Paikallispiiritoiminta – jota kutsutaan myös seurakuntapiiritoiminnaksi – lähti kirkossamme liikkeelle Pohjois-Suomen seurakunnasta. Nyt piirejä on viitisentoista eri puolilla maata Sevettijärveltä Kotkaan, Ilomantsista Poriin.

Paikallispiiritoiminta on yhdistelmä paikallista ja valtakunnallista toimintaa. Näin saadaan luotua yhteisöjä sekä paikallisesti että verkon kautta.

Paikallispiirien yhteiset tapaamiset järjestetään kerran kuukaudessa, kuukauden viimeisenä sunnuntaina kello 15 Teamsissa. Paikallinen piiri voi kokoontua tietysti useamminkin. Tapaamispaikka voi olla seurakunnan tila tai vaikka piiriläisen koti – tärkeintä on, että yhteistapaamisten päivinä tilassa on yksi tietokone, jolla pääsee Teamsiin.

Piirien yhteinen kokoontuminen noudattaa aina samaa kaavaa. Aluksi toimitetaan ehtoopalvelus tai rukouspalvelus, jota seuraa lyhyt hengellinen puhe tai opetustuokio. Sen jälkeenn kuullaan Filantropian kuulumisia maailmalta ja lopuksi paikallisten piirien kuulumiset. Yhteisen osion jälkeen piirit ovat jatkaneet kahvittelua ja yhdessäoloa. Piirit ovat järjestäneet myös erilaisia paikallisia tapahtumia, kuten myyjäisiä ja kirkkokahveja. Niiden tuotto on usein kerätty Filantropialle.

Tärkeä osa paikallispiiritoimintaa on myös paikallisdiakonia. Piirit voivat olla paikallisten apuna siellä, mihin seurakunnan oma diakoniatyö ei ulotu. Esimerkiksi Kemijärven paikallispiiri on ollut aktiivinen auttamaan paikallisia ikäihmisiä sekä ukrainalaisia.

Paikallispiirejä toimii nyt jo monilla paikkakunnilla. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan, ota yhteyttä Filantropia ry:n Milja Sarliniin (milja.sarlin@ort.fi, 040 353 7948) ja saat yhteystiedot paikalliseen piiriin liittymisestä. Jos lähelläsi ei toimi piiriä, voit perustaa oman – aluksi vaikka yksin tai kahdestaan samalla seudulla asuvan kanssa. Ota tässäkin tapauksessa yhteyttä Miljaan, jotta saatte linkin yhteisiin verkkotapaamisiin.