Emeritus arkkipiispa Leon kehotuspuhe arkkipiispa Elialle

Rakas veljeni Kristuksessa,

Ollessani tänään rinnallasi tässä juhlassasi mieleeni nousee Salomonin rukous. Kun hänelle luvattiin mitä tahansa, hän ei pyytänyt rikkautta, ei valtaa, ei vihollistensa tuhoa. Hän pyysi ”ymmärtäväistä sydäntä” voidakseen johtaa kansaansa oikeudenmukaisesti. Tätä samaa viisautta rukoilen sinulle.

Palveltuani rakasta kirkkoani yli viisi vuosikymmentä olen oppinut tuntemaan kolme peruspilaria, joilla kirkkomme tukevimmin seisoo. Sen tulee olla ihmisen puolella, kohtuuden puolella ja yhteistyön puolella. Ja jos edellytät jotakin toisilta ihmisiltä, edellytä samaa ensin itseltäsi, on sitten kysymys ihmisestä eettisessä ja moraalisessa merkityksessä tai kaikissa muissa ihmisten välisissä suhteissa.

Ole ihmisen puolella. Se tarkoittaa, että meidän on nähtävä tilastojen ja papereiden takana olevat kasvot. Se tarkoittaa, että kun keskustelemme taloudesta, työelämästä tai muista rakenteista, muistamme aina kysyä ensin: mikä on varsinainen päämäärä ja mitkä ovat vain välineitä? Tuottavuus ei koskaan saa olla ihmisarvon mittari. Kirkkomme tehtävä on rohkeasti muistuttaa pyhän Johannes Krysostomoksen opetuksesta, että köyhässä lähimmäisessä kohtaamme itse Kristuksen. Tämä ei ole koskaan ollut ajankohtaisempaa kuin nyt, kun seurakunnissamme on kohdattu ukrainalaisten pakolaisten hätä, kuten myös pakkosiirrettyjen lasten tragedia.

Kun puhumme ”pakolaisvirroista” tai ”siirretyistä henkilöistä”, muista että kyseessä on äiti, joka on menettänyt kotinsa, tai lapsi, joka on väkivalloin erotettu perheestään. Jokainen heistä on yksilö omine tarinoineen, toiveineen ja pelkoineen – ei vain numero kylmissä tilastoissa. Jos jossain, niin tässä kirkon on oltava profeetallinen ääni: kyse on ihmisarvon puolustamisesta, Jumalan kuvan kunnioittamisesta jokaisessa ihmisessä. Tämä on kirkon erityinen kutsumus: nähdä pyhä siellä, missä maailma näkee vain numeroita ja ongelmia.

Ole kohtuuden puolella. Kohtuuden puolella oleminen ei tarkoita keskinkertaisuutta. Kohtuus ei ole heikkoutta tai kunnianhimon puutetta, vaan viisautta, joka tunnistaa rajamme Luojamme luomina ihmisinä. Se on kykyä nähdä, milloin kasvu muuttuu ahneudeksi, milloin tehokkuus kääntyy ihmistä vastaan. Tarvitsemme sekä realiteettien tajua että moraalista maailmanparannuspaatosta. Ilman realismia jalat irtoavat maasta, ilman pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen menetämme omantuntomme.

Kirkkomme ei ole talouspoliittinen neuvonantaja, mutta meidän velvollisuutemme on muistuttaa siitä, mikä on oikeudenmukaista ja kohtuullista. Ahneuden ja pikavoittojen kulttuuri tuhoaa sekä ihmisen että ympäristön. Sama kohtuullisuuden periaate, joka ohjaa meitä näkemään ihmisen itseisarvon, ohjaa meitä myös ymmärtämään vastuumme luomakunnasta. Emme voi puhua ihmisarvosta puhumatta samalla ympäristöstä, jossa ihminen elää. Luonto ei ole raaka-ainevarasto, vaan Jumalan luoma koti koko ihmiskunnalle.

Ole yhteistyön puolella. Yhteistyön puolella oleminen nousee suoraan kohtuullisuuden periaatteesta – kohtuutta ei voi määritellä yksin, vaan se löytyy vain yhdessä. Tämä on ehkä vaikein tehtävä aikana, jolloin vastakkainasettelut tuntuvat vain kasvavan. Kirkkomme ei saa pelätä puolustaa totuutta, mutta sen tulee tehdä se tavalla, joka rakentaa siltoja eikä muureja. Yhteistyö ei kuitenkaan tarkoita omasta identiteetistä luopumista. Ortodokseina meidän on kyettävä paradoksaaliseen asenteeseen: uskomme olevamme oikeassa, mutta puolustamme toisten oikeutta olla ja toimia toisin. Uskomme Kristuksen olevan maailman ainoa toivo ja maan suola, mutta emme pakota ketään puolellemme.

Kirkkomme perinteessä yhteistyö ei ole vain hallinnollinen periaate, vaan heijastus itse Pyhän Kolminaisuuden persoonien välisestä rakkaudesta ja yhteydestä. Kohtuuden määrittely ei voi jäädä vain yhden osapuolen tehtäväksi, sillä kirkkomme ymmärtää pelastuksen yhteisöllisenä matkana. Kuten liturgiassa rukoilemme ”yhteen ääneen” ja tunnustamme ”yksimielisesti”, niin myös kirkon todistuksen maailmassa tulee olla yhteisöllistä.

Muista myös, ettei elämän matka ole helppoa eikä reilua, mutta se on polku, jonka Jumala on meille suunnitellut. Elämän epäreiluudesta luemme tutuimmin Jobin kirjasta. Reilu se ei ole nyt, eikä se tule koskaan sitä olemaan. Älä kuitenkaan lankea uhriutumisen ansaan. Sen sijaan määrittele itsellesi, mitä kirkon päämiehen palvelutehtävä todella tarkoittaa. Onko se talouden tasapainoa? Hyvinvoivia seurakuntia? Onnellisia perheitä niissä? Autettuja köyhiä?  Hyviä suhteita yhteiskuntamme muihin toimijoihin? Jatka tämän kysymyksen kysymistä itseltäsi. Pidä mielessäsi myös Herramme sanat: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman, mutta menettää sielunsa?” (Matt. 16:26). Tehtävän ydin avautuu siitä, että löydämme paikkamme Jumalan suunnitelmassa.

Identiteettimme löytäminen on pyhä tehtävä. Se alkaa usein siitä, että ymmärrämme, mitä emme ole. Karsimalla pois sen, mitä et ole ja mitä et halua olla, löydät sen, kuka todella olet ja minkälaiseksi haluat kasvaa. Tämä pätee niin yksilöihin kuin kirkkoonkin. Meidän on uskallettava sanoa ei asioille, jotka vievät meitä pois Jumalan luota.

Olemme elämämme kirjan kirjoittajia, mutta ole huoleti – olemme myös Jumalan käsissä. Älä pelkää virheitä – niitä tulee. Tärkeintä on tnnustaa ne, oppia niistä ja jatkaa eteenpäin. Syyllisyys ja katumus ovat tarpeellisia, mutta ne eivät saa muuttua kahleiksi.

Kristuksessa rakkaat isät esipaimenet, isät, sisaret, veljet ja ystävät! Rakentakaamme elämämme sellaiseksi temppeliksi, jossa Jumalan kunnia voi asua. Valitkaamme polkumme viisaasti, ei maailman mittapuiden mukaan, vaan sen mukaan, mikä palvelee aikaamme ikuisuudessa. Tutkikaamme niitä tapoja ja käytäntöjä, jotka ruokkivat iloa ja aitoja kyyneleitä. Kiittäkäämme niistä. Kun teemme niin, tulemme paremmaksi niissä. Sillä lopulta jokainen meistä on vastuussa siitä, miten olemme käyttäneet meille uskotut lahjat.

Hyvä isä esipaimen, arkkipiispa Elia, Jumala ei kutsu meitä helppoon elämään, vaan merkitykselliseen elämään. Hän ei lupaa meille taakkoja ilman armoa kantaa niitä. Ota siis rohkeasti vastaan ne haasteet, joita hän eteemme asettaa, ja muista, että kun etsit ensin Jumalan valtakuntaa, kaikki muu annetaan meille sen ohessa. Kulje valossa, rakenna viisaasti, ja muista – sinä olet Jumalan mestariteos keskeneräisyydessäkin. Hänen armonsa riittää.