Halvaantuneen sunnuntai 21.4.

Pääsiäiskauden kolmantena sunnuntaina muistellaan sitä, kuinka Jeesus paransi miehen Betesdan altaalla (Joh. 5:1-15). 

Halvaantunut mies odotti Betesdan altaan reunalla, että joku auttaisi hänet parantavaan veteen. Hänet kohdatessamme kohtaamme myös hyvin ajankohtaisen toteamuksen: ”Minulla ei ole ketään.” Kuitenkin halvaantunut oli jaksanut odottaa 38 pitkää vuotta, että joku tulee ja auttaa hänet altaaseen.

Betesdan altaan tapahtumat sijoittuvat Herran toiminnan toiseen vuoteen. Oli tavallaan aika astua entistä avoimemmin julkisuuteen, joten hän tuli Jerusalemiin suurena juutalaisten juhlana. Oli myös aika ravistella juutalaisten tapaa tukeutua mieluummin tapoihin kuin armoon ja todelliseen uskoon. Siksi ihmeteko oli tehtävä Lammasportin lähellä sijaitsevalla altaalla sapattina.

Tuona päivänä altaalla odotti ajan tavan mukaan lukuisa joukko sairaita, jotka olivat valmiita laskeutumaan veteen heti, kun enkeli olisi laittanut sen kuohumaan. Veden parantavan vaikutuksen tiedettiin kestävän vain lyhyen aikaa, ja siksi altaaseen oli päästävä ensimmäisten joukossa.

Puhutellessaan halvaantunutta Jeesus kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?” (Joh. 5:6). Jo tässä hän väistää halvaantuneen ruumiillisen vamman ja laajentaa tapahtuman koskemaan terveyttä laajemmassa merkityksessä. Jeesus ei suinkaan tarjoudu auttamaan halvaantunutta veteen, vaan kehottaa tätä nousemaan, ottamaan vuoteensa ja kävelemään.

Tällä miehellä oli uskoa. Täysin järjenvastaisesti hän nousi ja lähti kävelemään. Hän olisi tietysti voinut jäädä myös makaamaan ja tehdä tyhjäksi Kristuksen kutsun. Mutta hän uskoi.

Meidän on toimittava samoin. On otettava ensimmäinen askel – lähdettävä liikkeelle, eikä jäätävä altaan reunalle makaamaan ja odottamaan veden kuohumista.

Aina tuo lähteminen ei ole fyysistä kirkkoon tai palvelukseen menemistä. Se voi olla myös yksityisempää ”lähtemistä”: rukousta ja palvelemista. Tällainen lähteminen on kuitenkin aina lähtemistä yhteyteen, yhteistyöhön Kristuksen kanssa. Se ilmaisee sitä, että suostumme ottamaan askeleet toipumisen tiellä, kääntymään pois synnistä ja jopa jakamaan paranemisen mahdollisuudesta tietoa läheisille ja kanssakulkijoille.

Halvaantunut mies oli heikko ruumiillisesti, mutta ei henkisesti. Me taas olemme usein henkisesti halvaantuneita, vaikka kykenisimme liikkumaan fyysisesti – jopa juoksemaan maratoneja. Henkisesti ja hengellisesti me kuitenkin makaamme paikallamme odottaen, että joku tulisi ja pelastaisi, nostaisi parantavaan veteen.

Itse asiassa näin on tietysti käynytkin, sillä halvaantuneen sunnuntai kertoo myös kasteen voimasta. Kaikki me olemme saaneet kokea sen. Pappi on pyhittänyt kastemaljan veden, ja siihen kolme kertaa upotettu tulee Jumalan lapseksi ja parantuu sairauksistaan. Lapsen pukemisen jälkeen pappi rukoilee vielä:

”Sinä olet nytkin katsonut hyväksi uudesti synnyttää veden ja hengen kautta äsken valistukseen tulleen palvelijasi ja olet suonut hänelle anteeksiannon tahallisista ja tahattomista synneistä.”

Halvaantunut oli kuitenkin sitä mieltä, ettei hänellä ollut ketään, joka auttaisi. Aivan samalla tavalla mekin unohdamme joskus, että Jumala on aina läsnä. Meillä on aina ”joku”.

Usein ihminen kokee kosmista yksinäisyyttä teini-iässä. Tämä kuitenkin helpottaa usein, kun löytyy opiskelupaikka ja ihminen vierelle jakamaan kokemuksia. Inhimillinen rakkaus ja perhe-elämän kiireet voivatkin joskus poistaa yksinäisyyden ja orpouden tunteen. Mutta silti useimmat ihmiset päätyvät jossain kohtaa elämänsä varrella ”Betesdan altaan reunalle” varmoina siitä, ettei heillä ole ketään. Tämä on itse rakennettu hengellinen ja henkinen umpikuja, josta on lähdettävä liikkeelle.

Kristus asettaa halvaantuneelle yhden ehdon:

”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” (Joh. 5: 14)

Me olemme toimittaneet ennen pääsiäistä sairaanvoitelun sakramentin, jolla on elähdyttävä ja tervehdyttävä vaikutus. Olemme myös paastonneet ja käyneet katumuksen sakramentilla

. Olemme siis lähteneet itse liikkeelle, pyrkineet loitontumaan synnistä kaikilla niillä keinoilla, joilla kirkkomme meille tarjoaa.

Iloitkaamme tästä uudistetusta ja mahdollisesti uudesti löytyneestä terveydestä ja käyttäkäämme sitä koko yhteisön hyväksi. Antakaamme tiedon levitä samalla tavoin kuin halvaantunut levitti tietoa omasta parantumisestaan.

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!