Pastori Tapio Juntunen valittu Kuopion seurakunnassa avoinna olleeseen papin toimeen

Kuopion ortodoksisessa seurakunnassa avoinna olleeseen papin toimeen saapui 18.12.2024 päättyneen hakuajan puitteissa kolme hakemusta.

Kuopion ja Karjalan hiippakunnan piispa, metropoliitta Arseni asetti hakijoista ensimmäiselle vaalisijalle pastori Tapio Juntusen ja toiselle vaalisijalle pastori Vadim Tchoukanovin. Kolmannella hakijalla ei ollut vakinaiseen papin toimeen vaadittavaa muodollista pätevyyttä.

Seurakunnan valtuusto on 8.1. pidetyssä kokouksessa valinnut papin toimeen pastori Tapio Juntusen. Isä Tapio (s.1987) on suorittanut teologian maisterin tutkinnon Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2021 ja hänet on vihitty papiksi Nurmeksessa tammikuussa 2023. Hän hallitsee kotimaisten kielten (suomi ja ruotsi) lisäksi englannin, kirkkoslaavin ja kreikan kielet. Hän on toiminut kaksi vuotta Nurmeksen kappeliseurakunnan pappina.

Juntunen seuraa tehtävässä pastori Harri Peiposta, joka on jäämässä eläkkeelle. Isä Harri aloittaa vuosilomansa tammikuun 16. päivänä ja siirtyy eläkkeelle kesäkuun alussa.

Monia armorikkaita vuosia isä Tapiolle!