Yleisradion säästötoimet heijastuvat myös ortodoksisiin hartausohjelmiin
Parlamentaarinen työryhmä päätti syyskuussa merkittävistä leikkauksista Yleisradion rahoitukseen. Ylen johto on valmistellut 66 miljoonan euron kustannussäästöohjelmaa, jolla Yle pyrkii sopeuttamaan toimintansa tulevaisuuden rahoitustasoon.
Säästökohteita valittaessa Yle halusi turvata lakisääteiset hartausohjelmat. Säästöt näkyvät radion hartausohjelmien kuuntelijoille terävimmin Horisontti- ja Pisara-ohjelmien lopettamisena tammikuussa 2025.
Radiohartaudet sekä radiojumalanpalvelukset säilyvät periaatteessa ennallaan, mutta muutama erikoisjumalanpalvelus poistuu radiosta. Sunnuntaisin kuullaan silti kaksi jumalanpalvelusta entisillä ohjelmapaikoilla, kello 10 ja kello 20. Ortodoksiset jumalanpalvelukset kuullaan siis myös ensi vuonna ilta-aikaan. Vuoden 2025 radiointisuunnitelmasta on kuitenkin poistettu muutamia palveluksia. Lisäksi pääsiäisyön aamupalvelusta ja liturgiaa ei tämänhetkisten suunnitelmien mukaan radioida, vaan lähetystä voi seurata Ylen kautta vain television välityksellä (Yle TV 1).