Jumalanäidin suojelus 1. lokakuuta
Jumalansynnyttäjä varjelee kirkkoaan ja kristittyjä tässä langenneessa maailmassa.
”Neitsyt seisoo nyt kirkossa ja yhdessä pyhien kanssa näkymättömästi rukoilee meidän puolestamme Jumalaa. Enkelit ja esipaimenet kumartavat ja apostolit profeettain kanssa riemuitsevat, sillä Jumalansynnyttäjä rukoilee meidän puolestamme ikiaikaista Jumalaa.” (Juhlan kontakki, 3.sävelmä)
Tänään pyhä Andreas näkee näyn. Kokoöisen vigilian aikana Konstantinopolin Blahernan kirkossa Jumalansynnyttäjä ilmestyy hänelle näkyvässä muodossa. Johannes Edelläkävijän ja Johannes Teologin ja kaikkien pyhien saattamana Elämän äiti, Neitsyt Maria, astuu kirkkoon ja rukoiltuaan hartaasti alttarin äärellä kohoaa korkeuksiin levittäen huntunsa koko kirkkokansan ylle. Näin hän sulkee kaikki ihmiset ja koko kirkon suojelukseensa.
Pyhä Andreas, Jumalan tähden houkka – lapsen kaltainen vilpitön sielu – kysyy oppilaaltaan Epifaniokselta, näkeekö tämäkin maailman Valtiattaren. Epifanios vastaa myöntävästi: ”Sinun rukouksiesi avulla näen ja olen hämmästynyt.”
Tästä hurskaan houkan näystä sai alkunsa Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhla, jota ortodoksisessa kirkossa vietetään vuosittain 1. lokakuuta. Juhla tunnetaan myös nimellä Pokrova, kirkkoslaaviksi Pokrov (Покровъ). Sana on moniselitteinen, se viittaa Jumalansynnyttäjän huntuun tai viittaan, mutta myös suojelukseen ja esirukoukseen. Kreikan vastaava sana on Sképē (Σκέπη).
Konstantinopoli, toinen Rooma, on kristikunnan pyhä kaupunki ja Jumalansynnyttäjän erityisessä suojeluksessa. Pokrovan ihmeen katsotaan liittyvän vuoden 903 saraseenien piiritykseen. Toisaalta on sanottu, että juhlaa on alettu viettää pohjoisesta hyökänneiden tuolloin vielä pakanallisten rusien armeijasta saadun torjuntavoiton kunniaksi. Kaupungin sotaisan historian aikana Jumalansynnyttäjän erityiseen suojelukseen ja esirukouksiin turvauduttiin toistuvasti.
Jotkut sanovat Andreas Houkan olleen syntyperältään gootti, toisten lähteiden mukaan hän taas oli slaavi. Pokrova onkin erityisen tärkeä juhla nimenomaan slaavilaisessa perinteessä. Se ei kuulu kirkkovuoden kahdentoista suuren juhlan joukkoon, mutta sitä vietetään suuren juhlan tavoin.
Konstantinopolin eetos, se että juuri me – juuri meidän maamme, juuri meidän kansamme, juuri meidän kaupunkimme – olemme Jumalansynnyttäjän erityisessä suojeluksessa, on periytynyt kaikille kristityille kansoille. Kaikkien historian saatossa Kristuksen kirkon yhteyteen tulleiden kansojen, kieliperheiden ja etnisten ryhmien perinteistä löytyy lukemattomia esimerkkejä tästä eetoksesta: Puhuuhan myös oman kotimaamme vanhan pääkaupungin Turun sinipohjainen vaakuna monogrammeineen ja liljoineen selvästi turvautumisesta Jumalansynnyttäjän suojelukseen. Ja Virossa on koko valtakuntaa kutsuttu yleisesti Maarian maaksi.
Juliaanisen kalenterin mukaan lokakuun 1. päivänä vietettävä Pokrova on Ukrainassa muuttunut uuden kalenterin mukaan 14.10. vietettäväksi kansalliseksi vapaapäiväksi, jota presidentin julistuksella juhlitaan myös Ukrainan kasakkojen päivänä. Kreikassa taas Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhlaa vietetään maan toiseen kansallispäivään yhdistettynä 28.10.
Monet kaupungit ja kokonaiset kansakunnat pitävät näin Neitsyt Mariaa omana erityisenä kansallisena suojelijanaan. Jumalanäidin suojeluksessa kyse ei kuitenkaan koskaan ole kansallisuuksista, vaan maailmanlaajasta Kristuksen kirkosta.
Jumalansynnyttäjä varjelee kirkkoaan ja kristittyjä tässä langenneessa maailmassa. Siinä on Jumalansynnyttäjän suojeluksen juhlan pysyvä ja ajaton hengellinen sanoma: Taivaallisen kirkon täyteys, koko pyhien ihmisten joukko, rukoilee Jumalansynnyttäjän johdolla lakkaamatta maanpäällisen kirkon puolesta. Maailmanlaajan kirkon jäseninä, osana Kristuksen ruumista, olemme pysyvästi Jumalansynnyttäjän erityisessä suojeluksessa.
Praasniekkaa vietetään Pokrovana esimerkiksi Lappeenrannassa ja Kirkkonummella, jossa toimii juhlan nimeä kantava yhteisö.
Teksti: pastori Mikko Leistola
Kuva: Pokrovan yhteisö, Kirkkonummi