Kirkkokalenteri

1 Alussa Jumala loi taivaan ja maan. 2 Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. 3 Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” Ja valo tuli. 4 Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä, 5 ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä. 6 Jumala sanoi: ”Tulkoon kaartuva kansi vesien väliin, erottamaan vedet toisistaan.” 7 Jumala teki kannen ja erotti toiset vedet sen alapuolelle ja toiset sen yläpuolelle. Niin tapahtui, 8 ja Jumala nimitti kannen taivaaksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni toinen päivä. 9 Jumala sanoi: ”Kokoontukoot taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan, niin että maan kamara tulee näkyviin.” Ja niin tapahtui. 10 Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti mereksi. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä. 11 Jumala sanoi: ”Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä.” Ja niin tapahtui. 12 Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä. 13 Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä.

1 Kun näistä tapahtumista oli kulunut jonkin aikaa, Jumala tahtoi koetella Abrahamia ja sanoi hänelle: ”Abraham!” Abraham vastasi: ”Tässä olen.” 2 Ja Jumala sanoi: ”Ota mukaasi ainoa poikasi Iisak, jota rakastat, lähde Morian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle osoitan.” 3 Aamulla heti noustuaan Abraham satuloi aasin ja otti mukaansa kaksi palvelijaa sekä poikansa Iisakin. Pilkottuaan puita polttouhria varten hän lähti matkaan kohti paikkaa, jonne Jumala oli käskenyt hänen mennä. 4 Kolmantena päivänä Abraham näki paikan etäältä. 5 Silloin hän sanoi palvelijoilleen: ”Jääkää tänne ja pitäkää huolta aasista, minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan ja palaamme sitten luoksenne.” 6 Abraham otti polttouhripuut ja antoi ne Iisakin kannettavaksi hän itse otti tulen ja veitsen, ja sitten he jatkoivat yhdessä matkaa. 7 Iisak sanoi isälleen Abrahamille: ”Isä!” Ja Abraham sanoi: ”Niin, poikani?” Iisak sanoi: ”Tässä on tuli ja puut, mutta missä on karitsa polttouhriksi?” 8 Abraham vastasi: ”Jumala katsoo kyllä itselleen karitsan polttouhriksi, poikani.” Sitten he jatkoivat yhdessä matkaa. 9 Kun he tulivat paikkaan, jonka Jumala oli Abraha- mille osoittanut, Abraham rakensi sinne alttarin ja latoi puut paikoilleen. Sitten hän sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille puiden päälle. 10 Mutta kun Abraham tarttui veitseen uhratakseen poikansa, 11 Herran enkeli huusi hänelle taivaasta: ”Abraham, Abraham!” Abraham vastasi: ”Tässä olen.” 12 Herran enkeli sanoi: ”Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään. Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi.” 13 Ja kun Abraham katsoi ympärilleen, hän huomasi oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Abraham kävi hakemassa oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta. 14 Abraham antoi sille paikalle nimeksi ”Herra katsoo”. Niinpä vielä tänäkin päivänä puhutaan ”Herrankatsomavuoresta”. 15 Herran enkeli huusi Abrahamille uudelleen taivaasta: 16 ”Näin sanoo Herra: Koska sinä tämän teit etkä kieltänyt minulta ainoaa poikaasi, minä vannon itseni kautta, 17 että siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle jälkeläisiä niin paljon, että he ovat kuin taivaan tähdet tai hiekanjyvät meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valloittavat vihollistensa kaupungit. 18 Sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille, koska sinä olit minun äänelleni kuuliainen.”

1 Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, 2 julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia, 3 antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan. Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa. 4 He rakentavat jälleen ammoin raunioituneet asumukset, isiensä autioituneet tilat he ottavat käyttöön, pystyttävät hävitetyt kaupungit uudelleen ja ottavat viljelykseen kauan autioina olleet maat. 5 Vieraat joutuvat paimentamaan teidän lampaitanne ja vuohianne, muukalaiset hoitamaan teidän peltojanne ja viinitarhojanne, 6 mutta teitä kutsutaan Herran papeiksi ja sanotaan meidän Jumalamme palvelusväeksi. Te saatte käyttää kaikkea, mitä kansat omistavat, saatte nauttia niiden rikkauksista. 7 Teillä on ollut häpeää kaksin verroin, teitä on syljetty ja pilkattu, mutta nyt te saatte omassa maassanne kaksinkertaisen perinnön ja teillä on oleva ikuinen ilo. 8 — Minä, Herra, rakastan oikeutta ja vihaan riistoa ja vääryyttä. Minä maksan kansalleni palkan oikeuden mukaan ja teen sen kanssa ikuisen liiton. 9 Silloin sen siemen tunnetaan kansojen keskellä, sen jälkeläiset kansakuntien joukossa. Kaikki, jotka heidät näkevät, ymmärtävät, että Herra on siunannut tämän sukukunnan.

8 Kun Elisa eräänä päivänä matkallaan kulki Sunemin kautta, muuan varakas nainen pyysi pyytämällä, että hän tulisi aterialle. Ja kun Elisa myöhemmin kulki siitä ohi, hän poikkesi aina naisen kotiin aterioimaan. 9 Nainen sanoi miehelleen: ”Usko minua, tuo Jumalan mies, joka aina poikkeaa meillä, on pyhä. 10 Emmekö voisi rakentaa hänelle pienen kattohuoneen ja viedä hänelle sinne vuoteen, pöydän ja tuolin ja lampun? Silloin hän voisi tänne poiketessaan vetäytyä sinne.” 11 Kun Elisa eräänä päivänä taas tuli taloon, hän meni kattohuoneeseen ja asettui siellä makuulle. 12 Hän sanoi palvelijalleen Gehasille: ”Kutsu tuo sunemilaisvaimo tänne.” Gehasi huusi häntä, ja nainen tuli ja jäi seisomaan Gehasin eteen. 13 Elisa sanoi palvelijalleen: ”Kysy, mitä minä voisin tehdä hänen hyväkseen, kun hän on näin runsaasti osoittanut meille kunnioitusta. Kysy, onko hänellä jotakin pyydettävää kuninkaalta tai sotaväen päälliköltä.” Mutta nainen sanoi: ”Minähän elän täällä rauhassa omieni parissa.” 14 ”Mitä minä sitten voisin tehdä hänen hyväkseen?” Elisa kysyi. ”Hänellä ei ole poikaa”, Gehasi vastasi, ”ja hänen miehensä on vanha.” 15 Silloin Elisa sanoi: ”Kutsu hänet sisään.” Gehasi kutsui naista, ja tämä jäi ovelle seisomaan. 16 Elisa sanoi: ”Tulevana vuonna tähän samaan aikaan sinulla on oma poika sylissäsi.” Nainen vastasi: ”Herrani, Jumalan mies, älä pidä minua pilkkanasi.” 17 Mutta nainen tuli raskaaksi, ja määräaikaan seuraavana vuonna hän synnytti pojan, juuri niin kuin Elisa oli hänelle sanonut. 18 Poika varttui, ja eräänä päivänä hän lähti leikkuuväen luo isäänsä tapaamaan. 19 Hän valitti isälleen: ”Voi kuinka päähäni koskee!” Isä sanoi silloin palvelijalleen: ”Kanna hänet äitinsä luo.” 20 Palvelija nosti pojan käsivarsilleen ja kantoi hänet kotiin äidin luo. Poika istui keskipäivään saakka äitinsä sylissä, ja sitten hän kuoli. 21 Nainen vei hänet kattohuoneeseen Jumalan miehen vuoteelle, sulki oven perässään ja meni ulos. 22 Hän huusi miestään ja sanoi: ”Pane joku palveluspoika tuomaan tänne aasi. Minun on nyt kiireesti mentävä Jumalan miehen luo. Tulen kyllä pian takaisin.” 23 ”Miksi sinä tänään menet hänen luokseen?” mies kysyi. ”Eihän nyt ole uudenkuun päivä eikä sapatti.” ”Ole huoleti”, vaimo vastasi. 24 Hän satuloi aasin ja sanoi palveluspojalleen: ”Taluta sinä aasia. Et saa pysähtyä kesken matkan, ellen minä käske.” 25 Niin nainen lähti matkaan ja saapui Jumalan miehen luo Karmelinvuorelle. Elisa näki jo kaukaa, että hän oli tulossa, ja sanoi palvelijalleen Gehasille: ”Eikö tuo ole se sunemilainen nainen? 26 Mene joutuin häntä vastaan ja kysy, mitä hänelle ja hänen miehelleen ja pojalleen kuuluu.” Nainen vastasi Gehasin kysymykseen: ”Pelkkää hyvää.” 27 Mutta kun hän tuli vuorelle Jumalan miehen luo, hän lyyhistyi maahan ja syleili hänen jalkojaan. Gehasi tuli siihen ja aikoi työntää naisen pois, mutta Jumalan mies sanoi: ”Anna hänen olla. Hän on murheissaan, mutta Herra on salannut minulta hänen surunsa eikä ole kertonut siitä minulle.” 28 Nainen sanoi: ”Pyysinkö minä sinulta poikaa, herrani? Enkö minä sanonut, ettei sinun pidä herättää minussa turhia toiveita?” 29 Silloin Elisa sanoi Gehasille: ”Vyötä viittasi, ota sauvani käteesi ja lähde matkaan. Jos tapaat jonkun, älä jää vaihtamaan tervehdyksiä hänen kanssaan. Kun tulet perille, aseta sauvani pojan kasvoille.” 30 Mutta pojan äiti sanoi: ”Niin totta kuin Herra elää ja niin totta kuin sinä elät, minä en lähde ilman sinua.” Niin Elisa lähti naisen mukaan. 31 Gehasi ehti perille ennen heitä. Hän asetti sauvan pojan kasvoille, mutta tämä ei äännähtänytkään, mitään elonmerkkiä ei näkynyt. Gehasi lähti Elisaa vastaan ja kertoi, ettei poika ollut vironnut. 32 Kun Elisa meni huoneeseensa, poika makasi vuoteella kuolleena. 33 Elisa sulki oven perässään, rukoili Herraa 34 ja asettui sitten makaamaan pojan päälle. Hän pani suunsa pojan suulle, silmänsä hänen silmilleen ja kämmenensä hänen kämmenilleen, ja kun hän painautui poikaa vasten, tämän ruumis lämpeni. 35 Sitten hän nousi seisaalleen ja käveli huoneessa kerran edestakaisin. Kun hän uudestaan asettui pojan päälle, poika aivasti seitsemän kertaa ja avasi silmänsä. 36 Elisa huusi silloin Gehasia ja sanoi: ”Kutsu pojan äiti tänne.” Gehasi kutsui naista, ja nainen tuli profeetan luo. ”Ota poikasi”, sanoi Elisa. 37 Nainen polvistui hänen eteensä ja kumarsi maahan asti. Sitten hän nosti pojan syliinsä ja meni ulos.

11 Silloin he muistivat menneet päivät, muistivat Mooseksen, hänen palvelijansa, ja he kysyivät: — Missä on hän, joka vedestä nosti omalle laumalleen paimenen ja asetti häneen pyhän henkensä? 12 Missä on hän, joka antoi mahtavan käsivartensa johdattaa Moosesta, hän, joka halkaisi vedet heidän edessään ikuiseksi kunniaksi nimelleen, 13 hän, joka johdatti heidän askelensa syvyyksien halki, niin että he kulkivat kuin hevonen arolla, kompastelematta? 14 Niin kuin karja laskeutuu alas laaksoon, niin kansa, jota Herran henki johti, laskeutui rauhassa lepäämään. Näin sinä johdatit kansaasi nimesi kunniaksi. 15 Katso taivaastasi, katso pyhästä, ihanasta asumuksestasi! Missä viipyy sinun tulinen intosi, missä ovat voimatekosi? Missä on sinun palava säälisi? Älä kiellä meiltä rakkauttasi! 16 Olethan sinä meidän isämme. Ei Abraham meistä mitään tiedä eikä Israel meitä tunne. Sinä, Herra, olet meidän isämme. Ikuinen Lunastajamme, se on sinun nimesi. 17 Miksi päästät meidät eksymään teiltäsi, miksi annat sydämemme paatua niin ettei se kavahda sinun voimaasi? Palaa takaisin, palvelijoittesi tähden, palaa kansasi heimojen tähden! 18 Vain hetken sai kansasi pitää hallussaan pyhäkköäsi, nyt meidän ahdistajamme tallaavat sinun temppeliäsi. 19 Nyt olemme kuin et koskaan olisi meitä hallinnut, kuin ei meitä koskaan olisi pyhitetty sinun nimelläsi. Kunpa jo repäisisit halki taivaan, astuisit alas ja panisit vuoret järisemään! 64:1 Kunpa leimahtaisit kuin tuli tiheikössä, kuin tuli, joka saa veden kiehumaan! Näytä jo vihollisille nimesi voima, niin että kansakunnat vapisevat sinun edessäsi, 2 kun teet pelottavan voimallisia tekoja, meillekin ennalta aavistamattomia. Kunpa astuisit alas ja panisit vuoret järisemään! 3 Ikimuistoisista ajoista ei ole tietoon tullut, ei korva ole kuullut, ei silmä nähnyt, että olisi muuta jumalaa kuin sinä, Jumalaa, joka auttaa niitä, jotka häntä odottavat. 4 Sinä olet etsinyt niitä, jotka iloiten täyttäisivät tahtosi, jotka sinua muistaen kulkisivat teitäsi. Mutta me teimme syntiä, ja sinä vihastuit, me rikoimme sinun tahtoasi vastaan, ja sinä kätkit kasvosi meiltä. 5 Kuin saastaa me olemme olleet, kuin tahrainen riepu on koko meidän vanhurskautemme. Me kaikki olemme kuin kuihtuneita lehtiä, ja syyllisyytemme pyyhkäisee meidät pois kuin tuuli.

