Tirana-Durrësin ja koko Albanian arkkipiispa Anastasios on kuollut – arkkipiispa Elia ottaa osaa Albanian kirkon suruun

Syvän liikutuksen vallassa olen vastaanottanut tiedon Tirana-Durrësin ja koko Albanian arkkipiispa Anastasioksen siirtymisestä ajasta ikuisuuteen 95 vuoden iässä.

Hänen maallinen matkansa, joka alkoi Pireuksessa marraskuun 4. päivänä 1929, on nyt täyttynyt tavalla, joka muistuttaa meitä pyhän Maksimos Tunnustajan syvällisestä oivalluksesta: ”Rakkaus on hyvän liike, joka vie sielun Jumalasta lähteneenä takaisin Jumalaan.” Tämä liike ja paluu alkuperäiseen yhteyteen kuvaa osuvasti Anastasioksen elämän kaarta. Kuten vehnänjyvä kätkee kuolemassaan tulevan sadon mahdollisuuden, niin Anastasioksessa kirkon traditio löysi uuden kukoistuksen juuri siksi, että hän uskalsi elää todeksi tämän evankeliumin opetuksen.

Hänen työnsä vuodesta 1992 alkaen Albanian kirkon jälleenrakentajana merkitsi uuden aikakauden alkua maassa, jossa ateistinen hallinto oli tuhonnut lähes kaiken uskonnollisen elämän. Täydellisestä tuhosta ja 23 vuoden hiljaisuudesta nousi hänen johdollaan kukoistava kirkko, joka palveli koko yhteiskuntaa rakentamalla kouluja, sairaaloita ja sosiaalisia instituutioita. Hänen viisautensa ja nöyryytensä tekivät hänestä syvästi kunnioitetun hahmon niin kristittyjen kuin muslimienkin keskuudessa Albaniassa, mistä todistavat niin Athenagoras Human Rights Award vuonna 2001 kuin ehdokkuus Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi vuonna 2000.

Nämä tunnustukset olivat kuitenkin vain kalpea aavistus siitä kunniasta, johon hän on nyt päässyt osalliseksi. Ennen kaikkea ne todistavat siitä hengellisestä hedelmästä, jonka hänen elämänsä tuotti jo tässä ajassa. Toimiessaan Kirkkojen Maailmanneuvoston puheenjohtajana (2006–2013) ja yli kuusi vuosikymmentä ekumeenisessa liikkeessä, arkkipiispa Anastasios osoitti, kuinka ortodoksisen tradition syvä ymmärtäminen voi toimia siltana eri uskontojen välillä. Hänen hengellinen perintönsä muistuttaa meitä siitä, että aito dialogi ei ole kompromissi vaan portti syvempään totuuden ymmärtämiseen. Nyt tämä pyhän viisauden kantaja on siirtynyt siihen mystiseen hiljaisuuteen, missä kaikki inhimilliset määritelmät ja jakolinjat paljastuvat vain varjoiksi Jumalan kirkkauden edessä.

Itä-Afrikan piispana koko 1980-luvun esipiamen tuli tutuksi kirkkomme lähetystyössä toimivien piirissä. Useilla vierailuillaan Suomeen arkkipiispa Anastasios herätteli suoralla puheellaan niin piispoja, pappeja kuin kirkkokansaakin kehottaen pysymään aina Kristuksen totuudessa.

Suomen ortodoksinen kirkko rukoilee kanssani, että Jumala soisi hänelle iankaikkisen rauhan valtakunnassaan, missä ei ole enää kipua, surua tai yötä, sillä Herramme itse on nyt hänen valonsa.

Surussa mutta ylösnousemuksen toivossa,

Elia
Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa