Suomen ortodoksisen kirkon piispojen yhteinen pääsiäistervehdys Herran vuonna 2026

Kristus nousi kuolleista!

Neljänkymmenen päivän vaelluksemme on päättynyt, ja me seisomme nyt sen äärellä, mitä kohti koko matka suuntautui. Joillekin teistä tämä on ensimmäinen pääsiäinen Kirkon helmassa; toisille vuosikymmenten tuttu ilo.

Inhimillinen ymmärrys ei kykene tyhjentämään sitä, mitä ylösnousemus merkitsee. Se ylittää käsityskykymme ja murtaa kaikki rajamme. Emme osaa selittää, voimme vain kokea, astua sisään sen todellisuuteen.

Kirkkomme uskoo ja opettaa, että Kristus astui alas tuonelaan ja kokosi ympärilleen langenneen ihmiskunnan. Hän, joka oli kärsinyt ristin ja laskettu hautaan, mursi kuoleman vallan sisältä käsin. Kuolema ei voinut pitää hallussaan Elämän Ruhtinasta. Siinä missä ensimmäinen Adam oli valinnut erillisyyden Jumalasta ja johdattanut koko luodun kuoleman alaisuuteen, toinen Adam astui tuohon samaan kuolemaan ja teki siitä portin elämään. Tässä on uskomme ydin. Ylösnousemus ei ole ainoastaan muisto menneestä tapahtumasta. Se on elävä todellisuus, joka muuttaa kaiken. Se on Jumalan lupauksen täyttymys – ja tuossa täyttymyksessä kuulemme hänen äänensä: Älkää pelätkö (Matt. 28:10). En jätä teitä orvoiksi (Joh. 14:18). Koskaan en sinua hylkää (Hepr. 13:5). Sillä Jumala tuli ihmiseksi, jotta ihminen tulisi osalliseksi Jumalasta. Hän antoi itsensä ristille, jotta synti menettäisi valtansa. Hän astui kuolemaan, jotta kuolema ei enää pitäisi meitä vallassaan. Hän nousi haudasta, jotta mekin nousisimme – ei vain viimeisenä päivänä, vaan jo nyt, uuteen elämään hänessä.

Ylösnousemuksen valossa näemme, miksi meidät on luotu. Emme ole olemassa kuolemaa varten emmekä syntiä varten – vaan yhteyttä ja kirkastumista varten. Ylösnousemus ei ainoastaan palauta meitä siihen, mitä olimme: se avaa meille sen, mitä emme vielä ole, mutta joksi olemme kutsutut. Eikä tämä ilo ole vain meidän omaamme. Kristuksen ylösnousemus koskettaa koko luomakuntaa, sillä hänessä Jumala on astunut luotuun todellisuuteen ja avannut sille tien uudistumiseen. Luomakunta huokaa yhä, mutta se huokaa nyt toivossa sillä kuoleman viimeinen sana on kumottu. Ja me, jotka olemme saaneet tämän toivon, olemme kutsutut elämään sen todeksi – varjelemaan luotua, parantamaan särkynyttä ja tekemään ylösnousemuksen valo näkyväksi siellä, missä pimeys yhä vallitsee.

Siksi, Kristuksessa rakkaat isät, veljet ja sisaret, jättäkäämme taaksemme se, mikä meitä painaa – synti, pelko, katkeruus, epätoivo. Ottakaamme toisemme vastaan anteeksiannossa ja rakkaudessa, sillä me kaikki olemme ylösnousseen Kristuksen lapsia. Suunnatkaamme elämämme kiitokseen ja iloon.

Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Elia
Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni
Haminan piispa Sergei