Suomen evankelis-luterilaiselta kirkolta merkittävä lahjoitus Filantropia ry:lle ukrainalaisten parissa tehtävään työhön
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma onnitteli 15.12. toimeen asetettua Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Eliaa sydämellisellä puheella jumalanpalveluksen jälkeen tarjotulla lounaalla. Puheensa päätteeksi arkkipiispa Tapio kertoi, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous on päättänyt onnitella arkkipiispa Eliaa lahjoittamalla 50 000 euroa Suomen ortodoksisen kirkon kansainvälisen diakonian ja lähetystyön järjestö Filantropia ry:lle Suomessa asuvien ukrainalaisten parissa tehtävään työhön.
Filantropia ry:n toiminnanjohtaja Riina Nguyen esitti arkkipiispa Tapiolle välittömästi suuret kiitokset merkittävästä lahjoituksesta.
– Olemme tietysti Filantropian työntekijöiden ja hallituksen kanssa äärimmäisen kiitollisia tästä lahjasta, jonka arkkipiispa Tapio Luoma julkisti tänään. Hieno ele muistaa kirkkomme uutta arkkipiispaa ja kirkkomme työtä sotaa paenneiden ukrainalaisten tukemiseksi. Kirkkomme jäsenet ovat reagoineet sosiaalisessa mediassa ja lähettäneet paljon viestejä, joissa kiitetään lahjasta ja iloitaan ekumeenisen yhteistyön vahvuudesta Suomessa. Myös tämä juhlapäivä oli osoitus suomalaisten kristittyjen käytännön arjen vahvuuksista. Erilaisuuksista huolimatta – tai ehkä juuri niiden vuoksi – tulemme yhteen ja osoitamme solidaarisuutta ja rakkautta. Tästä rauhanrakennuksen ulottuvuudesta ei voi olla kuin kiitollinen ja ammentaa tulevaan vuoteen, toteaa Nguyen.