31 ”Tulee aika”, sanoo Herra, ”jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. 32 Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra. 33 ”Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. 34 Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: ’Oppikaa tuntemaan Herra!’ Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään.”

1 Kuningas Nebukadnessar teetti kultaisen kuvapatsaan. Sen korkeus oli kuusikymmentä kyynärää ja leveys kuusi kyynärää. Hän pystytti sen Duran tasangolle Babylonin maakuntaan. 2 Ja kuningas Nebukadnessar käski kutsua satraapit, käskynhaltijat ja maaherrat, neuvonantajat, rahavarainhoitajat, tuomarit ja poliisipäälliköt ja kaikki maakuntien korkeat virkamiehet patsaan vihkimisjuhlaan. 3 Niin tulivat satraapit, käskynhaltijat ja maaherrat, neuvonantajat, rahavarainhoitajat, tuomarit, poliisipäälliköt ja kaikki maakuntien korkeat virkamiehet kuningas Nebukadnessarin pystyttämän patsaan vihkimisjuhlaan, ja he asettuivat patsaan eteen. 4 Kuuluttaja julisti kaikuvalla äänellä: ”Kuulkaa, kaikki kansat, kansakunnat ja kielet, mitä teille sanotaan! 5 Heti kun te kuulette torven, huilun, sitran, harpun, luutun, säkkipillin ja koko juhlamusiikin soivan, teidän tulee heittäytyä maahan ja kumartaa tätä kultaista patsasta, jonka kuningas Nebukadnessar on pystyttänyt. 6 Se, joka ei heittäydy maahan ja kumarra, heitetään heti tuliseen uuniin.” 7 Kuullessaan torven, huilun, sitran, harpun, luutun ja koko juhlamusiikin soivan kaikki, mitä kansaa ja kansakuntaa he olivatkin, heittäytyivät oitis maahan ja kumarsivat kultaista patsasta, jonka kuningas Nebukadnessar oli pystyttänyt. 8 Silloin astui esiin muutamia kaldealaisia miehiä, jotka alkoivat syyttää juutalaisia. 9 He puhuttelivat kuningas Nebukadnessaria ja sanoivat: ”Ikuisesti eläköön kuningas! 10 Sinä, kuningas, olet antanut määräyksen, että jokaisen, joka kuulee torven, huilun, sitran, harpun, luutun, säkkipillin ja koko juhlamusiikin soivan, tulee heittäytyä maahan ja kumartaa kultaista patsasta 11 ja että se, joka ei heittäydy maahan ja kumarra, heitetään tuliseen uuniin. 12 On juutalaisia miehiä, Sadrak, Mesak ja Abed-Nego, jotka olet pannut hoitamaan Babylonin maakunnan hallintoa. He eivät ole piitanneet sinun määräyksestäsi, kuningas. He eivät palvele sinun jumaliasi eivätkä kumarra kultaista patsasta, jonka olet pystyttänyt.” 13 Silloin Nebukadnessar raivoisan vihan vallassa käski noutaa Sadrakin, Mesakin ja Abed-Negon. Kun miehet tuotiin kuninkaan eteen, 14 Nebukadnessar puhutteli heitä ja sanoi: ”Ettekö te, Sadrak, Mesak ja Abed-Nego, tosiaankaan tahdo palvella minun jumaliani ettekä kumartaa kultaista patsasta, jonka olen pystyttänyt? 15 Jos nyt suostutte heittäytymään maahan ja kumartamaan teettämääni patsasta heti kun kuulette torven, huilun, sitran, harpun, luutun, säkkipillin ja koko juhlamusiikin soivan, niin hyvä on. Mutta jos ette kumarra, teidät heti heitetään tuliseen uuniin. Ja mikä jumala voisi teidät pelastaa minun käsistäni?” 16 Sadrak, Mesak ja Abed-Nego sanoivat kuningas Nebukadnessarille: ”Tähän ei meidän tarvitse lainkaan vastata. 17 Jumala, jota me palvelemme, pystyy pelastamaan meidät tulisesta uunista, ja hän voi pelastaa meidät myös sinun käsistäsi, kuningas. 18 Ja vaikka niin ei kävisikään, kuningas, saat olla varma siitä, että sinun jumaliasi me emme palvele ja sitä kultaista patsasta, jonka olet pystyttänyt, me emme kumarra.” 19 Silloin Nebukadnessar tuli täyteen vihaa Sadrakia, Mesakia ja Abed-Negoa kohtaan, ja hänen kasvonsa vääristyivät. Hän käski heti kuumentaa uunin seitsemän kertaa kuumemmaksi kuin tavallisesti, 20 ja hän käski muutamien vahvojen sotilaittensa sitoa Sadrakin, Mesakin ja Abed-Negon ja heittää heidät uuniin. 21 Niin nämä miehet sidottiin ja heitettiin uuniin täysissä vaatteissaan, takki ja housut yllä ja päähine päässä. 22 Koska uunia oli kuninkaan ankaran käskyn mukaan kovin kuumennettu, tulen lieska surmasi ne miehet, jotka veivät Sadrakin, Mesakin ja Abed-Negon uunin suulle. 23 Ja nämä kolme miestä, Sadrak, Mesak ja Abed-Nego, putosivat sidottuina tuliseen pätsiin. C24 Miehet kävelivät liekkien keskellä laulaen kiitosta Jumalalle ja ylistäen Herraa. 25 Asarja pysähtyi, puhkesi tulen keskellä puhumaan ja rukoili: 26 – Kiitetty ja ylistetty olet sinä, Herra, meidän isiemme Jumala, kunnioitettu on sinun nimesi ikuisesti! 27 Vanhurskasta on kaikki, mitä olet tehnyt, kaikki sinun työsi ovat oikeat, suorat sinun tiesi, kaikki sinun päätöksesi ovat oikeat. 28 Oikean tuomion sinä olet langettanut kaikessa, minkä olet antanut kohdata meitä ja isiemme pyhää kaupunkia Jerusalemia. Oikein ja täydellä syyllä olet antanut kaiken tämän kohdata meitä meidän syntiemme vuoksi. 29 Me olemme tehneet syntiä ja rikkoneet lakia, luopuneet sinusta ja kaikin tavoin langenneet syntiin. 30 Me emme ole kuunnelleet sinun käskyjäsi, emme ole niitä pitäneet emmekä eläneet niiden mukaisesti, vaikka olet ne meille antanut, jotta meidän kävisi hyvin. 31 Kaiken, minkä olet antanut kohdata meitä ja minkä olet meille tehnyt, olet tehnyt oikein ja ansiomme mukaan. 32 Sinä olet luovuttanut meidät väärämielisten vihollisten, vihamielisten pettureiden käsiin, väärämielisen kuninkaan käsiin, maailman kuninkaista kelvottomimman armoille. 33 Nyt emme pysty sanomaan sanaakaan puolestamme, vaan häpeä ja pilkka on kohdannut meitä, jotka palvelemme ja kumarramme sinua. 34 Nimesi tähden älä meitä tyystin hylkää, älä pura liittoasi. 35 Ystäväsi Abrahamin tähden, palvelijasi Iisakin tähden, sinulle pyhitetyn Israelin tähden älä ota meiltä pois laupeuttasi. 