”Historiallisen perinnön anastaminen on samalla sen alkuperäisen merkityksen kadottamista” – isä Jaakko Vainion opetuspuhe Pyhien Boriksen ja Glebin praasniekkaliturgian päätteeksi Inarin Keväjärvellä 24.7.

Kuuntele

Pyhät Boris ja Gleb on kanonisoitu pyhinä kärsijöinä eli kärsimyksenkantajina, mikä tarkoittaa, että he eivät kärsineet marttyyrikuolemaa Kristuksen tähden vainottuina, vaan uskonveljiensä surmaamina.

Juhlimme Pyhien kärsimyksenkantajien Boriksen ja Glebin temppelijuhlaa täällä Inarin Keväjärvellä. Olemme kokoontuneet pyhien Boriksen ja Glebin, Pyhän suurruhtinas Vladimirin poikien nimeä kantavaan pyhäkköön juhlimaan rakkaan tsasounamme praasniekkaa.

Nykyisessä kirkkokalenterissamme mainitaan tänään juhlittavien Pyhien isä nimellä pyhä apostolein vertainen suurruhtinas Vladimir, Venäjän valistaja. On hyvä muistaa, että kun Kiovan Rusin suuriruhtinas Volodimir kääntyi kristinuskoon ja vuonna 988 Kiovan kansaa kastettiin joukolla Dnepr-joessa, Moskovaa ei vielä ollut olemassa. Nykyisin Moskovana tuntemamme alue oli tuolloin lähinnä suomaata ilman merkittävää sivilisaatiota. Ensimmäinen kirjallinen maininta Moskovasta tunnetaan vasta noin 150 vuotta myöhemmin.

On hyvä tiedostaa, että kielen valta on aina samalla myös vallan kieli, ja siksi olisikin parempi puhua Rusin valistaja Volodimirista. Pyhällä Vladimir – alkuperäiseltä nimeltään Volodomir – Kiovalaisella oli kaksitoista poikaa, joista Boris ja Gleb (Roman ja David) olivat nuorimmat. Heidän äitinsä oli Volodomirin kristitty vaimo, bysanttilainen prinsessa Anna.

Boris ja Gleb saivat kristillisen kasvatuksen, toisin kuin Volodomirin vanhemmat pojat. Voidaan sanoa, että vallan ja rakkauden aivan kuten myös hierarkian ja veljeyden väliset jännitteet ovat yhtä vanhoja kuin ihmiskunnan historia itsessään. Mainitut jännitteet konkretisoituivat myös näiden veljesten kohtaloissa: Boriksen ja Glebin vanhempi veli Svjatopolk kadehti nuorempia veljeksiä. Isänsä kuoleman jälkeen Svajotopolk — vallan sokaisema ja pelon vallassa — päätti raivata heidät tieltään ja käski omat joukkonsa surmaamaan veljensä.

Kannustan kaikkia meitä tutustumaan pyhien Boriksen ja Glebin Synaksarioniin, Pyhien elämänkertaan. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että Pyhien elämänkerta kirjoitetaan yleisesti tietynlaiseen ikonografiseen muottiin, eivätkä ne aina valitettavasti ole poliittisista tarkoitusperistä vapaita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö jokaisessa lukemassamme Pyhän elämänkerrassa voisi olla meille merkittävää hengellisesti kasvattavaa ainesta.

Venäjän hallinto ja Moskovan patriarkaatti ovat viime vuosina hyödyntäneet pyhiä Borista ja Glebiä “Russki mir” (”Venäläinen maailma”) -ideologiansa tukena monella symbolisella ja poliittisella tavalla. Boris ja Gleb esitetään tämän ideologian kontekstissa yhtenäisen hengellisen ja historiallisen Venäjän perustavina hahmoina.

Boris ja Gleb olivat Kiovan Rusiin kuuluvia ruhtinaita – ennen Ukrainan, Valko-Venäjän ja Venäjän valtiollista eriytymistä. Heidän historiansa käyttäminen nykyisten geopoliittisten tavoitteiden oikeuttamiseen voidaan pitää ikäänkuin ajallisena väkivaltana, jossa menneiden sukupolvien kokemukset alistetaan palvelemaan nykyisiä poliittisia tarpeita Täten he symboloivat “Russki mir” -ideologiassa jaettua kristillistä ja historiallista pohjaa, jota käytetään perustelemaan Venäjän kulttuurista ja hengellistä “valtakuntaa”, joka ylittää nykyiset valtionrajat.

Vielä ongelmallisempana näyttäytyy tapa, jolla heidän kärsimyksensä tulkitaan kuuliaisuuden esikuvaksi: Boris ja Gleb eivät taistelleet vallasta veljeään vastaan, vaan alistuivat marttyyrikuolemaan rauhan nimissä. Mutta kun tätä hengellistä valintaa — joka oli radikaali todistus Jumalan valtakunnan arvoista maallista valtaa vastaan — tulkitaan Russki mir -ajattelussa mallina kansalaisille ja johtajille sekä kuuliaisuudesta auktoriteetille ja ”korkeammalle” järjestykselle, se menettää sen alkuperäisen radikaalin hengellisen sekä eettisen sisältönsä ja muuttuu samalla autoritaarisen vallan työkaluksi. Moskovan patriarkaatti ja Venäjän valtio voivat hyödyntää tätä symboliikkaa oikeuttaakseen hierarkkista yhteiskuntamallia ja lojaalisuutta valtiolle. Tässä kunnioittamamme Pyhät ovat valitettavasti ainoastaan pelinappuloita valtiollisen suurvalta-ajattelun pelilaudalla.

