Pyhä Dionysios Uusi, Eginan piispa

Pyhä Dionysios syntyi Zakynthoksen saarella vuonna 1547 hurskaaseen ja arvovaltaiseen perheeseen, joka kuului ylhäiseen Siguros-sukuun. Älykkyys ja taipumus mietiskelyyn näkyivät hänessä varhain. Hän meni jo nuorena munkiksi Strofades-saarten Kristuksen kirkastumisen luostariin noin 65 kilometriä Zakynthoksesta etelään. Paholaista, maailmaa ja lihallisuutta vastaan taistelemalla hänestä kehittyi erinomainen munkki ja luostarielämän esikuva kaikille. Hän paastosi innokkaasti ja valvoi suuren osan yötä rukoillen sekä tutkiskellen Raamattua ja pyhien isien opetuksia. Pian hän sai pappisvihkimyksen.

Saatuaan igumeninsa siunauksen Dionysios lähti pyhiinvaellukselle Jerusalemiin. Odotellessaan Ateenassa sopivaa laivaa hän kävi tavan mukaan tervehtimässä Ateenan arkkipiispaa. Tämä oli kuullut paljon hyvää Dionysioksesta, ja koska Eginan saaren piispanistuin oli tuolloin tyhjillään, arkkipiispa pyysi häntä ryhtymään Eginan piispaksi. Dionysios esteli, koska ei nöyryydessään pitänyt itseään arvollisena piispan korkeaan hengelliseen tehtävään. Lopulta hän kuitenkin suostui arkkipiispan esitykseen nähden siinä Jumalan tahdon. Hän luopui aikeistaan lähteä Pyhälle maalle ja siirtyi Eginan saarelle.

Eginassa kansa iloitsi saadessaan uudeksi paimenekseen Jumalaa pelkäävän pyhittyneen miehen. Joka päivä esipaimen Dionysios opetti ja neuvoi kansaa ja oli itse heille hyvyyden ja armeliaisuuden esikuvana. Hän tuli yhä tunnetummaksi ja kansaa virtasi eri puolilta kuulemaan häntä. Pohjimmiltaan nöyränä munkkina hän alkoi pelätä ihmisten ylistyksen koituvan hänelle vahingoksi. Myös hallinnolliset tehtävät ja jatkuva yhteydenpito maailmaan rasittivat hänen hiljaisuutta rakastavaa mieltään. Niinpä hän alkoi suunnitella eroavansa tehtävästä ja siirtyvänsä takaisin kotisaarelleen. Hän toteutti aikeensa vuonna 1579. Konstantinopolin patriarkan vaatimuksesta hän joutui vielä jonkin aikaa toimimaan Zakynthoksen piispanistuimen viransijaisena, mutta heti kun uusi piispa oli valittu, hän vetäytyi Jumalansynnyttäjän Anafonitrian luostariin saaren vuoristoiseen osaan. Siellä hän maallisista huolista vapautuneena heittäytyi täysin rinnoin askeettisiin kilvoituksiin ja ennen kaikkea kolmiyhteisen Jumalan kuvaamattoman kauneuden mietiskelyyn, joka herkisti hänen sielunsa.

Luostarissakaan pyhä piispa ei unohtanut köyhiä. Joka vuosi hän lähetti pääsiäisenä saaren pääkaupunkiin suuren venelastillisen luostarin tuottamia erilaisia ruokatarpeita aina pääsiäislampaita myöten. Mukana seuranneet munkit jakoivat ne alueen köyhille perheille.

Dionysioksen inhimilliset mitat ylittävä sääliväisyys ja ihmisrakkaus tuli kirkkaimmin näkyviin, kun eräänä päivänä Dionysioksen luostariin saapui pelosta puolikuollut mies, joka lankesi itkien igumenin jalkoihin pyytäen tätä piilottamaan hänet. Kun Dionysios kysyi miehen pelon syytä, tämä vastasi, että Siguros-suvun mahtimiehet ajoivat häntä takaa, koska hän oli tappanut yhden heistä, Konstantinoksen. Dionysios hätkähti ja kyyneleet alkoivat virtanaan vuotaa hänen silmistään – murhattu oli hänen ainoa veljensä! Huokaisten hän kysyi: ”Miesparka, mitä pahaa tuo hyvä ihminen oli sinulle tehnyt, niin että tapoit hänet aiheetta?” Ankara taistelu alkoi hänen sisimmässään: ihmisenä pyhä tunsi halua kostaa rakkaan veljensä murha, mutta Kristuksen opetuslapsena hän tiesi, ettei saisi kostaa pahaa pahalla. Kristuksen rakkaus voitti, ja Dionysios kätki miehen varmaan paikkaan ja antoi tälle syötävääkin, ikään kuin tämä olisi ollut hänen ystävänsä.