36 Heille kaikille olet luvannut, että heidän jälkeläisensä tulevat lukuisiksi kuin taivaan tähdet, kuin hiekkajyväset meren rannalla. 37 Totisesti, Valtias, kansamme on nyt mitättömin kaikista kansoista ja me olemme kurjimmat koko maailmassa syntiemme vuoksi. 38 Meillä ei näinä aikoina ole ruhtinasta, ei profeettaa eikä johtajaa, ei polttouhria, ei teurasuhria, ei ruokauhria eikä suitsutusuhria, ei paikkaa, missä uhrata edessäsi uutisviljaa, jotta voisimme päästä sinun suosioosi. 39 Kunpa ottaisit vastaan rukouksemme, nyt kun sielumme on murtunut ja henkemme nöyryytetty! 40 Tämä on meidän polttouhrimme, oinaat, härät, kymmenettuhannet juottolampaat. Olkoon se nyt meidän uhrimme sinun edessäsi, täyttäköön se sinun tahtosi, niin ne, jotka sinuun luottavat, eivät joudu häpeään. 41 Kaikesta sydämestämme me nyt seuraamme sinun teitäsi, kunnioitamme vain sinua ja apua etsien käännymme sinun puoleesi. 42 Säästä siis meidät häpeältä, kohtele meitä lempeästi, ole meille armollinen 43 ja pelasta meidät, olethan ennenkin tehnyt ihmeellisiä tekoja. Lisää siten nimesi kunniaa, Herra! 44 Mutta käyköön huonosti kaikkien niiden, jotka tekevät pahaa sinun palvelijoillesi, joutukoot he häpeään, vaille kaikkea voimaa ja valtaa, murtukoon heidän mahtinsa. 45 Saakoot he oppia, että sinä, Herra, olet ainoa Jumala ja että sinun kunniasi ulottuu kaikkialle maailmaan. 46 Kuninkaan miehet, jotka olivat heittäneet heidät tuleen, kuumensivat jatkuvasti uunia maaöljyllä, piellä, tappuroilla ja risuilla. 47 Lieska kohosi uunista neljänkymmenenyhdeksän kyynärän korkeuteen, 48 ja se riehui ympäriinsä ja poltti kaldealaiset, jotka olivat sen ulottuvilla uunin äärellä. 49 Mutta Herran enkeli, joka oli yhdessä Asarjan ja hänen toveriensa kanssa laskeutunut uuniin, työnsi sieltä pois tulen lieskan 50 ja pani viileän tuulen puhaltamaan uunin läpi. Tuli ei tarttunut heihin lainkaan, eikä se polttanut eikä vahingoittanut heitä. 51 Silloin nämä kolme lauloivat uunissa yhteen ääneen ja kiittivät ja ylistivät Jumalaa sanoen: 52 – Kiitetty olet sinä, Herra, meidän isiemme Jumala, ylistetty ja korkealle korotettu ikuisesti, kiitetty olkoon sinun pyhä kunnianimesi, ylistämällä ylistetty ja korkealle korotettu ikuisesti! 53 Kiitetty olet sinä kirkkautesi pyhässä temppelissä, ylistämällä ylistetty ja kunniakkain ikuisesti! 54 Kiitetty olet sinä, joka näet syvyyksiin, sinä, jonka valtaistuinta kerubit kannattavat, ylistetty ja korkealle korotettu ikuisesti. 55 Kiitetty olet sinä kuninkaallisella valtaistuimellasi, ylistämällä ylistetty ja korkealle korotettu ikuisesti. 56 Kiitetty olet sinä taivaankannen yllä, ylistetty ja kunnioitettu ikuisesti. 57 Kiittäkää Herraa, kaikki Herran luomat, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 58 Kiittäkää Herraa, taivaat, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 59 Kiittäkää Herraa, Herran enkelit, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 60 Kiittäkää Herraa, kaikki taivaan yliset vedet, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 61 Kiittäkää Herraa, kaikki taivaan joukot, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 62 Kiittäkää Herraa, aurinko ja kuu, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 63 Kiittäkää Herraa, taivaan tähdet, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 64 Kiittäkää Herraa, sade ja kaste, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 65 Kiittäkää Herraa, kaikki tuulet, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 66 Kiittäkää Herraa, tuli ja hehku, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 67 Kiittäkää Herraa, pakkanen ja helle, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 68 Kiittäkää Herraa, kaste ja pyry, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 69 Kiittäkää Herraa, yö ja päivä, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 70 Kiittäkää Herraa, valo ja pimeys, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 71 Kiittäkää Herraa, jää ja pakkanen, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 72 Kiittäkää Herraa, huurre ja lumi, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 73 Kiittäkää Herraa, salama ja pilvet, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 74 Kiittäköön Herraa maa, kiittäköön ja ylistäköön häntä ikuisesti. 75 Kiittäkää Herraa, vuoret ja kukkulat, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 76 Kiittäkää Herraa, maan kaikki kasvit, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 77 Kiittäkää Herraa, meret ja virrat, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 78 Kiittäkää Herraa, lähteet, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 79 Kiittäkää Herraa, merieläimet ja kaikki mitä vesissä liikkuu, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 80 Kiittäkää Herraa, kaikki taivaan linnut, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 81 Kiittäkää Herraa, kaikki eläimet, villit ja kesyt, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 82 Kiittäkää Herraa, ihmiset, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 83 Kiitä Herraa, Israel, kiitä ja ylistä häntä ikuisesti. 84 Kiittäkää Herraa, papit, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 85 Kiittäkää Herraa, Herran palvelijat, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 86 Kiittäkää Herraa, oikeamielisten henget ja sielut, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 87 Kiittäkää Herraa, hurskaat ja nöyrät, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti. 88 Kiittäkää Herraa, Hananja, Asarja ja Misael, kiittäkää ja ylistäkää häntä ikuisesti.

