Etusivu > 4.4.2026

Parimia 4.4.

Avaa kaikki Sulje kaikki

1 Alussa Jumala loi taivaan ja maan. 2 Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. 3 Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” Ja valo tuli. 4 Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä, 5 ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä. 6 Jumala sanoi: ”Tulkoon kaartuva kansi vesien väliin, erottamaan vedet toisistaan.” 7 Jumala teki kannen ja erotti toiset vedet sen alapuolelle ja toiset sen yläpuolelle. Niin tapahtui, 8 ja Jumala nimitti kannen taivaaksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni toinen päivä. 9 Jumala sanoi: ”Kokoontukoot taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan, niin että maan kamara tulee näkyviin.” Ja niin tapahtui. 10 Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti mereksi. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä. 11 Jumala sanoi: ”Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä.” Ja niin tapahtui. 12 Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä. 13 Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä.

1 Kun näistä tapahtumista oli kulunut jonkin aikaa, Jumala tahtoi koetella Abrahamia ja sanoi hänelle: ”Abraham!” Abraham vastasi: ”Tässä olen.” 2 Ja Jumala sanoi: ”Ota mukaasi ainoa poikasi Iisak, jota rakastat, lähde Morian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle osoitan.” 3 Aamulla heti noustuaan Abraham satuloi aasin ja otti mukaansa kaksi palvelijaa sekä poikansa Iisakin. Pilkottuaan puita polttouhria varten hän lähti matkaan kohti paikkaa, jonne Jumala oli käskenyt hänen mennä. 4 Kolmantena päivänä Abraham näki paikan etäältä. 5 Silloin hän sanoi palvelijoilleen: ”Jääkää tänne ja pitäkää huolta aasista, minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan ja palaamme sitten luoksenne.” 6 Abraham otti polttouhripuut ja antoi ne Iisakin kannettavaksi hän itse otti tulen ja veitsen, ja sitten he jatkoivat yhdessä matkaa. 7 Iisak sanoi isälleen Abrahamille: ”Isä!” Ja Abraham sanoi: ”Niin, poikani?” Iisak sanoi: ”Tässä on tuli ja puut, mutta missä on karitsa polttouhriksi?” 8 Abraham vastasi: ”Jumala katsoo kyllä itselleen karitsan polttouhriksi, poikani.” Sitten he jatkoivat yhdessä matkaa. 9 Kun he tulivat paikkaan, jonka Jumala oli Abraha- mille osoittanut, Abraham rakensi sinne alttarin ja latoi puut paikoilleen. Sitten hän sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille puiden päälle. 10 Mutta kun Abraham tarttui veitseen uhratakseen poikansa, 11 Herran enkeli huusi hänelle taivaasta: ”Abraham, Abraham!” Abraham vastasi: ”Tässä olen.” 12 Herran enkeli sanoi: ”Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään. Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi.” 13 Ja kun Abraham katsoi ympärilleen, hän huomasi oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Abraham kävi hakemassa oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta. 14 Abraham antoi sille paikalle nimeksi ”Herra katsoo”. Niinpä vielä tänäkin päivänä puhutaan ”Herrankatsomavuoresta”. 15 Herran enkeli huusi Abrahamille uudelleen taivaasta: 16 ”Näin sanoo Herra: Koska sinä tämän teit etkä kieltänyt minulta ainoaa poikaasi, minä vannon itseni kautta, 17 että siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle jälkeläisiä niin paljon, että he ovat kuin taivaan tähdet tai hiekanjyvät meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valloittavat vihollistensa kaupungit. 18 Sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille, koska sinä olit minun äänelleni kuuliainen.”

1 Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, 2 julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia, 3 antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan. Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa. 4 He rakentavat jälleen ammoin raunioituneet asumukset, isiensä autioituneet tilat he ottavat käyttöön, pystyttävät hävitetyt kaupungit uudelleen ja ottavat viljelykseen kauan autioina olleet maat. 5 Vieraat joutuvat paimentamaan teidän lampaitanne ja vuohianne, muukalaiset hoitamaan teidän peltojanne ja viinitarhojanne, 6 mutta teitä kutsutaan Herran papeiksi ja sanotaan meidän Jumalamme palvelusväeksi. Te saatte käyttää kaikkea, mitä kansat omistavat, saatte nauttia niiden rikkauksista. 7 Teillä on ollut häpeää kaksin verroin, teitä on syljetty ja pilkattu, mutta nyt te saatte omassa maassanne kaksinkertaisen perinnön ja teillä on oleva ikuinen ilo. 8 — Minä, Herra, rakastan oikeutta ja vihaan riistoa ja vääryyttä. Minä maksan kansalleni palkan oikeuden mukaan ja teen sen kanssa ikuisen liiton. 9 Silloin sen siemen tunnetaan kansojen keskellä, sen jälkeläiset kansakuntien joukossa. Kaikki, jotka heidät näkevät, ymmärtävät, että Herra on siunannut tämän sukukunnan.

8 Kun Elisa eräänä päivänä matkallaan kulki Sunemin kautta, muuan varakas nainen pyysi pyytämällä, että hän tulisi aterialle. Ja kun Elisa myöhemmin kulki siitä ohi, hän poikkesi aina naisen kotiin aterioimaan. 9 Nainen sanoi miehelleen: ”Usko minua, tuo Jumalan mies, joka aina poikkeaa meillä, on pyhä. 10 Emmekö voisi rakentaa hänelle pienen kattohuoneen ja viedä hänelle sinne vuoteen, pöydän ja tuolin ja lampun? Silloin hän voisi tänne poiketessaan vetäytyä sinne.” 11 Kun Elisa eräänä päivänä taas tuli taloon, hän meni kattohuoneeseen ja asettui siellä makuulle. 12 Hän sanoi palvelijalleen Gehasille: ”Kutsu tuo sunemilaisvaimo tänne.” Gehasi huusi häntä, ja nainen tuli ja jäi seisomaan Gehasin eteen. 13 Elisa sanoi palvelijalleen: ”Kysy, mitä minä voisin tehdä hänen hyväkseen, kun hän on näin runsaasti osoittanut meille kunnioitusta. Kysy, onko hänellä jotakin pyydettävää kuninkaalta tai sotaväen päälliköltä.” Mutta nainen sanoi: ”Minähän elän täällä rauhassa omieni parissa.” 14 ”Mitä minä sitten voisin tehdä hänen hyväkseen?” Elisa kysyi. ”Hänellä ei ole poikaa”, Gehasi vastasi, ”ja hänen miehensä on vanha.” 15 Silloin Elisa sanoi: ”Kutsu hänet sisään.” Gehasi kutsui naista, ja tämä jäi ovelle seisomaan. 16 Elisa sanoi: ”Tulevana vuonna tähän samaan aikaan sinulla on oma poika sylissäsi.” Nainen vastasi: ”Herrani, Jumalan mies, älä pidä minua pilkkanasi.” 17 Mutta nainen tuli raskaaksi, ja määräaikaan seuraavana vuonna hän synnytti pojan, juuri niin kuin Elisa oli hänelle sanonut. 18 Poika varttui, ja eräänä päivänä hän lähti leikkuuväen luo isäänsä tapaamaan. 19 Hän valitti isälleen: ”Voi kuinka päähäni koskee!” Isä sanoi silloin palvelijalleen: ”Kanna hänet äitinsä luo.” 20 Palvelija nosti pojan käsivarsilleen ja kantoi hänet kotiin äidin luo. Poika istui keskipäivään saakka äitinsä sylissä, ja sitten hän kuoli. 21 Nainen vei hänet kattohuoneeseen Jumalan miehen vuoteelle, sulki oven perässään ja meni ulos. 22 Hän huusi miestään ja sanoi: ”Pane joku palveluspoika tuomaan tänne aasi. Minun on nyt kiireesti mentävä Jumalan miehen luo. Tulen kyllä pian takaisin.” 23 ”Miksi sinä tänään menet hänen luokseen?” mies kysyi. ”Eihän nyt ole uudenkuun päivä eikä sapatti.” ”Ole huoleti”, vaimo vastasi. 24 Hän satuloi aasin ja sanoi palveluspojalleen: ”Taluta sinä aasia. Et saa pysähtyä kesken matkan, ellen minä käske.” 25 Niin nainen lähti matkaan ja saapui Jumalan miehen luo Karmelinvuorelle. Elisa näki jo kaukaa, että hän oli tulossa, ja sanoi palvelijalleen Gehasille: ”Eikö tuo ole se sunemilainen nainen? 26 Mene joutuin häntä vastaan ja kysy, mitä hänelle ja hänen miehelleen ja pojalleen kuuluu.” Nainen vastasi Gehasin kysymykseen: ”Pelkkää hyvää.” 27 Mutta kun hän tuli vuorelle Jumalan miehen luo, hän lyyhistyi maahan ja syleili hänen jalkojaan. Gehasi tuli siihen ja aikoi työntää naisen pois, mutta Jumalan mies sanoi: ”Anna hänen olla. Hän on murheissaan, mutta Herra on salannut minulta hänen surunsa eikä ole kertonut siitä minulle.” 28 Nainen sanoi: ”Pyysinkö minä sinulta poikaa, herrani? Enkö minä sanonut, ettei sinun pidä herättää minussa turhia toiveita?” 29 Silloin Elisa sanoi Gehasille: ”Vyötä viittasi, ota sauvani käteesi ja lähde matkaan. Jos tapaat jonkun, älä jää vaihtamaan tervehdyksiä hänen kanssaan. Kun tulet perille, aseta sauvani pojan kasvoille.” 30 Mutta pojan äiti sanoi: ”Niin totta kuin Herra elää ja niin totta kuin sinä elät, minä en lähde ilman sinua.” Niin Elisa lähti naisen mukaan. 31 Gehasi ehti perille ennen heitä. Hän asetti sauvan pojan kasvoille, mutta tämä ei äännähtänytkään, mitään elonmerkkiä ei näkynyt. Gehasi lähti Elisaa vastaan ja kertoi, ettei poika ollut vironnut. 32 Kun Elisa meni huoneeseensa, poika makasi vuoteella kuolleena. 33 Elisa sulki oven perässään, rukoili Herraa 34 ja asettui sitten makaamaan pojan päälle. Hän pani suunsa pojan suulle, silmänsä hänen silmilleen ja kämmenensä hänen kämmenilleen, ja kun hän painautui poikaa vasten, tämän ruumis lämpeni. 35 Sitten hän nousi seisaalleen ja käveli huoneessa kerran edestakaisin. Kun hän uudestaan asettui pojan päälle, poika aivasti seitsemän kertaa ja avasi silmänsä. 36 Elisa huusi silloin Gehasia ja sanoi: ”Kutsu pojan äiti tänne.” Gehasi kutsui naista, ja nainen tuli profeetan luo. ”Ota poikasi”, sanoi Elisa. 37 Nainen polvistui hänen eteensä ja kumarsi maahan asti. Sitten hän nosti pojan syliinsä ja meni ulos.

11 Silloin he muistivat menneet päivät, muistivat Mooseksen, hänen palvelijansa, ja he kysyivät: — Missä on hän, joka vedestä nosti omalle laumalleen paimenen ja asetti häneen pyhän henkensä? 12 Missä on hän, joka antoi mahtavan käsivartensa johdattaa Moosesta, hän, joka halkaisi vedet heidän edessään ikuiseksi kunniaksi nimelleen, 13 hän, joka johdatti heidän askelensa syvyyksien halki, niin että he kulkivat kuin hevonen arolla, kompastelematta? 14 Niin kuin karja laskeutuu alas laaksoon, niin kansa, jota Herran henki johti, laskeutui rauhassa lepäämään. Näin sinä johdatit kansaasi nimesi kunniaksi. 15 Katso taivaastasi, katso pyhästä, ihanasta asumuksestasi! Missä viipyy sinun tulinen intosi, missä ovat voimatekosi? Missä on sinun palava säälisi? Älä kiellä meiltä rakkauttasi! 16 Olethan sinä meidän isämme. Ei Abraham meistä mitään tiedä eikä Israel meitä tunne. Sinä, Herra, olet meidän isämme. Ikuinen Lunastajamme, se on sinun nimesi. 17 Miksi päästät meidät eksymään teiltäsi, miksi annat sydämemme paatua niin ettei se kavahda sinun voimaasi? Palaa takaisin, palvelijoittesi tähden, palaa kansasi heimojen tähden! 18 Vain hetken sai kansasi pitää hallussaan pyhäkköäsi, nyt meidän ahdistajamme tallaavat sinun temppeliäsi. 19 Nyt olemme kuin et koskaan olisi meitä hallinnut, kuin ei meitä koskaan olisi pyhitetty sinun nimelläsi. Kunpa jo repäisisit halki taivaan, astuisit alas ja panisit vuoret järisemään! 64:1 Kunpa leimahtaisit kuin tuli tiheikössä, kuin tuli, joka saa veden kiehumaan! Näytä jo vihollisille nimesi voima, niin että kansakunnat vapisevat sinun edessäsi, 2 kun teet pelottavan voimallisia tekoja, meillekin ennalta aavistamattomia. Kunpa astuisit alas ja panisit vuoret järisemään! 3 Ikimuistoisista ajoista ei ole tietoon tullut, ei korva ole kuullut, ei silmä nähnyt, että olisi muuta jumalaa kuin sinä, Jumalaa, joka auttaa niitä, jotka häntä odottavat. 4 Sinä olet etsinyt niitä, jotka iloiten täyttäisivät tahtosi, jotka sinua muistaen kulkisivat teitäsi. Mutta me teimme syntiä, ja sinä vihastuit, me rikoimme sinun tahtoasi vastaan, ja sinä kätkit kasvosi meiltä. 5 Kuin saastaa me olemme olleet, kuin tahrainen riepu on koko meidän vanhurskautemme. Me kaikki olemme kuin kuihtuneita lehtiä, ja syyllisyytemme pyyhkäisee meidät pois kuin tuuli.

31 ”Tulee aika”, sanoo Herra, ”jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. 32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra. 33 ”Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. 34 Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: ’Oppikaa tuntemaan Herra!’ Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään.”

