Marttyyripiispa Vladimir, Kiovan metropoliitta

Venäjän kirkon ensimmäinen uusmarttyyri metropoliitta Vladimir (Vasili Bogojavlenski) syntyi pappisperheeseen Tambovin hiippakunnassa vuonna 1848. Hän opiskeli Kiovan hengellisessä akatemiassa, meni naimisiin ja hänet vihittiin papiksi. Neljän vuoden kuluttua hänen vaimonsa ja pieni poikansa kuolivat traagisesti. Tuon menetyksen jälkeen Vasili meni luostariin ja sai munkiksi vihittäessä nimen Vladimir. Vuonna 1888 hänet vihittiin Staraja Russan apulaispiispaksi Novgorodin hiippakuntaan. Kolme vuotta myöhemmin hän sai siirron Samaran hiippakuntaan, jossa hän omistautui auttamaan ja lohduttamaan ihmisiä katovuoden ja koleraepidemian aikana. Sitten hän vietti kuusi vuotta Kaukasiassa Georgian eksarkaatissa perustaen lukuisia kirkkoja ja seurakuntakouluja.

Vladimirin valinta Moskovan metropoliitaksi vuonna 1898 aloitti uuden ajan hiippakunnan elämässä. Hän kiinnitti huomiota papiston koulutukseen ja pyrki olemaan lähellä laumaansa vierailemalla tehtaissa ja järjestämällä työläisille keskustelu- ja luentotilaisuuksia varoittaen heitä sosialismin aatteen vaaroista. Viidentoista Moskovassa vietetyn vuoden jälkeen Vladimir nimitettiin Pietarin metropoliitaksi ja Pyhän synodin puheenjohtajaksi. Päättäväisenä ja oikeudentajuisena hän asettui vastustamaan munkkina esiintyneen Rasputinin vaikutusvaltaa hovissa ja sekaantumista kirkon elämään, minkä johdosta hän joutui epäsuosioon ja sai siirron Kiovan piispanistuimelle.

Lokakuun vallankumous järkytti kirkon elämää Ukrainassa niin kuin kaikkialla Venäjällä. Ukrainassa perustettiin kansallinen kirkko, mutta metropoliitta Vladimir kieltäytyi antamasta sille tukeaan. Bolševikit valtasivat Kiovan tammikuussa 1918. Kaupungissa puhkesi ryöstelyn ja väkivallan aalto, kirkkoja ja luostareita häväistiin. Kaiken keskellä metropoliitta jatkoi liturgian toimittamista Kiovan luolaluostarissa, jossa hän asui. Vallattuaan luostarin bolševikit pahoinpitelivät häikäilemättömästi munkkivanhuksia ja ryöstelivät luostarin kalleuksia.

Tammikuun 25. päivänä 1918 aseistautunut joukko tunkeutui metropoliitta Vladimirin huoneistoon. Herjauksia huudellen he veivät hänet luostarin muurille. Kulkiessaan Vladimir lauloi rauhallisesti kirkkoveisuja ikään kuin olisi ollut menossa toimittamaan jumalanpalvelusta. Ennen kuolemaansa hän rukoili ja siunasi murhaajansa sanoen: ”Antakoon Herra teille anteeksi.” Samalla hetkellä häntä kohti ammuttiin useita laukauksia ja hän kaatui kuolleena maahan. Vasta aamulla munkit löysivät Vladimirin ruumiin, joka oli runneltu pistimillä ja ampumalla, ja siirsivät sen kirkkoon hautaamista varten.

Metropoliitta Vladimir oli ensimmäinen marttyyripiispa Venäjän uusmarttyyrien suuressa joukossa. Moskovassa hänen kuolemansa aikoihin kokoontunut kirkolliskokous päätti muistella hänen kuolinpäivänään kaikkia vainoissa kuolleita kristittyjä. Sittemmin Venäjän kirkko on siirtänyt tämän kaikkien uusmarttyyrien juhlan vietettäväksi tammikuun 24. päivän jälkeisenä sunnuntaina.