Pyhä apostoli ja evankelista Luukas

Toisin kuin muut apostolit, pyhä evankelista Luukas ei ollut syntyperältään juutalainen vaan kreikkalainen. Hän syntyi Antiokiassa ja oli ammatiltaan lääkäri. (Kol. 4:14) Hän opiskeli eri tieteenaloja ja matkusteli paljon etsien viisautta ja harjoittaen älyään. Lääkärintoimensa ohella hän oli taitava maalari. Hän tunsi myös Mooseksen lain ja juutalaisten tavat perinpohjin ja osasi hepreaa ja arameaa. Todennäköisesti hän oli kääntynyt juutalaisuuteen. Luukkaan sivistyneisyys näkyy hänen kirjoittamansa evankeliumin ja sen jatko-osan Apostolien tekojen hienostuneessa kielessä.

Aleksandriassa jo varhain tunnetun perimätiedon mukaan Luukas oli yksi niistä seitsemästäkymmenestä apostolista, jotka Herra lähetti pareittain julistamaan evankeliumia. Myöhemmin Luukas oli Jerusalemissa Vapahtajan kärsimyksen aikana. Hän seurasi tapahtumia etäältä ja oli epätoivon murtama. Pääsiäisaamuna hän kulki Kleopaan kanssa Emmauksen tiellä Herran kuoleman järkyttämänä, kun Kristus ilmestyi heille, ja alkoi selittää heille Raamatun kirjoituksia. Apostolit eivät kuitenkaan ymmärtäneet puhuvansa Herransa kanssa ennen kuin hän leipää murtaessaan ilmaisi heille itsensä. (Luuk. 24:16-24) Samassa Herra katosi heidän luotaan, ja he lähtivät täynnä intoa takaisin kohti Jerusalemia ja liittyivät toisten apostolien joukkoon. Kun he olivat koolla puhumassa näistä asioista, Herra itse tuli heidän keskelleen, nuhteli heidän epäuskoaan ja pyysi heitä koskettamaan Häntä.

Kun Pyhä Henki vuodatettiin helluntaina, Luukas oli Jerusalemissa koolla yhdessä Jumalanäidin ja muiden apostolien kanssa. Erään kertomuksen mukaan Luukas matkallaan Antiokiaan julistamaan ilosanomaa Messiaan tulemisesta pysähtyi Samarian pääkaupunkiin Sebastiaan ja löysi siellä ollessaan Johannes Edelläkävijän maatumattomat pyhäinjäännökset. Paikalliset kristityt eivät antaneet koko pyhää ruumista hänelle, mutta hän sai mukaansa Edelläkävijän oikean käden, joka oli koskettanut Herran päätä Jordanilla. Tämän verrattoman arvokkaan pyhäinjäännöksen Luukas toi mukanaan kotikaupunkiinsa Antiokiaan.

On kuitenkin olemassa myös täysin toisenlainen traditio, jonka mukaan Luukas ei lainkaan tuntenut Herraa tämän maanpäällisen elämän aikana, vaan kääntyi kristityksi vasta Paavalin vaikutuksesta – kenties vuonna 42 Paavalin ja Barnabaksen tullessa julistamaan Antiokiaan. Tätä näkemystä edusti muun muassa Johannes Krysostomos, mutta kirkon ajattelussa tämä kanta jäi vähemmistöön.

Joka tapauksessa Paavali ja Luukas aloittivat yhteistyönsä Antiokiassa. Luukas oli mukana Paavalin toisella lähetysmatkalla vuoden 53 tienoilla. Sen jälkeen Luukas viipyi Filippissä, jossa hän toimi muutamia vuosia vasta perustetun seurakunnan johdossa. Sitten hän liittyi Paavalin seuraan tämän kolmannelle lähetysmatkalle ja seurasi häntä Makedoniasta aina Jerusalemiin saakka. He keräsivät Korintin kristityiltä lahjoituksia Jerusalemiin vietäväksi.

Luukas oli Paavalin kanssa myös silloin, kun Paavali vangittiin Jerusalemissa vuonna 57. Kaksivuotisen vankeutensa jälkeen Paavali vetosi keisariin, joten hänet lähetettiin Roomaan. Luukas lähti hänen mukanaan, mutta heidän laivansa haaksirikkoutui Maltan rannikolla. Luukas pysyi Paavalin rinnalla aina tämän marttyyrikuolemaan saakka. Kirjeissään Paavali mainitsee kiitollisena, että ”Luukas yksin” on hänen seuranaan Roomassa (2. Tim. 4:11).

Eusebiuksen mukaan Luukas kirjoitti evankeliuminsa ennen Paavalin kuolemaa, mutta Hieronymuksen mukaan vasta sen jälkeen. Edellisessä tapauksessa hän kirjoitti sen Roomassa, jälkimmäisessä Jerusalemissa. Joka tapauksessa Luukkaan evankeliumi on kirjoitettu erityisesti ei-juutalaisia kristittyjä varten. Luukas kertoo tapauksista, joissa Jeesus ylistää roomalaista sotapäällikköä tai muita ei-juutalaisia. Luukas korostaa myös Jeesuksen rakkautta köyhiin ja yhteiskunnan laitapuolen kulkijoihin. Luukas on myös ainoana evankelistana tallentanut vertaukset kadonneesta lampaasta, laupiaasta samarialaisesta, fariseuksesta ja publikaanista sekä rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Luukas korostaa Kristuksen rakkautta ja sääliä ihmiskuntaa kohtaan, jota parantamaan Hän on tullut.