1 Kuningas Nebukadnessar teetti kultaisen kuvapatsaan. Sen korkeus oli kuusikymmentä kyynärää ja leveys kuusi kyynärää. Hän pystytti sen Duran tasangolle Babylonin maakuntaan. 2 Ja kuningas Nebukadnessar käski kutsua satraapit, käskynhaltijat ja maaherrat, neuvonantajat, rahavarainhoitajat, tuomarit ja poliisipäälliköt ja kaikki maakuntien korkeat virkamiehet patsaan vihkimisjuhlaan. 3 Niin tulivat satraapit, käskynhaltijat ja maaherrat, neuvonantajat, rahavarainhoitajat, tuomarit, poliisipäälliköt ja kaikki maakuntien korkeat virkamiehet kuningas Nebukadnessarin pystyttämän patsaan vihkimisjuhlaan, ja he asettuivat patsaan eteen. 4 Kuuluttaja julisti kaikuvalla äänellä: ”Kuulkaa, kaikki kansat, kansakunnat ja kielet, mitä teille sanotaan! 5 Heti kun te kuulette torven, huilun, sitran, harpun, luutun, säkkipillin ja koko juhlamusiikin soivan, teidän tulee heittäytyä maahan ja kumartaa tätä kultaista patsasta, jonka kuningas Nebukadnessar on pystyttänyt. 6 Se, joka ei heittäydy maahan ja kumarra, heitetään heti tuliseen uuniin.” 7 Kuullessaan torven, huilun, sitran, harpun, luutun ja koko juhlamusiikin soivan kaikki, mitä kansaa ja kansakuntaa he olivatkin, heittäytyivät oitis maahan ja kumarsivat kultaista patsasta, jonka kuningas Nebukadnessar oli pystyttänyt. 8 Silloin astui esiin muutamia kaldealaisia miehiä, jotka alkoivat syyttää juutalaisia. 9 He puhuttelivat kuningas Nebukadnessaria ja sanoivat: ”Ikuisesti eläköön kuningas! 10 Sinä, kuningas, olet antanut määräyksen, että jokaisen, joka kuulee torven, huilun, sitran, harpun, luutun, säkkipillin ja koko juhlamusiikin soivan, tulee heittäytyä maahan ja kumartaa kultaista patsasta 11 ja että se, joka ei heittäydy maahan ja kumarra, heitetään tuliseen uuniin. 12 On juutalaisia miehiä, Sadrak, Mesak ja Abed-Nego, jotka olet pannut hoitamaan Babylonin maakunnan hallintoa. He eivät ole piitanneet sinun määräyksestäsi, kuningas. He eivät palvele sinun jumaliasi eivätkä kumarra kultaista patsasta, jonka olet pystyttänyt.” 13 Silloin Nebukadnessar raivoisan vihan vallassa käski noutaa Sadrakin, Mesakin ja Abed-Negon. Kun miehet tuotiin kuninkaan eteen, 14 Nebukadnessar puhutteli heitä ja sanoi: ”Ettekö te, Sadrak, Mesak ja Abed-Nego, tosiaankaan tahdo palvella minun jumaliani ettekä kumartaa kultaista patsasta, jonka olen pystyttänyt? 15 Jos nyt suostutte heittäytymään maahan ja kumartamaan teettämääni patsasta heti kun kuulette torven, huilun, sitran, harpun, luutun, säkkipillin ja koko juhlamusiikin soivan, niin hyvä on. Mutta jos ette kumarra, teidät heti heitetään tuliseen uuniin. Ja mikä jumala voisi teidät pelastaa minun käsistäni?” 16 Sadrak, Mesak ja Abed-Nego sanoivat kuningas Nebukadnessarille: ”Tähän ei meidän tarvitse lainkaan vastata. 17 Jumala, jota me palvelemme, pystyy pelastamaan meidät tulisesta uunista, ja hän voi pelastaa meidät myös sinun käsistäsi, kuningas. 18 Ja vaikka niin ei kävisikään, kuningas, saat olla varma siitä, että sinun jumaliasi me emme palvele ja sitä kultaista patsasta, jonka olet pystyttänyt, me emme kumarra.” 19 Silloin Nebukadnessar tuli täyteen vihaa Sadrakia, Mesakia ja Abed-Negoa kohtaan, ja hänen kasvonsa vääristyivät. Hän käski heti kuumentaa uunin seitsemän kertaa kuumemmaksi kuin tavallisesti, 20 ja hän käski muutamien vahvojen sotilaittensa sitoa Sadrakin, Mesakin ja Abed-Negon ja heittää heidät uuniin. 21 Niin nämä miehet sidottiin ja heitettiin uuniin täysissä vaatteissaan, takki ja housut yllä ja päähine päässä. 22 Koska uunia oli kuninkaan ankaran käskyn mukaan kovin kuumennettu, tulen lieska surmasi ne miehet, jotka veivät Sadrakin, Mesakin ja Abed-Negon uunin suulle. 23 Ja nämä kolme miestä, Sadrak, Mesak ja Abed-Nego, putosivat sidottuina tuliseen pätsiin. C24 Miehet kävelivät liekkien keskellä laulaen kiitosta Jumalalle ja ylistäen Herraa. 25 Asarja pysähtyi, puhkesi tulen keskellä puhumaan ja rukoili: 26 – Kiitetty ja ylistetty olet sinä, Herra, meidän isiemme Jumala, kunnioitettu on sinun nimesi ikuisesti! 27 Vanhurskasta on kaikki, mitä olet tehnyt, kaikki sinun työsi ovat oikeat, suorat sinun tiesi, kaikki sinun päätöksesi ovat oikeat. 28 Oikean tuomion sinä olet langettanut kaikessa, minkä olet antanut kohdata meitä ja isiemme pyhää kaupunkia Jerusalemia. Oikein ja täydellä syyllä olet antanut kaiken tämän kohdata meitä meidän syntiemme vuoksi. 29 Me olemme tehneet syntiä ja rikkoneet lakia, luopuneet sinusta ja kaikin tavoin langenneet syntiin. 30 Me emme ole kuunnelleet sinun käskyjäsi, emme ole niitä pitäneet emmekä eläneet niiden mukaisesti, vaikka olet ne meille antanut, jotta meidän kävisi hyvin. 31 Kaiken, minkä olet antanut kohdata meitä ja minkä olet meille tehnyt, olet tehnyt oikein ja ansiomme mukaan. 32 Sinä olet luovuttanut meidät väärämielisten vihollisten, vihamielisten pettureiden käsiin, väärämielisen kuninkaan käsiin, maailman kuninkaista kelvottomimman armoille. 33 Nyt emme pysty sanomaan sanaakaan puolestamme, vaan häpeä ja pilkka on kohdannut meitä, jotka palvelemme ja kumarramme sinua. 34 Nimesi tähden älä meitä tyystin hylkää, älä pura liittoasi. 35 Ystäväsi Abrahamin tähden, palvelijasi Iisakin tähden, sinulle pyhitetyn Israelin tähden älä ota meiltä pois laupeuttasi. 36 Heille kaikille olet luvannut, että heidän jälkeläisensä tulevat lukuisiksi kuin taivaan tähdet, kuin hiekkajyväset meren rannalla. 37 Totisesti, Valtias, kansamme on nyt mitättömin kaikista kansoista ja me olemme kurjimmat koko maailmassa syntiemme vuoksi. 38 Meillä ei näinä aikoina ole ruhtinasta, ei profeettaa eikä johtajaa, ei polttouhria, ei teurasuhria, ei ruokauhria eikä suitsutusuhria, ei paikkaa, missä uhrata edessäsi uutisviljaa, jotta voisimme päästä sinun suosioosi. 39 Kunpa ottaisit vastaan rukouksemme, nyt kun sielumme on murtunut ja henkemme nöyryytetty! 40 Tämä on meidän polttouhrimme, oinaat, härät, kymmenettuhannet juottolampaat. Olkoon se nyt meidän uhrimme sinun edessäsi, täyttäköön se sinun tahtosi, niin ne, jotka sinuun luottavat, eivät joudu häpeään. 41 Kaikesta sydämestämme me nyt seuraamme sinun teitäsi, kunnioitamme vain sinua ja apua etsien käännymme sinun puoleesi. 42 Säästä siis meidät häpeältä, kohtele meitä lempeästi, ole meille armollinen 43 ja pelasta meidät, olethan ennenkin tehnyt ihmeellisiä tekoja. Lisää siten nimesi kunniaa, Herra! 44 Mutta käyköön huonosti kaikkien niiden, jotka tekevät pahaa sinun palvelijoillesi, joutukoot he häpeään, vaille kaikkea voimaa ja valtaa, murtukoon heidän mahtinsa. 45 Saakoot he oppia, että sinä, Herra, olet ainoa Jumala ja että sinun kunniasi ulottuu kaikkialle maailmaan. 46 Kuninkaan miehet, jotka olivat heittäneet heidät tuleen, kuumensivat jatkuvasti uunia maaöljyllä, piellä, tappuroilla ja risuilla. 47 Lieska kohosi uunista neljänkymmenenyhdeksän kyynärän korkeuteen, 48 ja se riehui ympäriinsä ja poltti kaldealaiset, jotka olivat sen ulottuvilla uunin äärellä. 49 Mutta Herran enkeli, joka oli yhdessä Asarjan ja hänen toveriensa kanssa laskeutunut uuniin, työnsi sieltä pois tulen lieskan 50 ja pani viileän tuulen puhaltamaan uunin läpi. Tuli ei tarttunut heihin lainkaan, eikä se polttanut eikä vahingoittanut heitä. 51 Silloin nämä kolme lauloivat uunissa yhteen ääneen ja kiittivät ja ylistivät Jumalaa sanoen: 52 – Kiitetty olet sinä, Herra, meidän isiemme Jumala, ylistetty ja korkealle korotettu ikuisesti, kiitetty olkoon sinun pyhä kunnianimesi, ylistämällä ylistetty ja korkealle korotettu ikuisesti! 53 Kiitetty olet sinä kirkkautesi pyhässä temppelissä, ylistämällä ylistetty ja kunniakkain ikuisesti! 54 Kiitetty olet sinä, joka näet syvyyksiin, sinä, jonka valtaistuinta kerubit kannattavat, ylistetty ja korkealle korotettu ikuisesti. 55 Kiitetty olet sinä kuninkaallisella valtaistuimellasi, ylistämällä ylistetty ja korkealle korotettu ikuisesti. 56 Kiitetty olet sinä taivaankannen yllä, ylistetty ja kunnioitettu ikuisesti. 57 Kiittäkää Herraa, kaikki Herran luomat, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 58 Kiittäkää Herraa, taivaat, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 59 Kiittäkää Herraa, Herran enkelit, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 60 Kiittäkää Herraa, kaikki taivaan yliset vedet, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 61 Kiittäkää Herraa, kaikki taivaan joukot, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 62 Kiittäkää Herraa, aurinko ja kuu, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 63 Kiittäkää Herraa, taivaan tähdet, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 64 Kiittäkää Herraa, sade ja kaste, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 65 Kiittäkää Herraa, kaikki tuulet, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 66 Kiittäkää Herraa, tuli ja hehku, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 67 Kiittäkää Herraa, pakkanen ja helle, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 68 Kiittäkää Herraa, kaste ja pyry, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 69 Kiittäkää Herraa, yö ja päivä, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 70 Kiittäkää Herraa, valo ja pimeys, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 71 Kiittäkää Herraa, jää ja pakkanen, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 72 Kiittäkää Herraa, huurre ja lumi, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 73 Kiittäkää Herraa, salama ja pilvet, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 74 Kiittäköön Herraa maa, kiittäköön ja ylistäköön häntä ikuisesti. 75 Kiittäkää Herraa, vuoret ja kukkulat, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 76 Kiittäkää Herraa, maan kaikki kasvit, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 77 Kiittäkää Herraa, meret ja virrat, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 78 Kiittäkää Herraa, lähteet, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 79 Kiittäkää Herraa, merieläimet ja kaikki mitä vesissä liikkuu, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 80 Kiittäkää Herraa, kaikki taivaan linnut, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 81 Kiittäkää Herraa, kaikki eläimet, villit ja kesyt, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 82 Kiittäkää Herraa, ihmiset, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 83 Kiitä Herraa, Israel, kiitä ja ylistä häntä ikuisesti. 84 Kiittäkää Herraa, papit, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 85 Kiittäkää Herraa, Herran palvelijat, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 86 Kiittäkää Herraa, oikeamielisten henget ja sielut, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 87 Kiittäkää Herraa, hurskaat ja nöyrät, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 88 Kiittäkää Herraa, Hananja, Asarja ja Misael, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti.

1 Nouse, loista kirkkaana, Jerusalem, sillä sinun valosi saapuu ja Herran kirkkaus koittaa sinun yllesi. 2 Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat. Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi, Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi. 3 Niin kansat tulevat sinun valosi luo ja kuninkaat sinun aamunkoittoosi. 4 Nosta silmäsi, katso ympärillesi: he kaikki ovat kokoontuneet, he saapuvat, sinun poikasi, jotka tulevat kaukaa, sinun tyttäresi, joita sylissä kannetaan. 5 Sinä näet tämän kaiken ja loistat ilosta, rajusti lyö sydämesi, rintasi avartuu, kun meren rikkaudet vyöryvät rannoillesi ja sinun käsiisi annetaan kansojen vauraus, 6 kun sinut peittää kamelien paljous, Midianin ja Efan kamelintammojen vyöry. Koko Saban väki saapuu, kultaa ja suitsuketta kantaen, ja kaikki he ylistävät Herraa. 7 Kedarin laumat kerätään sinun luoksesi, Nebajotin pässit ovat sinun, niitä uhrataan otollisina uhreina minun alttarillani. Niin minä kirkastan asumukseni loiston. 8 Entä nuo, jotka kiitävät tänne kuin pilvi, kuin kyyhkyt lakkaansa — keitä he ovat? 9 Kaukaisten rantojen alukset kerääntyvät, kärjessä Tarsisin-laivat. Ne tuovat poikasi kaukaa, tuovat heidän hopeansa ja kultansa Herran, sinun Jumalasi, nimen kunniaksi, kunniaksi Israelin Pyhälle. Hän antaa sinulle loiston ja mahdin. 10 Muukalaiset rakentavat sinun muurisi, heidän kuninkaansa palvelevat sinua. Vihassani olen sinua lyönyt, mutta rakkaudessani minä sinua armahdan. 11 Sinun porttisi ovat aina avoinna, niitä ei suljeta päivällä eikä yöllä. Niiden kautta sinulle tuodaan kansojen rikkaudet, niistä saatetaan kuninkaat sinun luoksesi. 12 Mutta kansa tai valtakunta, joka ei palvele sinua, on tuhon oma, se hävitetään maan päältä. 13 Libanonin rikkaus saapuu luoksesi, sypressit, puksipuut, vuorimännyt, kaunistamaan minun pyhäkköni paikkaa. Tämän jalkojeni sijan minä korotan kunniaan. 14 Pää kumarassa saapuvat luoksesi sortajiesi pojat, ja kaikki, jotka ovat sinua halveksineet, heittäytyvät suutelemaan jalkojasi. He antavat sinulle nimen Herran kaupunki ja nimen Siion, Israelin Pyhän asumus. 15 Vaikka olit syrjitty, vaikka sinua hyljeksittiin eikä kukaan käynyt luonasi, minä olen korottanut sinut pysyvään kunniaan, iloksi tuleville sukupolville. 16 Vieraat kansat imettävät sinua, kuninkaat sinua ruokkivat, ja silloin tiedät, että minä, Herra, olen sinun pelastajasi, että sinun lunastajasi on Jaakobin Väkevä.

