Pyhä Daavid, Walesin piispa

Pyhä Daavid (Dewi) syntyi vuoden 520 tienoilla Walesissa. Hänen isänsä oli Cardiganin hallitsija Xanthus (Sant) ja äiti puolestaan pyhä Nonna (3.3.). Pojan kastoi pyhä piispa Ailbe, joka oli tuohon aikaan Etelä-Walesissa.

Äiti kasvatti pojastaan hurskaan kristityn. Koulutuksensa Daavid sai Henfynywissä, Cardiganissa. Kerrotaan, että hänen opiskelutoverinsa näkivät usein hänen istuvan kyyhkynen olkapäällään. Kun Daavid päätti opintonsa, hänet vihittiin papiksi. Vihkimyksensä jälkeen hän vetäytyi useammaksi vuodeksi walesilaisen pyhän miehen Paulinuksen oppilaaksi.

Daavidin oppi-isä Paulinus vuodatti jatkuvasti kyyneliä mietiskellessään Jumalan ihmeitä. Alituisen itkemisen takia hänen näkönsä heikkeni ja lopulta hän ei enää nähnyt juuri mitään. Daavid ei kunnioituksesta hengellistä isäänsä kohtaan uskaltanut edes katsoa tämän kyynelien peittämiä kasvoja kuuteen vuoteen. Lopulta Paulinuksen näkö parani, kun Daavid teki ristinmerkin hänen silmiensä yllä.

Jonkin ajan kuluttua pyhä Paulinus kehotti Daavidia lähtemään luotaan. Daavid osoittautui Jumalan aseeksi. Muutamassa vuodessa hän perusti kaksitoista luostaria eri puolille Walesia. Hänen tunnetuin luostarinsa sijaitsi lähellä Meneviaa (Mynyw), syrjäisessä kolkassa Irlanninmeren rannalla. Tälle paikalle olisi 30 vuotta aiemmin halunnut asettua myös pyhä Patrik Irlantilainen (17.3.), mutta enkeli ilmestyi hänelle ilmoittaen, että toinen Jumalan mies tulisi asumaan siellä ja Patrikin tulisi suunnata kohti Irlantia. Tämä ennustus toteutui nyt Daavidissa.

Daavid ja hänen kolme oppilastaan saapuivat Meneviaan enkelin johdattamina. Paikallinen pakanaheimon päällikkö Baia raivostui kuullessaan heidän saapumisestaan. Baia lähti miehineen liikkeelle ajaakseen munkit pois, mutta ennen kuin he ehtivät määränpäähänsä, heille kaikille nousi korkea kuume. Samalla he saivat kuulla, että heidän karjansa oli kadonnut. Baia ymmärsi, että Jumala oli munkkien puolella. Niin pakanapäällikkö heittäytyi Daavidin jalkoihin ja pyysi tältä anteeksi. Hän myös lupasi lahjoittaa pyhälle munkille maata.

Baian parannuttua ja tämän karjan palattua, hänen munkkeja vihaava vaimonsa lähetti palvelijattariaan viekoittelemaan näitä syntiin. Daavid kuitenkin rohkaisi veljiään. Hän muistutti heitä Israelin kansan vaikeuksista erämaassa. ”Kristus on meidän kanssamme, kuka voi olla meitä vastaan?” Daavid kysyi. Jo seuraavana päivänä Baia joutui luopumaan kuninkuudestaan, sillä hänen vihollisensa hyökkäsivät hänen linnoitukseensa ja polttivat sen. Samana päivänä Baian vaimo menetti järkensä.

Daavid asettui rauhassa asumaan perustamaansa luostariin. Hänen veljestönsä eli ankaran askeettisesti. Jos joku halusi tulla luostariin veljestön jäseneksi, tämän täytyi odottaa kymmenen päivää luostarin portilla. Tänä aikana hänen intoaan luostarielämää kohtaan testattiin ja jos hän osoitti kärsivällisyyttä ja nöyryyttä, hänet otettiin veljestön jäseneksi.

Luostarin veljestö noudatti egyptiläisten erämaaluostareiden elämänrytmiä. He heräsivät varhain ja toimittivat aamupalveluksen. Aamupäivällä veljet työskentelivät pelloilla täydellisessä hiljaisuudessa lausuen vain itsekseen psalmeja ja rukouksia. Iltapäivällä he kopioivat käsikirjoituksia ja rukoilivat, kunnes kokoontuivat yhdessä ehtoopalvelukseen, jota seurasi ruokailu. Syötyään jälkeen he menivät takaisin kirkkoon rukoilemaan. Heidän ruokansa oli yksinkertaista: leipää, vihanneksia, suolaa. Koska he joivat vain vettä – johon oli joskus sekoitettu hieman maitoa – pyhä Daavid sai lempinimekseen Aquaticus, ”veden mies”.

Kerrotaan, että Daavid kävi pyhiinvaelluksella Jerusalemiin pyhän Teilon (9.2.) sekä pyhän Padarnin (15.4.) kanssa. Pyhässä kaupungissa Daavidista tuli piispa; hänen kerrotaan saaneen vihkimyksensä Jerusalemin patriarkalta. Palattuaan matkaltaan takaisin Walesiin hänet kutsuttiin Llandewi-Brefin suureen kirkolliskokoukseen (519), joka järjestettiin pelagiolaisuutta[1] vastaan. Kirkolliskokouksessa Daavidin puheet ja ihmeellinen karisma teki Caeleonin arkkipiispaan Dubriciukseen sellaisen vaikutuksen, että hän antoi oman paikkansa kirkon päänä Daavidille. Daavid vastusteli, mutta suostui lopulta. Piispallinen istuin siirrettiin hänen luostariinsa Meneviaan.

Esipaimenena Daavid kutsui koolle toisen kirkolliskokouksen Monmouthshireen (Câenféon-on-Umsk), jossa hän vahvisti edellisen kokouksen päätökset. Samalla myös kirjattiin muistiin kirkolliset säädökset, joiden avulla Iso-Britannian kirkollista elämää johdettiin vuosisatojen ajan.

Pyhä Daavid kuoli luostarissaan Meneviassa vuonna 589. Kuolemaansa valmistuessaan hän sanoi: ”Iloitkaa, veljet ja sisaret. Pitäkää usko ja tehkää pieniä tekoja, joita olette kuulleet ja nähneet minun tekevän.” Sitten hän pyysi Kristusta ottamaan hänet luokseen ja nukkui rauhassa kuolonuneen. Yksi hänen oppilaistaan näki, kuinka pyhän sielu otettiin taivaaseen.

Pyhän Daavidin muistolle perustettiin useita kirkkoja. Etelä-Walesissa niitä oli ennen uskonpuhdistusta yli 50. Pyhä Daavid onkin yksi Iso-Britannian tunnetuimmista pyhistä. Kuvataiteessa hänet on esitetty seisomassa kummulla kyyhkynen olallaan. Kumpu kuvaa sitä, kuinka hän totuutta julistaessaan nousi muiden puhujien yläpuolelle, ja kyyhkynen symboloi Pyhän Hengen inspiraatiota. Kerrotaan, että Daavidin puhuessa Brefin kirkolliskokoukselle maa hänen allaan kohosi ja kyyhkynen laskeutui hänen olalleen.


[1] Pelagius kielsi perisynnin ja korosti ihmisen vapautta ja omaa vastuuta hengellistymisprosessissa. Idässä hänen painotuksiaan ei olisi mielletty yhtä hereettisiksi kuin lännen kirkossa.

1
3