Kansainvälinen “Resisting Empire, Promoting Peace: Churches Confront the ‘Russian World’ Ideology” -konferenssi Helsingissä 1.-3.12. – arkkipiispa Elian avajaistervehdys

Kunnioitetut esipaimenet,
kunnianarvoisat isät,
rakkaat sisaret ja veljet Kristuksessa,

Minulla on kunnia ja etuoikeus toivottaa teidät tervetulleiksi Helsinkiin, Suomeen, ja tähän äärettömän tärkeään konferenssiin, jonka järjestää Euroopan kirkkojen konferenssi (Conference of European Churches, CEC). Kokoonnumme tähän pohjoismaiseen pääkaupunkiin – kaupunkiin, joka on pitkään toiminut sillanrakentajana idän ja lännen, erilaisten kristillisten perinteiden ja erilaisten kulttuurien välillä – käsittelemään yhtä keskeisintä Eurooppaa tällä hetkellä koskevista moraalisista kriiseistä.

Tämä konferenssi on tärkeä, koska ukrainalaiset sisaremme ja veljemme eivät kärsi vain fyysisestä, vaan myös hengellisestä väkivallasta – väitteestä, ettei heidän identiteetillään, heidän kielellään, heidän kirkollaan eikä heidän kansakunnallaan ole oikeutta olla olemassa. Tämä konferenssi on tärkeä, koska väärä teologinen opetus leviää silloin, kun terveet äänet eivät puhu selkeästi.

Kokoonnumme tänään kristittyinä etsimään totuutta. Kokoonnumme, koska rauhan evankeliumi on väännetty sodan evankeliumiksi. Kokoonnumme, koska pyhiä sanoja käytetään epäpyhiin tarkoituksiin.

Viime vuosina olemme nähneet, kuinka ortodoksista teologiaa on käytetty siunaamaan väkivaltaa, oikeuttamaan valloitusta ja muuttamaan Kristuksen risti imperiumin miekaksi. Pyhän apostoli Paavalin toisesta tessalonikalaiskirjeestä löytyvät sanat “pidättelijästä”, joka pidättelee laittomuutta – sanat, joiden tarkoitus on antaa toivoa pimeinä aikoina – on omittu niiden käyttöön, jotka käyvät sotaa ja väittävät, että Venäjä itse on Jumalan pidättävä voima Antikristusta vastaan ja että tämä kosminen kamppailu tapahtuu Ukrainan taistelukentällä.

Tässä on kyse syvällisestä hengellisestä petoksesta. Kun idän pyhät isät muinaisina aikoina pohtivat sitä laittomuuden salaisuutta, josta pyhä Paavali puhuu, he eivät tarkoittaneet kansoja tai poliittista valtaa. He puhuivat ihmissydämestä. Todellinen taistelukenttä on meissä.

Pyhä Iisak Syyrialainen opettaa meille selvästi: jos sydämessä vallitsee rauha, silloin “taivas ja maa ovat hänen kanssaan rauhassa.” Mutta jos sisällä vallitsee kaaos, tulee ihmisestä hedelmällistä maaperää laittomuudelle. Pyhä Efraim Syyrialainen muistuttaa meitä, että jokainen synti alkaa pienenä ajatuksena – kuiskauksena, ehdotuksena, rukouksesta etäännyttävänä häiriönä.

Näin saa alkunsa myös imperiumi: ei palatseissa, vaan sydämissä, jotka ovat unohtaneet nöyryyden. Siellä väkivalta saa juurensa: ei aseissa, vaan ylpeydessä, joka ei näe Jumalan kuvaa toisessa ihmisessä.

Russkij Mir -ideologia on saanut juuri tämän aikaan. Se on ottanut kauniin opetuksen siitä, että Jumalan armo pidättelee pahuutta, ja korvannut sen väitteellä, että yksi kansa, yksi patriarkaatti pidättää pahuutta sotilaallisen voiman ja poliittisen mahdin kautta. Mutta Kristus ei tullut perustamaan imperiumia. Hän tuli tuhoamaan sen ristillä.

Olemme täällä tänään, koska meidän on sanottava tämä selvästi: teologia, joka siunaa väkivallan lähimmäisiä vastaan, joka kieltää toisten kansojen vapauden ja arvokkuuden, joka tekee kirkosta valtiovallan palvelijan – tämä ei ole ortodoksista kristinuskoa. Tämä on jotain täysin muuta, voisi jopa sanoa harhaoppia.

Silti emme kokoonnu vain tuomitaksemme. Kokoonnumme todistaaksemme toisesta tiestä – ristin tiestä, joka on rauhan tie.

Jokainen kristitty on kutsuttu tulemaan paikaksi, jossa Jumalan armo pidättelee laittomuutta. Ei vihalla tai toisten tuomitsemisella, vaan katumuksella omassa sydämessämme.

Pyhä Johannes Siinailainen opettaa: “Se, joka on voittanut itsensä, on voittanut maailman.” Kun taistelemme itsessämme laittomuuden pieniä siemeniä vastaan – kärsimättömyyttä, ylpeyttä, kärsiviä kohtaan tuntemaamme välinpitämättömyyttä, epäluottamusta Jumalan armoa kohtaan – osallistumme Jumalan todelliseen pidättävään työhön.

Kun olin Ukrainassa lokakuun alussa pohjoismaisten luterilaisten kirkonjohtajien kanssa, näin siellä paitsi tuhoa myös ylösnousemusta. Näin nuoria, jotka valitsevat toivon epätoivon sijasta. Näin toisin sanoen Jumalan armon todellisen pidättävän työn.

Tämä ei ole poliittinen konferenssi, vaikka politiikasta tullaan väistämättä keskustelemaan. Tämä tapahtuma muistuttaa, että Kristus sanoi: “Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” – ei siksi, että Hänen valtakuntansa olisi merkityksetön tässä maailmassa, vaan siksi, että sitä ohjaavat täysin toisenlaiset periaatteet kuin maallisia valtakuntia: palveleminen, totuus ja rakkaus.

Laittomuus vaikuttaa todella maailmassamme. Näemme sen Ukrainan kaupunkeihin putoavissa pommeissa ja niiden hiljaisuudessa, joiden tulisi puhua kirkon profeetallisella äänellä. Näemme sen pakolaisten kärsimyksessä ja äitien surussa. Tiedämme kuitenkin, pyhän apostoli Paavalin tapaan, että sillä ei ole viimeistä sanaa.

Olkoon tämä konferenssi pieni paikka, jossa tuo Jumalan pidättävä armo tulee näkyväksi. Älkäämme lähtekö täältä helppojen vastausten kanssa, vaan uudistettuamme sitoutumisemme rauhan vaikeaan työhön. Lähtekäämme täältä ei helppojen vastausten vaan uudistetun sitoutumisen kanssa rauhanrakentamisen vaikeaan työhön. Ja ennen kaikkea: olkoon meillä rohkeutta puhua totuuden sanoja selkeästi ja viisautta kuunnella syvästi niitä, jotka kärsivät.

Aloittakaamme tämä tärkeä työ yhdessä.