1 Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille Egyptissä: 2 ”Tämä kuukausi olkoon teille kuukausista ensimmäinen, aloittakaa siitä vuoden kuukaudet. 3 Sanokaa Israelille: Tämän kuun kymmenentenä päivänä ottakoon kukin perheenpää karitsan, yhden karitsan perhekuntaa ja taloa kohti. 4 Jos jonkun perhe on liian pieni syömään karitsaa kokonaan, hän ottakoon lähimmän naapurinsa kanssa yhteisen karitsan sen mukaan, montako tarvitaan karitsan syömiseen ja paljonko he jaksavat syödä. 5 Eläimen tulee olla virheetön, vuoden vanha uros, ja se voi olla lammas tai vuohi. 6 Kukin pitäköön sitä kuukauden neljänteentoista päivään saakka, ja jokainen Israelin yhteisöön kuuluva teurastakoon karitsansa iltahämärissä. 7 Ottakaa sen verta ja sivelkää sitä ovenpieliin ja ovenkamanaan niissä taloissa, joissa karitsaa syödään. 8 Syökää liha sinä yönä, syökää se avotulella paahdettuna, happamattoman leivän ja karvaiden yrttien kanssa. 9 Älkää syökö siitä mitään puoliraakana tai vedessä keitettynä, vaan paahtakaa se tulella päineen, jalkoineen ja sisälmyksineen. 10 Älkää jättäkö siitä mitään jäljelle, vaan polttakaa tähteet ennen aamun koittoa. 11 ”Syödessänne teillä tulee olla viitta vyötettynä, kengät jalassa ja sauva kädessä, ja teidän on syötävä nopeasti. Näin vietetään pääsiäistä Herran kunniaksi.

1 Joonalle, Amittain pojalle, tuli tämä Herran sana: 2 ”Lähde Niniveen, tuohon suureen kaupunkiin, ja julista siellä, että minä, Herra, olen nähnyt sen pahuuden ja rankaisen sitä.” 3 Mutta Joona päätti paeta Herraa ja matkustaa meren taakse Tarsisiin. Hän meni rannikolle Jafoon ja etsi satamasta laivan, joka oli lähdössä Tarsisiin. Maksettuaan matkansa hän astui laivaan päästäkseen meren yli pois Herran ulottuvilta. 4 Laivan ehdittyä ulapalle Herra nostatti ankaran myrskyn. Se oli niin raju, että laiva oli vähällä hajota. 5 Merimiehet olivat peloissaan, ja kukin huusi avuksi jumalaansa. Keventääkseen laivaa he heittivät mereen kaiken tavaran, mitä laivassa oli. Joona oli mennyt alas laivan uumeniin ja pannut maata. Siellä hän nyt nukkui syvässä unessa. 6 Laivan kapteeni meni hänen luokseen ja sanoi hänelle: ”Sinäkö vain nukut! Nouse ylös ja huuda avuksi jumalaasi! Ehkä sinun jumalasi huomaa meidät, niin ettemme huku.” 7 Merimiehet sanoivat toisilleen: ”Heitetään arpaa, että saamme tietää, kenen takia tämä onnettomuus on kohdannut meitä!” Miehet heittivät arpaa, ja arpa osui Joonaan. 8 Silloin he sanoivat hänelle: ”Kerro meille, miksi tämä onnettomuus on kohdannut meitä! Mikä sinä olet miehiäsi? Millä asioilla sinä liikut ja mistä tulet? Mistä maasta ja mitä kansaa sinä olet?” 9 Joona vastasi heille: ”Minä olen heprealainen ja palvelen Herraa, taivaan Jumalaa, joka on tehnyt sekä meren että maan.” 10 Miehet joutuivat kauhun valtaan ja sanoivat hänelle: ”Mitä sinä oletkaan tehnyt!” Sen he näet tiesivät, että Joona oli lähtenyt pakoon Herraa, Jumalaansa Joona oli sen heille kertonut. 11 ”Mitä meidän pitäisi tehdä sinulle, että meri tyyntyisi?” miehet kysyivät häneltä. Myrsky näet yltyi yltymistään. 12 Joona vastasi: ”Heittäkää minut mereen, niin meri tyyntyy. Minä olen varma, että tämä hirveä myrsky on minun syytäni.” 13 Merimiehet koettivat vielä soutaa laivan takaisin rantaan mutta eivät onnistuneet, sillä myrsky heidän ympärillään yltyi yhä vain kovemmaksi. 14 Niin he huusivat Herraa ja sanoivat: ”Oi Herra, älä anna meidän tuhoutua tämän miehen takia! Vaikka hän olisikin syytön, älä vedä meitä vastuuseen hänen hengestään. Sinä, Herra, olet tehnyt, niin kuin itse tahdoit!” 15 Sitten he tarttuivat Joonaan ja heittivät hänet mereen. Meren raivo laantui heti. 16 Miehet pelkäsivät ja kunnioittivat nyt Herraa, uhrasivat hänelle teurasuhrin ja tekivät pyhiä lupauksia. 2:1 Mutta Herra pani suuren kalan nielaisemaan Joonan. Joona oli kalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä. 2 Hän rukoili Herraa, Jumalaansa, kalan sisuksissa 3 ja sanoi: — Ahdingossani minä kutsun Herraa avuksi, ja hän vastaa minulle. Tuonelan kohdusta minä huudan apua, ja sinä, Herra, kuulet ääneni. 4 Sinä heitit minut syvyyteen, merten sydämeen, ja virta ympäröi minut. Sinun tyrskysi ja aaltosi vyöryivät ylitseni. 5 Minä ajattelin: ”Minut on sysätty pois sinun silmiesi edestä. Kuitenkin minä yhä tähyilen pyhää temppeliäsi kohti.” 6 Vedet nousivat kaulaani asti, syvyydet saartoivat minut, kaislat kietoutuivat päähäni. 7 Vuorten pohjiin minä painuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta. 8 Kun voimani jo raukenivat, minä yhä kutsuin Herraa, ja rukoukseni tuli sinun luoksesi pyhään temppeliisi. 9 Ne, jotka luottavat turhiin jumaliin, hylkäävät ja pettävät sinut. 10 Mutta minä saan uhrata ja laulaa kiitosta sinulle. Minkä olen luvannut, sen minä täytän. Vain Herra voi pelastaa. 11 Sitten Herra käski kalan oksentaa Joonan kuivalle maalle. 3:1 Joonalle tuli toisen kerran tämä Herran sana: 2 ”Lähde Niniveen, tuohon suureen kaupunkiin, ja julista sille se sanoma, jonka minä sinulle puhun.” 3 Nyt Joona meni Niniveen, niin kuin Herra oli käskenyt. Ninive oli suunnattoman suuri kaupunki, laidasta laitaan kolme päivänmatkaa. 4 Joona lähti kulkemaan kaupungissa ensimmäistä päivänmatkaa ja huusi: ”Enää neljäkymmentä päivää, sitten Ninive hävitetään!” 5 Sen kuultuaan Niniven asukkaat uskoivat Jumalaan. He julistivat paaston, ja niin ylhäiset kuin alhaisetkin pukeutuivat säkkivaatteeseen. 6 Kun Joonan sanat tulivat Niniven kuninkaan korviin, hän nousi valtaistuimeltaan, riisui viittansa, pukeutui säkkivaatteeseen ja istuutui tomuun. 7 Hän käski kuuluttaa koko Ninivessä: ”Tämä on kuninkaan ja hänen hovinsa määräys: Eivät ihmiset eivätkä eläimet, eivät lehmät eivätkä lampaat saa edes maistaa ruokaa eivätkä juoda vettä. Karjaa ei saa päästää laitumelle. 8 Kaikkien, niin ihmisten kuin eläintenkin, on kuljettava säkkivaatteeseen puettuina, kaikkien on huudettava Jumalaa täysin voimin. Jokainen kääntyköön pahoilta teiltään ja hylätköön väärät tekonsa. 9 Ehkä Jumala silloin luopuu aikomuksestaan, leppyy ja antaa hehkuvan vihansa laantua, ja me pelastumme.” 10 Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään. Niin hän muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niniveläisiä, vaikka oli sanonut tuhoavansa heidät. 4:1 Joona pani tämän kovin pahakseen ja suuttui. 2 Hän rukoili Herraa ja sanoi: ”Voi, Herra! Enkö minä tätä sanonut, kun olin vielä omassa maassani? Siksihän minä ensiksi lähdin pakoon Tarsisiin. Minä tiesin, että sinä olet anteeksiantava ja laupias Jumala, sinä olet kärsivällinen ja sinun hyvyytesi on suuri. Sinä olet aina valmis luopumaan rangaistuksesta, jolla olet uhannut. 3 Ota nyt, Herra, minun henkeni. Parempi minun on kuolla kuin elää.” 4 Mutta Herra sanoi: ”Onko sinulla mitään syytä olla suutuksissa?” 5 Joona meni ulos kaupungista ja jäi sen itäpuolelle. Siellä hän kyhäsi itselleen oksista katoksen, asettui sen alle suojaan ja odotteli nähdäkseen, miten kaupungille kävisi. 6 Silloin Herra Jumala pani risiinikasvin kasvamaan Joonan yläpuolelle, varjoksi hänen päänsä päälle ja helpottamaan hänen murheellista oloaan. Ja Joona iloitsi kovin tästä risiinikasvista. 7 Mutta seuraavana päivänä aamunkoitteessa Jumala antoi madon purra risiinikasvia, niin että se kuivettui. 8 Auringon noustua Herra pani kuuman itätuulen puhaltamaan, ja aurinko paahtoi Joonan päähän, niin että hän oli nääntymäisillään. Silloin Joona olisi tahtonut kuolla, ja hän sanoi: ”Parempi minun on kuolla kuin elää.” 9 Mutta Jumala kysyi Joonalta: ”Onko sinulla mitään syytä olla suutuksissa risiinikasvin tähden?” Joona vastasi: ”Kyllä on, tahtoisin kuolla.” 10 Herra sanoi: ”Sinä suret risiinikasvia, vaikka et ole nähnyt vaivaa sen vuoksi etkä ole sitä kasvattanut. Yhden yön se vain eli, yhden yön jälkeen se kuihtui pois. 11 Enkö minä säälisi Niniveä, tuota suurta kaupunkia! Siellä on enemmän kuin satakaksikymmentätuhatta ihmistä, jotka eivät pysty edes tekemään eroa oikean ja vasemman käden välillä, ja lisäksi paljon eläimiä.”

10 Israelilaiset leiriytyivät Gilgaliin ja viettivät pääsiäistä sen kuun neljännentoista päivän iltana Jerikon tasangolla. 11 Pääsiäisen jälkeisenä päivänä he söivät Kanaaninmaan tuotteita: he söivät sinä päivänä happamatonta leipää ja paahdettuja jyviä. 12 Sen päivän jälkeen, jona he olivat syöneet maan tuotteita, ei mannaa enää tullut. Israelilaiset eivät enää saaneet mannaa, vaan he söivät sinä vuonna Kanaaninmaan satoa. 13 Jerikon lähellä ollessaan Joosua näki eräänä päivänä edessään miehen, jolla oli paljastettu miekka kädessään. Joosua meni miehen luo ja kysyi häneltä: ”Oletko meikäläisiä vai vihollisiamme?” 14 Mies vastasi: ”En kumpaakaan. Olen Herran sotajoukon päällikkö ja olen juuri saapunut tänne.” Silloin Joosua lankesi polvilleen, kumartui maahan saakka ja sanoi: ”Herrani, mitä tahdot minun tekevän?” 15 Herran sotajoukon päällikkö sanoi Joosualle: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” Ja Joosua teki niin.

