Kanttorikuoro kokoontuu laululeirille ja iloitsee Pyhä Jumala -levyn ilmestymisestä

Suomen ortodoksinen kanttorikuoro kokoontuu laululeirille Mikkeliin 26.–28.10. uuden johtajansa, Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osaston kuoronjohdon lehtorin Jani Sivénin johdolla. Kuoro valmistelee uudistettua lauluohjelmistoa, joka esitetään konsertissa valtakunnallisilla kirkkolaulupäivillä Helsingissä 24.–26.4.2026. 

Kanttorikuoron kauan odotettu levy ”Pyhä Jumala – Святый Боже – Holy God” edellisen kuoronjohtajan Rita Varosen johdolla on myös vihdoin ilmestynyt. Levy äänitettiin jo elokuussa 2022 Riihimäen varuskuntakirkossa, mutta levyn jälkituotannossa ilmeni kuorosta ja johtajasta riippumattomia yllättäviä haasteita. Levyllä on laaja kattaus harvemmin kuultua ortodoksista kirkkomusiikkia mm. ukrainalaisen Tetiana Iashvilin teoksia, joista yksi on kanttorikuoron tilaussävellys. Levyä jaetaan kanttorien välityksellä myyntiin seurakuntiin, mutta sitä voi myös tilata sähköpostitse osoitteesta okl@ort.fi.

Kanttorikuorossa laulaminen kuoronjohdon huippuammattilaisten johdolla on tärkeä osa kanttorien ammattitaidon kehittämistä ja ylläpitämistä. Kuoroon kutsutaan laulamaan myös kaikki kirkkomusiikin opiskelijat sekä joitakin avustajia ja keikkakanttoreita tasapainoisen kuorokokoonpanon saavuttamiseksi.