Akatistoksen lauantai 5.4.
Suuren paaston viidennen viikon lauantain aamupalvelus on erityisen juhlallinen: se on omistettu Jumalansynnyttäjän Akatistos-hymnille. Tämän juhlapäivän historia ulottuu aina 600-luvun Konstantinopoliin.
Vuonna 626 keisari Heraklios soti idässä persialaisia sotajoukkoja vastaan: tästä kuultuaan myysialaisten ja skyyttalaisten hallitsija päätti hyökätä Bysantin pääkaupunkia vastaan. Tilanne vaikutti jo epätoivoiselta, jolloin silloinen patriarkka Sergios päätti toimittaa ristisaaton Kristuksen käsittätehdyn ikonin, pyhän ristin palan sekä Jumalanäidin viitan kera. Ihmeellinen myrsky tuhosi vihollislaivaston, joka oli lähellä Jumalansynnyttäjän Blakhernain kirkkoa, ja bysanttilaiset saivat torjuttua hyökkäyksen. Tästä kiitokseksi patriarkka määräsi toimitettavaksi kokoöisen palveluksen, jossa seisaaltaan veisattiin kiitoshymni Jumalansynnyttäjälle, kaupunkien kaupungin suojelijalle. Tästä johtuu veisun nykyään käytettävä nimitys Akatistos, joka on kreikkaa ja tarkoittaa ”ei istuen”.
Akatistoksen kreikankielisen version aluksi onkin lisätty myöhemmin hymni, joka viittaa taisteluun: ”Sinulle, oi Jumalansynnyttäjä, voitolliselle sotajoukkojen johtajalle, minä, sinun kaupunkisi, vaaroista päästyäni veisaan sinulle voittovirren: pelasta meidät kaikista vaaroista!”
Tämän juhlapäivän aamupalvelus sisältää kaksi merkittävää kirkkorunouden mestariteosta. Tärkein niistä on varsinainen Akatistos-hymni, joka seuraa vanhaa, syyrialaisvaikutteista kontakkirunouden traditiota. Se onkin ainoa pitkistä kontakkirunoista, joka on säilynyt alkuperäisessä muodossaan ortodoksisen kirkon liturgisessa elämässä. Tämän runon inspiroimana on erityisesti slaavilaisilla kielialueilla syntynyt lukuisia muita Akatistos-veisuja eri pyhille: kreikkalaisessa kielimaailmassa nimitys taas on varattu vain tälle kyseiselle Jumalansynnyttäjän veisulle.
Runoelman alkuperää ei tunneta: viimeisimmän tieteellisen tutkimuksen mukaan se on peräisin jo 400-luvulta. Teksti on vahvasti kristologinen eli Kristus-keskeinen, ja liittyy vuonna 431 Efesoksen kirkolliskokouksessa käytyihin väittelyihin Kristuksen kahdesta luonnosta. Ortodoksisen opin mukaan Kristuksella on kaksi luontoa, jumalallinen ja inhimillinen: Hän on sekoittumatta täysi Jumala ja täysi ihminen, mutta kuitenkin yksi persoona. Kokouksessa julistettiin harhaopiksi monofysitismi eli usko Kristuksen yhteen, jumalalliseen luontoon.
Kukin Akatistos-hymnin osa sisältää runsaasti arkkienkeli Gabrielin ilotervehdystä jäljitteleviä ”Iloitse”-jaksoja. Veisu jakaantuukin sisällöllisesti kahteen kahdentoista säkeistön ryhmään. Ensimmäinen kertoo Jeesuksen lihaksitulon ihmeestä. Enkelin ilotervehdyksestä edetään Johannes Kastajan äidin, Elisabetin, kohtaamiseen, lapsen syntymään, tietäjien tuomiin lahjoihin, pakoon Egyptiin ja lopulta Kristuksen temppeliintuomisen tapahtumiin.