Kerronnassaan Luukas ottaa monin paikoin esiin miehiä ja naisia vuorotellen osoittaen näin, että Kristus on tullut yhtä lailla molempia sukupuolia varten. (Luuk. 4:31-39, 7:1-17, 8:26-56) Luukas myös esittää Jeesusta seuranneiden ja auttaneiden naisten roolin selkeämmin kuin muut evankelistat. Kenties hän kiinnitti tähän huomiota siksi, että oli oppinut Kristuksesta paljon Jumalansynnyttäjältä itseltään. Samasta syystä hän myös kertoo eniten Jeesuksen elämänvaiheista ennen Hänen julkista toimintaansa.

Luukas kirjoitti evankeliuminsa jatko-osaksi Apostolien teot, jonka hän omisti kristityksi kääntyneelle Akhaian maaherralle Teofilokselle. Sekä Eusebiuksen että Hieronymuksen mukaan Apostolien teot kirjoitettiin Paavalin vankeuden aikoihin, mutta pyhän Ireneoksen mukaan vasta Paavalin kuoleman (vuonna 67) jälkeen. Luukas keskittyy kerronnassaan erityisesti rakkaaseen hengelliseen isäänsä Paavaliin, jonka työlle Apostolien teot on suuri kunnianosoitus. Roomassa Paavali vapautettiin kahden vuoden vankeuden jälkeen, ja hän lähti yhdessä Luukkaan kanssa evankeliointimatkalle. Pian kuitenkin keisari Nero aloitti Roomassa kristittyjen vainon. Kun Paavali palasi kaupunkiin rohkaisemaan uskovia, hänet vangittiin ja tuomittiin kuolemaan. Luukas tuskin oli kaukana, kun Paavali surmattiin, vaikka ei tästä kirjoituksissaan kerrokaan.

Luukkaan myöhemmistä vaiheista on kaksi näkemystä. Mahdollisesti hän kuoli pian sen jälkeen, kun oli saanut evankeliumin valmiiksi. Jotkut ovat sitä mieltä, että Apostolien tekojen loppu osoittaa kirjan jääneen keskeneräiseksi.

On kuitenkin olemassa perimätieto, jonka mukaan Luukas eli naimattomana ja kuoli marttyyrina vasta 84-vuotiaana julistettuaan evankeliumia Italiassa, Dalmatiassa ja Makedoniassa. Vielä vanhalla iällä hän lähti lähetysmatkalle Pohjois-Afrikkaan kulkien Libyan lävitse Kristuksesta kertoen. Simeon Metafrasteksen mukaan pyhä Luukas vihki pyhän Abilioksen Aleksandrian toiseksi piispaksi. Kreikkaan palattuaan Luukkaasta tuli Boiotian Theban piispa. Hän vihki pappeja ja diakoneja, perusti seurakuntia ja paransi rukouksillaan sekä mieleltään että ruumiiltaan sairaita.

Kirkollisen perimätiedon mukaan pyhä Luukas oli myös ensimmäinen ikonimaalari. Hän maalasi ensimmäisen Jumalansynnyttäjän kuvan jo tämän eläessä. Kun hän toi sen ja kaksi muuta vastaavaa maalaamaansa kuvaa Marian nähtäväksi, tämä lausui: ”Olkoon minusta syntyneen armo niiden yllä.” Luukkaan kerrotaan myös maalanneen ensimmäisen ikonin pyhistä Pietarista ja Paavalista.

Pyhän apostoli ja evankelista Luukkaan marttyyrikuolema tapahtui Boiotiassa. Epäjumalienpalvelijat ottivat hänet kiinni, ruoskivat hänet ja naulasivat kiinni oliivipuuhun. Hänen haudallaan alkoi 300-luvulla vuotaa mirhaa ja tapahtua paljon ihmeitä. Mirha osoittautui parantavaksi erityisesti silmäsairauksissa. Vuosisadan puolivälissä keisari Konstantinus Suuren poika Konstantius II siirrätti apostoli Luukkaan pyhäinjäännökset Konstantinopoliin, jossa ne asetettiin Pyhien apostolien kirkkoon yhdessä apostolien Andreaksen ja Timoteoksen jäännösten kanssa. Nämä rakastetut ja suuresti kunnioitetut jäännökset olivat kirkossa aina vuoteen 1204, jolloin ristiretkeläiset veivät ne Roomaan. Pyhää Luukasta on kunnioitettu erityisesti lääkärien, ikonimaalarien ja taiteilijoiden suojelijana. Profeetta Hesekielin kuvaama siivekäs härkä, joka mainitaan myös Ilmestyskirjassa, on evankelista Luukkaan vertauskuva. Tämän oivalsi ensimmäisenä pyhä Irenaios toisella vuosisadalla.