Kirkkokalenteri

Pyhittäjä Leontius syntyi Moldovan Radautissa 1300-luvulla. Hänet vihittiin munkiksi Bogdanan luostarissa ja hän sai
nimen Laurentius. Hän perusti vuoristoon luostarin, joka myöhemmin nimettiin Pyhän Laurentiuksen mukaan. Siellä hän vietti hesykastista elämää muutamien oppilaidensa kanssa. Yksi heistä oli pyhittäjä Daniel Voronetsilainen (14.12.), jonka hän perehdytti sielun puhdistamisen taiteeseen ja sisäiseen rukoukseen. Kun Radautin hiippakunta perustettiin, Laurentius valittiin Moldavian ruhtinas Aleksanteri Hyvän (1400−1432) suosituksesta sen ensimmäiseksi piispaksi.

Laurentiuksen sielussa paloi kuitenkin rakkaus hesykastiseen rukouskilvoitukseen. Sen pakottamana hän erosi muutaman vuoden kuluttua piispanvirasta ja vihkiytyi suureen skeemaan. Tuolloin hän otti nimekseen Leontiuksen. Yksinäisyydessä kilvoitellen hän loisti hyveillään jopa enemmän kuin piispana ja valaisi hengellisesti koko Pohjois-Moldovaa aina kuolemaansa asti vuonna 1432.

Leontiuksen haudalla tapahtui niin paljon ihmeitä, että hänen reliikkinsä siirrettiin katedraaliin. Reliikit kuitenkin katosivat, kun katedraali ryöstettiin vuonna 1639. Romanian kirkko kanonisoi pyhittäjä Leontiuksen vuonna 1992.

Pyhät marttyyrit Julius ja Aaron kärsivät marttyyrikuoleman Caerleon-on-Uskissa Walesin Monmouthshiressa noin vuonna 304 hirvittävien kidutusten jälkeen ja pääsivät näin taivaallisen kaupungin iloihin. Heitä alettiin jo varhain kunnioittaa pyhinä marttyyreina. Caerleonin seudulle rakennettiin useampi pieni kirkko heidän kunniakseen, ja yksi Walesin pyhistä lähteistä on omistettu pyhälle Aaronille.

Pyhät palkattaparantajat ja ihmeidentekijät Kosmas ja Damianos kärsivät marttyyrikuoleman Roomassa vuoden 284 tienoilla keisari Carinuksen hallituskaudella. He olivat veljeksiä niin syntymänsä perusteella kuin myös veljiä Kristuksessa. Kosmas ja Damianos antoivat pois omaisuutensa ja opiskelivat pakanallisen opettajan johdolla lääketiedettä voidakseen auttaa kärsiviä lähimmäisiään. He käyttivät vain nimellisesti yrttilääkkeitä ja muuta hoitoa parantaessaan niin ihmisten kuin eläintenkin sairauksia kutsumalla avuksi Kristuksen nimeä. He eivät ottaneet rahaa tai muita lahjoja palkaksi työstään vaan pyysivät parantuneita uskomaan Kristukseen, joka suo ikuisen pelastuksen.

Kun palkatta parantavan veljeskaksikon maine levisi, sairaita tuli pitkienkin matkojen takaa heidän kyläänsä, joka oli Rooman lähistöllä, pyytämään heiltä apua ja esirukouksia. Parantuneet palasivat kotiinsa uskoen Jumalaan ja ylistäen Hänen armoaan. Kiihkomieliset pakanat olivat kuitenkin kateellisia veljesten menestyksestä ja ilmi­antoivat heidät keisarille väittäen heidän käyttävän taikakeinoja kristin­uskon levittämiseen. Keisari lähetti sotilaita kuulustelemaan heitä, mutta paikalliset asukkaat kuulivat siitä ja varoittivat parantajia. Nämä piiloutuivat vuorille erääseen luolaan.

Sotilaat eivät uskaltaneet palata keisarin palatsiin tyhjin toimin vaan pidättivät merkkihenkilöitä, miehiä ja naisia, ja lähtivät viemään heitä sidottuina Roomaan. Kun veljekset kuulivat tästä, he eivät halunneet toisten kärsivän heidän takiaan eivätkä he myöskään tahtoneet itse jäädä ilman marttyyrin kruunua. Niinpä he kiiruhtivat sotilaiden perään ja huusivat: ”Me olemme Kosmas ja Damianos, joita te etsitte. Antakaa meidän sijastamme pidätettyjen mennä ja ottakaa meidät mukaanne!” Hämmästyneet sotilaat tekivät niin kuin he pyysivät.

