Kristuksen ikonin kymmenen pyhää marttyyria

Kun Kreikan Santorinin saarella tapahtui tulivuorenpurkaus keisari Leo III Isaurialaisen (717–741) kaudella, pyhiä ikoneita vihannut keisari käytti heti tilaisuutta hyväkseen. Hän julisti kyseessä olevan kohtalokkaan enteen, joka oikeuttaisi ikonien vastaiset toimet Jumalan vihan torjumiseksi. Hän julkaisi käskykirjeen, jossa ikonien kunnioittaminen kiellettiin. Hän lähetti sotilaita keisarinpalatsin Pronssiportille ottamaan alas suuren Kristuksen ikonin ja polttamaan sen. Kun yksi sotilaista kiipesi tikkaille irrottamaan ikonia, muutamat paikalla olleista kristityistä täyttyivät pyhällä vihalla ja kaatoivat tikkaat. Sotilas kaatui maahan ja tallautui väkijoukon jalkoihin ihmisten huutaessa anateemoja ja kirouksia keisaria vastaan.

Saatuaan tietää tapahtumista keisari Leo raivostui ja määräsi, että kaikki hänen käskyään vastustaneet oli mestattava. Oli kuitenkin vaikeaa saada selville syyllisiä, koska tapahtumapaikalla oli ollut niin paljon väkeä, joten hän pidätti joukosta yhdeksän munkkia. Heidän nimensä olivat Julianos, Markianos, Johannes, Jaakob, Aleksios, Demetrios, Fotios (Fokas), Pietari ja Leontios. Verille piestyinä heidät heitettiin vankilaan, ja joka päivä he saivat viisisataa ruoskaniskua. Kristuksen uljaat tunnustajat kestivät näitä hirvittäviä rangaistuksia kahdeksan kuukauden ajan. Saatuaan kuulla heidän yli-inhimillisestä kestävyydestään Leo mestautti heidät Kynegesion-nimisessä paikassa yhdessä Maria-nimisen ylhäissukuisen naisen kanssa. Lopuksi marttyyrien ruumiit heitettiin mereen. Näitä tapahtumia seurasi pian ikoneita kunnioittavan pyhän patriarkka Germanoksen (12.5.) viraltapano ja pyhien ikonien ja niiden puolustajien pitkällinen vaino.