20 Lähdettyään liikkeelle Sukkotista israelilaiset leiriytyivät Etamiin, autiomaan laitaan. 21 Herra kulki päiväsaikaan pilvipatsaassa heidän edellään näyttäen heille tietä ja yöllä tulipatsaassa valaisten heidän tietään, niin että he saattoivat kulkea sekä päivällä että yöllä. 22 Pilvipatsas oli jatkuvasti kansan edellä päivällä ja tulipatsas yöllä. 14:1 Herra sanoi Moosekselle: 2 ”Käske israelilaisten kääntyä takaisin ja palata Pi-Hirotin luo Migdolin ja meren välille. Leiriytykää Baal-Sefonin kohdalle meren rantaan. 3 Farao luulee, että israelilaiset harhailevat pitkin maata ja aavikko on sulkenut heidän tiensä. 4 Minä paadutan faraon sydämen, niin että hän lähtee ajamaan israelilaisia takaa. Mutta minä osoitan voimani ja kunniani sillä, mitä faraolle ja koko hänen sotaväelleen tapahtuu. Silloin egyptiläiset ymmärtävät, että minä olen Herra.” Ja israelilaiset tekivät niin kuin Herra oli käskenyt. 5 Kun Egyptin kuningas sai tietää, että kansa oli lähtenyt tiehensä, hän ja hänen hovinsa väki muuttivat mielensä ja sanoivat: ”Mitä me teimmekään, kun päästimme israelilaiset palvelemasta itseämme!” 6 Ja farao valjastutti hevoset sotavaunujen eteen ja otti mukaan sotaväkensä 7 ja kaikki Egyptin sotavaunut miehistöineen, myös kuusisataa valiovaljakkoa. 8 Herra paadutti faraon, Egyptin kuninkaan, sydämen, niin että hän lähti ajamaan israelilaisia takaa juuri kun he olivat Herran johdolla kulkemassa pois Egyptistä. 9 Egyptiläiset, kaikki faraon hevoset, sotavaunut miehineen sekä hänen muu sotaväkensä, ajoivat heitä takaa ja saavuttivat heidät, kun he olivat leiriytyneinä Pi-Hirotin luona, Baal-Sefonin kohdalla. 10 Faraon lähestyessä israelilaiset huomasivat yhtäkkiä, että egyptiläiset olivat aivan heidän kintereillään. Israelilaiset pelästyivät kovin, huusivat apua Herralta 11 ja sanoivat Moosekselle: ”Oliko Egyptissä niin vähän hautatilaa, että sinun piti tuoda meidät tänne autiomaahan kuolemaan? Näetkö nyt, mitä olet meille tehnyt, kun veit meidät pois Egyptistä? 12 Mehän sanoimme sinulle jo siellä: ’Anna meidän olla rauhassa ja palvella egyptiläisiä.’ Parempi meidän olisi toki palvella egyptiläisiä kuin kuolla autiomaassa!” 13 Mutta Mooses sanoi kansalle: ”Älkää pelätkö, vaan pysykää aloillanne, niin saatte nähdä, kuinka Herra pelastaa teidät. Sellaista, mitä te tänään näette tapahtuvan egyptiläisille, ette enää milloinkaan saa nähdä. 14 Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa!” 15 Herra sanoi Moosekselle: ”Miksi sinä huudat minua avuksi? Käske israelilaisten lähteä liikkeelle. 16 Kohota sauvasi, ojenna kätesi merta kohti ja halkaise sen vedet, niin israelilaiset voivat kulkea meren poikki kuivaa maata pitkin. 17 Minä kovetan egyptiläisten sydämet, niin että he lähtevät teidän peräänne. Ja se, mitä tapahtuu faraolle ja koko hänen sotajoukolleen, hänen sotavaunuilleen ja niiden ajajille, todistaa minun suuruuttani. 18 Kun minun suuruuteni näkyy siinä, mitä faraolle, hänen sotavaunuilleen ja niiden ajajille tapahtuu, silloin egyptiläiset ymmärtävät, että minä olen Herra.” 19 Jumalan enkeli, joka oli kulkenut israelilaisten joukon edellä, siirtyi nyt kulkemaan heidän perässään, ja pilvipatsas siirtyi pois heidän edeltään ja asettui heidän taakseen, 20 niin että se tuli egyptiläisten ja Israelin joukkojen väliin. Pilven mukana tuli pimeys, mutta israelilaisille pilvi valaisi yön. Kumpikaan puoli ei voinut koko yönä lähestyä toistaan. 21 Sitten Mooses kohotti kätensä merta kohti, ja Herra pani meren väistymään syrjään nostamalla ankaran itätuulen, joka puhalsi koko yön. Näin hän muutti meren kuivaksi maaksi. Vedet jakautuivat kahtia, 22 ja kun israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa maata pitkin, vedet olivat muurina kummallakin puolen. 23 Egyptiläiset lähtivät takaa-ajoon, ja faraon kaikki hevoset ja hänen sotavaununsa ajajineen seurasivat israelilaisten perässä keskelle merta. 24 Mutta aamuyöstä Herra katsoi tuli- ja pilvipatsaasta egyptiläisiin päin ja saattoi heidän joukkonsa sekasortoon. 25 Hän antoi heidän vaunujensa pyörien juuttua kiinni, niin että ajaminen kävi vaikeaksi. Silloin egyptiläiset sanoivat: ”Meidän on lähdettävä pakoon! Herra sotii israelilaisten puolella meitä vastaan!” 26 Herra sanoi Moosekselle: ”Ojenna kätesi merta kohti, niin vedet palaavat egyptiläisten, heidän sotavaunujensa ja heidän vaunumiestensä päälle.” 27 Mooses ojensi kätensä merta kohti, ja aamunkoitteessa meri palasi entiselle paikalleen. Se tuli pakenevia egyptiläisiä vastaan, ja Herra pyyhkäisi heidät meren aaltojen sekaan. 28 Vedet palasivat ja peittivät vaunut ajajineen, faraon koko sotajoukon, joka oli seurannut israelilaisia mereen, eikä heistä jäänyt henkiin ainoatakaan. 29 Mutta israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa maata pitkin, ja vedet olivat muurina heidän kummallakin puolellaan. 30 Näin Herra pelasti sinä päivänä Israelin Egyptin käsistä, ja israelilaiset saivat nähdä egyptiläisten makaavan kuolleina meren rannalla. 31 Ja kun israelilaiset näkivät, miten Herran käsi oli lyönyt Egyptin, he pelkäsivät Herraa ja uskoivat häneen ja hänen palvelijaansa Moosekseen. 15:1 Silloin Mooses ja israelilaiset lauloivat Herralle tämän ylistyslaulun: — Minä laulan ylistystä Herralle, hän on mahtava ja suuri: hevoset ja miehet hän mereen suisti! 2 Herra on minun väkeni ja voimani, hän pelasti minut. Hän on minun Jumalani, häntä minä ylistän, minun isieni Jumala, hänen kunniaansa minä laulan. 3 Herra on soturi, Jahve on hänen nimensä. 4 Faraon vaunut ja sotajoukot hän syöksi mereen, vaunusoturien valiot hukkuivat Kaislamereen. 5 Syvyydet peittivät heidät, he painuivat pohjaan kuin kivi. 6 Sinun oikea kätesi, Herra, ihmeellinen voimassaan, sinun oikea kätesi, Herra, musertaa vihollisen. 7 Valtasuuruudessasi sinä kukistat vastustajasi, ja kun päästät valloilleen vihasi loimun, se polttaa heidät kuin oljet. 8 Sinun vihasi henkäys sai vedet kasautumaan. Vyöryvät aallot seisoivat paikoillaan kuin muuri, syvyyksien vedet jähmettyivät keskellä merta. 9 Vihollinen sanoi: ”Minä ajan heitä takaa, otan heidät kiinni, käyn saaliin kimppuun, saan kaikkea mielin määrin. Minä paljastan miekkani, minä tuhoan heidät.” 10 Sinä puhalsit jälleen, ja meri peitti heidät. Vyöryviin vesiin he upposivat kuin lyijy. 11 Kuka on sinun vertaisesi, Herra, jumalien joukossa? Kuka on sinun kaltaisesi, sinä pyhyydessä ihmeellinen, maineteoissasi pelättävä, sinä ihmeiden tekijä! 12 Sinä ojensit oikean kätesi, ja maa nielaisi heidät. 13 Sinä johdatit hyvyydessäsi kansaa, jonka olit vapauttanut, voimallasi sinä veit sen pyhille asuinsijoillesi. 14 Siitä kuullessaan kansat vapisivat, ahdistus valtasi Filistean asukkaat. 15 Silloin säikkyivät Edomin ruhtinaat, Moabin mahtimiehet vapisivat, kaikki Kanaanin asukkaat menettivät rohkeutensa. 16 Pelko ja kauhu on langennut heidän ylleen, sinun kätesi voimasta he kivettyvät paikoilleen, kunnes sinun kansasi, Herra, on kulkenut ohi, kunnes kansa, jonka otit omaksesi, on kulkenut ohi. 17 Sinä viet heidät perille, annat heidän juurtua omaan maahasi, vuorelle, jolle teit asumuksesi, Herra, sinun pyhäkköösi, jonka kätesi ovat perustaneet. 18 Herra on kuningas aina ja ikuisesti! 19 Kun faraon hevoset ja hänen sotavaununsa ajajineen olivat tulleet meren keskelle, Herra palautti vedet heidän päälleen, mutta israelilaiset pääsivät kuivaa maata pitkin meren poikki.

8 Sen tähden odottakaa minua — sanoo Herra — odottakaa sitä päivää, jolloin nousen syyttäjäksi. Olen päättänyt koota kansat, kutsun valtakunnat sinua vastaan vuodattaakseni hehkuvan vihani sinun päällesi. Vihani tuli on tuhoava koko maan. 9 Vielä minä, Herra, annan kansoille uuden mielen, ja niin ne puhuvat puhtain huulin, huutavat avuksi minun nimeäni, kaikki ne palvelevat minua. 10 Nubian jokien takaa hajallaan asuvat palvelijani tuovat minulle uhrilahjoja. 11 Tuona päivänä sinun, Jerusalem, ei tarvitse enää hävetä, vaikka olet rikkonut minua vastaan. Silloin minä poistan keskuudestasi kaikki julkeat ja ylimieliset, ylpeät minä karkotan pyhältä vuoreltani. 12 Nöyrät ja köyhät minä jätän sinne asumaan, kansan, joka turvaa Herran nimeen. 13 Ne, jotka ovat jäljellä Israelista, eivät tee pahaa eivätkä valehtele, heidän suustaan ei lähde petollista sanaa. He paimentavat laumojaan ja elävät rauhassa, eikä kukaan ahdista heitä. 14 Iloitse, tytär Siion, huuda riemusta, Israel! Juhli ja laula täysin sydämin, tytär Jerusalem! 15 Herra ottaa pois tuomiosi ja karkottaa vihollisesi. Herra, Israelin kuningas, on keskelläsi, sinun ei tarvitse pelätä mitään pahaa.

8 Elialle tuli silloin tämä Herran sana: 9 ”Lähde Sidonin alueen Sarpatiin ja asetu sinne. Minä olen käskenyt erästä leskivaimoa pitämään sinusta siellä huolta.” 10 Elia lähti Sarpatiin. Tullessaan kaupungin portille hän näki leskivaimon keräämässä polttopuita. Elia huusi hänelle: ”Toisitko minulle vähän vettä, että saisin juoda.” 11 Nainen lähti hakemaan vettä, ja Elia huusi hänelle vielä: ”Toisitko minulle myös palan leipää.” 12 Mutta nainen vastasi: ”Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole jäljellä kuin kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän ruokaöljyä pullossa. Kun saan kerätyksi vähän puita, menen kotiin ja teen jauhoista ja öljystä ruokaa itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.” 13 Elia sanoi hänelle: ”Älä pelkää! Mene kotiisi ja tee niin kuin sanoit. Tee kuitenkin ensin minulle pieni leipä ja tuo se tänne. Leivo vasta sitten itsellesi ja pojallesi. 14 Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle.” 15 Leski meni ja teki niin kuin Elia oli sanonut, ja heillä kaikilla riitti syötävää pitkät ajat. 16 Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla. 17 Jonkin ajan kuluttua kävi niin, että talon emännän poika sairastui. Hänen tautinsa yltyi niin pahaksi, ettei hänessä lopulta ollut elonmerkkiä. 18 Leski sanoi silloin Elialle: ”Pitikö sinun sekaantua minun elämääni, Jumalan mies! Pitikö sinun tulla tänne vetämään minun syntini esiin ja tappamaan poikani!” 19 Elia sanoi: ”Anna poika minulle.” Hän otti pojan lesken sylistä, kantoi hänet huoneeseensa talon katolle ja laski hänet vuoteelleen. 20 Hän rukoili Herraa sanoen: ”Herra, minun Jumalani! Tahdotko todella tuottaa onnettomuuden tälle leskelle, jonka luona asun, ja surmata hänen poikansa?” 21 Hän ojentautui kolmesti pojan ylle ja rukoili: ”Herra, minun Jumalani! Anna hengen palata tähän poikaan!” 22 Herra kuuli Elian pyynnön. Henki palasi poikaan, ja hän virkosi eloon. 23 Elia nosti pojan vuoteelta ja vei hänet kattohuoneesta alas taloon. Hän antoi pojan tämän äidille ja sanoi: ”Katso, poikasi elää.”

10 Minä riemuitsen Herrasta, minä iloitsen Jumalastani! Hän pukee minun ylleni pelastuksen vaatteet, hän kietoo minut vanhurskauden viittaan, niin että olen kuin sulhanen, joka laskee hiuksilleen juhlapäähineen, tai kuin morsian, joka koristautuu kauneimpiinsa. 11 Ja niin kuin maa työntää versoa, niin kuin puutarha saa kylvetyn siemenen kasvamaan, niin Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan, ja ylistys kohoaa kaikkien kansojen kuultavaksi. 62:1 Siionin tähden minun on puhuttava, Jerusalemin takia en voi vaieta, ennen kuin oikeus nousee siellä kuin aurinko ja pelastus kuin leimuava soihtu, 2 ennen kuin kansat näkevät sinun vanhurskautesi ja kuninkaat sinun kirkkautesi. Sinä saat uuden nimen, jonka Herra itse lausuu julki, 3 ja sinä olet oleva kaunis kruunu Herran kädessä, kuninkaallinen seppele Jumalan huomassa. 4 Ei sinun nimesi enää ole Hylätty eikä maasi nimi Hedelmätön, vaan sinun nimesi on oleva Rakastettuni ja maasi nimi Puolisoni, sillä Herra rakastaa sinua ja ottaa sinun maasi puolisokseen. 5 Niin kuin nuorukainen ottaa neidon vaimokseen, niin sinun lapsesi ottavat sinut omakseen, niin kuin sulhanen iloitsee morsiamestaan, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta.

Aamupalveluksessa

1 Herran käsi tarttui minuun, ja Herran henki vei minut kauas pois ja laski minut keskelle laaksoa, joka oli täynnä kuolleitten luita. 2 Hän kuljetti minua yltympäri niiden ylitse, ja minä näin, että luita oli laaksossa hyvin paljon ja että ne olivat rutikuivia. 3 Herra sanoi minulle: ”Ihminen, voivatko nämä luut herätä eloon?” Minä vastasin: ”Herra, sinä sen tiedät.” 4 Hän sanoi: ”Sano profeetan sana näille luille, sano niille: Te kuivat luut, kuulkaa Herran sana! 5 Näin sanoo Herra Jumala näille luille: Minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. 6 Minä panen teihin jänteet, kasvatan ympärillenne lihan ja peitän teidät nahalla, ja minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra.” 7 Minä puhuin saamani käskyn mukaan, ja minun vielä puhuessani alkoi kuulua kovaa kalinaa, kun luut lähenivät toisiaan ja liittyivät yhteen nivel niveleltä. 8 Minä näin, että niiden päälle kasvoi jänteet ja liha ja että nämä saivat nahan ympärilleen, mutta elämää niissä ei ollut. 9 Herra sanoi minulle: ”Ihminen, kutsu sanallasi henkeä ja sano sille: Näin sanoo Herra Jumala: Tule, henki, tule taivaan neljältä tuulelta ja mene näihin surmattuihin, niin että ne heräävät eloon.” 10 Minä puhuin niin kuin Herra minua käski, ja luihin tuli henki. Ne heräsivät eloon ja nousivat maasta, ja siinä oli luvuton ihmisjoukko. 11 Herra sanoi minulle: ”Ihminen, nämä luut ovat Israelin kansa. Kaikki israelilaiset sanovat: ’Luumme ovat kuivettuneet, toivomme on mennyt, me olemme hukassa.’ 12 Sen tähden julista heille: Näin sanoo Herra Jumala: Minä aukaisen teidän hautanne, päästän teidät, oman kansani, haudoistanne ja vien teidät Israelin maahan. 13 Te tiedätte silloin, että minä olen Herra, kun minä aukaisen hautanne ja päästän teidät, kansani, haudoistanne. 14 Minä panen teihin henkeni, niin että te heräätte eloon, ja vien teidät maahanne. Silloin te tiedätte, että minä, Herra, teen sen minkä olen luvannut tehdä. Näin sanoo Herra.”

Epistola 4.4.

Avaa kaikki Sulje kaikki

Aamupalveluksessa

1. Kor.
6 Te teette väärin, kun kerskutte. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan? 7 Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina. Happamattomiahan te olettekin, sillä meidän pääsiäislampaamme, Kristus, on jo teurastettu. 8 Meidän on siis aika viettää juhlaa, ei vanhan pahuuden ja kelvottomuuden hapattamina, vaan happamattomina, vilpittömyydessä ja totuudessa.

Gal.

13 Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: ”Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun.” 14 Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen.

3 Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa. 4 Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. 5 Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän. 6 Tiedämme, että vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu, jotta tämä syntinen ruumis menettäisi valtansa emmekä enää olisi synnin orjia. 7 Se, joka on kuollut, on näet päässyt vapaaksi synnin vallasta. 8 Mutta jos kerran olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. 9 Tiedämme, että koska Kristus on herätetty kuolleista, hän ei enää kuole eikä kuolemalla ole enää valtaa häneen. 10 Kun Kristus kuoli, hän kertakaikkisesti kuoli eroon synnistä. Kun hän nyt elää, hän elää Jumalalle. 11 Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.

Evankeliumi 4.4.

Avaa kaikki Sulje kaikki

Aamupalveluksessa

62 Seuraavana päivänä, sapatin valmistuspäivän mentyä, ylipapit ja fariseukset lähtivät yhdessä Pilatuksen luo. 63 He sanoivat: ”Kunnioitettu maaherra, meille tuli mieleen, että eläessään tuo villitsijä sanoi: ’Kolmen päivän kuluttua nousen kuolleista.’ 64 Käske siis vartioida hautaa tarkoin kolmanteen päivään asti, etteivät hänen opetuslapsensa pääse varastamaan häntä ja sanomaan ihmisille: ’Hän on noussut kuolleista.’ Viimeinen villitys olisi silloin ensimmäistä pahempi.” 65 Pilatus vastasi heille: ”Saatte vartioväkeä. Menkää ja järjestäkää haudan vartiointi niin hyvin kuin taidatte.” 66 He lähtivät ja varmistivat haudan sinetöimällä kiven ja asettamalla vartion.

