Omasta perinteestä löytyi vaihtoehto Tiernapojille

Ahkera jumalanpalveluksiin osallistuja on pannut merkille vigiliassa kanoniveisujen loppupuolella toistuvan teeman kolmesta hurskaasta nuorukaisesta. Nämä oli heitetty tuliseen pätsiin, jossa he ”liekeistä kärsimättä veisasivat jumalallisen virren”. Sama aihe tuodaan näyttävästi esille suuren lauantain liturgiassa, jonka parimiateksteissä yksityiskohtaisesti kerrotaan nuorukaisten yliluonnollinen pelastuminen pätsin liekeistä.

Kyseessä on Vanhan Testamentin profeetta Danielin kertomus kolmen nuorukaisen ihmeellisestä pelastumisesta tulisesta pätsistä, liekkejä roihuavasta uunista, jonne Kaldean kuningas Nebuktarnesar oli heidät heittänyt.

Jo varhain Bysantin kirkossa aihe esitettiin mysteerinäytelmänä, kirkkodraamana, joka tuotiin kansan katsottavaksi pyhäköissä jumalanpalveluksen jälkeen joulua edeltävänä eli pyhien Esi-isien sunnuntaina.

Kirkon isien opetuksen mukaan itse Herra, Jeesus Kristus, laskeutui Liiton enkelin hahmossa ala pätsiin ja ”teki, että pätsin sisus oli, niin kuin kostea tuuli olisi puhaltanut. Ja tuli ei heihin ensinkään koskenut…” (Daniel: 3:27) Kirkkoveisussa taas todistetaan, kuinka: ”Hurskaat nuorukaiset pelasti pätsissä Jumalan synnyttäjän synnytys”, eli jouluna maailman syntynyt Vapahtaja.

Pätsi -näytelmän esittäminen loppui Bysantissa valtakunnan kukistumisen yhteydessä, mutta Venäjän kirkossa se jatkui aina tsaari Pietari Suuren aikoihin saakka. Välähdyksen näytelmän venäläisestä versiosta voi nähdä Sergei Eisensteinin kuuluisassa elokuvassa ”Iivana Julma”.

Nyt näytelmästä on valmistunut suomenkielinen lastennäytelmäversio. Repliikit, lauluosien nuotit, sekä rekvisiitta- ja puvustusohjeet sisältävä käsikirjoitus on ohessa pdf-muodossa ja sitä saa käyttää vapaasti.

Metropoliitta Panteleimonin pitkäaikainen toive toteutui

Hanke sai alkunsa tavallaan jo joulukuussa 2022, kun kirkkomusiikin professori emerita Hilkka Seppälä luennoi Ortodoksisen veljestön tapahtumassa Kotkassa. Hän kertoi siellä Pätsi -perinteestä ja siitä, että isä Johannes Seppälä oli aikoinaan kääntänyt esityksen kreikankielisen käsikirjoituksen suomeksi. Seppälän artikkeli aiheesta julkaistiin myöhemminveljestön Hehkuva hiillos -lehdessä.

– Minua on aina vaivannut se, että meillä ei ole omaa joulunäytelmää. Tiernapoikiahan esitetään paljon, mutta minulla oli tieto siitä, että tällainen tuliseen pätsiin liittyvä draamakin olisi olemassa. Pitkään yritin etsiskellä sen tekstiä, mutta en vain löytänyt. Kun sitten luin Hilkan artikkelin, niin ilahduin valtavasti ja otin heti häneen yhteyttä, kertoo näytelmätekstin muokkauksesta pääosin vastannut metropoliitta Panteleimon.

Metropoliitta Panteleimon tunnisti omat rajoituksensa lasten näkökulman ja näytelmän musiikillisten osien hahmottamisessa ja kokosi hankkeeseen pienen työryhmän. Esipaimenen kanssa kokonaisuutta selkiyttivät ja hioivat Sirpa Okulov, Oili Mäkirinta ja Seija Lappalainen. Käsikirjoituksen taiton teki Kaarina Lyhykäinen.

Nyt valmistunut näytelmä Ihmeellinen pelastuminen noudattelee vapaalla kädellä hahmoteltuna profeetta Danielin kertomusta. Se on tarkoitettu vaikkapa seurakuntien joulujuhlaan erityisesti nuoren väen ihastukseksi ja ihmetykseksi.

Näytelmän keskeisiä henkilöitä ovat kertoja, kuningas Nebukadnessar, Ananias, Asarias ja Misail, lukija ja enkeli. Lisäksi mainitaan kuninkaan hovipalvelijoita, soittoniekkoja ja muuta väkeä.

– Näytelmä on seurakunnissa toteutettavissa hyvinkin pienin resurssein, mutta jos innokasta väkeä riittää, niin esitykseen voi sitouttaa suurenkin joukon esiintyjiä. Itse uskon, että näytelmänä tämä kolmen pyhän nuorukaisen tarina tulee eläväksi aivan uudella tavalla ja sen hengellinen merkitys avautuu entistä paremmin niin lapsille kuin aikuisillekin, toteaa metropoliitta Panteleimon.

Ihmeellinen pelastuminen sopii hyvin esitettäväksi ennen joulua, sillä pyhien nuorukaisten muistopäivääkin vietetään jo joulukuun 17. päivänä. Synaksarionissa pyhistä kerrotaan seuraavasti: https://ort.fi/synaksario/pyha-profeetta-daniel-ja-kolme-pyhaa-nuorukaista-hananja-asarja-ja-misael/

Käsikirjoituksen voi tulostaa tästä: Ihmeellinen pelastuminen