Kirkkoon liittymistä harkitseville suunnattu katekumeeniopetus alkaa seurakunnissa syksyllä – Turussa oma kurssi myös 14–19 -vuotiaille

Ortodoksiseen kirkkoon liittyy satoja uusia jäseniä joka vuosi. Kirkkoon liittyneiden joukossa on paljon Suomeen eri puolilta maailmaa muuttaneita ortodokseja, jotka rekisteröityvät täällä Suomen ortodoksisen kirkon jäseniksi, mutta vuosittain kirkkoon liittyy myös huomattava määrä ortodoksisuuteen katekumeeniprosessin kautta tutustuneita ihmisiä. Heidän joukossaan on sekä aiemmin mihinkään kirkkoon tai uskontokuntaan kuulumattomia että niitä, jotka haluavat syystä tai toisesta siirtyä omasta uskonyhteisöstään ortodoksisen kirkon jäsenyyteen.

Kirkon jäseniksi rekisteröityville ortodokseille Suomen ortodoksisen kirkon jäseneksi tuleminen on nopea paperilla tehtävä prosessi. Ortodoksisuuteen vasta tutustuvien matka kirkon jäsenyyteen on hieman pidempi.

Kirkkoon tutustumisen ja perehtymisen aikaa kutsutaan katekumeeniajaksi. Sen tarkoituksena on antaa kirkkoon liittymisestä kiinnostuneelle sekä oikeaa tietoa että kokemusperäistä ymmärrystä kirkon ja oman seurakuntayhteisön elämästä, jotta liittyjä voi tehdä perustellun päätöksen kirkkoon liittymisestä (tai liittymättä jättämisestä). Katekumeeneille onkin kaikissa seurakunnissa tarjolla opetusta, johon ovat toki tervetulleita myös ortodoksisuudesta ilman liittymistarkoitusta kiinnostuneet.

Myös internetistä löytyy nykyisin monenlaista opetusta ja opettajaa. Ortodoksisuudesta kiinnostuneiden onkin hyvä tiedostaa tähän sisältyvät riskit ja vaarat: ortodoksisuuden nimissä voidaan esittää myös ortodoksisen kirkon opetukselle vieraita väitteitä. Suositeltavin ja turvallisin tapa tutustua ortodoksisuuteen onkin osallistua Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnissa annettavaan katekumeeniopetukseen.

Katekumeeniopetus voi toteutua kirkkoon liittyjän kohdalla monella tavalla: jos osallistuminen seurakunnassa annettavaan ryhmäopetukseen ei etäyhteyksinkään ole mahdollista, papisto ohjaa kirkkoon liittymistä harkitsevia yksilöllisesti. Opetus on aina maksutonta eikä siihen osallistuminen velvoita tai sido mihinkään.

Kesäaikana ryhmäopetus on tauolla, mutta uudet kurssit käynnistyvät seurakunnissa syyskuussa ja niiden aikatauluista ja aloituspäivistä tiedotetaan tällä sivulla lähempänä kurssien alkua.

Mahdollisten tulevien ortodoksien ei tarvitse kuitenkaan pyöritellä peukaloitaan syksyyn asti, sillä jumalanpalveluksiin osallistuminen on oleellinen osa kirkkoon tutustumista. Jumalanpalveluselämä on kesälläkin vilkasta ja monissa pyhäköissä vietetään kesällä myös temppelijuhlia eli praasniekkoja. Kaikki kiinnostuneet ovat aina lämpimästi tervetulleita ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksiin ja jos joku käytännön asia herättää kysymyksiä, niin esimerkiksi tuohusten myynnistä vastaavalta ihmiseltä voi aina kysyä. Osallistua voi kaikkeen paitsi ortodoksisen kirkon sakramentteihin – käytännössä ainoa viikottaisissa jumalanpalveluksissa vastaan tuleva sakramentti on ehtoollinen, eikä siihenkään voi osallistua vahingossa. Rohkeasti siis peremmälle!

Tiedollista opetusta jo ennen syksyn starttia kaipaaville voi suositella esimerkiksi seuraavia aineistoja:

Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n YouTube -kanavalta löytyvä Ortodoksisuuden Mitä, miksi, miten -videosarja: https://www.youtube.com/watch?v=Fo2zJ6X09wo&list=PLdPtvn1nyvG752-El570AkLJWGjOVhM5N

Helsingin ortodoksisen seurakunnan SoundCloud -kanavalta löytyvät luennot: https://soundcloud.com/search?q=Helsingin%20ortodoksinen%20seurakunta

Nuorten oma katekumeenikurssi alkaa Turussa syksyllä

Turun ortodoksisessa seurakunnassa käynnistyy syksyllä 2025 myös oma kurssi 14–19 -vuotiaille ortodoksisuudesta kiinnostuneille.  Tapaamisten tarkat ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin. Kurssin opettajana toimivat pääasiassa TM Henri Hane ja FM Jyri Luonila yhdessä seurakunnan papiston kanssa. Kurssi on maksuton eikä velvoita mihinkään. Kurssilla noudatetaan Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry:n turvallisen tilan periaatteita: https://onl.fi/osaanko-ottaa-toiset-huomioon-ortodoksisessa-toiminnassa-turvallisemman-tilan-periaatteet-auttavat-onnistumaan/

Ilmoittautumiset lomakkeen kautta: https://forms.gle/gMbxeSRZmHt74Jg46. Alaikäisiltä ilmoittautujilta tarvitaan lomakkeeseen  huoltajan yhteystiedot ja suostumus.

Lisätietoja nuorille suunnatusta kurssista: isä Ioannis Lampropoulos (050 357 3675) ja isä Vladimiros Rusanen (044 90 123 54)