Piispa Sergein muistopuhe isä Veikon hautajaisissa: ”Tunnollinen, ahkera ja periksiantamaton työntekijä Kirkon työvainiolla”

Nimeen Isän, Pojan ja Pyhän Hengen.

Hyvät rovasti Veikon omaiset, lapset ja lastenlapset, sukulaiset ja ystävät, isät, veljet ja sisaret Kristuksessa. Olemme kokoontuneet tänne Uspenskin katedraaliin toimittamaan hautauspalvelusta äskettäin edesmenneelle isä Veikolle. Vielä viikkoa ennen kuolemaansa hän otti vastaan rippilapsiaan synnintunnustukselle tässä pyhäkössä. Suruviesti yllätti meidät kaikki.

Tänään (30.8. toim. huom.) voimme muistella kaikkia niitä hyviä asioita, joita me edesmenneestä isästä, isoisästä ja hengellisestä isästämme ja opettajastamme muistamme. Isä Veikko syntyi 83 vuotta sitten Ilomantsissa. Tie kirkon palvelukseen alkoi Kuopion ortodoksisesta pappisseminaarista, josta hän valmistui 61 vuotta sitten. Nuoren Veikon teologian opinnot jatkuivat Yhdysvalloissa Pyhän Vladimirin teologisessa seminaarissa New Yorkissa, mistä hän valmistui vuonna 1968. Sitten seurasi parin vuoden ajan opiskelua Leningradin hengellisessä akatemiassa, myöhemmin jatko-opintoja Helsingin yliopistossa ja Bosseyn ekumeenisessa instituutissa Genevessä. Veikko avioitui Mariamne Petsalon kanssa 1970-luvun alussa ja avioliitosta syntyivät lapset Maria, Aleksi ja Irene. Rovasti Veikko ehti toimia pappina 50 vuotta, josta tämän Helsingin ortodoksisen seurakunnan kirkkoherrana 20 vuotta.

Tapasin isä Veikon ensimmäisen kerran 40 vuotta sitten, kun aloitin opiskeluni Kuopion pappisseminaarissa. Hän toimi silloin pappisseminaarin käytännöllisen teologian ja kirkkohistorian opettajana. Isä Veikko oli helposti lähestyttävä pappi. Kirkkoherrana ollessaan hänet tavoitti nopeasti puhelimitse ja jos hän ei heti voinut vastata, hän soitti pian takaisin. Isä Veikko oli tunnollinen, ahkera ja periksiantamaton työntekijä Kirkon työvainiolla. Voisi sanoa todellinen jumalanpalvelija. Vuosien varrella hän ehti olla kirkon monissa luottamustehtävissä muun muassa kirkollishallituksen pappisjäsenenä, kirkolliskokousedustajana, Ortodoksisten pappien liiton pitkäaikaisena puheenjohtajana, Valamon Ystävät ry:n perustajajäsenenä ja puheenjohtajana vain muutamia luottamustehtäviä mainitakseni. Kuolemaansa saakka hän toimi vielä Venäjän luostarien Ystävät ry:n hallituksessa. Slaavilainen jumalanpalvelusperinne ja kulttuuri oli isä Veikon sydäntä lähellä.Venäjän kielen taitoisena isä Veikko osallistui luennoitsijana venäjänkielisiin kirkon seminaareihin niin täällä Suomessa kuin Venäjällä.

Elämänsä aikana isä Veikko ehti kirjoittaa lukuisia artikkeleita muun muassa Ortodoksia -vuosikirjaan. Kirjallisista töistä mainittakoon arkkipiispa Hermanin elämäkerta ja teokset Palvelemisen tie, Ortodoksisuutta ajassamme ja Matkan varrelta. Eläkkeelle jäätyään isä Veikko ei jäänyt toimettomaksi, vaan keskittyi tutkimustyöhön ja väitteli Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa teologian tohtoriksi 80-vuotiaana. Väitöskirjan aihe oli Venäläisen teologian kaksi tietä. Kaikki tämä kertoo hänen esimerkillisestä sitkeydestään.

Eläkevuosiin sisältyy myös rakkaan puolison Mariamnen sairastuminen ja poismeno.

Teitä isä Veikon omaisia ja meitä kaikkia surussa lohduttavat Jeesuksen sanat: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.” (Joh. 11:25).

Kirkon ylösnousemususkoa isä Veikko sai olla julistamassa vuosikymmeniä niin saarnoissaan kuin lukuisissa seurakuntalaistensa hautajaisissa. Tänään hän saa yhtyä vanhurskaan Simeonin rukoukseen: ”Herra, nyt Sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä niin kuin olet luvannut.”

Pian alamme toimittaa isä Veikon hautauspalvelusta ja rukoilemme, että Herra saattaisi hänen sielunsa sinne, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia vaan on loppumaton elämä.

Ollos iäti muistettu, sinä aina muistettava veljemme, isä Veikko!