Seuraavana päivänä kaksikko vietiin keisari Carinuksen eteen. Tämä kysyi heiltä: ”Oletteko te niitä, jotka torjuvat jumalat ja heidän palvomisensa ja väittävät taikuudella saavuttamiensa parantumisten olevan väkivaltaisen kuoleman kokeneen Kristus-nimisen rikollisen ansiota?” Rauhallisesti veljekset vastasivat: ”Me emme käytä taikakeinoja emmekä noituutta, sillä ne ovat demonien työtä. Sen sijaan me olemme saaneet tulla tuntemaan sen, että Kristus on todellinen Jumala, joka kärsi omasta tahdostaan avatakseen meille pääsyn ikuiseen elämään ylösnousemuksellaan kolmantena päivänä. Siksi me olemme hylänneet epäjumalien ja kuolleiden esineiden turhan palvomisen ja omistautuneet elävälle Jumalalle, jonka nimissä sairaat parantuvat ja voimattomat demonit pakenevat. Me parannamme ilmaiseksi noudattaen jumalallisen Mestarimme sanoja: ’Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.’” (Matt. 10:8)

Raivostunut keisari uhkasi veljeksiä julmalla rangaistuksella, jos he eivät hyväksyisi roomalaisten uskontoa, jossa ihmisille tiedettä ja taidetta opettavat jumalat, varsinkin suuri lääkinnän jumala Asklepios. Pyhät vastasivat: ”Me olemme valmiit kärsimään todellisen Jumalan, Kristuksen, takia kaikkea julmuutta, sillä silloin me saamme Jumalalta loputonta hyvyyttä. Suo meille kuolema Kristuksen takia ja sitä ennen joitakin niistä kärsimyksistä, joita Hän kesti meidän puolestamme. Niin sinä, joka et ole uskonut meidän sanojamme, saat uskoa tekojen kautta.”

Tarinan mukaan keisarin valtasi palkattaparantajien edessä jokin voima, joka väänsi hänen päätään niin, että kasvot olivat taaksepäin eikä hän pystynyt liikuttamaan päätään. Keisari riisui purppuraviittansa ja pyysi apua. Kun palkattaparantajat asettivat kätensä keisarin päälle ja rukoilivat, kaula suoristui. Saman legendan mukaan keisari otti kasteen ja määräsi, että epäjumalien temppelit oli tuhottava ja korvattava kirkoilla, ja kehotti alamaisiaan ottamaan vastaan uskon Jumalaan koko valtakunnassa.

Veljesten pakanallinen opettaja tunsi vihaa veljesten menestyksestä ja suunnitteli salaa heidän murhaamistaan, vaikka esiintyikin heidän ystävänään. Kun tuli aika kerätä lääkeyrttejä vaikeassa maastossa vuorilla, hän ehdotti, että Kosmas ja Damianos tulisivat hänen mukaansa. Pahaa aavistamatta nuorukaiset lähtivät seuraamaan häntä. Kun he olivat hajaantuneet eri paikkoihin etsimään yrttejä, lääkäri iski suurella kivellä ensin toisen veljeksen päähän ja sai vielä surmattua toisenkin. Sitten hän piilotti pyhien marttyyrien ruumiit vuorille ja palasi kylään levittäen huhua, että veljekset olivat vetäytyneet viettämään aikaa Jumalan kanssa.

Ihmiset eivät tyytyneet palkattaparantajien poissaoloon vaan lähtivät etsimään heitä vuorilta ja lopulta löysivät heidän ruumiinsa. He nostivat pyhät reliikit, kantoivat niitä laulaen ja ylistäen Jumalaa ja hautasivat ne samaan hautaan. Senkään jälkeen pyhät palkattaparantajat Kosmas ja Damianos eivät lakanneet parantamasta sairauksia, vaan monet ihmiset parantuivat kunnioittaessaan heidän pyhiä reliikkejään. Toisille he ilmestyivät näyssä ja joillekin riitti heidän nimensä avuksi huutaminen parantumisen varmistamiseksi.

Roomalaista palkattaparantajakaksikkoa ja heidän tarinaansa on idässä perinteisesti pidetty eri tapauksena kuin toista palkattaparantajaparia, Kosmas ja Damianos Aasialaisia, joita muistellaan 1.11. Todennäköisempi vaihtoehto on, että samalle kaksikolle laadittiin erilaiset elämäkerrat idässä ja lännessä. Tämä oli mahdollista siksi, että Kosmas ja Damianos olivat erittäin laajalti kunnioitettuja varhaiskirkossa. Heille omistettiin kirkkoja jo 300-luvulla Jerusalemissa, Egyptissä ja Syyriassa. Roomassa heille omistettiin kuuluisa kirkko 520-luvulla. Ja vaikka kyseessä olisivatkin alun alkaen olleet eri henkilöt, heihin liittyvät perimätiedot ja tarinat ovat joka tapauksessa sekoittuneet.