1 Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. 2 Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. 3 Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. 4 Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet. 5 Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. 6 Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. 7 Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ’Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.” 8 Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille. 9 Mutta yhtäkkiä Jeesus tuli heitä vastaan ja tervehti heitä. He menivät hänen luokseen, syleilivät hänen jalkojaan ja kumarsivat häntä. 10 Silloin Jeesus sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Menkää sanomaan veljilleni, että heidän pitää lähteä Galileaan. Siellä he näkevät minut.” 11 Naisten ollessa matkalla muutamat vartiomiehistä menivät kaupunkiin ja kertoivat ylipapeille kaiken, mitä oli tapahtunut. 12 Silloin nämä kokoontuivat neuvottelemaan yhdessä vanhimpien kanssa ja päättivät antaa sotilaille suuren summan rahaa. 13 He sanoivat sotilaille: ”Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä, kun te nukuitte, ja varastivat hänet. 14 Ja jos tämä tulee maaherran korviin, me kyllä lepytämme hänet ja järjestämme niin, ettei teille koidu ikävyyksiä.” 15 Sotilaat ottivat rahat ja tekivät niin kuin heille oli sanottu. Heidän kertomustaan on juutalaisten keskuudessa levitetty tähän päivään asti. 16 Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. 17 Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. 18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

Päivän synaksario 4.4.

Avaa kaikki Sulje kaikki

Ennen keisariksi tulemistaan Leo Traakialainen (20.1.) löysi taivaallisen äänen avulla Konstantinopolin lähistöltä metsästä lähteen, jonka vedellä hän paransi sokean miehen silmät. Kun Leosta tuli vuonna 456 keisari, hän raivasi paikan, puhdisti lähteen ja rakennutti paikalle kirkon. Veden avulla alkoi tapahtua paranemisia, ja paikka sai nimen Elävöittävä lähde.

Lähes tuhannen vuoden ajan paikka oli kristittyjen rakastama pyhiinvaelluskohde. Eräs lähteen äärellä parantuneista oli keisari Justinianos (527–565), joka kiitokseksi rakennutti lähettyville uuden loisteliaan kirkon. Sen ympärille nousi myöhemmin suuri luostari.

Kun muslimit valtasivat Konstantinopolin vuonna 1453, he hajottivat Elävöittävän lähteen kirkon, jonka kivistä rakennettiin Beyazetin moskeija. Paikalle jäi vain pieni kappeli, jonka sisällä lähde oli, 25 porrasta pihatason alapuolella. Kreikan itsenäistymistaistelun alettua vuonna 1821 kappelikin hajotettiin, ja lähde hautautui kivien ja soran alle. Kristityt kuitenkin kävivät paikalla edelleen kaikessa hiljaisuudessa. Myöhemmin on löytynyt paneeli, johon on kirjattu kymmenen vuosina 1824–1829 tapahtunutta ihmettä.

Vuonna 1833 kristityt saivat luvan kappelin jälleenrakentamiseen. Työn aikana löydettiin myös kirkon perustukset, ja sulttaani Mahmud II (1808–1839) salli kristittyjen rakentaa paikalle uuden kirkon alkuperäisten mittasuhteiden mukaan. Patriarkka Konstantinos II vihki 2.2.1835 kaikkein pyhimmälle Jumalansynnyttäjälle omistetun kirkon. Sen tuntumaan rakennettiin myös sairaala.

Turkkilaiset häpäisivät ja hajottivat kirkon mellakoiden aikana 6.9.1955, mutta tänä päivänä paikalla on kunnostettu pienehkö kirkko ja sen vieressä Elävöittävä lähde. Veden välityksellä edelleen tapahtuu parantumisia. Niitä ovat kokeneet niin kreikkalaiset, armenialaiset, katolilaiset kuin turkkilaisetkin. Muslimit kunnioittavat paikkaa ja sen pyhää vettä.  Paikan pyhyyden kunniaksi on maalattu myös erityinen Jumalansynnyttäjän Elävöittävän lähteen ikoni, jonka juhlapäivä on 4. huhtikuuta. Itse lähteen juhlapäivää tavataan viettää kirkkaan viikon perjantaina.

Pyhä Georgios eli ehkä 500-luvulla; toisten arvioiden mukaan 800-luvulla. Jo nuoresta hän rakasti Jumalaa kaikesta sydämestään. Georgioksen vartuttua hänen vanhempansa alkoivat järjestää hänelle avioliittoa. Georgios kaipasi kuitenkin enkelielämää. Niinpä hän pakeni vanhempiensa painostusta ja meni luostariin.

Luostarissa Georgios vihittiin munkiksi. Nuoren munkin innolla hän heittäytyi askeettiseen elämään. Hän paastosi, luki pyhiä kirjoituksia ja rukoili kyynelsilmin ja pyrki kaikin tavoin Jumalalle mieluisiin tekoihin. Georgioksen pyhä elämä säteili hänen ympäristöönsä hengellistä valoa, mikä houkutteli hänen luokseen yhä enemmän ihmisiä. Monet tulivat synnintuntoon tavattuaan pyhän miehen, joka jakoi jumalallisia ohjeita ja ohjasi ihmisiä katumukseen omalla elämällään. Vierailevien väkijoukkojen kasvaessa Georgios alkoi kuitenkin väsyä jatkuvaan ihmispaljouteen. Hän oli paennut maailmaa ja nyt maailma oli seurannut häntä luostariin.

Georgios kaipasi hesykastista elämää – hiljaisuutta ja rukousta. Niinpä hän pakeni jälleen. Tällä kertaa Georgios otti määränpääkseen Maleonin vuoren, jonne hän asettui asumaan.1 Hän ei kuitenkaan saanut elää vuorellakaan yksinäisyydessä. Hänet löydettiin ja pian hänen luokseen alkoi saapua hengellistä elämää kaipaavia miehiä. Nämä pyysivät Georgiosta opettamaan heille, kuinka tuli kilvoitella ja rukoilla. Hiljalleen näistä tulijoista muodostui yhteisö, jossa oppilaat asuivat omissa keljoissaan Georgioksen asuinpaikan ympäristössä.

Jumalalta saamansa hengellisen arvostelukyvyn ansiosta Georgios osasi antaa jokaiselle oppilaalleen juuri hänelle sopivaa ohjausta. Hän paimensi jokaista oppilastaan tämän luonteen ja hengellisen tason mukaan. Georgioksen hengelliset lahjat tekivät hänet kuuluisaksi. Häneltä kysyttiin neuvoa moniin hengellisiin asioihin, ja niin Georgios ryhtyi kirjoittamaan kirjeitä, jotka olivat täynnä viisautta. Hän kirjoitti jopa keisarille sekä muille maallisille johtajille, jotka pyysivät häneltä neuvoja. Georgios kehotti johtajia hallitsemaan alamaisiaan hyvyyden ja armollisuuden periaatteilla.

Kolme vuotta ennen kuolemaansa pyhä Georgios sai Jumalalta tiedon kuolinajastaan. Näin hän sai aikaa valmistaa oppilaitaan elämään ilman hänen hengellistä ohjaustaan. Ajan täytyttyä Georgios sairastui. Hän kutsui luokseen kaikki oppilaansa ja pyysi, että he pyrkisivät aina sielun pelastukseen, eivätkä koskaan jättäisi tekemättä Jumalalle mieluisia asioita. Tämän jälkeen pyhä Georgios nukkui rauhassa kuolonuneen.


1 Maleonin vuoren tarkka sijainti on unohtunut historian hämärään. Jotkut sijoittavat sen Peloponnesokselle.

Pyhä Joosef syntyi Sisiliassa vuonna 816. Nuoresta pitäen hän omistautui pyhien kirjoituksien tutkimiselle. Kun arabit ryhtyivät vuonna 827 valloittamaan Sisiliaa ja lopulta saivat sen kokonaan valtaansa, hän siirtyi 15-vuotiaana äitinsä ja veljiensä kanssa Peloponnesokselle ja sieltä Tessalonikaan, missä hän meni Kivenhakkaajien luostariin. Siellä Joosef eli täydellisessä kuuliaisuudessa hengelliselle isälleen ja vietti ankaraa elämää. Hän nukkui lattialle levitetyllä nahalla, söi enimmäkseen vain leipää veden kera ja käytti vanhoja kuluneita vaatteita. Suuren osan öistään hän vietti tehden maahankumarruksia ja laulaen hymnejä ja rukouksia Jumalalle. Hänen työnään oli kopioida käsikirjoituksia, ja hänen huolelliset ja taitavasti koristellut kopionsa kasvattivat luostarin mainetta hyvien käsikirjoitusten tuottajana. Joosefin harras olemus ja monet hyveet saivat aikaan sen, että hänet hänen omista vastusteluistaan huolimatta vihittiin papiksi jo ennen kuin hän oli saavuttanut pyhien kanonien edellyttämän 30 vuoden iän.

Jonkin ajan kuluttua pyhä Gregorios Dekapolislainen (20.11.) vieraili Kivenhakkaajien luostarissa. Hänessä pappismunkki Joosef kohtasi hengellisen isänsä. Hän siirtyi pyhän Gregorioksen kanssa Konstantinopoliin, jossa he asettuivat asumaan Pyhän Antipaksen kirkon yhteyteen. Siellä Joosef eli kuin taivaassa kaukana kaikesta kaupungin hälystä. Hänen päämääränään oli kohota samaan hengelliseen korkeuteen kuin hengellinen isänsä. Noina levottomina ikonoklasmin aikoina pienestä Pyhän Antipaksen kirkosta tuli ikoneita kunnioittavien tukikohta. He päättivät lähettää Joosefin Roomaan informoimaan paavi Gregorios V:tä tilanteesta ja hankkimaan tukea oikealle uskolle kirkon läntisestä osasta.

Joosef, joka oli tottunut vastaansanomattomaan kuuliaisuuteen, hyvästeli hengellisen isänsä, jota hän ei koskaan enää tavannut, ja lähti Konstantinopolista purjehtimaan kohti Italiaa. Matkalla Kreetalla majailevat arabimerirosvot sieppasivat laivan ja ottivat matkustajat vangeiksi. Vankilassa Joosef antoi hengellistä opetusta sekä muille vangeille että luonaan vieraileville paikallisille asukkaille ohjaten heitä pelastuksen tielle. Näin hän tempasi monet irti paholaisen vallasta. Hän sai myös erään piispan, joka harkitsi siirtymistä ikonien vastustajien leiriin, pysymään oikeassa uskossa.

Jouluyönä, kun Joosef jalkapuussa ja kahleet kaulassaan vietti kirkkolauluja veisaten Kristuksen, Vanhurskauden Auringon, maailmaan tulemisen juhlaa, pyhä Nikolaos ilmestyi hänelle kunniakkaassa hahmossa ja ojensi kasvot säteillen hänelle pergamentin. Siinä luki: “Tule, oi Laupias, kiiruhda avuksemme, oi Armollinen, sillä Sinä voit tehdä mitä tahdot!” Sitten pyhä Nikolaos ennusti Joosefille, että ikoneja vastustava keisari Teofilos kuolee pian, minkä jälkeen Joosefin tulee palata Konstantinopoliin vahvistamaan oikeaa uskoa.

Kun Joosef saapui pääkaupunkiin, hän iloitsi nähdessään pyhien ikonien jälleen kaunistavan sen kirkkoja. Mutta hänen iloaan himmensi uutinen hänen hengellisen isänsä Gregorios Dekapolislaisen kuolemasta. Alussa Joosef asui yhdessä pyhän Gregorioksen toisen oppilaan Johanneksen kanssa entisessä paikassaan Pyhän Antipaksen kirkon yhteydessä. Johanneksen kuoltua hän siirtyi Pyhän Johannes Krysostomoksen kirkon pihapiiriin. Pyhän Gregorioksen hengelliset lapset ja oppilaat pitivät Joosefia Gregorioksen seuraajana ja tämän armolahjojen perijänä ja tungeksivat hänen ympärillään. Paikka kävi ahtaaksi, ja niin Joosef katsoi parhaaksi rakennuttaa heidän tuellaan uuden tilavan luostarin jonkin matkan päähän. Hän omisti sen kirkon pyhälle apostoli Bartolomeukselle (11.6.), jonka reliikin hän oli tuonut mukanaan Tessalonikasta, sekä hengelliselle isälleen pyhälle Gregorios Dekapolislaiselle. Koska hän tahtoi kirjoittaa kauniita hymnejä pyhän apostolin juhlapäivän kunniaksi, hän rukoili ja paastosi 40 päivää. Juhlan aattona pyhä Bartolomeus ilmestyi hänelle. Pyhä apostoli otti alttaripöydällä olleen evankeliumikirjan, pani sen Joosefin rinnalle ja siunasi hänet. Tuosta hetkestä lähtien hänen sydämestään tuli lähde, josta Pyhän Hengen innoituksesta kumpusi jatkuvasti ihania hymnejä ja tropareita Kirkon rakennukseksi ja uskovien iloksi.

Noihin aikoihin muuten rauhoittunutta kirkollista elämää varjosti skandaali. Alaikäisen keisarin Mikaelin setä Bardas, joka hallitsi tuolloin valtakuntaa, karkotti patriarkka Ignatioksen (23.10.) ja asetti patriarkaksi Fotioksen. Bardas oli hylännyt puolisonsa ja eli laittomasti poikansa vaimon kanssa, minkä vuoksi patriarkka oli kieltäytynyt antamasta hänelle ehtoollista. Myös Joosef esitti paheksumisensa yhdessä Studionin munkkien kanssa, ja hänet karkotettiin vuonna 858 maanpakoon Krimille, missä hän vietti yhdeksän vuotta jatkaen työtään kirkkorunoilijana.

Kun Basileios Makedonialainen nousi valtaan vuonna 867, Ignatios ja hänen kannattajansa kutsuttiin takaisin maanpaosta. Joosef sai arvostetun aseman Kristuksen suuren kirkon pyhien esineiden vartijana (skeuofylaks). Kyseessä oli yksi korkeimmista Bysantin kirkollisista arvonimistä. Seuranneena rauhallisena ajanjaksona hän tuotti suurimman osan kirkkorunoudestaan. Ignatioksen kuoleman jälkeen vuonna 877 jälleen patriarkan istuimelle noussut Fotios arvosti hänkin suuresti Joosefia. Hän kutsui tätä isien isäksi, enkelien vertaiseksi ja Jumalan mieheksi. Fotios piti häntä neuvonantajanaan ja määräsi hänet ylemmän papiston rippi-isäksi. Valtaisan elämäntehtävänsä suoritettuaan Joosef tuntien lähtönsä lähestyvän pyysi patriarkalta eroa tehtävistään, vetäytyi luostariinsa ja siirtyi siellä ikuiseen lepoon 70-vuotiaana huhtikuun 3. päivänä vuonna 886.