Toinen kahdentoista säkeistön ryhmä taas kuvailee Jumalanäidin dogmaattista eli uskonopillista asemaa. Tämän ajattelun keskuudessa on itse Kristus: Mariaa kutsutaan hänen ”eläväksi temppelikseen” ja ”lampuksi, joka johtaa Jumalan tuntemiseen”. Näillä ilmaisuilla haluttiin korostaa opetusta Kristuksen kahdesta luonnosta. Veisu päätetään Jumalanäidin ylistykseen: ”Oi puhtain Äiti, kaikkia pyhiä pyhemmän Sanan synnyttäjä, ota nyt vastaan kantamamme ylistys…”
Toinen Akatistoksen lauantaina veisattava teksti, joka valitettavasti Suomessa on jäänyt vähemmälle huomiolle, on Akatistoksen kanoni, joka veisataan kokonaisuudessaan Akatistoksen lauantain aamupalveluksessa. Tämän runoelman on kirjoittanut 800-luvulla elänyt pyhä Joosef Hymnografi, joka kärsi kidutuksia ja vangitsemisia ikonienraastajien harhaopin aikana.
Akatistoksen kanoni jatkaa Gabrielin ilotervehdystä huutamalla lakkaamatta Jumalansynnyttäjälle ”iloitse”. Erityisesti Vanhan testamentin ennuskuvat ovat keskeisessä roolissa. Mariaa kutsutaan esimerkiksi Jerusalemin temppelin kaikkeinpyhimmässä sijainneeksi liitonarkuksi. Liitonarkku kantoi sisässään kymmenen käskyä sisältäneet kivitaulut, siis Jumalan ja ihmisten välisen liiton merkin. Maria sen sijaan kantoi sisässään Kristusta, jossa itsessään yhdistyivät jumalallinen ja inhimillinen luonto. Jumalanäitiä kutsutaan myös muiksi liitonarkun sisältämiksi esineiksi: ”Iloitse, lampunjalka ja mannaa kantava astia, joka sulostutat hurskaiden aistit! Iloitse, sinä salainen sauva, josta on puhjennut kuihtumaton kukka!”
Kreikkalaisessa kielimaailmassa Akatistos-hymnillä on erityisen tärkeä asema paitsi luostareissa, joissa se luetaan päivittäin ehtoonjälkeisen palveluksen yhteydessä, myös suuressa paastossa. Paaston neljänä ensimmäisenä perjantaina veisataan ehtoonjälkeisen palveluksen yhteydessä Akatistos-hymni neljässä osassa ja jokaisessa palveluksessa myös Akatistoksen kanoni kokonaisuudessaan. Jumalanäidin rukouspalvelus on niin rakastettu, että kirkot ovat tällöin ääriään myöten täynnä.
Akatistoksen lauantai tuo ilosanoman riemua keskelle paaston loppupuoliskoa. Antakoon se voimia kilvoituksemme lopputaipaleelle, jotta voisimme Herran kärsimysten keskelläkin nähdä ylösnousemuksen riemun ja lupauksen ihmiskunnan pelastuksesta, jonka alkupiste oli arkkienkeli Gabrielin ilotervehdys.
Kuuntele Akatistos Jumalansynnyttäjälle täältä
Yle Radio 1 lähetti sunnuntaina 30.3. Joensuussa Pyhän Nikolaoksen kirkossa 26.3.2025 nauhoitetun Akatistoksen Jumalansynnyttäjälle. Palveluksen toimittaa pastori Marko Mäkinen ja kirkkokuoroa johtaa kanttori Minna Bovellan-Järvinen. Palvelus sopii hienosti kuunneltavaksi tulevana lauantaina. Löydät lähetyksen Yle Areenasta: https://areena.yle.fi/podcastit/1-73661656
Teksti: Pappismunkki Damaskinos Ksenofontosalainen (julkaistu ort.fi -sivustolla ensimmäisen kerran vuonna 2023)