Pyhä apostoli ja evankelista Markus

Koko maailman tuntema pyhän evankeliumin kirjoittaja Markus kuului Herran seitsemänkymmenen apostolin joukkoon. Hän syntyi Jerusalemissa ensimmäisen vuosisadan alussa. Markus oli toiselta nimeltään Johannes ja sukua pyhälle apostoli Barnabakselle (11.6.). Hänen äitinsä nimi oli Maria, ja heidän talonsa sijaitsi Siionin vuorella[1].

Yönä, jona Juudas petollisella suudelmalla kavalsi Kristuksen ja sotilaat lähtivät viemään Kristusta pois, Markus seurasi heidän jäljessään. Hän oli kietonut ylleen ainoastaan pellavaisen liinavaatteen. Kun sotilaat ottivat hänet kiinni, Markus riistäytyi irti heidän käsistään ja pakeni paikalta alastomana jättäen vaatteen jälkeensä (Mark. 14:51–52).

Kristuksen taivaaseen astumisen jälkeen Markuksen kotitalosta tuli paikka, jossa kristityt kokoontuivat, ja eräät apostolit pitivät sitä tukikohtanaan (Ap. t. 12:12). Apostoli Pietari vieraili usein heidän talossaan. Hän piti nuoresta Markuksesta kuin omasta pojastaan ja opetti tälle uskonasioita.

Markus kulki lähetysmatkoilla pyhien apostolien Pietarin ja Paavalin sekä Barnabaksen seurassa. Nöyrästi hän avusti vanhempia apostoleja ja kuunteli heidän opetuksiaan. Markus purjehti Barnabaksen ja Paavalin kanssa Kyprokselle, jossa Markus näki Paavalin Pafoksen kaupungissa tekemän ihmeen. Paavali sokaisi noidan nimeltä Barjesus Elymas, joka asusti paikallisen käskynhaltijan Sergius Pauluksen luona ja yritti estää tämän kääntymistä Kristuksen seuraajaksi. Ihmeen nähtyään käskynhaltija alkoi uskoa Kristukseen. Myöhemmin Markus ja Paavali sekä Barnabas matkustivat Pamfylian Pergeen, jossa Markus erosi heidän seurastaan ja palasi Jerusalemiin (Ap. t. 13:6­–13).

Apostoli Markus palasi Jerusalemiin, josta hän lähti uudelle matkalle Roomaan apostoli Pietarin kanssa. Roomasta hän suuntasi Egyptiin. Siellä Markus organisoi Egyptiin kristillisen seurakunnan, mistä syystä häntä kunnioitetaan Egyptin kirkon perustajana.

Myöhemmin Markus matkasi Antiokiaan, jossa hän tapasi Paavalin. Antiokiasta hän matkasi Barnabaan kanssa Kyprokselle ja palasi sieltä takaisin Egyptiin, jonne hän perusti yhdessä Pietarin kanssa useita seurakuntia. Markus matkusti myös Babylonin kaupunkiin, nykyisen Kairon alueelle. Babylonista apostoli Pietari lähetti Vähä-Aasian kristityille kirjeen, jossa Pietari kutsui apostoli Markusta pojakseen (1. Piet. 5:13).

Kun apostoli Paavali tuotiin kahleissa Roomaan, Markus oli samaan aikaan Efesoksessa, jonka piispana toimi pyhä Timoteus (4.1.). Markus ja Timoteos matkasivat yhdessä Roomaan, jossa hän kirjoitti pyhän evankeliuminsa.

Roomasta Markus palasi Egyptiin. Hän perusti Aleksandriaan kristillisen koulun. Siitä tuli tulevina vuosisatoina kuuluisa, sillä se kasvatti joukon tunnettuja kirkkoisiä ja opettajia, kuten Klemens Aleksandrialaisen, Dionysios Aleksandrialaisen (5.10.) sekä Gregorios Ihmeidentekijän (5.11.). Aleksandriassa Markus teki myös ihmeen: hänen rukoustensa kautta sokea mies sai näkönsä. Tämän seurauksena lähes kolmesataa pakanaa saapui Markuksen luo ja pyysi saada pyhän kasteen.

