Kirkon kasvatus- ja koulutuspäällikkö Antti Räsäsen vastine piispa Mari Leppäsen kolumniin (Helsingin Sanomat 12.11.)

Piispa Mari Leppänen kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissaan 12.11.2024, että yhteinen katsomusopetus luo yhteiskuntarauhaa. ”Tarvitsemme kouluihin uuden yhteisen oppiaineen, joka turvaa hyvän uskonnollisen ja katsomuksellisen yleissivistyksen sekä dialogitaidot.”

Oman uskonnon opetuksella on merkittävä rooli oppilaiden identiteetin ja katsomuksellisen ajattelun tukemisessa, ja tämä rooli on erityisen arvokas monikulttuurisessa ja moniuskontoisessa yhteiskunnassamme. Pienissä katsomusaineissa opetuksesta huolehtii aineenopettaja jo 1. luokalta lähtien. Tätä ei arvostamani piispa Mari Leppäsen kolumni huomioi.

Karvin (Kansallinen koulutuksen arviointikeskus) 2023 julkaiseman selvityksen mukaan luokanopettajilla on usein puutteelliset tiedot ja taidot uskonnon opettamiseen verrattuna aineenopettajiin. Luokanopettajat kokevat, että heidän osaamisensa ei aina riitä vastaamaan uskonnon opetuksen erityispiirteisiin ja oppiaineen syvällisempiin sisältövaatimuksiin, mikä asettaa haasteita oppilaiden monipuoliselle katsomuskasvatukselle. Aineenopettajat sen sijaan kokevat, että heidän ainepedagoginen koulutuksensa ja perehtyneisyytensä uskonnon sisältöihin tarjoavat laadukkaampaa opetusta. Tämä havainto tukee oman uskonnon opetuksen tärkeyttä, sillä oman uskonnon opettaja voi syvällisesti perehtyä tiettyyn uskonnolliseen katsomukseen ja siten opettaa sitä oppilaiden omasta näkökulmasta.

Piispa Mari Leppäsen kolumni pohjautuu joidenkin ev.lut. uskonnonopettajien näkemykseen, joka eroaa täysin mm. USKOT-foorumin sekä filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajien näkemyksestä katsomusopetukseen liittyen. Mm. elämänkatsomustiedon avaaminen huolettaa lähinnä evankelis-luterilaisen uskonnon opettajia, koska oppilaiden vapaus valita muu kuin oma katsomuksen opetus, vähentää todennäköisesti lähinnä ev.lut. oppilasmääriä, ei esimerkiksi islamin, elämänkatsomustiedon tai ortodoksisen uskonnon oppilasmääriä. Kaikkien katsomusten avaaminen esimerkiksi lukiossa lisää todennäköisesti muiden katsomusten oppilasmääriä yksittäisissä moduuleissa.

Kommentti yhteiskuntarauhasta perustuu virheelliseen olettamukseen. Jos koulussa opetetaan kaikille samaa katsomusainetta, sisällöissä unohtuisi helposti vähemmistöjen näkemys. Helposti synteesissä sisällöt mukailisivat Karvin (2023) selvityksen mukaan evankelisluterilaisen ja elämänkatsomustiedon sisältöjä ja pienien katsomusaineiden ääni ei tällaisessa oppiaineessa juurikaan tulisi esille. Milena Parlandin vertaisarvioitu artikkeli ”When somebody tells you who you are”: Religious education and fraudulent appropriation in Finnish Schools (2023) käsittelee ansiokkaasti teemaa näkökulmasta, jossa enemmistöryhmän aikuiset ottavat valtuutuksen opettaa ja tulkita vähemmistöjen uskonnollisia perinteitä. Tämä suuntaus ajaisi vähemmistöuskonnot entistä enemmän marginaaliin ja erilaisten katsomusten opettaminen siirtyisi enemmän kotien ja erilaisten yhteisöjen vastuulle. Tällöin mahdollisuus saada sisällöllisesti ja pedagogisesti punnittua opetusta omasta katsomuksesta tosiasiallisesti heikkenee lisäten yhteiskunnallista segregaatiota.

Kannattaa tutustua vaikkapa filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajien näkemykseen, joka on yhteisen katsomusaineen suhteen päinvastainen ja linjassa mm. USKOT-foorumin ja muiden vähemmistöjen edustajien kanssa nykyisestä katsomusopetusmallista puhuttaessa. Kaikille yhteinen oppiaine rajaa käytännössä mm. vapaa-ajattelijat pois koulun katsomusopetuksesta.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja (EOAK/3469/2016) on todennut oman uskonnon opetuksen olevan perustuslain ja uskonnonvapauden mukaista, mutta korostanut samalla opetussuunnitelmien yhdenvertaisuuden tärkeyttä. Tämä päätös linjaa, että vaikka eri uskontokuntien opetussuunnitelmat voivat poiketa toisistaan, ne eivät saa aiheuttaa epätasa-arvoa oppilaiden välillä. Oman uskonnon opettamisen käytäntö tukee katsomuksellista moninaisuutta koulussa samalla kun se varmistaa, että kaikki uskonnot saavat tasa-arvoista ja tasapuolista kohtelua opetussuunnitelmien puitteissa.

Yhteisiin katsomusaineiden sisältöihin liittyen Pajuoja mainitsee opetushallituksen toteavan lausunnossaan, että mm. yksi vuosiviikkotunti on puolet kyseisen vuosiluokan opetuksesta ja 20 % uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksesta vuosiluokkien 3–6 aikana, mikä on merkittävä osuus kunkin oppimäärän opetuksesta.

Opetushallituksen 19.9.2022 antaman ohjeen mukaan uskonnon opetuksen tulee olla puolueetonta ja oppilaslähtöistä, ja opetuksen tulee kunnioittaa oppilaan omaa katsomuksellista taustaa. Tämä ohjeistus tukee oman uskonnon opetusta, sillä oman uskonnon opettajat pystyvät parhaiten tuottamaan opetusta, joka kunnioittaa oppilaan taustaa ja edistää ymmärrystä hänen omasta uskostaan. Uskonnonopetus on näin ollen rakentavaa ja identiteettiä tukevaa, kun opettajalla on pätevyys ja syvällinen ymmärrys kyseisestä uskonnosta.

On myös syytä huomata, että moniuskontoisen opetuksen malli, jossa yksi opettaja vastaisi kaikkien uskontojen opetuksesta, vaatisi tämän opettajan perehtyneisyyttä laajasti eri uskontoihin ja katsomuksiin. Tällainen pätevyys on vaikeasti saavutettavissa ja voi johtaa pinnalliseen opetukseen, jos eri uskontojen erityispiirteet jäävät ymmärtämättä. Karvin (2023) selvityksen mukaan vain 31 prosenttia opettajista koki, että katsomusaineen opettajilla on riittävät valmiudet opettaa katsomusaineita yhteisissä ryhmissä. Oman uskonnon opetuksessa oppilas saa mahdollisuuden tutustua omaan katsomukseensa perusteellisesti, kun opettaja on juuri sen alan asiantuntija. Tämä tukee paitsi oppilaiden katsomuksellista kasvua myös heidän kykyään ymmärtää muiden uskontojen sisältöjä ja merkityksiä, mikä vahvistaa yhteiskunnallista vuoropuhelua.

Oman uskonnon opettaminen tarjoaa siten laadukasta, oppilasta kunnioittavaa ja syvällistä uskonnon opetusta, ja sen säilyttäminen tukee paitsi oppilaan henkilökohtaista kasvua myös laajempaa monikulttuurisen yhteiskunnan ymmärrystä ja yhteyttä.