Pyhä Benedictus Anianelainen

Benedictus oli syntyjään (751) länsigootti ja alkuperäiseltä nimeltään Witiza. Nuorukaisena hän työskenteli kuningas Pipin Pienen ja tämän pojan Kaarle Suuren hovissa ja kuningatar Bertradan juomanlaskijana. 20-vuotiaana hän koki voimakkaan kääntymyksen, mutta jatkoi vielä elämää maailmassa. Palveltuaan armeijassa, kunnostauduttuaan taisteluissa ja oltuaan lähellä kuolemaa hän päätti jättää maailman taakseen ja omistautua kokonaan Jumalalle. Widmar-nimisen erakon rohkaisemana hän vihkiytyi munkiksi Dijonin lähistöllä vuonna 780.

Munkkina Benedictus omaksui ankaran elämäntavan. Hän seurasi Pakomioksen ja Basileios Suuren sääntöjä. Noin kolmen vuoden kuluttua häntä pyydettiin luostarin johtajaksi, mutta hän kieltäytyi tietäen, etteivät toiset munkit kykenisi kilvoittelemaan hänen elämäntapansa mukaan.

Benedictus vetäytyi perintömailleen Languedocin Anianeen ja ryhtyi erakoksi. Hän sai oppilaita, jotka viettivät hänen johdollaan yksinkertaista elämää rukoillen, paastoten, kopioiden käsikirjoituksia ja tehden käsitöitä. Sunnuntaita ja juhlapäiviä lukuun ottamatta yhteisössä syötiin pelkkää leipää ja vettä. Jumalanpalveluksetkin Benedictus toimitti käyttäen mahdollisimman yksinkertaisia ja vaatimattomia astioita ja välineitä.

Ennen pitkää kilvoittelijoita oli niin paljon, että he joutuivat siirtymään sopivammalle alueelle ja rakentamaan varsinaisen luostarin. Sen kirkossa Benedictus salli myös arvokkaampien astioiden ja koristeiden käytön. Benedictuksesta tuli hengellinen johtohahmo, joka nimettiin Etelä-Ranskan luostarien valvojaksi. Hän ohjasi niin uusia kuin vanhojakin luostareita toteuttamaan alkuperäisiä ihanteitaan. Benedictuksella oli myös Kaarle Suuren (771–814) tuki toimilleen. Benedictus oli läheisissä väleissä seuraavankin frankkien kuninkaan Ludvig Hurskaan (814–840) kanssa. Tämä määräsi Benedictuksen muuttamaan kauas pohjoiseen, ensin Alsaceen ja sitten Aachenin kaakkoispuolelle, saadakseen hänet lähemmäksi itseään ja hoviaan.

Aachenissa Benedictus oli Ludvigin läheisimpiä neuvonantajia. Hän johti luostaria, jonka vieressä toimi koulu, ja ohjaili koko valtakunnan luostarielämää. Luostarien elämää sekoitti suuresti se, että niiden rakennuttajat ja tukijat olivat yleensä yksityisiä, jotka eivät malttaneet pysyä erossa luostarin asioista.

Benedictuksen päämääränä oli ohjata munkit ”uskosta näkemiseen” syvemmän rukouselämän, mietiskelyn ja tekstien tutkiskelun avulla. Keinona tähän hän piti köyhyyttä ja kuuliaisuutta pyhän Benedictuksen (k. n. 550) säännön hengessä.

Aachenin kirkolliskokouksessa vuonna 816 Benedictus johti keskustelua, joka johti benediktiinisäännön käyttöönottamiseen koko valtakunnassa. Samalla ulkonaisia seikkoja kuten munkkien viittoja pyrittiin yhdenmukaistamaan. Tämä yhtenäisti kirjavia käytäntöjä, mutta samalla monia vanhoja roomalaisia, kelttiläisiä ja erinäisiä paikallistapoja, kuten taukoamattomien jumalanpalvelusten perinne, alkoi vaipua unohduksiin. Askeesi, hiljentyminen ja eristäytyminen palautettiin kunniaansa; maallikot ohjattiin pois asumasta luostarien sisäpuolella. Munkkeja vaadittiin tekemään käsitöitä ja hoitamaan kaikki hetkipalvelukset. Heitä rohkaistiin lukemaan ja tutkimaan isien kirjoituksia ja olemaan käyttämättä kaikkia voimavarojaan koulujen ylläpitämiseen. Ruoan ja juoman määrällekin asetettiin rajoja. Uudistukset otettiin käyttöön syksyllä 817. Kaikkiin 300-luvun erämaiden tapoihin ei kuitenkaan ollut paluuta: Benedictuksen oli tunnustettava, että koska munkit olivat 800-luvulla enimmäkseen pappeja, käsityö sai jäädä opetustyön varjoon. Muutenkaan uudistukset eivät toteutuneet kaikin osin täydellisesti, mutta kyseessä oli kuitenkin suuri murros lännen luostarien historiassa.

Vietettyään viimeiset vuotensa tuskallisten sairauksien kourissa pyhä Benedictus nukkui pois vuonna 821.