeasti, ja hänen hautakammionsa on yhä yksi tärkeimmistä pyhiinvaelluskohteista Kyproksen saarella, jonka suojeluspyhä Epifanios on yhdessä pyhän Barnabaksen kanssa. Hänen oppilaastaan Polybioksesta tuli myöhemmin Rinikouran piispa Koillis-Egyptiin.

Pyhän Epifanioksen arvostus kasvoi vuosisatojen varrella entisestään. Pyhä Hieronymus kutsui Epifaniosta kirjeessään ”piispojen isäksi”, ja seitsemännessä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa (Nikea II vuonna 787) häntä nimitettiin ”koko kirkon isäksi ja opettajaksi”. Epifanios oli saanut oppinsa jo hyvin nuoresta pitäen sekä kyltymättömällä lukemisella että kuuluisilta askeeteilta käytännön viisautta ammentaen. Hän vietti paljon aikaa Egyptissä ja tuli tunnetuksi siellä samoin kuin Palestiinassa luostarifilosofian harjoittajana. Pyhä Epifanios tunnettiin paitsi ihmeistään ja oppineisuudestaan myös hellyydestään, rakkaudestaan ja avokätisyydestään köyhiä kohtaan.

Epifanioksen kirjoituksista varhaisin on Ankyrotos, jossa hän käsittelee erityisesti Pyhää Kolminaisuutta ja ylösnousemusta sekä osoittaa areiolaisten ja Origeneen harhoja. Teoksen lopussa on kaksi uskontunnustusta, joista ensimmäinen, Konstantian kirkon kasteuskontunnustus, on merkittävä uskontunnustusten historian kannalta. Toisessa teoksessaan Panarion hän kirjoittaa peräti 80 harhaopista. Hänen näkemyksensä perustuvat osaksi kuulopuheisiin, mutta siinä on myös paljon erittäin arvokasta ja jopa ainutlaatuista tietoa 300-luvun uskontohistoriasta perustuen joko hänen omiin suoriin havaintoihinsa tai dokumentteihin, joiden tiedot ovat säilyneet jälkipolville vain tässä teoksessa. Lisäksi Epifanios on kirjoittanut teokset Mitoista ja painoista, jossa hän esittelee pyhiä kirjoituksia Raamatun tekstien historian ja arkeologian avulla, ja Kahdestatoista korukivestä, joka selittää Vanhan testamentin ylipapin rintakilven koristeita. Hän on myös yksi 300-luvun arvovaltaisimmista kirjoittajista, jotka käsittelevät Jumalanäidin kunnioittamista.[2]


[1] Valtaosa näistä ihmekertomuksista on myöhäisempää perua.

[2] Lisätietoa teoksessa Seppälä: Elämän äiti, 143–148.

12
5