Samana päivänä eräs pääkaupungin huomattava mies meni Pyhän Teodoros Teronin, lisänimeltä “Löytäjän”, kirkkoon pyytämään, että pyhä Teodoros1 auttaisi häntä löytämään kadonneen palvelijansa. Murheissaan hän vietti kirkossa kolme vuorokautta. Kolmannen päivän aamuna, jolloin hän jo suunnitteli lähtevänsä pois, hän nukahti kevyesti aamupalveluksen aikana. Silloin pyhä Teodoros ilmestyi hänelle ja sanoi, ettei hän ollut aikaisemmin pystynyt vastaamaan hänen pyyntöönsä, koska hän ja muut pyhät olivat olleet vastaanottamassa pyhää Joosef Hymnografia taivaaseen. Se oli heidän velvollisuutensa, koska tämä oli tehnyt heidät tunnetuiksi maan päällä laatimalla heidän kunniakseen ihania hymnejä.

Pyhä Joosef lienee ortodoksisen kirkon tuotteliain hymnografi. Jumalanpalveluselämän musiikillisena perustana on kahdeksansävelmistö, jonka pani alulle pyhä Johannes Damaskolainen (4.12.) kirjoittamalla ja säveltämällä kahdeksan sunnuntaipalvelusta, joissa jokaisella oli oma tekstinsä ja oma sävelmänsä. Joosef sepitti jumalanpalvelukset vastaavilla sävelmillä myös jokaisen kahdeksan viikon kaikille arkipäiville. Ortodoksisen kirkon jumalanpalveluselämä elää nykyisinkin kahdeksan viikon jaksoina. Kahdeksansävelmistön palveluksiin liitetään myös kunkin kuukaudenpäivän tekstit, jotka käsittelevät kyseisenä päivänä muisteltavan pyhän ihmisen elämäkertaa ja joissa pyydetään muisteltavien pyhien esirukouksia. Myös näistä kuukaudenpäivän teksteistä huomattava osa on pyhän Joosefin käsialaa. Näin kirkko alkoi ikonoklasmin kukistuttua viettää pyhiensä muistoa arvokkaasti sekä kirkkoveisuin että ikonein.


1 Pyhällä Teodoroksella on kaksi muistopäivää, 17.2. ja suuren paaston ensimmäinen lauantai.

Pyhittäjä Joosef eli 1300-luvulla. Hän poti vuosikausia monenlaisia sairauksia. Lopulta hän rukoili Jumalaa ja lupasi, että menisi luostariin, jos vain paranisi. Jumala kuuli hänen rukouksensa. Joosef tervehtyi ja meni Kiovan luolaluostariin, jossa hän kilvoitteli Jumalalle otollisesti kuolemaansa asti. Hänet on haudattu luostarin etäisiin luoliin.

Maria Hatsinalainen syntyi Pietarissa vuonna 1874. Hänen maallikkonimensä oli Lidia. Hänen isänsä Aleksander Leljanov oli menestyvä kauppias. Kun 16-vuotias Lidia opiskeli kymnaasissa, hän sairastui vaaralliseen aivokalvontulehdukseen, jonka jälkitautina hänelle puhkesi parkinsonintauti. Kymnaasin loppututkintoon hänet vietiin pyörätuolissa.

Lidiaa hoidettiin niin Venäjällä kuin Euroopassa, mutta mikään ei auttanut. Vähän kerrassaan hänen ruumiinsa jäykistyi, kädet ja jalat surkastuivat ja vartalo ikään kuin kutistui kokoon. Lidia joutui olemaan jatkuvasti makuulla selällään, sillä mikä tahansa muu asento aiheutti hänelle sietämätöntä kipua. Hänen kasvonsa muuttuivat aneemisiksi ja ilmeettömiksi. Puhekyky kuitenkin säilyi, tosin monotonisena, ja hän puhui hitaasti suu vain puoliavoimena. Ilme hänen kasvoillaan oli kuitenkin valoisa ja jalo.

Parkinsonintauti ei Lidian kohdalla edennyt tavalliseen tapaan. Vaikka hän noin 35-vuotiaasta lähtien oli täysi invalidi, hän pysyi psyykkisesti terveenä. Häntä ei vaivannut taudinkuvaan tavallisesti kuuluva ärtyisyys eikä henkisten toimintojen lamaantuminen. Sen sijaan hänestä tuli äärettömän nöyrä, sävyisä ja keskittynyt. Hän syventyi lakkaamattomaan rukoukseen ja kesti sairautensa vähääkään valittamatta. Samalla hänessä ilmeni murheellisten lohduttamisen lahja.

Noin vuodesta 1912 Lidia asui Hatsinan palatsikaupungissa 45 kilometrin päässä Pietarista veljensä Vladimirin perheessä. Myös hänen sisarensa Julia huolehti hänestä.

Lidian huone monine ikoneineen muistutti pientä kirkkoa. Joukko hurskaita hatsinalaisia naisia kokoontui säännöllisesti hänen luokseen rukoilemaan ja lukemaan hengellisiä kirjoja. He pitivät päämääränään elää luostarimaista elämää vihkiytymättä kuitenkaan nunniksi. Samalla he auttoivat Lidian hoidossa ja ottivat vastaan hänen luonaan vierailevia.

Vuonna 1922 Pietarin metropoliitta Benjamin, tuleva marttyyripiispa (31.7.), antoi siunauksen Lidian vihkimiselle nunnaksi. Nimekseen tämä sai Maria. Siihen saakka Marian oli tuntenut suhteellisen pieni joukko perhetuttavia, mutta vihkimyksen myötä sana hänen pyhyydestään levisi kauas Hatsinan ja Pietarin ulkopuolelle. Kymmenen vuoden ajan aina kuolemaansa asti Maria otti vuoteeseen sidottuna vastaan ihmisiä ja lohdutti heitä. Jotkut tulivat pitkänkin matkan päästä kysymään häneltä neuvoa vaikeissa elämäntilanteissa. Myös Pietarin metropoliitat Benjamin ja Joosef vierailivat Marian luona ja antoivat hänelle siunaukseksi nimikirjoituksella varustetut valokuvansa. Ja vaikka äiti Maria oli täysin liikuntakyvytön ja nautti vain nestemäistä ravintoa, jota hänelle syötettiin, hän kykeni lohduttamaan murheellisia ja antamaan neuvoja. Lisäksi hän sai Herralta selvänäkemisen ja ihmeiden tekemisen armolahjat.

Kerran professori Ivan Andrejevski valitti äiti Marialle tuntevansa sietämätöntä ikävää. Maria vastasi hänelle: “Ikävä on hengellinen risti. Ja vain kaksi lääkettä voi parantaa tuon toisinaan äärimmäisen raskaan sielullisen kärsimyksen. On joko opittava katumaan kunnolla ja tuottamaan katumuksen hedelmiä tai on nöyrästi ja kärsivällisesti ja Herraa suuresti kiittäen kannettava tuota hengellistä ristiä – ikävää – muistaen, että Herra hyväksyy sen kantamisen katumuksen hedelmänä.” Professori sai näistä sanoista suunnatonta lohtua ja elämänvoimaa.

Äiti Maria ja hänen lähipiirinsä kuuluivat Pietarin metropoliitta Joosefin kannattajiin. He eivät hyväksyneet patriarkan viranhoitajan sijaisen metropoliitta Sergein (Stragorodski) vuonna 1927 omaksumaa neuvostovaltaa myötäilevää linjaa. Maria jopa neuvoi uskovia olemaan käymättä niissä kirkoissa, joiden jumalanpalveluksissa mainittiin metropoliitta Sergein nimi.

Elämänsä lopulla äiti Maria heikkeni niin, että jokainen kosketus aiheutti hänelle sietämätöntä kipua. Siitä huolimatta hän jatkoi palvelutehtäväänsä esirukoilijana, neuvojana ja lohduttajana.

Helmikuussa vuonna 1932 Maria pidätettiin yhdessä sisarensa Julian kanssa. Menossa oli koko maan laajuinen munkkien ja nunnien pidätyskampanja. Mariaa syytettiin muun muassa evankeliumin julistamisesta. Kaksi erikoiskomission miestä raahasi hänet talon toisesta kerroksesta kuorma-auton koppiin hänen kivunhuudoistaan välittämättä ja vei hänet Pietariin tutkintovankilan sairaalaan. Siellä Marialle tehtiin tuskallisia kidutukseen rinnastettavia leikkauksia, joissa häneltä katkaistiin jänteitä.

Maria kuoli sairaalassa huhtikuun 4/17 päivänä 1932. Hänelle oli jo ehditty langettaa kolmen vuoden karkotustuomio. Marian sisar tuomittiin kolmeksi vuodeksi ja veli viideksi vuodeksi keskitysleirille Siperiaan. Marian ruumis luovutettiin hänen veljensä vaimolle, jota kehotettiin hautaamaan vainaja vähin äänin. Marian haudasta Smolenskin hautausmaalla autuaan Ksenia Pietarilaisen (24.1.) haudan lähellä tuli kuitenkin heti hänen kuolemansa jälkeen uskovien pyhiinvaelluspaikka. Kaikki, jotka kävivät autuaan Ksenian haudalla, pitivät velvollisuutenaan poiketa rukoilemassa myös Maria Hatsinalaisen haudalla.

Venäjän ulkomaalaiskirkko kanonisoi pyhittäjämarttyyri Marian vuonna 1981. Venäjällä hänet kanonisoitiin vuonna 2006. Pyhittäjämarttyyri Marian pyhäinjäännökset, jotka löydettiin vuonna 2007, ovat nykyisin Hatsinassa Pyhän apostoli Paavalin kirkossa.

Pyhä Platon syntyi Konstantinopolissa vuonna 734 (tai 732). Hänen vanhempansa olivat Stergios ja Eufemia, ja heillä oli Platonin lisäksi myös kolme muuta poikaa sekä kaksi tytärtä. Perhe oli tunnettu ja arvostettu. Platonin ollessa noin kolmetoistavuotias Konstantinopolin alueella riehunut rutto tappoi hänen vanhempansa. Orvoksi jääneen Platonin huoltajaksi tuli hänen setänsä, joka oli varakas mies ja toimi keisarillisena rahastonhoitajana.

Platonin setä koulutti pojasta itselleen apulaisen, ja pian nuori Platon työskenteli hovissa korkeassa virassa. Hänen menestyksensä työssä sekä hänen vanhemmiltaan saamansa perintö takasivat hänelle mukavan elämän. Tämä mukavuus ei kuitenkaan tyydyttänyt Platonia, joka kaipasi täydellistä hengellistä elämää. Moni perheenisä olisi halunnut hurskaan, taitavan ja arvostetun Platonin menevän naimisiin tyttärensä kanssa, mutta Platonilla oli muita suunnitelmia. Hänen unelmanaan oli omistaa itsensä kokonaan Jumalalle ja astua luostarielämään. Lisäksi hän toivoi, että voisi suojella ortodoksista uskoa, jota ikonoklastit tuohon aikaan uhkasivat.

Ensin Platon suostutteli kolme veljeään omistautumaan kokonaan Jumalalle: heistä kaikista tuli munkkeja. Noin 24 vuoden iässä Platon päätti toteuttaa oman unelmansa. Hän jätti asemansa hovissa ja vapautti kaikki orjansa. Platon antoi osan omaisuudestaan sisarilleen ja toisen osan köyhille.

Hyvästeltyään perheenjäsenensä, ystävänsä ja kotimaansa Platon suuntasi askeleensa kohti Bityniassa sijaitsevaa Olymposvuorta, joka tunnettiin nimellä “munkkien vuori”. Hänen matkatoverinaan oli yksi palvelija. Saavuttuaan määränpäähänsä Platon lähetti palvelijan takaisin Konstantinopoliin. Hän antoi palvelijalle kaikki vaatteensa lukuun ottamatta päällään ollutta karkeaa vaatekertaa.

Platon asettui Symbolien luostariin, jossa hänet vihittiin munkiksi vuonna 759. Hän edistyi nopeasti hengellisessä kasvussaan. Platon oli nöyrä ja uskollinen. Hänen sielulleen tuotti suurta mielihyvää rukoilla ja lukea hengellistä kirjallisuutta. Kuuliaisuustehtävänsä Platon teki iloisella mielin: hän työskenteli mielellään niin pelloilla kuin leipätaikinaa alustaen. Useimmiten hänen kuitenkin annettiin kopioida käsikirjoituksia, missä hän oli erittäin taitava. Luostarin johtajan, pyhän Teoktistoksen ohjaukselle kuuliaisena Platon saavutti pian korkean hengellisen tason.

Teoktistos koetteli joskus nuorta hengellistä lastaan kasvattaakseen tämän nöyryyttä entisestäänkin. Luostarin johtaja saattoi esimerkiksi syyttää viatonta Platonia jostain rikkomuksesta vieraiden läsnäollessa. Platon ei edes yrittänyt puolustautua väärien syytösten edessä. Hän vain painoi katseensa alas ja pyysi anteeksiantoa kyyneleet silmissään. Tämä jumalallinen nöyryys teki Platonista erittäin rakastetun Teoktistoksen ja koko veljestön silmissä.

Teoktistos nukkui kuolonuneen vuoden 770 tienoilla. Platon oli tuolloin 36-vuotias, ja vastoin hänen tahtoaan veljestö valitsi hänet uudeksi johtajakseen. Platon halusi varmistaa, ettei valta turmelisi hänen sisintään. Niinpä hän tiukensi kilvoitteluaan. Hän ei juonut mitään muuta kuin vettä ja söi ainoastaan leipää, papuja tai yrttejä ilman öljyä. Platon ei koskaan nauttinut sellaista ruokaa eikä käyttänyt sellaisia vaatteita, joita hän ei ollut hankkinut omien kättensä työllä. Hän teki myös työtä auttaakseen tuloillaan köyhiä ihmisiä.

Keisari Konstantinos V Kopronymoksen kuoltua vuonna 775 Platon meni Konstantinopoliin hoitamaan asioita. Siellä hänen perheensä otti hänet vastaan kuin kunniavieraan. Koko kaupunki ihastui Platonin askeettisuuteen, lempeyteen sekä armontäyteisiin sanoihin. Ollessaan kaupungissa Platon pyrki ohjaamaan ihmisiä pyhyyteen sekä hyveen rakastamiseen.

Platonin olemus ja sanat tekivät suuren vaikutuksen hänen sisareensa Teoktistaan ja tämän aviomieheen Fotinokseen sekä näiden yhteen tyttäreen ja kolmeen poikaan. Pojat olivat nimeltään Teodoros (11.11.), joka sai myöhemmin lisänimen Studionilainen, Josef (14.7.) ja Euthymios. Platonin tavattuaan koko perhe siirtyi luostareihin. Platonilla oli sama vaikutus lankonsa veljiin ja ystäviin: hänet tavattuaan monet menivät luostareihin ja vihkiytyivät enkelielämään.

Vierailun aikana Konstantinopolin patriarkka yritti saada Platonia suostumaan piispanvihkimykseen, mutta epäonnistui yrityksissään. Platon pakeni takaisin Symbolien luostarin suojiin. Vuoden 782 tienoilla Platonin perhe pyysi häntä kuitenkin jättämään Symbolien luostarin ja siirtymään uuden Sakkudionin luostarin johtoon. Platonin luostarielämään siirtyneet perheenjäsenet olivat perustaneet kyseisen luostarin omistamalleen tilalle, joka sijaitsi lähellä Konstantinopolia.