Historiallisen perinnön anastaminen on samalla sen alkuperäisen merkityksen kadottamista. Vaikka Boris ja Gleb kanonisoitiin Kiovassa, Moskovan patriarkaatti ja Venäjä ovat omaksuneet heidän perintönsä omakseen vahvistaen näin ajatusta, että Moskovalla on hengellinen oikeus ja perintö Kiovan Rusiin, ja siten myös muun muassa Ukrainaan.

Venäjän vallattua Ukrainan Krimin vuonna 2014 – ja erityisesti sen vuonna 2022 aloittaman laajamittaisen hyökkäyssodan jälkeen – Moskovan patriarkka Kirill on korostanut yhteistä “pyhien isien” perintöä, johon Boris ja Gleb kuuluvat. He käyttävät tätä hengellisenä perusteluna sille, miksi Ukraina ja muut ”venäläiseen maailmaan” kuuluvat alueet pitäisi olla osa Venäjää. Venäjällä on myös pystytetty monumentteja ja kirkkoja Borikselle ja Glebille, ja heidän muistopäiviään käytetään valtiollisen yhtenäisyyden, rauhan ja ortodoksisuuden symbolina, mikä tosiasiassa tapahtuu sotien ja valtapolitiikan kontekstissa.

On surullista, että Ortodoksisessa maailmassa turhan yleisesti käytetään Pyhiä poliittisten tarkoitusperien edistämiseen. On kuitenkin hyvin ymmärrettävää, miksi juuri meillä Saamen maalla ja Suomen Lapissa on pyhien Boriksen Glebin tsasouna. Onhan Paatsjoen Kolttakönkäälläkin ollut Pyhittäjäisämme Trifonin perintönä ensimmäinen Pyhien Boriksen ja Glebin tsasouna jo lähes 500 vuotta sitten. Tämä ja myöhemmät Pyhille Borikselle ja Glebille pyhitetyt kirkot ovat olleet erityisen rakkaita monille tänne Venäjän Suomeen kohdistaman hyökkäyksen jälkeen uudelleen asutetuille ja heidän esivanhemmilleen.

Vaikka kyseisten kirkkorakennusten pyhien nimeämiseen olisikin vaikuttanut venäläinen Ruski mir -ajattelu, voimme kuitenkin erityisesti tänä päivänä iloita meillekin rakkaiksi tulleista Kiovan Rusin ensimmäisistä pyhistä Boriksesta ja Glebistä. Rakkaus ja kunnioitus eivät ole riippuvaisia poliittisista manipulaatioista — vaikka Pyhämme olisi varastettu osaksi epäpyhiä tarkoituksia — me voimme ottaa takaisin sen, mikä kunnioittamissamme Pyhissä on aidosti hengellistä ja kaikille universaalisti yhteistä.

Lopulta, kun kaikki poliittinen retoriikka on haihtunut, jäljelle jää se yksinkertainen perimmäinen totuus, että Pyhät Boris ja Gleb ovat meille kaikille esimerkkeinä nöyryydestä sekä luottamuksesta Jumalaan ja Jumalan tahtoon.

Pyhät Boris ja Gleb ovat meille esimerkkejä ihmisistä, jotka valitsivat rauhan ja rakkauden silloin, kun maailma tarjosi vallan ja väkivallan tietä. He eivät olleet poliittisia marttyyreja eivätkä kapinallisia. He olivat Kristuksen seuraajia ja valitsivat hiljaisen kuuliaisuuden Jumalalle.

Heidän veljensä surmautti heidät vallanhalunsa vuoksi, mutta he itse eivät antaneet vihan koskettaa sydäntään, eivätkä taistelleet omasta asemastaan. Pyhät Boris ja Gleb uskoivat siihen, että todellinen voitto ei ole ajallinen, vaan iankaikkinen. Heidän voimansa ei ollut miekassa, vaan Kristuksen rakkaudessa.

Päivän epistolassa Pyhä apostoli Paavali kysyy: “Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai miekka? … Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut.” (Room. 8:35, 37)

Tänään, kun maailmassa rakennetaan rajoja, nostetaan aseita ja käytetään historiaa aseena, meidän tehtävämme ei ole toistaa sitä, vaan muistaa se, mikä on alkuperäistä, puhdasta ja hengellisesti kestävää: Kristuksen rakkaus, joka ei jakaudu kansallisuuksiin eikä valtakuntiin, vaan yhdistää meidät yhdeksi Kristuksen ruumiiksi.

Pyhien Boriksen ja Glebin muistaminen ei ole vain menneisyyden kunnioittamista. Se on myös tulevaisuuden toivoa. Se on valinta siitä, millaiseen maailmaan me haluamme kuulua.

Haluammeko kuulua maailmaan, jossa valta voittaa, vai maailmaan, jossa rakkaus kantaa yli kuoleman?

Pyhät Boris ja Gleb rukoilkaa Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneiden ukrainalaisten puolesta ja kaikkien meidän teitä muistavien puolesta!