Marttyyripiispa Dionysios Aleksandrialainen ja hänen kanssaan kärsineet

Dionysios oli aleksandrialainen oppinut, joka oli varakas ja hyvässä asemassa. Hän kääntyi kristityksi tutustuttuaan pyhiin kirjoituksiin ja nähtyään omin silmin ilmestyksen, jossa hänet kutsuttiin Kristuksen seuraajaksi. Oppineisuutensa ansiosta Dionysioksesta tuli nopeasti pappi, ja vuonna 231 hän tuli katekeettisen koulun johtajaksi oman opettajansa Origeneksen jälkeen.

Vuonna 247 Dionysios vihittiin Aleksandrian piispaksi. Tehtävä oli mahdollisimman haastava, sillä kirkko oli erittäin suurten ulkonaisten ja sisäisten vaikeuksien myllerryksessä.

Kristittyjen vastainen mieliala kasvoi päivä päivältä, ja keisari Deciuksen aikana vuonna 249 alkoi julma vaino. Sotilaat lähtivät etsimään pyhää piispaa Dionysiosta, joka vainoojiaan pelkäämättä odotti kotonaan kaikessa rauhassa neljä päivää, kun häntä etsittiin kaikkialta muualta. Sen jälkeen Dionysios siirtyi maan alle ja piileksi kaupungissa koko vainon ajan, eikä häntä laajoista etsinnöistä huolimatta löydetty. Hän siirtyi paikasta paikkaan rohkaisten ja opettaen seurakuntalaisiaan. Vainon tauotessa kaupunki joutui ruton kouriin. Pyhä paimen määräsi lampaansa hoitamaan kaikkia, niin kristittyjä kuin vainoojiaankin, ja hautaamaan kuolleet. Vaikeuksien keskellä pyhä Dionysios puolusti kirkkoa harhaopettajilta ja toimi välittäjänä pyhän Cyprianuksen (16.9.) ja Rooman paavin Stefanuksen välisessä kiistassa, joka koski harhaoppisten uudelleen kastamista. Paavin tavoin Dionysios piti parempana olla kastamatta heitä uudelleen.

Keisari Valerianuksen (253–260) vainon alkaessa vuonna 257 pyhä Dionysios kutsuttiin prefektin puheille ja häntä pyydettiin rukoilemaan valtakunnan jumalia. Piispa vastasi: ”Eivät kaikki ihmiset palvo kaikkia jumalia, vaan jokainen palvoo niitä, joita arvostaa. Ja me kunnioitamme ja ylistämme yhtä Jumalaa, kaiken Luojaa, joka on antanut valtakunnan suosimalleen ylevälle Valerianukselle ja Gallienukselle, ja me rukoilemme Häntä jatkuvasti heidän valtakuntansa puolesta, jotta se pysyisi horjumattomana.” Prefekti vastasi: ”Mutta jos Hän kerran on jumala, kuka kieltää teitä palvomasta Häntä yhdessä muiden jumalolentojen kanssa? Teitä on pyydetty kunnioittamaan jumalia – jumalia, jotka kaikki tuntevat.” Dionysios vastasi lyhyesti: ”Me emme palvo toista.”

Pyhä Dionysios karkotettiin, vaikka hän oli sairas, jo samana päivänä seuraajineen Libyan erämaahan Kefro-nimiseen kylään. Heiltä kiellettiin kaikki yhteydenpito muihin kristittyihin. Kristittyjä alkoi kuitenkin vaeltaa Kefroon saadakseen kuulla pyhän piispan viisaita opetuksia. Myös paikallisia pakanoita kääntyi kristityiksi, ja näin Jumala muutti karkotuksen lähetysmatkaksi. Tästä kuullessaan Aleksandrian kuvernööri Emilianos siirrätti heidät kauemmaksi erämaahan mahdollisimman karuun paikkaan, johon murhamiehet ja rosvot tavattiin karkottaa. Kirjeissään Dionysios kertoo, millaisia kärsimyksiä kristityt kohtasivat tuon vainon aikana: kivityksiä, kidutuksia, häpäisemisiä; osa joutui beduiinien orjiksi.

Pyhä Dionysios pääsi palaamaan takaisin Aleksandriaan vuonna 261. Kaupunkia vaivasivat rutto, nälänhätä ja poliittinen valtataistelu. Dionysios kirjoitti egyptiläiselle piispa Hieraksille, että helpompaa olisi ”kulkea idästä länteen” kuin kävellä Aleksandrian kaduilla. Dionysios ja koko kirkko teki voitavansa auttaakseen kärsiviä ja haudaten kuolleet kunniallisesti, kun pakanat jättivät ruumiita lojumaan pitkin kaupunkia.

Pyhä Dionysios Aleksandrialainen kuoli vuonna 265. Hänen merkitystään kuvaa se, että Basileios Suuri kutsuu häntä ”Dionysios Suureksi” ja Athanasios Suuri ”Kirkon opettajaksi”. Suurin osa hänen kirjoituksistaan on kuitenkin valitettavasti kadonnut.