1 Nouse, loista kirkkaana, Jerusalem, sillä sinun valosi saapuu ja Herran kirkkaus koittaa sinun yllesi. 2 Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat. Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi, Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi. 3 Niin kansat tulevat sinun valosi luo ja kuninkaat sinun aamunkoittoosi. 4 Nosta silmäsi, katso ympärillesi: he kaikki ovat kokoontuneet, he saapuvat, sinun poikasi, jotka tulevat kaukaa, sinun tyttäresi, joita sylissä kannetaan. 5 Sinä näet tämän kaiken ja loistat ilosta, rajusti lyö sydämesi, rintasi avartuu, kun meren rikkaudet vyöryvät rannoillesi ja sinun käsiisi annetaan kansojen vauraus, 6 kun sinut peittää kamelien paljous, Midianin ja Efan kamelintammojen vyöry. Koko Saban väki saapuu, kultaa ja suitsuketta kantaen, ja kaikki he ylistävät Herraa. 7 Kedarin laumat kerätään sinun luoksesi, Nebajotin pässit ovat sinun, niitä uhrataan otollisina uhreina minun alttarillani. Niin minä kirkastan asumukseni loiston. 8 Entä nuo, jotka kiitävät tänne kuin pilvi, kuin kyyhkyt lakkaansa — keitä he ovat? 9 Kaukaisten rantojen alukset kerääntyvät, kärjessä Tarsisin-laivat. Ne tuovat poikasi kaukaa, tuovat heidän hopeansa ja kultansa Herran, sinun Jumalasi, nimen kunniaksi, kunniaksi Israelin Pyhälle. Hän antaa sinulle loiston ja mahdin. 10 Muukalaiset rakentavat sinun muurisi, heidän kuninkaansa palvelevat sinua. Vihassani olen sinua lyönyt, mutta rakkaudessani minä sinua armahdan. 11 Sinun porttisi ovat aina avoinna, niitä ei suljeta päivällä eikä yöllä. Niiden kautta sinulle tuodaan kansojen rikkaudet, niistä saatetaan kuninkaat sinun luoksesi. 12 Mutta kansa tai valtakunta, joka ei palvele sinua, on tuhon oma, se hävitetään maan päältä. 13 Libanonin rikkaus saapuu luoksesi, sypressit, puksipuut, vuorimännyt, kaunistamaan minun pyhäkköni paikkaa. Tämän jalkojeni sijan minä korotan kunniaan. 14 Pää kumarassa saapuvat luoksesi sortajiesi pojat, ja kaikki, jotka ovat sinua halveksineet, heittäytyvät suutelemaan jalkojasi. He antavat sinulle nimen Herran kaupunki ja nimen Siion, Israelin Pyhän asumus. 15 Vaikka olit syrjitty, vaikka sinua hyljeksittiin eikä kukaan käynyt luonasi, minä olen korottanut sinut pysyvään kunniaan, iloksi tuleville sukupolville. 16 Vieraat kansat imettävät sinua, kuninkaat sinua ruokkivat, ja silloin tiedät, että minä, Herra, olen sinun pelastajasi, että sinun lunastajasi on Jaakobin Väkevä.

1 Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille Egyptissä: 2 ”Tämä kuukausi olkoon teille kuukausista ensimmäinen, aloittakaa siitä vuoden kuukaudet. 3 Sanokaa Israelille: Tämän kuun kymmenentenä päivänä ottakoon kukin perheenpää karitsan, yhden karitsan perhekuntaa ja taloa kohti. 4 Jos jonkun perhe on liian pieni syömään karitsaa kokonaan, hän ottakoon lähimmän naapurinsa kanssa yhteisen karitsan sen mukaan, montako tarvitaan karitsan syömiseen ja paljonko he jaksavat syödä. 5 Eläimen tulee olla virheetön, vuoden vanha uros, ja se voi olla lammas tai vuohi. 6 Kukin pitäköön sitä kuukauden neljänteentoista päivään saakka, ja jokainen Israelin yhteisöön kuuluva teurastakoon karitsansa iltahämärissä. 7 Ottakaa sen verta ja sivelkää sitä ovenpieliin ja ovenkamanaan niissä taloissa, joissa karitsaa syödään. 8 Syökää liha sinä yönä, syökää se avotulella paahdettuna, happamattoman leivän ja karvaiden yrttien kanssa. 9 Älkää syökö siitä mitään puoliraakana tai vedessä keitettynä, vaan paahtakaa se tulella päineen, jalkoineen ja sisälmyksineen. 10 Älkää jättäkö siitä mitään jäljelle, vaan polttakaa tähteet ennen aamun koittoa. 11 ”Syödessänne teillä tulee olla viitta vyötettynä, kengät jalassa ja sauva kädessä, ja teidän on syötävä nopeasti. Näin vietetään pääsiäistä Herran kunniaksi.