Markus teki lähetystyötä myös Afrikan mantereen sisäosissa. Mendessionin kaupungissa hän vapautti riivaajan vallassa olleen lapsen. Kun lapsen vanhemmat halusivat maksaa Markukselle tämän parantamisesta, hän kieltäytyi ja kehotti vanhempia antamaan rahat köyhille. Monet kaupunkilaiset kääntyivät ihmeen nähtyään kristityiksi. Markus perusti Mendessioniin kirkon sekä vihki sen palvelukseen papistoa.

Jonkin ajan kuluttua Markus sai Jumalalta näyssä kehotuksen palata matkoiltaan takaisin Aleksandriaan. Kaupungin kristityt ottivat hänet iloisina vastaan, mutta pakanat ja juutalaiset kadehtivat apostolia tämän menestyksen takia.

Eräänä vuonna pääsiäinen sattui samaan ajankohtaan kuin aleksandrialaisten pakanoiden viettämän Serapis-jumalan juhlamenot. Pääsiäisyön liturgiaa toimittamassa ollut Markus otettiin kiinni. Pakanat pahoinpitelivät Markuksen, raahasivat hänet kadulle ja heittivät vankilaan.

Vankilassa Vapahtaja ilmestyi Markukselle ja vahvisti apostoliaan, jotta tämä kestäisi edessä olevat kärsimykset. Seuraavana päivänä vihainen joukko raahasi apostolia jälleen pitkin katuja. He aikoivat viedä Markuksen oikeuteen tuomittavaksi, mutta ennen kuin he saapuivat oikeuden eteen, pyhä apostoli antoi sielunsa Herran käsiin. Kuollessaan hän sanoi: ”Sinun käsiisi Herra, minä annan sieluni.”

Kun pakanat huomasivat, että apostoli oli kuollut, he aikoivat polttaa hänen ruumiinsa. He sytyttivät tulen, mutta yllättäen kaikki pimeni. Ukkonen jyrähti ja maa järisi. Ihmisjoukko pakeni paikalta kauhuissaan jättäen Markuksen ruumiin paikoilleen.

Kristityt ottivat pyhän apostolin ruumiin ja hautasivat sen kiviseen kryptaan. Tämä tapahtui mahdollisesti 4. huhtikuuta vuonna 63. (On myös tieto, jonka mukaan apostoli Markus kuoli vasta vuoden 75 tienoilla.) Kirkossa kuitenkin vakiintui tapa muistella apostoli ja evankelista Markusta huhtikuun 25. päivänä.

Vuonna 310 pyhän Markuksen haudan päälle rakennettiin kirkko. Paikasta tuli Aleksandrian kristittyjen tärkein keskus. Kun Arabiasta tulleet muslimit alkoivat hallita Egyptiä ja sortaa kristittyjä, pyhän apostolin reliikit vietiin turvaan[2] Venetsiaan, jossa ne asetettiin pyhälle apostoli ja evankelista Markukselle pyhitettyyn kirkkoon. Vuonna 1968 osa näistä reliikeistä palautettiin Egyptiin, jossa koptilaisen kirkon piispat ja kirkkokansa ottivat ne vastaan suurin juhlallisuuksin.

Ikonografiassa evankelista Markus kuvataan toisinaan leijonana. Leijona edustaa Kristuksen kuninkaallista voimaa (Ilm. 5:5). Symboliikka on peräisin apostoli Johanneksen (Ilm. 4:7) sekä profeetta Hesekielin (Hes. 1:10) näkemistä ilmestyksistä.

Joidenkin bysanttilaisten hagiografien mukaan pyhän apostoli ja evankelista Markuksen lisäksi oli olemassa kaksi muutakin Markusta, jotka kuuluivat Kristuksen lähettämien 70 apostolin joukkoon. Nämä Markukset ovat tuntemattomampia. Heistä toista kutsuttiin niin ikään nimellä Johannes Markus (27.9.), ja toista muistellaan 30.10.


[1] Talon oletetulla paikalla on syyrialaisortodoksinen Pyhän Markuksen luostari.

[2] Siirron toteuttivat kaksi venetsialaista kauppiasta, jotka varastivat reliikit.

25
4