Platon suostui sisarustensa pyyntöihin. Hän toimi Sakkudionin luostarin johtajana kahdentoista vuoden ajan. Tuona aikana luostari kasvoi nopeasti: pian siitä tuli yli sadan munkin asuinpaikka. Itse Platon kaipasi kuitenkin yksinäisyyttä. Huomattuaan, että hänen sisarenpojallaan Teodoroksella oli poikkeuksellisia hengellisiä kykyjä, hän alkoi valmistaa tätä ottamaan vastaan luostarinjohtajan tehtävät. Vuoden 794 tienoilla Platon vetäytyi johtajanpaikalta, ja luostarin uudeksi igumeniksi tuli Teodoros.

Platonin yksinäisen elämän rauha rikkoutui kuitenkin pian. Hän ja Teodoros joutuivat puuttumaan keisari Konstantinos VI:n (hallitsijana 780–797) tekoihin. Keisari oli nimittäin hylännyt vaimonsa, keisarinna Maria Paflagonialaisen keksimällä syyttää tätä valheellisesti myrkytysyrityksestä. Tämän jälkeen keisari oli sulkenut vaimonsa pakolla luostariin ja ottanut luokseen erään hovinaisen, Teodoten. Kyseinen nainen oli sukua keisarille hänen isänsä kautta ja oli myös Platonin sisarentytär. Luonnollisesti tämä järjestely herätti suurta närkästystä. Myös patriarkka Tarasios arvosteli keisaria, muttei onnistunut kääntämään tämän päätä ja lopulta taipui hänen tahtoonsa. Keisari jopa uhkasi palauttaa ikonoklasmin, eikä patriarkka halunnut aikaisempien vainojen alkavan uudelleen. Platon uskalsi kuitenkin mennä moitteissaan patriarkkaa pidemmälle. Hän laati keisarin ekskommunikaatioon tuomitsevan tekstin, joka levisi luostareissa. Vaikka monet pitivät keisarin tekoa epäkanonisena, oli myös luostariasukkaita ja pappeja, jotka yrittivät saada Platonin hyväksymään keisarin avioeron. Yksi heistä oli pappi Josef, joka toimi Hagia Sofian kirkon rahastonhoitajana. Hän myös vihki keisari Konstantinoksen ja Teodoten avioliittoon syyskuussa 795.

Platoniin hermostunut keisari Konstantinos kutsutti hänet Konstantinopoliin saadakseen hänet taipumaan. Platon pysyi kuitenkin järkähtämättömänä. Pyhän Herran Edelläkävijän sanoja käyttäen hän huudahti keisarille: “Sinun ei ole lupa pitää veljesi vaimoa!” (Mark. 6:18). Tästä hyvästä keisari käski heittää Platonin tyrmään. Keisari hajoitti Sakkudionin luostarin veljestön, ja Teodoros lähetettiin maanpakolaisuuteen Tessalonikaan yhdentoista munkin kanssa.

Platon joutui viettämään aikansa vankilan ankeissa oloissa keisarin kuolemaan (797) asti. Tämän jälkeen Bysantin valtaistuimelle nousi keisarinna Irene, joka vapautti Platonin. Munkit pystyivät jälleen palaamaan Sakkudioniin. Rauhan aikaa ei kuitenkaan kestänyt pitkään.

Muslimien hyökättyä Bysanttiin Sakkudionin luostarin munkit jättivät jälleen luostarinsa ja siirtyivät Studioniin. Uudessa luostarissaan Platon oli kuuliainen sisarenpojalleen Teodorokselle. Hän vetäytyi asumaan pieneen keljaan, jossa hän omistautui jatkuvalle rukoukselle ja käsitöille. Platon kytki toiseen jalkaansa painavan rautaketjun, jonka avulla hän ikään kuin kiinnittyi maahan, vaikka liitelikin sisämmässään kotkan tavoin hengen korkeuksissa. Ketjunsa hän piilotti huolellisesti viittansa alle, niin ettei kukaan tiennyt sen olemassa olosta.

Vuonna 806 Konstantinopolin uudeksi patriarkaksi valittiin pyhä Nikeforos (2.6.), joka oli hyveellinen maallikko. Platon vastusti Nikeforoksen valintaa. Hänellä ei ollut henkilökohtaisesti mitään ketään vastaan, mutta hän piti maallikon valitsemista piispaksi kyseenalaisena, sillä tällainen oli erittäin epätavallista. Kaiken lisäksi seuraavana vuonna keisari Nikeforos I palautti pappi Josefille tämän aseman kirkon rahastonhoitajana.

Platon tuomitsi keisarin teon, jolla tämä ohitti kirkollisen järjestyksen. Keisari puolestaan kosti Platonille asettamalla tämän kotiarestiin vuoden ajaksi. Tämän jälkeen viatonta Platonia alettiin syyttää keksityistä rikoksista. Rangaistukseksi hänet lähetettiin neljäksi vuodeksi eräälle Bosporinsalmen saarelle. Saarella Platon heitettiin tyrmään ja häntä pidettiin oloissa, joissa hänen terveytensä alkoi pian horjua. Keisari käski myös sotilaidensa ajaa kaikki munkit pois Studionin luostarista, ja veljestö joutui kärsimään julmaa vainoa kokonaisen vuoden ajan.

Myöhemmin keisari katui tekoaan. Nikeforos I ei kuitenkaan ehtinyt kumota Platonin tuomiota, sillä hän kuoli taistelussa bulgaareja vastaan 29.7.811. Seuraavaksi pidempiaikaiseksi keisariksi tuli Nikeforoksen jälkeen Mikael I. Hän kumosi ensitöikseen Platonin tuomion ja kohteli kovissa oloissa heikentynyttä Platonia suurella kunnioituksella. Keisari antoi myös vainotun veljestön palata Studioniin.

Studionin rauhassa Platon vetäytyi keljaansa. Hänen terveydentilansa oli heikentynyt melkoisesti, eikä hän pystynyt enää edes seisomaan. Platon vietti aikansa vuoteenomana, mutta jatkuvassa rukouksessa. Hän myös ohjasi luostariyhteisöä neuvoillaan. Vuoden 814 suuren paaston aikaan Platon sairastui kuolemanvakavasti. Hän käski munkkiensa kantaa hänet hautaan, jonka oli itse kaivanut itselleen. Kun Platon laskettiin siihen, hän huudahti helpottuneena: “Tämä on lepopaikkani!”

Platonin luona vieraili ylhäisöä ja muuta väkeä Konstantinopolista. Heidän joukossaan oli patriarkka Nikeforos, jonka kanssa Platon oli tehnyt rauhan. Pyhä Platon nukkui kuolonuneen Lasaruksen lauantaina. Hänen viimeiset sanansa olivat suuren lauantain jumalanpalvelusveisusta: “Kuolleet heräävät, haudoissa olevat nousevat ylös, ja kaikki maan asukkaat iloitsevat.”1

Pyhä patriarkka Nikeforos toimitti Platonin hautajaispalveluksen. Pyhä Teodoros Studionilainen piti hänen hautajaisissaan puheen, joka on säilynyt jälkipolville.2 Slaavilaisessa kalenterissa pyhän Platonin muisto on siirtynyt seuraavalle päivälle.


1 Suuren Lauantain kanonin 5. irmossi.

2 Patrologia Graeca 99, 803–850.

Pyhä Zosimas meni jo hyvin nuorena palestiinalaiseen luostariin ja kilvoitteli siellä 53 vuotta. Hän tuli tunnetuksi hyveistään ja hengellisestä viisaudestaan. Eräänä päivänä hänelle tuli mieleen ajatus, että hän on jo oppinut kaiken tarvittavan eikä kukaan enää pystyisi opettamaan hänelle mitään. Tätä ajatellessaan hänelle ilmestyi yllättäen enkeli, joka käski hänen siirtyä Jordanin rannalle Pyhän Johannes Kastajan luostariin. Tuo luostari oli laura, jossa munkit asuivat hajallaan kukin omassa majassaan ja viettivät ankaran askeettista elämää jatkuvasti vaieten. Pyhän Euthymioksen (20.1.) alkuun paneman tavan mukaan heidän oli tapana suuren paaston alkaessa lähteä erämaahan, missä jokainen kilvoitteli Jumalan edessä yksinään omien voimiensa mukaan.

Kun paasto alkoi, isä Zosimas lähti muiden Johannes Kastajan luostarin veljien tavoin kauemmas erämaahan ja toivoi tapaavansa siellä jonkun pyhän kilvoittelijan. Vaelleltuaan erämaassa kaksikymmentä päivää hän rukoillessaan keskipäivällä kuudennen hetken palvelusta havaitsi kaukana ihmishahmon, joka lähestyi häntä. Hänet huomatessaan hahmo kääntyi pakoon. Isä Zosimas sai hänet kuitenkin kiinni ja huomasi hämmästyksekseen, että kyseessä oli nainen – pyhä Maria Egyptiläinen (1.4.). Zosimas yllättyi, kun nainen kutsui häntä nimeltä ja pyysi häneltä siunausta, mikä osoitti tämän tietävän, että Zosimas oli pappismunkki. Hän taivutteli Marian kertomaan hänelle elämäntarinansa. Ennen heidän eroamistaan Maria lähetti vielä Zosiman välityksellä terveiset Pyhän Johannes Kastajan luostarin igumenille Johannekselle, että tämän tulisi korjata erinäisiä epäkohtia luostarinsa elämässä. Lopuksi hän pyysi isä Zosimaa tuomaan hänelle pyhän ehtoollisen seuraavana vuonna samaan aikaan.

Vuoden kuluttua Zosimas sairastui kuumeeseen suuren paaston alussa eikä voinut lähteä paastonajaksi yksin erämaahan. Suurena torstaina hän muistaen lupauksensa otti mukaansa ehtoollislahjat sekä vähän linssejä ja muutaman viikunan ja saapui niitä kantaen Jordanille keskiyön aikaan. Kuunvalossa hän näki, kuinka Maria käveli veden päällä Jordanin yli. Maria nautti ehtoollisen ja pyysi sitten Zosimasta tulemaan seuraavana vuonna tapaamaan häntä heidän edellisvuotiselle kohtaamispaikalleen. Kun Zosimas vuoden kuluttua meni sovitulle paikalle, hän löysi sieltä Marian kuolleen ruumiin. Hän hautasi sen kiittäen Jumalaa, joka oli sallinut hänen tavata ihmisen, joka katumuksessa ja askeesissa oli kohonnut munkkielämän täydellisyyteen.

Pyhä Isidorus syntyi Sevillassa 500-luvun puolivälin tienoilla. Hänen perheensä kuului visigoottien kuninkaalliseen sukuun, joka kääntyi oikeauskoisuuteen areiolaisuudesta Isidoruksen elinaikana. Isidoruksella oli useita sisaruksia, joista hänen veljensä Leander ja Fulgentius sekä sisarensa pyhä Florentina (20.6.) ovat lännen kirkossa kunnioitettuja pyhiä.

Isidoruksen elämän alkuvaiheisiin liittyy pieni ihme. Hänen ollessaan vielä vauva hän jäi kerran yksin puutarhaan, kun hänen hoitajansa meni muualle. Yllättäen Isidoruksen ympäröi mehiläislauma. Mehiläiset eivät kuitenkaan pistäneet pienokaista, vaan ne asettivat hunajakennon tämän huulille. Tällä tavoin Jumala osoitti ennalta Isidoruksen tulevat puheenlahjat.

Isidorus jäi nuorena orvoksi. Nuoremmista sisaruksista huolehtiminen jäi vanhimman veljen Leanderin tehtäväksi. Munkiksi vihkiytynyt Leander koulutti veljensä perusteellisesti. Isidoruksen laajaan koulutukseen sisältyi muun muassa heprean ja kreikan opintoja. Isidorus edistyi opinnoissaan niin hyvin, että hänestä tuli pian kaikkia opettajiaankin etevämpi. Hänen tietonsa ja puheenlahjansa alkoivat kerätä mainetta, ja monet ihmiset saapuivat kuuntelemaan hänen puheitaan. Isidorus tunnettiin aikansa oppineimpana miehenä.

Myöhemmin Isidoruksen veli Leander vihittiin Sevillan arkkipiispaksi. Isidorus avusti veljeään tämän taistellessa areiolaisuuden harhaoppia vastaan. Yhdessä heidän onnistui levittää oikeaa uskoa areiolaisten goottien keskuudessa ja vastustaa harhaoppista kuningas Leovigildia (568–586). Kun Leander ajettiin maanpakolaisuuteen, Isidorus toimi alueen ainoana oikean uskon majakkana.

Isidorus pääsi vetäytymään luostarin rauhaan, kun hänen veljensä palasi maanpakolaisuudesta. Luostarissa Isidorus keskittyi rukoukseen ja opiskeluun. Häntä ei kuitenkaan koskaan vihitty munkiksi. Pian Leander kuoli. Vastahakoinen Isidorus vihittiin veljensä seuraajaksi Sevillan arkkipiispan istuimelle.

Isidorus toimi arkkipiispana kolmenkymmenenkuuden vuoden ajan. Tuona aikana hän saattoi loppuun lähetystyön goottien keskuudessa. Isidoruksen vaikutuksesta he liittyivät lopulta ortodoksis-katolisen kirkon yhteyteen. Piispanistuimeltaan Isidorus myös järjesti Espanjan kirkon elämää kirkolliskokousten avulla. Merkittävimmät olivat Sevillassa vuonna 618 tai 619 sekä Toledossa vuonna 630 pidetyt kokoukset.

Monofysitismin harhaopin torjuneeseen Sevillan kirkolliskokoukseen liittyy ihme. Puhuttuaan oikean uskon puolesta Isidorus meni erään sokean luo. Hän kosketti sokeaa hansikkaallaan, ja tämä sai näkönsä. Isidoruksen puhetilaisuuksiin liittyi usein vastaavia ihmeitä, ja hänen viisautensa sanottiin olevan suurempi kuin kuningas Salomon.

Isidorus kirjoitti useita tekstejä, jotka ovat säilyneet meidän päiviimme asti. Kristinuskon lisäksi hän käsitteli historiallisia ja tieteellisiä aiheita. Isidoruksen merkittävin teos on valtaisa kokoomateos Etymologiat, yhteenveto senaikaisesta tiedosta. Teosta käytettiin lännessä läpi keskiajan. Uskoa käsittelevissä teoksissaan Isidorus taisteli muun muassa areiolaisuutta ja monofysitismiä vastaan. Hän kirjoitti jopa luostarisäännön, vaikka hän itse ei ollut varsinaisesti munkki.

Erittäin korkeaan ikään ehdittyään piispa Isidorus sairastui vakavasti ja joutui vuoteen omaksi. Hän jakoi omaisuutensa köyhille ja valmistautui kuolemaansa. Piispa puki ylleen säkkikankaan ja peitti itsensä tuhkalla. Isidorus rukoili ja ilmoitti, että Espanjan kirkon tulevaisuus olisi surullinen. Neljä päivää ennen kuolemaansa hänet kannettiin kirkkoon. Säkkikankaaseen pukeutunut ja tuhkan peittämä piispa lepäsi keskellä kirkkolaivaa ja anoi Herraa palavasti: “Herra, Sinä et ole valmistanut katumuksen parantavia vesiä kirkkosi oikeamielisiä varten, vaan Sinä olet valmistanut ne minulle.”

