Pyhä ylidiakoni ja ensimmäinen marttyyri Stefanos 27.12.
Pyhän ensimmäisen marttyyrin ja ylidiakonin Stefanoksen juhlaa alettiin viettää sekä idässä että lännessä viimeistään 300-luvulla.
Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen apostolien tulenhehkuiset sanat sekä heidän tekemänsä ihmeet ja tunnusteot innoittivat Jerusalemissa monia uskomaan Kristukseen. Kun uskovat olivat tulleet Kristuksen ruumiin jäseniksi pyhän kasteen kautta, he myivät kaiken mitä heillä oli ja luovuttivat rahat apostolien haltuun. Sitten he kaikista maailmallisista siteistä vapaina elivät yhteiselämää ja heillä oli yksi sydän ja yksi mieli. Täytettyään lain vaatimukset temppelissä he kokoontuivat kodeissa kuuntelemaan apostolien opetusta, ylistämään Herraa Jeesusta Kristusta ja osallistumaan iloiten pyhään eukaristiaan, ikuisen elämän juhlaan, joka sinetöi sekä heidän yhteytensä Jumalaan että keskinäisen rakkautensa.
Uskovien määrän kasvaessa apostoleilla alkoi pian olla liian paljon asioita huolehdittavanaan. Lisäksi seurakunta koostui kahdesta ryhmästä, arameankielisistä traditionaalisemmista juutalaisista (kuten apostolit) ja kreikankielisistä hellenistijuutalaisista. Jälkimmäiset väittivät, että heidän leskiään syrjittiin seurakunnan avustustoiminnassa. Voidakseen omistautua opettamiseen ja rukouselämään apostolit päättivät valita seitsemän veljeä, jotka olivat kunnioitettuja viisautensa tähden ja täynnä Pyhää Henkeä, pitämään huolta yhteisön aineellisesta hyvinvoinnista ja yhteisestä ruokailusta sekä auttamaan leskiä ja puutteenalaisia. Nämä seitsemän diakonia eli ”palvelijaa” olivat Stefanos, Filippos, Prokoros, Nikanor, Timon, Parmenas ja Nikolaos. Heidät tuotiin apostolien eteen, ja apostolit panivat kätensä heidän päälleen ja rukoilivat. Ilmeisesti kaikki seitsemän olivat taustaltaan hellenistijuutalaisia.
Diakoneista ensimmäinen oli Stefanos. Hänen tehtäviinsä kuului uskovien aineellisesta hyvinvoinnista huolehtiminen, mutta hänkin oli ennen muuta hengellisen työn tekijä. Stefanos oli täynnä Pyhän Hengen armoa. Hän opetti totuuden tietä ja teki monenlaisia ihmeitä kansan keskuudessa. Kaikki kunnioittivat ja ihailivat häntä, ja tämä aiheutti kateutta. Kun kansan johtomiehet eivät kyenneet vastaamaan hänen viisauteensa, he veivät hänet suuren neuvoston eteen syyttäen häntä jumalanpilkasta ja lain kumoamisesta.
Stefanos, joka oli vielä nuorukainen, astui pelottomasti tuomareidensa eteen. Sen Hengen vahvistamana, jonka Kristus oli luvannut juuri tällaisiin tilanteisiin (Matt. 10:19), hän muistutti kivisydämisiä juutalaisia siitä rakkaudesta ja pitkämielisyydestä, jota Jumala oli osoittanut kansaansa kohtaan antaessaan patriarkoille lupauksen liitostaan ja auttaessaan aina tarpeen tullen omia valittujaan. Sitten hän nuhteli kovin sanoin juutalaisia siitä, että he eivät noudattaneet saamaansa lakia vaan surmasivat ensin Jumalan lähettämät profeetat ja lopulta itsensä Vanhurskaan (Ap.t. 7).
