Pyhän Nikolaoksen rukoushuone kutsuu Rauman Pitsiviikoille 19.–25.7.

Kuva rukoushuoneelta kesältä 2024.
Pitsiviikkojen tunnelmaa viime kesältä. Kuva: Turun ortodoksinen seurakunta.

Vain yksi Suomen ortodoksista pyhäköistä sijaitsee UNESCOn maailmanperintökohteessa. Tämä pyhäkkö on Turun ortodoksiseen seurakuntaan kuuluva Pyhän Nikolaoksen rukoushuone, joka sijaitsee Vanhan Rauman alueella.

29 hehtaarin laajuinen Vanha Rauma on pohjoismaiden laajin yhtenäisenä säilynyt puukaupunkialue, jossa asuu noin 800 asukasta. UNESCOn maailmanperintöluetteloon alue liitettiin vuonna 1991.

Heinäkuussa Vanhan Rauman pihapiirit valtaa kaupunkifestivaali Pitsiviikko, jota vietetään tänä vuonna jo 55. kertaa.

Pyhän Nikolaoksen rukoushuoneella on perinteiseen tapaan ohjelmaa koko festivaaliviikon ajan. Lisäksi rukoushuoneella on opas paikalla 14.–26.7. klo 11.30–16.

Lauantaina 19.7. rukoushuoneella toimitetaan vigilia klo 17, sunnuntaina 20.7. liturgia kello 10. Keskiviikkona 23.7. ja perjantaina 25.7. toimitetaan rukouspalvelus klo 15.

Raumalaisten ikonimaalareiden ikoninäyttely on esillä pihavajassa 21.–25.7. välisen ajan.

Ihastuttava pihakahvila on avoinna 21.–25.7. klo 12–17 (perjantaina klo 18 saakka). Tarjolla on Rauman Tiistaiseuran talkoolaisten taikomia herkkuja, kahvia, teetä ja raparperimehua. Pihapiiristä löytyy myös Tiistaiseuran kirpputori.

Ensi kesänä rukoushuoneella juhlitaankin sitten pyhäkön 75-vuotisjuhlaa ja Tiistaiseuran 80-vuotisjuhlaa.