Vähän ajan kuluttua luostariin saapui ryhmä surun riuduttamia ja ajojahdin uuvuttamia Dionysioksen sukulaisia mukanaan suuri joukko aseistettuja miehiä. Sukulaiset kertoivat hänen veljensä kauheasta lopusta ja tiedustelivat, oliko murhaaja ehkä liikkunut sielläpäin, niin että he voisivat ottaa hänet hengiltä. Dionysios teeskenteli, ettei tiennyt mitään tapahtuneesta. Hän itki yhdessä sukulaistensa kanssa, mutta pelastaakseen murhaajan hän neuvoi heitä lähtemään mitä pikimmin etsimään tarkempia tuntomerkkejä rikoksen tekijästä. Heti heidän lähdettyään Dionysios meni murhaajan luo, paljasti tälle olevansa murhatun veli, nuhteli häntä isällisesti ja johdatti hänet katumukseen. Hän antoi katuvalle miehelle anteeksi ja vei hänet luostarin alapuolella olevalle rannalle. Sieltä hän lähetti tämän veneellä toiselle paikkakunnalle kokonaan pois Zakynthoksen saarelta antaen hänelle mukaan avustusta ja ruokatarpeita matkalle.

Tämän tapauksen jälkeen yliluonnolliset armolahjat alkoivat vaikuttaa Dionysioksessa. Hän saattoi muistuttaa rippilapsiaan synneistä, jotka he olivat salanneet tai unohtaneet tunnustaa. Kerran hän lähti munkkidiakoni Danielin kanssa saaren pääkaupunkiin. Satoi rankasti ja he saapuivat joen varrelle, joka oli tulvinut kuohuvaksi virraksi, niin että sitä oli mahdoton ylittää. Diakoni ehdotti takaisin kääntymistä, mutta Dionysios pysyi rauhallisena ja käski tätä seuraamaan itseään. Silloin joen kuohut pysähtyivät yhtäkkiä ja he kävelivät toiselle rannalle kuivin jaloin. Pyhä kielsi diakonia kertomasta tapauksesta kenellekään ennen hänen kuolemaansa.

Kreikassa vallitsee vielä nykyäänkin taikauskoinen käsitys, että mikäli aamulla ensimmäiseksi kohtaa papin tai munkin, päivän tehtävät eivät menesty. Kerran piispa Dionysios oli joidenkin pappien kanssa erään ylimyksen vieraana. Tämä vei heidät laivalla pieneen luostariin. Laivassa olleet kalastajat alkoivat mutista, että sinä päivänä kalastus ei onnistu. Kun ylimys vieraineen kävi luostarissa, he ryhtyivät kalastamaan mutta eivät saaneet mitään. Tästä heidän napinansa ja ilkeät puheensa pappeja vastaan yltyivät entisestään. Ylimys häpesi vieraidensa puolesta. Silloin Dionysios pyysi kalastajia vetämään verkkonsa maihin, minkä jälkeen hän luki rukouksen niiden yli ja siunasi sekä ne että kalastajat. Sitten hän osoitti paikan, johon verkot piti heittää. Kalastajat asettuivat heti vastarintaan: ”Tuolta paikalta emme ikinä ole saaneet kalan kalaa!” Ylimys puuttui silloin asioihin ja käski ankarasti kalastajien tehdä, niin kuin piispa oli sanonut. He saivat verkkoihinsa niin paljon erilaisia kaloja, että tuskin saivat ne vedetyiksi veneeseen. Liikuttuneina he pyysivät puheitaan anteeksi ja vapautuivat samalla pappeja koskevasta taikauskostaan.

Tällä tavoin pyhä piispa eli monia vuosia levittäen ympärilleen iloa, rauhaa ja rakkautta koko ihmissukua kohtaan sekä vahvistaen ihmeillään kansan uskoa. Tuskallisen taudin ja pitkällisen askeettisen kilvoittelun näännyttämänä hän antoi sielunsa Jumalalle joulukuun 17. päivänä vuonna 1622, kuten hän oli joitakin päiviä etukäteen ilmoittanut oppilailleen.

Dionysioksen ruumis vietiin hänen oman toivomuksensa mukaan haudattavaksi Strofadeksen luostariin, missä hänet oli vihitty munkiksi. Jonkin ajan kuluttua pyhä alkoi ilmestyä unessa niin luostarin igumenille kuin veljillekin. He pitivät sitä merkkinä ja päättivät avata haudan. Dionysioksen ruumis löytyi maatumattomana ja hyväntuoksuisena ja munkit siirsivät sen sarkofagiin luostarin pääkirkkoon.

Kun merirosvot vuonna 1717 tuhosivat Strofadeksen luostarin, pyhän Dionysioksen jäännökset siirrettiin Zakynthoksen katedraaliin, jossa niitä on siitä lähtien hartaasti kunnioitettu. Reliikkien äärellä on tapahtunut lukuisia parantumisihmeitä. Usein pyhä on suojellut ihmisiä alueen lukuisten maanjäristysten aikana tai on ilmoittanut niistä edeltä käsin saaren asukkaille. Zakynthoksen asukkaat pitävätkin pyhää Dionysiosta omana suojelijanaan.