1 Joonalle, Amittain pojalle, tuli tämä Herran sana: 2 ”Lähde Niniveen, tuohon suureen kaupunkiin, ja julista siellä, että minä, Herra, olen nähnyt sen pahuuden ja rankaisen sitä.” 3 Mutta Joona päätti paeta Herraa ja matkustaa meren taakse Tarsisiin. Hän meni rannikolle Jafoon ja etsi satamasta laivan, joka oli lähdössä Tarsisiin. Maksettuaan matkansa hän astui laivaan päästäkseen meren yli pois Herran ulottuvilta. 4 Laivan ehdittyä ulapalle Herra nostatti ankaran myrskyn. Se oli niin raju, että laiva oli vähällä hajota. 5 Merimiehet olivat peloissaan, ja kukin huusi avuksi jumalaansa. Keventääkseen laivaa he heittivät mereen kaiken tavaran, mitä laivassa oli. Joona oli mennyt alas laivan uumeniin ja pannut maata. Siellä hän nyt nukkui syvässä unessa. 6 Laivan kapteeni meni hänen luokseen ja sanoi hänelle: ”Sinäkö vain nukut! Nouse ylös ja huuda avuksi jumalaasi! Ehkä sinun jumalasi huomaa meidät, niin ettemme huku.” 7 Merimiehet sanoivat toisilleen: ”Heitetään arpaa, että saamme tietää, kenen takia tämä onnettomuus on kohdannut meitä!” Miehet heittivät arpaa, ja arpa osui Joonaan. 8 Silloin he sanoivat hänelle: ”Kerro meille, miksi tämä onnettomuus on kohdannut meitä! Mikä sinä olet miehiäsi? Millä asioilla sinä liikut ja mistä tulet? Mistä maasta ja mitä kansaa sinä olet?” 9 Joona vastasi heille: ”Minä olen heprealainen ja palvelen Herraa, taivaan Jumalaa, joka on tehnyt sekä meren että maan.” 10 Miehet joutuivat kauhun valtaan ja sanoivat hänelle: ”Mitä sinä oletkaan tehnyt!” Sen he näet tiesivät, että Joona oli lähtenyt pakoon Herraa, Jumalaansa Joona oli sen heille kertonut. 11 ”Mitä meidän pitäisi tehdä sinulle, että meri tyyntyisi?” miehet kysyivät häneltä. Myrsky näet yltyi yltymistään. 12 Joona vastasi: ”Heittäkää minut mereen, niin meri tyyntyy. Minä olen varma, että tämä hirveä myrsky on minun syytäni.” 13 Merimiehet koettivat vielä soutaa laivan takaisin rantaan mutta eivät onnistuneet, sillä myrsky heidän ympärillään yltyi yhä vain kovemmaksi. 14 Niin he huusivat Herraa ja sanoivat: ”Oi Herra, älä anna meidän tuhoutua tämän miehen takia! Vaikka hän olisikin syytön, älä vedä meitä vastuuseen hänen hengestään. Sinä, Herra, olet tehnyt, niin kuin itse tahdoit!” 15 Sitten he tarttuivat Joonaan ja heittivät hänet mereen. Meren raivo laantui heti. 16 Miehet pelkäsivät ja kunnioittivat nyt Herraa, uhrasivat hänelle teurasuhrin ja tekivät pyhiä lupauksia. 2:1 Mutta Herra pani suuren kalan nielaisemaan Joonan. Joona oli kalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä. 2 Hän rukoili Herraa, Jumalaansa, kalan sisuksissa 3 ja sanoi: — Ahdingossani minä kutsun Herraa avuksi, ja hän vastaa minulle. Tuonelan kohdusta minä huudan apua, ja sinä, Herra, kuulet ääneni. 4 Sinä heitit minut syvyyteen, merten sydämeen, ja virta ympäröi minut. Sinun tyrskysi ja aaltosi vyöryivät ylitseni. 5 Minä ajattelin: ”Minut on sysätty pois sinun silmiesi edestä. Kuitenkin minä yhä tähyilen pyhää temppeliäsi kohti.” 6 Vedet nousivat kaulaani asti, syvyydet saartoivat minut, kaislat kietoutuivat päähäni. 7 Vuorten pohjiin minä painuin, vajosin syvyyksien maahan, sen salvat sulkeutuivat takanani ainiaaksi. Mutta sinä, Herra, minun Jumalani, nostit minut elävänä ylös haudasta. 8 Kun voimani jo raukenivat, minä yhä kutsuin Herraa, ja rukoukseni tuli sinun luoksesi pyhään temppeliisi. 9 Ne, jotka luottavat turhiin jumaliin, hylkäävät ja pettävät sinut. 10 Mutta minä saan uhrata ja laulaa kiitosta sinulle. Minkä olen luvannut, sen minä täytän. Vain Herra voi pelastaa. 11 Sitten Herra käski kalan oksentaa Joonan kuivalle maalle. 3:1 Joonalle tuli toisen kerran tämä Herran sana: 2 ”Lähde Niniveen, tuohon suureen kaupunkiin, ja julista sille se sanoma, jonka minä sinulle puhun.” 3 Nyt Joona meni Niniveen, niin kuin Herra oli käskenyt. Ninive oli suunnattoman suuri kaupunki, laidasta laitaan kolme päivänmatkaa. 4 Joona lähti kulkemaan kaupungissa ensimmäistä päivänmatkaa ja huusi: ”Enää neljäkymmentä päivää, sitten Ninive hävitetään!” 5 Sen kuultuaan Niniven asukkaat uskoivat Jumalaan. He julistivat paaston, ja niin ylhäiset kuin alhaisetkin pukeutuivat säkkivaatteeseen. 6 Kun Joonan sanat tulivat Niniven kuninkaan korviin, hän nousi valtaistuimeltaan, riisui viittansa, pukeutui säkkivaatteeseen ja istuutui tomuun. 7 Hän käski kuuluttaa koko Ninivessä: ”Tämä on kuninkaan ja hänen hovinsa määräys: Eivät ihmiset eivätkä eläimet, eivät lehmät eivätkä lampaat saa edes maistaa ruokaa eivätkä juoda vettä. Karjaa ei saa päästää laitumelle. 8 Kaikkien, niin ihmisten kuin eläintenkin, on kuljettava säkkivaatteeseen puettuina, kaikkien on huudettava Jumalaa täysin voimin. Jokainen kääntyköön pahoilta teiltään ja hylätköön väärät tekonsa. 9 Ehkä Jumala silloin luopuu aikomuksestaan, leppyy ja antaa hehkuvan vihansa laantua, ja me pelastumme.” 