Ilomantsin seurakuntapiiri ja tiistaiseura teettivät ikonikortteja Filantropian hyväksi – myynti seurakuntien tai seurakuntapiirien kautta

Postikorttikuvat
Ilomantsin seurakuntapiiri ja Ilomantsin tiistaiseura ovat yhdistäneet voimansa Filantropian hyväksi. Seurakuntapiiri teetti ja tiistaiseura painatti neljä erilaista ikonikorttia, joiden myyntituotto tilitetään kokonaisuudessaan Filantropialle.
Tekstittömiin kortteihin on ikuistettu neljä Ilomantsin kappeliseurakunnan ikonia. Joukossa on kaksi vanhaa ikonia, yksi 1990-luvulla maalattu ikoni ja yksi uusi toisinto Ilomantsissa vierailleille tutusta ikonista.
Ylhäällä vasemmalla näkyvä 1700-luvun Jumalanäidin ikoni on peräisin Ilomantsin vanhasta kirkosta eli kappeliseurakunnan nykyisen pääpyhäkön, Profeetta Elian kirkon edeltäjästä. Ikoni sijaitsee nykyisin Profeetta Elian kirkossa kuten myös sen pari, Kristus Kaikkivaltias -ikoni. Jumalanäidin ikoni on rajattu korttia varten puolivartalokuvaksi.
Tummansinitaustainen Jumalansynnyttäjän Tihvinäläinen ikoni on kahden ilomantsilaisen ikonimaalarin, Marjaana Laatikaisen ja Anu Koivuniemen, äskettäin maalaama toisinto Melaselän vastaavasta ikonista. Vanha ikoni sijaitsee Ilomantsissa Profeetta Elian kirkossa ja siitä on aiemmin ollut Mutalahden tsasounassa vastaavan kokoinen valokuva. Nyt pyhäkköön saatiin lahjoitusvaroin kylän historiasta muistuttava ikoni: Mutalahti oli ennen sotia osa Melaselän kylää.
Kristuksen tuonelaan laskeutumisen ikoni on Profeetta Elian kirkossa nykyisin käytössä oleva pääsiäisikoni 1990-luvulta.
Kultataustainen Jumalanäidin Smolenskilainen ikoni on alkuperältään valamolainen ja se lienee maalattu 1800-luvun puolenvälin jälkeen. Ikonin alkuperäisestä sijainnista ei ole tietoa.
Sen pari, Kristus Kaikkivaltias -ikoni, sijaitsee Pohjois-Suomen seurakuntaan kuuluvassa Pyhittäjä Trifon Petsamolaisen tsasounassa Tervolan Varejoella. Tämä Jumalanäidin ikoni sijoitettiin Huhuksen tsasounaan eli Kristuksen taivaaseenastumisen tsasounaan sen valmistuttua vuonna 1964. Nykyisin tsasouna on yksityisomistuksessa ja ikonin tilalla on valokuva postikorttiin kuvatusta ikonista. Ikoni on sijoitettu Profeetta Elian kirkkoon.

Tilaukset suurempina erinä seurakuntiin tai seurakuntapiireille

Kortteja on painatettu 200 kpl/aihe ja seurakunnat tai seurakuntapiirit voivat tilata niitä haluaminaan erinä sähköpostitse (auli.martiskainen@gmail.com). Myyntihinta on 1€/kpl. Yksittäisiä kortteja ei valitettavasti tätä kautta saa, vaan niitä kannattaa kysyä seurakunnista tai etsiä Filantropian myyntipisteistä erilaisissa tapahtumissa.