Rovasti Teo Merraksen opetuspuhe arkkipiispa Elian toimeenasettamisliturgiassa 15.12.

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen,

”Tulkaa, kaikki on jo valmiina” (Luuk 14:17). Näillä sanoilla evankeliumin vertauksen palvelijat lähtivät noutamaan pitojen kutsuvierailta. Mutta niin kuin kaikkien Raamatun käskyjen ja neuvojen kohdalla, tämäkään kehotus ei ole tarkoitettu vain vertauksen kohteena oleville kutsutuille, vaan se on tarkoitettu kaikille kertomuksen kuulijoille. Nykypäivän ihmiselle evankeliumien vertaukset ovat usein vieraita, koska oma maailmamme on niin erilainen kuin evankeliumeissa esitetty maailma. Tämä vieraantuminen saa meidät myös helposti ajattelemaan, että nämä sanat eivät koske juuri minua tai eivät ne ainakaan vaadi minulta mitään erityisiä toimia. Korkeintaan ne saattavat herättää pienen hetkellisen ajatuksen jostakin etäisestä tarpeesta muuttua tai toimia toisin.

Mihin meitä sitten kehotetaan tulemaan? Ja kuka meitä oikeastaan kutsuu? Todellinen kutsuja on Jumala, ja hän kutsuu meitä kaikkia taivasten valtakuntaan. Tämän kutsun saapua Jumalan järjestämiin pitoihin meille esittää Kirkko, jonka tehtävänä on tuoda Raamattu kaikkialla ja kaikkina aikoina elävien ihmisten ulottuville. Onhan Raamattu juuri Kirkon piirissä syntynyt ja sanan varsinaisessa merkityksessä Kirkon kirja. Kirkon koko olemus ja sen ytimessä oleva jumalanpalvelus kantavat sanomaa Taivasten valtakunnan universaalista ja aikaan sitomattomasta todellisuudesta. Kirkon tärkein tehtävä on julistaa tätä sanomaa, joka aika ja joka paikassa.

Myös me tämän päivän kristityt voimme kuulla tuon evankeliumissa kuullun viestin ja kutsun omalla kielellämme ja omassa yhteisössämme. Jokaisessa liturgiapalveluksessa nimittäin meitä kehotetaan näin: ”Jumalan pelvossa, uskossa ja rakkaudessa lähestykää!” Vaikka tämä kehotus asettaa tiettyjä reunaehtoja Jumalan lähestymiselle, se ei oikeasti pidä sisällään mahdollisuutta arvioida sitä, haluanko tulla, vai onko minulle jotain muuta parempaa tekemistä. Tai olenko juuri tällä kertaa valmistautunut Herran Pyhään Ehtoolliseen oikein ja riittävästi, ja tehdä sillä perusteella oma ratkaisuni kutsun hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Lisäksi, samoin kuin evankeliumin vertauksessa, on meidän joukossamme aina myös niitä, jotka ovat juuri ”ostaneet pellon” tai ”viisi härkäparia” tai ”menneet naimisiin”. Jokainen meistä on ainakin joskus elämänsä aikana jättänyt vastaamatta tuohon kehotukseen lähestyä.

Nyt pääsemme koko evankeliumikertomuksen merkityksen ytimeen: koko kehotus ei olekaan kutsu, vaan käsky! Meidän oma, vääristynyt käsityksemme ihmiselle luomisen yhteydessä annetusta valinnanvapaudesta johtaa meidät usein täysin vääränlaiseen tulkintaan tästä kehotuksesta. Inhimillisesti asiaa tarkastellen olemme aina tulkinneet kehotusta niin, että meillä ihmisillä loppujen lopuksi olisi viime kädessä oikeasti valta päättää miten me kutsun suhteen toimimme. Näin ei kuitenkaan ole!

Ihmiselämän ja Jumalan tahdon mukaisen elämän välinen ristiriita on siinä, että meillä ei – omasta kuvittelustamme huolimatta – oikeasti ole vapaata oikeutta toimia juuri niin kuin itse haluamme. Meidän vapaalla tahdollamme tulee olla, ja voi olla, vain yksi kohde ja suunta. Jumala itse. Näin todellinen kristityn vapaus on vapautta olla elämättä maailman mukaan. Meillä on siis vapaus valita Jumala. Ei mitään muuta. Siksi 2000-luvun ihmisen on niin vaikea ymmärtää juuri tätä evankeliumia tai ylipäätään monia muitakaan evankeliumien kertomuksia. Me olemme aina kuvitelleet, että valinnan vapaus tekisi meistä todellisuudessa oikeasti vapaita ihmisiä. Maailma on kuitenkin sen jo monta kertaa todistanut, että näin ei ole. Mitä enemmän meillä on vaihtoehtoja, sitä enemmän hukassa me olemme.

Joka kerta, kun emme tätä liturgiassa meille esitettyä kehotusta noudata ja jätämme syystä tai toisesta osallistumatta ehtoolliseen, toimimme kuin vertauksen kutsutut: keksimme tekosyitä olla osallistumatta. Eukaristia on meidän ihmisten itse Jumalalle kantama lahja, jonka annamme Jumalalle sanoen ”Sinun omaasi ja Sinun omistasi”. Emme siis itse omista sitä, minkä Jumalan eteen tuomme. Näin ainoa oikea suhtautuminen tuohon hetkeen ja lahjaan on äärimmäinen nöyryys ja kiitollisuus lahjan Antajaa kohtaan. Se toteutuu vain kutsu hyväksymällä.

Yhtä tärkeää on muistaa, että Taivasten valtakunnan juhlasta ei lopu tila. Se mikä ihmiselle on mahdotonta, on Jumalalle mahdollista. Juhlaan saavat osallistua aivan kaikki, jotka haluavat. Jumala suorastaan vaatii meitä osallistumaan, mutta Hänen ehdoillaan. Jos tämän olemme valmiit hyväksymään, on meillä paikka Taivasten valtakunnassa. Sen voimme kokea tässäkin liturgiassa, jota nyt yhdessä toimitamme. Ja samalla tavoin tuo kutsu esitetään meille aivan jokaisessa liturgiassa, johon elämämme aikana osallistumme. Siksi nämä evankeliumin sanat: ”Tulkaa, kaikki on valmiina” ovat meille todella konkreettisia. Niillä on vain yksi tarkoitus: opettaa meitä ymmärtämään, että todellinen elämä on mahdollista vain Jumalan ehdoilla ja Hänen huomassaan.

Aamen.