Ukrainalaisten kotoutumiseen tähtäävä hanke kantaa nimeä Yhdessä kirkossa

Profeetta Elian kirkko on kevään aikana tullut tutuksi monille ukrainalaisille.
Profeetta Elian kirkko Helsingissä on tullut kevään aikana tutuksi monille ukrainalaisille. Kuvassa isä Serhii pääsiäisiloa jakamassa. Kuva: Kseniia Danilova.

Yhdessä kirkossa -hanke sotaa paenneiden ukrainalaisten kotoutumisen edistämiseksi käynnistyi huhtikuun alussa. Kirkon tukemaa nelivuotista hanketta koordinoi Filantropia ry.

Ensimmäisten viikkojen aikana on muodostettu ryhmiä, joiden tehtävänä on syventyä hengellisen työn, viestinnän, koulutuksen ja kotoutumisen kysymyksiin. Hankkeen ohjausryhmä kokoontuu 2–3 kertaa vuodessa seuraamaan toteutumista ja suuria linjoja. Varsinainen työ toteutuu paikallistasolla – kotoutuminen tapahtuu siellä, missä ihmiset ovat.

Joensuun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Aleksander Roszczenko osallistuu ohjausryhmän työskentelyyn.

– Meidän on tärkeää kuulla ukrainalaisten tarpeita sen sijaan että tekisimme oletuksia, Roszczenko sanoo.

Ensimmäisessä ohjausryhmän tapaamisessa keskusteltiin laajasti kirkon monikulttuurisesta työstä ja siitä, että työ ukrainalaisten parissa ei saa aiheuttaa tarpeetonta vastakkainasettelua, kun haasteita on muutenkin paljon.

– Yksin ponnistelevien aika ja voimat loppuvat kesken. On tärkeää tuoda yhteen tätä asiaa eri kanteilta katsovia ihmisiä. Yhteistyön rakentaminen vie aluksi aikaa, mutta kantaa hedelmää pitkässä juoksussa, kuvailee työskentelyä Filantropian toiminnanjohtaja Riina Nguyen.

Ryhmien kokoonpanot muokkautuvat hankkeen edetessä tarpeen mukaan. Esimerkiksi hengellisen työn ryhmä kokoontui ensimmäisellä kerralla Helsingin, Pohjois-Suomen ja Turun ortodoksisten seurakuntien ajankohtaisten kysymysten äärelle.

Seurakuntien tilanteet vaihtelevat, mutta yhteisiäkin ilmiöitä ja pulmia on havaittu. Pohjois-Suomen alueella on tunnistettavissa pienemmässä mittakaavassa samankaltaisia tilanteita kuin etelämpänä.

Millaisia ratkaisuja on löydettävissä, kun työntekijät eivät puhu ukrainaa tai venäjää? Toisaalta kotoutumista edistää suomen kielen oppiminen. Rovasti Teo Merras oli mukana hengellisen työn ryhmän tapaamisessa ja esitti tärkeän kysymyksen siitä, millaisia yhteisöjä me rakennamme seurakuntiin?

– Ratkaisujen löytämiseksi on nähtävä eri tason asioita. Tämä projekti mahdollistaa sen, että voidaan alkaa rakentaa eri seurakuntien alueella uusia toimintatapoja. Meidän pitäisi saada muutkin kuin papit suunnittelemaan ja kehittämään tätä työtä paikallisyhteisöissä”, Merras linjaa.

Venäjänkielisen työn pappi rovasti Heikki Huttunen muistuttaa, että ukrainalaiset ovat eläneet lännen ja idän rajalla.

– Ukrainalaiset ovat henkisesti yllättävän joustavia. Heille ei ole uutta, että asioita voidaan lähestyä vähän eri tavoin. Sopeutuminen Suomeen voi olla helpompaa kuin monella muulla. Kaikki alkaa siitä, että meidän asenteemme on tervetulleeksi toivottava, Huttunen sanoo.

Ukrainan kieltä voi käyttää mahdollisuuksien mukaan jumalanpalveluksissa. Esimerkiksi Turussa on lisätty slaavinkielisiin liturgioihin suomea ja ektenia ukrainaksi. Helsingissä Profeetta Elian kirkossa on kevään aikana toimitettu sunnuntailiturgiat ukrainaksi ja suomeksi. Kuoro on laulanut ukrainaksi ja osa seurakuntalaisista suomeksi, papit ovat toimittaneet suomeksi ja diakoni ukrainaksi.

Ukrainasta Suomeen tullut ja kirkkomme papistoon kanonisesti liitetty diakoni Serhii Danilov on tullut monelle tutuksi profeetta Elian kirkon palveluksista ja sosiaalisen median kautta. Facebookin ”Ortodoksiset Ukrainalaiset Suomessa” -ryhmässä (Православні Українці в Фінляндії) on jo lähes 500 jäsentä.

Danilov aloittaa 21.5. osa-aikaisena järjestötyöntekijänä Filantropian koordinoimassa Yhdessä kirkossa -hankkeessa. Ensimmäiset tehtävät liittyvät erityisesti viestintään yhteistyössä kirkon tiedottajien kanssa. Sen jälkeen tulevat hengellisen työn ja koulutuksen ryhmien työskentelyn tukeminen. 

Viestintä on keskeinen osa yhteistyötä. Hankkeen viestintätiimin muodostavat kirkon tiedottajat, Aamun Koiton päätoimittaja, Helsingin ortodoksisen seurakunnan tiedottaja ja Filantropian projektityöntekijät. Viestintää mietitään niin koko kirkon kuin paikallisyhteisöjen ja hankkeen sisäisen tiedonkulun näkökulmasta.

– Kuinka usein ilmaisemmekaan hämmästystä jostain asiasta: En tiennytkään!, toteaa kirkon venäjänkielinen tiedottaja Vladimir Sokratilin.

– Moni tärkeä ja mielenkiintoinen asia ei saa tuulta purjeisiin, koska siitä ei saada kiinnostumaan laajempaa joukkoa potentiaalisia osaajia ja tukijoita. Kirkko on sitä, mitä ovat sen yhteisöksi muodostavat ihmiset.

Vladimir Sokratilin on todennut työssään useita kertoja, että pieni mutta onnistunut seurakuntaprojekti voi kertoa kirkon olemuksesta ja pelastuksesta enemmän kuin kirkkolaitoksen valtavat ohjelmat. Viestinnän ja yhteisen oppimisen näkökulmasta on tärkeää kuulla paikallisyhteisöjen työstä, jotta tietoa ja kokemuksia voidaan jakaa laajemmin.

– Kirkon työ on lähtökohtaisesti yhteisöllistä ja julkista. Esimerkit ja esikuvat innoittavat ja vahvistavat ihmisiä mitä ihmeellisempiin sankaritekoihin Jumalan kunniaksi ja lähimmäisen hyväksi. Tämä on ilosanoman julistamista ja Jumalan valtakunnan rakentamista käytännössä, Sokratilin rohkaisee.