Samarialaisen naisen sunnuntai 28.4.

Pääsiäisaika jatkuu. Sunnuntaina 28.4. kirkko viettää samarialaisen naisen sunnuntaita. Juhlan vietto on alkanut Konstantinopolissa, jonka Studionin luostarissa jumalanpalvelustekstit on aikanaan kirjoitettu. Tänä sunnuntaina on kolminkertainen muisto, sillä pääsiäiskauden pääteeman eli Kristuksen ylösnousemuksen lisäksi vietetään sekä samarialaisen naisen muistoa sekä pääsiäisen keskijuhlaa, joka alkoi tätä sunnuntaita edeltäneenä keskiviikkona.

Päivän teksteissä korostuu sama vahva vesiteema, joka oli esillä jo halvaantuneen sunnuntaina ja joka tulee uudelleen esiin sokeana syntyneen sunnuntaina. Pääsiäisen keskijuhlan troparissa Elämän veden teema on ilmeinen: ”Juhlan ehdittyä puoliväliin juota minun janoavaa sieluani hurskauden vedellä, sillä Sinä, oi Vapahtaja, olet kaikki kutsunut: Joka janoaa, hän tulkoon luokseni ja juokoon. Oi Elämän lähde, Kristus Jumala, kunnia olkoon Sinulle!”

Evankeliumitekstissä (Joh. 4:5-42) Kristus kohtaa kaivolla samarialaisen naisen ja pyytää tätä ammentamaan hänelle vettä. Samarialainen nainen, jonka perimätieto tuntee nimellä Fotine, kohtaa juutalaisen miehen, Jeesuksen, joka rohkeasti pyytää saada juoda hänen astiastaan vettä.

Samarialaiset olivat sekakansa, joita pidettiin juutalaisten vihollisina. Samarialaiset palvelivat Israelin Jumalaa, mutta hyväksyivät vain Vanhan testamentin viisi ensimmäistä kirjaa.

Evankeliumin mainitsema kaivo tunnetaan Jaakobin kaivona. Kaivot olivat merkityksellisiä niiden harvinaisuuden ja arvon takia erämaa-alueilla. Ne symboloivat elämää. Kristus oli rasittunut matkastaan ja janosi vettä. Tämä osoittaa hänen täydellisen ihmisyytensä.

Ehtoopalveluksen avuksihuutostikiira kiinnittää huomiomme siihen, että Kristus, vaikka onkin täydellisesti ihminen, on samaan aikaan täydellisesti Jumala: ”Jeesus tapasi Jaakobin kaivolla samarialaisen naisen. Ja hän, joka sadepilvillä maan peittää, pyysi vettä. Voi ihmettä! Hän, jota kerubit kantavat, keskusteli paheellisen naisen kanssa. Maan vetten päälle perustanut pyysi vettä. Hän, joka saa lähteet ja järvet kumpuamaan, anoi vettä, sillä hän halusi totisesti pelastaa naisen vihollisen verkosta. Hän halusi juottaa elämän vettä langenneelle naiselle. Hän on ainoa laupias ja ihmisiä rakastava.” (6. säv.)

Kristus-Jumala haluaa vettä, vaikka itse on Jumalana, pyhän Kolminaisuuden osana, ollut kuohuttamassa vesiä maan päälle. Evankeliumi kiinnittääkin huomion Kristuksen sanoihin: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.” (Joh. 4:10-15)

Fotine ensin epäilee, miten hänen kohtaamansa mies voisi ammentaa vettä jopa ilman astiaa syvästä kaivosta. Kuitenkin Kristuksen kanssa käymänsä keskustelun ja hänelle vuodatetun viisauden veden kautta hän välittömästi uskoo Kristukseen ja pyytää tätä ammentamaan hänelle itselleen elävää vettä.

Elävä vesi viittaa Kristuksen sanoissa Pyhän Hengen armoon, joka johdattaa iankaikkiseen elämään. Samarialainen nainen kuitenkin aluksi epäilee, voiko Jeesus olla Jaakobia korkeampi. Jaakobia arvostettiin korkealle, sillä hän sai nähdä taivaalliset tikapuut ilmestyksessään. Jaakobin kaivo antoi ihmisille maalliselle elämälle tarpeellista virkistävää vettä. Kristuksen sanat kuitenkin osoittavat, että hänen antamansa vesi on iankaikkisen valtakunnan virvoittavaa vettä.

Samarialaiset eivät uskoneet Mooseksen jälkeisiin profeettoihin. Jeesus näki Fotinen sydämeen ja tiesi, että tämä elää miehen kanssa, joka ei ole hänen aviomiehensä. Samarialainen nainen päättelee tästä, että Jeesuksen on oltava profeetta. Koska heidän uskomustensa mukaan Mooseksen jälkeen tulee vain yksi profeetta, joka on Messias, pyhä Fotine ymmärtää puhuvansa Kristuksen kanssa. Kristus omin sanoin todistaa olevansa Kristus, jota samarialaisetkin olivat odottaneet. Kristus on Hän, joka On: Kristus on Jumala.

Kristus ei toiminut maallisten lakien ja tapojen mukaan soveliaasti. Opetuslapsetkin hämmästyivät Kristuksen ja samarialaisen naisen kohtaamisesta. Jo pelkkä puhuminen yksinäisen, avioliiton ulkopuolella miehen kanssa elävän naisen kanssa oli tuon ajan kulttuurissa skandaali. Tämän lisäksi vielä kaivolla kohtasivat juutalainen ja samarialainen. Kuten pyhä apostoli ja evankelista Johannes Teologi evankeliumissaan kirjoittaa: ”Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa”. Kristus osoittaa, ettei hän Jumalana ole sidottu maallisiin lakeihin tai tapoihin, vaan on myös Moosekselle ilmoitetun lain yläpuolella.

Kristus lähestyi samarialaista naista, Fotinea, nimenomaan ihmisenä. Iikossiveisu opettaa: ”Kuunnelkaamme Samariassa tapahtuneita kunniallisia salaisuuksia, joita Johannes meille opettaa: Herra puhui naiselle ja pyysi vettä, hän joka on koonnut vedet ja hallitsee yhdessä Isän ja Hengen kanssa. Hän, aina ylistettävä, tuli etsimään kuvakseen luomaansa ihmistä.” (8. säv.)

Pelastus kuuluu kaikille ihmisille kansoista, kulttuureista tai tavoista huolimatta. Tätä Kristus korostaa myös julistamalla siitä, ettei jumalanpalvelus ole sidottu tiettyyn paikkaan. Kristinusko ei ole paikkasidonnainen uskonto. Meidän ei tarvitse nousta Siionin vuorelle lähestyäksemme Kolmiykseyttä.

Samarialainen nainen lähti kaupunkiin jättäen vesiruukkunsa kaivolle ammennettuaan jumalallista vettä ja julisti ilosanomaa kaupungin asukkaille Messiaasta. Varhainen traditio kertoo, että Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen nainen kastettiin nimellä Fotine, joka tarkoittaa ”valaistunutta”. Fotine meni kahden poikansa ja viiden tyttärensä kanssa Karthagoon julistamaan evankeliumia. Hän koki marttyyrikuoleman keisari Neron vainojen aikana, jolloin hänet surmattiin heittämällä hänet kaivoon. Slaavilaisessa kulttuurissa Fotine tunnetaan nimellä Svetlana.

”Katoavaista oli vesi, jota tulit noutamaan, nainen, mutta sait ammentaa elämän vettä, jolla sielusi puhdistui lumivalkoiseksi.” (Päivän kirkkoveisusta)

Teksti: Jyri Luonila