Tämän jälkeen eräs paikalla ollut piispa antoi Isidorukselle synninpäästön. Sitten Isidorus antoi rauhansuudelman papistolleen, pyysi seurakuntaansa rukoilemaan sielunsa puolesta ja vetäytyi takaisin huoneeseensa. Neljän päivän kuluttua pyhä Isidorus nukkui kuolonuneen. Tämä tapahtui vuonna 636. Ensin pyhä Isidorus haudattiin Sevillaan, mutta myöhemmin hänen reliikkinsä siirrettiin Léoniin, Ranskan lounaisrannikolle.

Pyhä Teonas syntyi 1400-luvun loppupuolella. Hän meni Athokselle Pantokratorin luostariin. Athoksella hän tutustui pyhittäjä Jaakobiin (1.10.), joka kilvoitteli vaatimattomassa erakkomajassa Ivironin luostarin alueella. Jaakob oli Jumalan armon valaisema hengellinen ohjaaja, jonka ympärille kerääntyi Teonaksen lisäksi paljon muitakin oppilaita. Jonkin ajan kuluttua pyhä Jaakob sai ilmestyksen, että hänen oli siirryttävä pois Athokselta Keski-Kreikkaan. Hän asettui luolaan Dervekistan kylän (nykyinen Analipsis) lähettyville Aitoliaan, ja hänen oppilaansa siirtyivät lähellä olevaan Johannes Edelläkävijän luostariin. Teonas auttoi opettajaansa munkkien hengellisessä ohjauksessa. Kun sitten turkkilaiset vallanpitäjät syyttömästi vangitsivat Jaakobin, Teonas seurasi häntä vankilaan Trikalan kaupunkiin. Odottaessaan vankilassa kuolemanrangaistusta yhdessä kahden oppilaansa kanssa Jaakob ilmoitti Teonakselle, että veljestön maanpäälle jäävä ja taivaisiin siirtyvä osa kohtaavat vielä kerran Tessalonikassa.

Kun pyhittäjä Jaakob oppilaineen oli mestattu, Teonas ja muut Jaakobin henkiin jääneet oppilaat siirtyivät Dervekistanista Athosvuorelle Simonos Petran luostariin. Saatuaan tietoonsa, että heidän opettajansa ja kahden veljensä pyhät jäännökset oli haudattu Adrianopolikseen, he kävivät hakemassa ne ja muuttivat samalla Athokselta Tessalonikaan pieneen Pyhän Anastasian luostariin. Näin toteutui pyhän Jaakobin ennustus, jonka mukaan he kohtaavat Tessalonikassa.

Veljestö kasvoi nopeasti ja pian Pyhän Anastasian luostarissa oli jo 150 munkkia, jotka viettivät yhteisöelämää pyhän Basileioksen sääntöjen mukaisesti. Pyhä Jaakob oli ennen marttyyrikuolemaansa kirjoittanut veljille kirjeen, jossa hän määräsi seuraajakseen Teonaksen ja kehotti veljiä olemaan kuuliaisia tälle kuin kyseessä olisi hän itse. Teonas toimikin veljestön igumenina. Suuri veljestö tarvitsi lisää tilaa ja Teonas joutui huolehtimaan luostarin laajentamisesta. Kun veljestön elämä oli asettunut uomiinsa, hän rakennutti itselleen erakkomajan, johon hän aika ajoin vetäytyi rukoukseen ja hiljaisuuteen.

Vuonna 1535 Teonas valittiin Tessalonikan arkkipiispaksi. Apostolisella innolla hän palveli laumaansa kuin todellinen paimen ja Ylimmäisen paimenen Kristuksen opetuslapsi. Hän siirtyi Herransa luo vuonna 1541. Hänen ruumiinsa, joka haudattiin Pyhän Anastasian luostariin, on säilynyt maatumattomana ja levittää edelleen hyvää tuoksua. Sen ääressä rukoileville on tapahtunut paljon ihmeitä. Paikallisesti pyhän Teonaan muistoa vietetään suurin juhlallisuuksin Pyhän Anastasian luostarissa Tessalonikassa suuren paaston neljäntenä sunnuntaina.

Pyhä Tigernach syntyi 400-luvun loppupuolella kuninkaalliseen sukuun. Tigernachin ollessa vielä nuori merirosvot ottivat hänet vangikseen ja myivät hänet erään brittiläishallitsijan orjaksi. Aikanaan Tigernachin isäntä kuitenkin vapautti orjansa.

Vapauduttuaan Tigernach meni Skotlannissa sijaitsevaan Rosnatin luostariin. Siellä hänestä tuli munkki Monennuksen oppilas. Myöhemmin Tigernach teki pyhiinvaelluksen Roomaan. Sieltä palattuaan hän matkasi Irlantiin, missä hänet vihittiin piispaksi.

Piispuutensa ajan Tigernach eli Clonesin (Cluan-Enis) luostarissa, jonka johtajana hän myös toimi. Vanhemmiten hän menetti näkönsä ja luopui piispallisista tehtävistään. Sokea Tigernach vietti aikansa rukouksessa ja mietiskellen jumalallisia asioita. Pyhä Tigernach nukkui kuolonuneen vuoden 550 tienoilla. Hänen nimeään kantavat Tigernachin annaalit, latinan ja kelttiläisten kielten sekoituksella laadittu kronikkakokoelma, joka sisältää monenlaista ainutlaatuista tietoa vuosilta 489–766.

Diocletianuksen (284–305) vainon aikana lähes kaikki kristityt Tessalonikassa yrittivät piiloutua kuka minnekin. Ainoastaan iäkäs diakoni Agathopus ja lukijaksi vihitty nuori poika Teodulos julistivat edelleen avoimesti ja pelkäämättä Jumalan sanaa, niin että epäjumalien palvelijatkin olivat hämmästyksissään. Teodulos oli tunnetusta tessalonikalaisesta perheestä, jonka kaikki jäsenet olivat kristittyjä. Hänen kolme nuorempaa veljeään ihailivat veljensä rohkeutta ja olivat hänen tukenaan.

Kuten odotettavissa oli, Agathopus ja Teodulos pidätettiin ja vietiin maaherra Faustinuksen eteen. Molemmat tunnustivat yhteen ääneen olevansa kristittyjä. Maaherra erotti heidät toisistaan ja koetti turhaan saada Teoduloksen luopumaan uskostaan. Agathopukselle hän kuitenkin uskotteli, että Teodulos oli “tullut järkiinsä” ja oli valmis uhraamaan. Tähän tämä vastasi: “Minäkin olen Teoduloksen tavoin valmis uhraamaan ainoalle todelliselle Jumalalle ja Hänen Pojalleen, mutta en koskaan sinun elämää vailla oleville patsaillesi, joita kutsut jumaliksi.”

Vankilassa pyhät miehet pysyivät rukouksessa ja saivat nähdä näkyjä, jotka vahvistivat heitä. Kun rikollisvangit näkivät heidän varmuutensa ja iloisuutensa ja kuulivat heidän rukouksensa, he alkoivat uskoa ja tulivat katumukseen. Vankilan ulkopuolella ihmiset kuulivat vankien katumuksellisen nyyhkytyksen ja tunkeutuivat vankilan sisään katsomaan, mitä siellä tapahtui. Hämmästyksekseen he näkivät vankilan muuttuneen kirkoksi. Yksi heistä kiiruhti maaherran luo kertomaan, että jollei tämä välittömästi surmaa Agathopusta ja Teodulosta, suuri osa kaupunkilaisista hylkää vanhat jumalat.

Faustinus kutsui Agathopuksen ja Teoduloksen kuulusteltavaksi vielä uudelleen. He saapuivat paikalle kasvot loistaen kuin olisivat menossa juhlaan. Alkoivat julmat kidutukset. Teodulos sanoi Faustinukselle: “Ruumiini vaipan voit helposti riisua minulta, mutta minun uskoani Jumalaani et voi tuhota koskaan.” Silloin Faustinus käski tuoda paikalle kristittyjä, jotka eivät olleet kestäneet kidutuksia, ja panna heidät syömään epäjumalille uhrattua lihaa Teoduloksen edessä. Mutta Teodulos sanoi vain: “Eikö sinulla ole pahempia kidutuksia? Nämä ovat lasten leikkiä, eikö ole mitään muita?”

Kun Faustinus ymmärsi, että kidutukset olivat yhtä tehottomia kuin keskustelut, hän määräsi heittämään pyhät miehet mereen. Rangaistusta edeltävänä yönä molemmat näkivät unessa olevansa veneessä myrskyävällä merellä. Äkkiä vene katkesi kahtia ja kaikki muut siinä olleet hukkuivat, kun taas he hohtaviin viittoihin pukeutuneina kohosivat korkean, aina taivaaseen saakka ulottuvan vuoren huipulle. Herättyään he alkoivat kertoa unta toisilleen ja huomasivat nähneensä saman näyn.

Näyn rohkaisemina he antautuivat kiduttajiensa käsiin kasvot loistaen ja kehottivat läsnä olleita kristittyjä ennemmin iloitsemaan kuin itkemään heidän kohtaloaan. Heidän kätensä sidottiin selän taakse, ja heidän kaulaansa ja selkäänsä kiinnitettiin raskaita kiviä. Raskaasti huokaillen heidän uskonveljensä ja ystävänsä seurasivat veneillä heitä merelle. Vielä veneessäkin veneen päällikkö tarjosi heille suitsuketta, että he uhraisivat sen epäjumalille. Kun he eivät siihen suostuneet, pyövelit tarttuivat ensin Agathopukseen ja heittivät hänet mereen hänen huutaessaan: “Tämän toisen kasteen kautta kaikesta väärästä puhdistuneena kiiruhdan liittymään Sinuun, oi minun Herrani!” Sitten tuli Teoduloksen vuoro.

Kerrotaan, että meressä heidän ruumiiseensa sidotut kivet irtosivat köysien katketessa ja ruumiit ajautuivat rannalle, josta ne löydettiin. Näin heidän omaisensa saattoivat haudata heidät. Pian tämän jälkeen pyhä Teodulos ilmestyi vanhemmilleen käskien heitä jakamaan hänelle kuuluvan perintöosan leskille ja orvoille. Pyhien marttyyrien Agathopuksen ja Teoduloksen muistopäivä on slaavilaisissa kalentereissa siirretty huhtikuun viidenneksi.

Pyhät Ferbutha ja Meqadosha olivat sisaria. Jälkimmäisen nimi on syyriaa ja tarkoittaa ”pyhitettyä”. He elivät Persiassa kristittyjä vainonneen kuningas Šapur II:n hallituskaudella (309–379). Ferbuthan ja Meqadoshan veli oli Seleukian pyhä marttyyripiispa Simeon (17.4.). Kristityt sisaret työskentelivät hovissa kuningattaren palvelijattarina. Ferbuthan kaunis ulkonäkö kiinnitti kuningattaren huomion, ja tämä ehdotti, että neito menisi naimisiin edistääkseen asemaansa. Ferbutha kuitenkin kieltäytyi, koska hän oli tehnyt neitsyyslupauksen Jumalalle.

Vuosi pyhän Simeonin marttyyrikuoleman jälkeen Persian kuningatar sairastui vakavasti. Häntä hoitamaan kutsuttiin joukko tietäjiä. Eräs heistä huomasi Ferbuthan ja tämän poikkeuksellisen kauneuden. Hän ihastui ja pyysi Ferbuthaa tulemaan vaimokseen. Neito kuitenkin kieltäytyi ja ilmoitti tietäjälle olevansa Kristukselle vihkiytynyt neitsyt. Suutuspäissään tietäjä alkoi syyttää Ferbuthaa ja tämän sisarta kuningattaren myrkyttämisestä. Hän valehteli kuninkaalle neitojen valmistaneen taikajuoman, joka oli saanut kuningattaren sairastumaan. Niinpä kuningas määräsi, että Ferbutha, Meqadosha sekä Meqadoshan palvelijatar tulisi pidättää.

Naiset tuotiin persialaisten pääpappi Maptanin eteen, ja tämä alkoi kuulustella sisaria. Sisaret puolustautuivat ja kertoivat, etteivät he kristittyinä voisi tehdä minkäänlaisia taikajuomia. Kuullessaan sisarten tunnustavan uskonsa Kristukseen Maptan sai siitä toisen syyn syyttää neitoja.

Maptan oli kuitenkin haluton tuomitsemaan sisaria liian nopeasti. Oikeudenkäynnin kuluessa hänkin nimittäin ihastui Ferbuthaan. Neidon kauneus ja älykkyys tekivät Maptaniin niin suuren vaikutuksen, että kuulustelujen päätyttyä hän hiipi salaa vankilaan. Hän ilmoitti Ferbuthalle vapauttavansa hänet, jos neito vain menisi hänen kanssaan naimisiin. Ferbutha hylkäsi tarjouksen jyrkästi. Hän sanoi, että pysyisi neitseenä ja kristittynä, koska oli kihlautunut Kristukselle.

Kun kaksi muutakin kuulustelijaa oli päätynyt samanlaiseen tilanteeseen Ferbuthan suhteen, asiasta ilmoitettiin kuninkaalle. Šapur kysyi neuvoa tietäjältään. Tietäjä vastasi, että parantuakseen loitsusta kuningattaren tuli kävellä kristittyjen noitien veristen ruumiiden ohi. Niinpä Ferbutha, Meqadosha ja palvelijatar vietiin kaupungin ulkopuolelle. Siellä heidän ruumiinsa raastettiin kappaleiksi puusepän sahalla. Näissä kidutuksissa pyhät Ferbutha, Meqadosha ja heidän palvelijattarensa saivat Jumalalta marttyyrien kruunut.

Marttyyrien ruumiit lävistettiin seipäillä ja nostettiin kaikkien nähtäväksi. Luvatun parantumisen toivossa kuningatar ja koko hoviväki saapuivat paikalle, ja he kaikki kävelivät pyhien neitojen ruumiinkappaleiden keskeltä. Tämän jälkeen pyhien marttyyrien ruumiin palaset heitettiin ojaan. Sieltä hurskaat kristityt kävivät hakemassa ne ja hautasivat ne kunniallisesti.

Merkkien ja lyhenteiden selitykset

(ap) aamupalvelus
ap.
 apostoli
ap. v. apostolien vertainen
(ep) ehtoopalvelus
kk:t kanssakilvoittelijat
m. marttyyri
nm. neitsytmarttyyri
p. pyhä
pm. pappismarttyyri
pr. profeetta
pt. pyhittäjä
ptm. pyhittäjämarttyyri
sm. suurmarttyyri
t. tunnustaja
um. uusmarttyyri
vs. vuosisata

† kuolinvuosi
✚ paastopäivä
✜ suuri ylistysveisu lauletaan
✱ ehtoopalveluksessa Autuas se mies, parimiat; aamupalveluksessa polyeleo, suuri ylistysveisu lauletaan; tarkemmat merkinnät päivän kohdalla
✲ vigilia toimitetaan
❉ suuri juhla, vigilia toimitetaan
(i) lisätietoa liturgisissa ohjeissa