Jumalan armo täytti pyhän Stefanoksen sydämen, joka avartui taivaan kaltaiseksi. Armon vaikutuksesta sanat virtasivat hänen suustaan innoittuneesti, ja hänen kasvonsa loistivat jumalallista valoa niin kuin Vapahtajan kasvot Hänen kirkastumisensa päivänä (Matt. 17:2, Luuk. 9:29). Kaikki, jotka istuivat neuvostossa katselemassa häntä, näkivät hänen hahmonsa säteilevän kirkkautta enkelin tavoin.
Stefanoksen rohkea puhe ja säteilevä olemus saivat neuvoston raivon partaalle. Silloin Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja katseli Jumalan kirkkautta. Hän näki Jeesuksen, joka seisoi Isän oikealla puolella. Hän huudahti: ”Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!” Tämä oli liikaa juutalaisille, jotka tukkivat korvansa ja ryntäsivät Stefanoksen kimppuun.
He veivät Stefanoksen kaupungin ulkopuolelle kivittääkseen hänet ja jättivät viittansa Saulin huostaan, joka vielä tuolloin piti Stefanoksen kivittämistä tarpeellisena ja oikeana tekona. Stefanos vietiin Jerusalemin itäpuolelle Jehošafatin ja Kidronin laakson rinteeseen. Jumalanäiti Maria ja apostoli Johannes seisoivat etäällä ja katselivat tapahtumia kukkulalta.
Stefanos täyttyi ilolla saadessaan kuolla Mestarinsa tapaan. Jokainen kivi oli hänelle kuin askelma portailla kohti Kristuksen kirkasta valtakuntaa, jonka hän oli jo saanut nähdä. Stefanos vaipui polvilleen ja lausui: ”Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni. Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!” Sen sanottuaan hän nukkui pois. Hurskaat uskovat hautasivat pyhän Stefanoksen ruumiin kunniallisesti.
Pyhä marttyyri Stefanos sai kunnian olla ensimmäinen kulkija sillä taivaaseen vievällä tiellä, jonka Kristus avasi omalla kärsimyksellään. Näin Stefanos kaunisti koko kirkon hengellisen rakennuksen oman verensä kallisarvoisilla pisaroilla. Vapaaehtoinen kuolema totuuden tähden avasi hänelle paratiisin portit. Herransa tavoin hän käänsi molemmat poskensa ja siksi hän sai nähdä Jumalan kirkkauden. Rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen tuli hänessä täydelliseksi: hän pyysi anteeksiantamusta kivittäjilleen ja pääsi siksi Jumalan ystävien etummaisiin joukkoihin. Siksi marttyyreita rakastavat kristityt näkevät hänen hahmonsa säteilevän tänään kirkkaana yhdessä Betlehemin tähden kanssa ja voivat luottaa hänen esirukouksiinsa meidän puolestamme.
Pyhän ensimmäisen marttyyrin ja ylidiakonin Stefanoksen juhlaa alettiin viettää sekä idässä että lännessä viimeistään 300-luvulla. Hänen kunnioituksensa voimistui erityisesti vuoden 415 jälkeen, jolloin pappi Lukianos näkemänsä ilmestyksen jälkeen löysi hänen hautansa ja reliikkinsä Kafr Gamalasta (15.9). Oletetaan, että rabbi Gamaliel (k. 50), joka uskoi salaa Kristukseen, oli vienyt Stefanoksen ruumiin ja haudannut sen omalle maalleen Kafr Gamalaan. Löydetyt reliikit siirrettiin ensin Jerusalemiin, jonne valmistui kirkko pyhän Stefanoksen kunniaksi vuonna 423. Myöhemmin reliikkejä siirrettiin Konstantinopoliin (2.8.) ja lopulta suuri osa niistä päätyi Roomaan.
Pyhää Stefanosta on kunnioitettu diakonien suojelijana. Lännessä kirkko viettää hänen juhlaansa 26.12., joka tunnetaan Suomessakin Tapaninpäivänä.
Teksti: Synaksarion
Kuva: Helsingin ortodoksinen seurakunta