Profeetta Hanani

Profeetta Hanani eli Juudan kuninkaan Asan aikana (911–870 eKr.). Hänen nimensä merkitsee ”suosiollista”. Asan kolmantenakymmenentenäkuudentena hallitusvuotena Israelin kuningas Baesa hyökkäsi Juudan alueelle. Silloin Asa päätti tehdä liiton Syyrian kuninkaan kanssa. Hän otti kullan ja hopean, joka oli Herran temppelissä ja palatsin aarrekammioissa ja lähetti kaiken Syyriaan. Hän käski lähettilään sanoa Syyrian hallitsijalle: ”Minun isäni ja sinun isäsi olivat keskenään liitossa. Tehkäämme mekin liitto. Tässä lähetän sinulle hopeaa ja kultaa. Riko se liitto, jonka olet tehnyt Israelin kuninkaan Baesan kanssa. Silloin hän lähtee pois ahdistamasta minua” (2. Aik. 16:3).

Tässä tilanteessa profeetta Hanani tuli Asan luo ja nuhteli häntä. Profeetta sanoi kuninkaalle: ”Koska olet turvautunut Syyrian kuninkaaseen etkä Herraan, Jumalaasi, Syyrian kuninkaan sotajoukko pelastuu joutumasta sinun valtaasi.” Hän muistutti kuninkaalle, että tämän entiset valloitukset olivat perustuneet siihen, että hän oli turvautunut Jumalaan. Hän sanoi kuninkaalle: ”Olihan nubialaisia ja libyalaisiakin suuri joukko ja heillä oli suuret määrät sotavaunuja ja hevosia, mutta koska sinä turvauduit Herraan, Hän antoi heidät sinun käsiisi. Herran valvova katse kiertää koko maata, jotta Hän voisi vahvistaa niitä, jotka vilpittömin sydämin palvelevat Häntä. Sinä olet nyt tehnyt tyhmästi. Tästä lähtien joudut jatkuvasti käymään sotia” (2. Aik. 16:7–9).

Kuningas Asa suuttui profeetta Hananille ja heitätti hänet vankilaan. Samalla hän kuritti muutamia muitakin vastustajiaan. Hananin profetia kuitenkin kävi toteen: ”Asan ja Baesan, Israelin kuninkaan, välillä oli sota niin kauan kuin he elivät.” (1. Kun. 15:32). Pyhän profeetta Hananin kuolintavasta ja -ajasta ei ole säilynyt tietoa.