Pappismarttyyri Aleksander Hotovitski

Pappismarttyyri Aleksander Hotovitski syntyi 11.2.1872 Ukrainan Kremenetsissa. Vanhemmat antoivat hänelle hyvän kristillisen kasvatuksen sytyttäen hänessä rakkauden kirkkoa ja kansaa kohtaan. Hän opiskeli ensin Volynian hengellisessä seminaarissa, jossa hänen isänsä toimi rehtorina, ja sitten Pietarin hengellisessä akatemiassa, josta hän valmistui vuonna 1895.

Opintojen päätyttyä Aleksander nimitettiin lukijaksi New Yorkissa toimineeseen venäläiseen seurakuntaan. Pian hän solmi avioliiton. Seuraavana vuonna (1896) hänet vihittiin papiksi hiippakunnan katedraalissa San Franciscossa. Pitämässään puheessa vihkimyksen toimittanut piispa Nikolai kertoi kiinnittäneensä huomiota Aleksanderiin jo tämän opiskellessa Pietarissa ja panneensa merkille tämän hyvän käytöksen sekä vilpittömän uskonnollisuuden ja hartauden.

Vihkimyksen jälkeen Aleksander palasi New Yorkiin palvellakseen pappina ja kirkkoherrana samassa seurakunnassa, jossa oli aiemmin toiminut lukijana. Vuosina 1898–1907 hänen esimiehenään oli Venäjän tuleva patriarkka pyhä Tiihon (26.9.), joka arvosti korkealle Aleksanderin sydämestä lähtevän hurskauden, pastoraalisen rakkauden ja monipuolisen teologisen tietämyksen. Aleksanderin työkenttä Amerikassa oli laaja. Hän teki menestyksellistä valistustyötä nykyisen Länsi-Ukrainan alueelta muuttaneiden uniaattien parissa johtaen heitä takaisin ortodoksisuuteen ja vaikutti uusien seurakuntien perustamiseen muun muassa Philadelphiaan ja Yonkersiin. Lisäksi hän edusti ortodoksista kirkkoa erilaisissa uskonnollisissa ja yhteiskunnallisissa järjestöissä ja kokouksissa. Julkaisutyön saralla hän teki merkittävää työtä toimittamalla aikakauslehteä The American Orthodox Messenger, jota julkaistiin sekä englanniksi että venäjäksi. Isä Aleksanderin määrätietoisella työllä New Yorkiin rakennettiin uusi Pyhän Nikolaoksen kirkko, josta heti valmistuttuaan tuli hiippakunnan katedraali.

Palveltuaan Pohjois-Amerikassa 18 vuotta isä Aleksander hakeutui Uspenskin katedraalin kirkkoherraksi Helsinkiin, jossa hän palveli vuosina 1914–1917. Samalla hän toimi kaupungin kaikkien ortodoksisten kirkkojen piirinvalvojana. Papillisten ja hallinnollisten tehtävien ohella hän toimitti perustamaansa seurakuntalehteä Gelsingforskij Prihodskij Listok, jota ilmestyi hänen Helsingissä ollessaan yhteensä 20 numeroa. Lehdessä oli runsaasti hänen itsensä kirjoittamia saarnoja, runoja ja kuvauksia kirkollisista tapahtumista. Seurakuntalaiset ovat sittemmin muistelleet isä Aleksanderia kunnioituksella ja rakkaudella. Heidän mieleensä ovat jääneet erityisesti hänen hyvät saarnansa sekä hänen ystävällisyytensä lapsia kohtaan.

Elokuussa 1917 isä Aleksander nimitettiin Moskovan Kristus Vapahtajan katedraalin kalustonhoitajaksi. Vuosina 1917–1918 hän osallistui Venäjän ortodoksien kirkolliskokoukseen, joka päätti kirkon hallinnonuudistuksesta ja patriarkan viran uudelleen perustamisesta, mitä isä Aleksander kannatti lämpimästi. Vaikeina kansalaissodan vuosina hän oli yksi patriarkka Tiihonin lähimmistä apulaisista.

Papin työhön liittyi 1920-luvun Venäjällä monia vaaroja. Aleksanderkin pidätettiin pari kertaa lyhyiksi ajoiksi. Häntä syytettiin siitä, että hän lasten pyhäkoulua pitämällä rikkoi asetusta, joka koski koulun eroa kirkosta. Vuonna 1922 Aleksander pidätettiin laajoissa kirkonmiesten vainoissa, jotka käynnistyivät valtion vaadittua kirkon esineistön takavarikointia nälkäänäkevien auttamiseksi. Patriarkan kehotuksesta seurakunnat kanoneihin vedoten kieltäytyivät luovuttamasta sakraalikäytössä olevia esineitä, mikä johti laajoihin pidätyksiin ja oikeudenkäynteihin. Oikeudessa isä Aleksander yritti ennen kaikkea puolustaa muita syytettyinä olevia pappeja. Vuoden vankilassaolon jälkeen hänet vapautettiin, mutta pian seurasi uusi pidätys ja karkotus Turuhanin seudulle Siperiaan kolmeksi vuodeksi. Viranomaisten raportissa häntä luonnehdittiin oppineeksi, aktiiviseksi ja intomieliseksi papiksi, jolla oli vaikutusvaltaa patriarkka Tiihonin kannattajien parissa. Näkemyksiltään häntä pidettiin neuvostovastaisena.

1930-luvulla isä Aleksander palveli Donskajakadulla Jumalansynnyttäjän viitan kirkossa Moskovassa. Syksyllä 1937 hänet jälleen pidätettiin. Dokumentoidut lähteet eivät kerro enempää hänen kohtalostaan, mutta useiden suullisten lausuntojen mukaan hän kärsi marttyyrikuoleman yhdessä lukemattomien muiden samana syksynä teloitettujen marttyyrien kanssa. Hänen hautapaikkansa on tuntematon. Venäjän kirkko kanonisoi pappismarttyyri Aleksanderin vuonna 1994 ja viettää hänen muistoaan elokuun 7. päivänä. Amerikan ja Suomen ortodoksisissa kirkoissa häntä juhlitaan joulukuun 4. päivänä, joka on hänen kanonisointipäivänsä.