10 Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään. Niin hän muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niniveläisiä, vaikka oli sanonut tuhoavansa heidät. 4:1 Joona pani tämän kovin pahakseen ja suuttui. 2 Hän rukoili Herraa ja sanoi: ”Voi, Herra! Enkö minä tätä sanonut, kun olin vielä omassa maassani? Siksihän minä ensiksi lähdin pakoon Tarsisiin. Minä tiesin, että sinä olet anteeksiantava ja laupias Jumala, sinä olet kärsivällinen ja sinun hyvyytesi on suuri. Sinä olet aina valmis luopumaan rangaistuksesta, jolla olet uhannut. 3 Ota nyt, Herra, minun henkeni. Parempi minun on kuolla kuin elää.” 4 Mutta Herra sanoi: ”Onko sinulla mitään syytä olla suutuksissa?” 5 Joona meni ulos kaupungista ja jäi sen itäpuolelle. Siellä hän kyhäsi itselleen oksista katoksen, asettui sen alle suojaan ja odotteli nähdäkseen, miten kaupungille kävisi. 6 Silloin Herra Jumala pani risiinikasvin kasvamaan Joonan yläpuolelle, varjoksi hänen päänsä päälle ja helpottamaan hänen murheellista oloaan. Ja Joona iloitsi kovin tästä risiinikasvista. 7 Mutta seuraavana päivänä aamunkoitteessa Jumala antoi madon purra risiinikasvia, niin että se kuivettui. 8 Auringon noustua Herra pani kuuman itätuulen puhaltamaan, ja aurinko paahtoi Joonan päähän, niin että hän oli nääntymäisillään. Silloin Joona olisi tahtonut kuolla, ja hän sanoi: ”Parempi minun on kuolla kuin elää.” 9 Mutta Jumala kysyi Joonalta: ”Onko sinulla mitään syytä olla suutuksissa risiinikasvin tähden?” Joona vastasi: ”Kyllä on, tahtoisin kuolla.” 10 Herra sanoi: ”Sinä suret risiinikasvia, vaikka et ole nähnyt vaivaa sen vuoksi etkä ole sitä kasvattanut. Yhden yön se vain eli, yhden yön jälkeen se kuihtui pois. 11 Enkö minä säälisi Niniveä, tuota suurta kaupunkia! Siellä on enemmän kuin satakaksikymmentätuhatta ihmistä, jotka eivät pysty edes tekemään eroa oikean ja vasemman käden välillä, ja lisäksi paljon eläimiä.”

10 Israelilaiset leiriytyivät Gilgaliin ja viettivät pääsiäistä sen kuun neljännentoista päivän iltana Jerikon tasangolla. 11 Pääsiäisen jälkeisenä päivänä he söivät Kanaaninmaan tuotteita: he söivät sinä päivänä happamatonta leipää ja paahdettuja jyviä. 12 Sen päivän jälkeen, jona he olivat syöneet maan tuotteita, ei mannaa enää tullut. Israelilaiset eivät enää saaneet mannaa, vaan he söivät sinä vuonna Kanaaninmaan satoa. 13 Jerikon lähellä ollessaan Joosua näki eräänä päivänä edessään miehen, jolla oli paljastettu miekka kädessään. Joosua meni miehen luo ja kysyi häneltä: ”Oletko meikäläisiä vai vihollisiamme?” 14 Mies vastasi: ”En kumpaakaan. Olen Herran sotajoukon päällikkö ja olen juuri saapunut tänne.” Silloin Joosua lankesi polvilleen, kumartui maahan saakka ja sanoi: ”Herrani, mitä tahdot minun tekevän?” 15 Herran sotajoukon päällikkö sanoi Joosualle: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” Ja Joosua teki niin.

20 Lähdettyään liikkeelle Sukkotista israelilaiset leiriytyivät Etamiin, autiomaan laitaan. 21 Herra kulki päiväsaikaan pilvipatsaassa heidän edellään näyttäen heille tietä ja yöllä tulipatsaassa valaisten heidän tietään, niin että he saattoivat kulkea sekä päivällä että yöllä. 22 Pilvipatsas oli jatkuvasti kansan edellä päivällä ja tulipatsas yöllä. 14:1 Herra sanoi Moosekselle: 2 ”Käske israelilaisten kääntyä takaisin ja palata Pi-Hirotin luo Migdolin ja meren välille. Leiriytykää Baal-Sefonin kohdalle meren rantaan. 3 Farao luulee, että israelilaiset harhailevat pitkin maata ja aavikko on sulkenut heidän tiensä. 4 Minä paadutan faraon sydämen, niin että hän lähtee ajamaan israelilaisia takaa. Mutta minä osoitan voimani ja kunniani sillä, mitä faraolle ja koko hänen sotaväelleen tapahtuu. Silloin egyptiläiset ymmärtävät, että minä olen Herra.” Ja israelilaiset tekivät niin kuin Herra oli käskenyt. 5 Kun Egyptin kuningas sai tietää, että kansa oli lähtenyt tiehensä, hän ja hänen hovinsa väki muuttivat mielensä ja sanoivat: ”Mitä me teimmekään, kun päästimme israelilaiset palvelemasta itseämme!” 6 Ja farao valjastutti hevoset sotavaunujen eteen ja otti mukaan sotaväkensä 7 ja kaikki Egyptin sotavaunut miehistöineen, myös kuusisataa valiovaljakkoa. 8 Herra paadutti faraon, Egyptin kuninkaan, sydämen, niin että hän lähti ajamaan israelilaisia takaa juuri kun he olivat Herran johdolla kulkemassa pois Egyptistä. 9 Egyptiläiset, kaikki faraon hevoset, sotavaunut miehineen sekä hänen muu sotaväkensä, ajoivat heitä takaa ja saavuttivat heidät, kun he olivat leiriytyneinä Pi-Hirotin luona, Baal-Sefonin kohdalla. 10 Faraon lähestyessä israelilaiset huomasivat yhtäkkiä, että egyptiläiset olivat aivan heidän kintereillään. Israelilaiset pelästyivät kovin, huusivat apua Herralta 11 ja sanoivat Moosekselle: ”Oliko Egyptissä niin vähän hautatilaa, että sinun piti tuoda meidät tänne autiomaahan kuolemaan? Näetkö nyt, mitä olet meille tehnyt, kun veit meidät pois Egyptistä? 12 Mehän sanoimme sinulle jo siellä: ’Anna meidän olla rauhassa ja palvella egyptiläisiä.’ Parempi meidän olisi toki palvella egyptiläisiä kuin kuolla autiomaassa!” 13 Mutta Mooses sanoi kansalle: ”Älkää pelätkö, vaan pysykää aloillanne, niin saatte nähdä, kuinka Herra pelastaa teidät. Sellaista, mitä te tänään näette tapahtuvan egyptiläisille, ette enää milloinkaan saa nähdä. 14 Herra sotii teidän puolestanne, olkaa te hiljaa!” 15 Herra sanoi Moosekselle: ”Miksi sinä huudat minua avuksi? Käske israelilaisten lähteä liikkeelle. 16 Kohota sauvasi, ojenna kätesi merta kohti ja halkaise sen vedet, niin israelilaiset voivat kulkea meren poikki kuivaa maata pitkin. 17 Minä kovetan egyptiläisten sydämet, niin että he lähtevät teidän peräänne. Ja se, mitä tapahtuu faraolle ja koko hänen sotajoukolleen, hänen sotavaunuilleen ja niiden ajajille, todistaa minun suuruuttani. 18 Kun minun suuruuteni näkyy siinä, mitä faraolle, hänen sotavaunuilleen ja niiden ajajille tapahtuu, silloin egyptiläiset ymmärtävät, että minä olen Herra.” 19 Jumalan enkeli, joka oli kulkenut israelilaisten joukon edellä, siirtyi nyt kulkemaan heidän perässään, ja pilvipatsas siirtyi pois heidän edeltään ja asettui heidän taakseen, 20 niin että se tuli egyptiläisten ja Israelin joukkojen väliin. Pilven mukana tuli pimeys, mutta israelilaisille pilvi valaisi yön. Kumpikaan puoli ei voinut koko yönä lähestyä toistaan. 21 Sitten Mooses kohotti kätensä merta kohti, ja Herra pani meren väistymään syrjään nostamalla ankaran itätuulen, joka puhalsi koko yön. Näin hän muutti meren kuivaksi maaksi. Vedet jakautuivat kahtia, 22 ja kun israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa maata pitkin, vedet olivat muurina kummallakin puolen. 23 Egyptiläiset lähtivät takaa-ajoon, ja faraon kaikki hevoset ja hänen sotavaununsa ajajineen seurasivat israelilaisten perässä keskelle merta. 24 Mutta aamuyöstä Herra katsoi tuli- ja pilvipatsaasta egyptiläisiin päin ja saattoi heidän joukkonsa sekasortoon. 25 Hän antoi heidän vaunujensa pyörien juuttua kiinni, niin että ajaminen kävi vaikeaksi. Silloin egyptiläiset sanoivat: ”Meidän on lähdettävä pakoon! Herra sotii israelilaisten puolella meitä vastaan!” 26 Herra sanoi Moosekselle: ”Ojenna kätesi merta kohti, niin vedet palaavat egyptiläisten, heidän sotavaunujensa ja heidän vaunumiestensä päälle.” 27 Mooses ojensi kätensä merta kohti, ja aamunkoitteessa meri palasi entiselle paikalleen. Se tuli pakenevia egyptiläisiä vastaan, ja Herra pyyhkäisi heidät meren aaltojen sekaan. 28 Vedet palasivat ja peittivät vaunut ajajineen, faraon koko sotajoukon, joka oli seurannut israelilaisia mereen, eikä heistä jäänyt henkiin ainoatakaan. 29 Mutta israelilaiset kulkivat meren poikki kuivaa maata pitkin, ja vedet olivat muurina heidän kummallakin puolellaan. 30 Näin Herra pelasti sinä päivänä Israelin Egyptin käsistä, ja israelilaiset saivat nähdä egyptiläisten makaavan kuolleina meren rannalla. 31 Ja kun israelilaiset näkivät, miten Herran käsi oli lyönyt Egyptin, he pelkäsivät Herraa ja uskoivat häneen ja hänen palvelijaansa Moosekseen. 15:1 Silloin Mooses ja israelilaiset lauloivat Herralle tämän ylistyslaulun: — Minä laulan ylistystä Herralle, hän on mahtava ja suuri: hevoset ja miehet hän mereen suisti! 2 Herra on minun väkeni ja voimani, hän pelasti minut. Hän on minun Jumalani, häntä minä ylistän, minun isieni Jumala, hänen kunniaansa minä laulan. 3 Herra on soturi, Jahve on hänen nimensä. 4 Faraon vaunut ja sotajoukot hän syöksi mereen, vaunusoturien valiot hukkuivat Kaislamereen. 5 Syvyydet peittivät heidät, he painuivat pohjaan kuin kivi. 6 Sinun oikea kätesi, Herra, ihmeellinen voimassaan, sinun oikea kätesi, Herra, musertaa vihollisen. 7 Valtasuuruudessasi sinä kukistat vastustajasi, ja kun päästät valloilleen vihasi loimun, se polttaa heidät kuin oljet. 8 Sinun vihasi henkäys sai vedet kasautumaan. Vyöryvät aallot seisoivat paikoillaan kuin muuri, syvyyksien vedet jähmettyivät keskellä merta. 9 Vihollinen sanoi: ”Minä ajan heitä takaa, otan heidät kiinni, käyn saaliin kimppuun, saan kaikkea mielin määrin. Minä paljastan miekkani, minä tuhoan heidät.” 10 Sinä puhalsit jälleen, ja meri peitti heidät. Vyöryviin vesiin he upposivat kuin lyijy. 11 Kuka on sinun vertaisesi, Herra, jumalien joukossa? Kuka on sinun kaltaisesi, sinä pyhyydessä ihmeellinen, maineteoissasi pelättävä, sinä ihmeiden tekijä! 12 Sinä ojensit oikean kätesi, ja maa nielaisi heidät. 13 Sinä johdatit hyvyydessäsi kansaa, jonka olit vapauttanut, voimallasi sinä veit sen pyhille asuinsijoillesi. 14 Siitä kuullessaan kansat vapisivat, ahdistus valtasi Filistean asukkaat. 15 Silloin säikkyivät Edomin ruhtinaat, Moabin mahtimiehet vapisivat, kaikki Kanaanin asukkaat menettivät rohkeutensa. 16 Pelko ja kauhu on langennut heidän ylleen, sinun kätesi voimasta he kivettyvät paikoilleen, kunnes sinun kansasi, Herra, on kulkenut ohi, kunnes kansa, jonka otit omaksesi, on kulkenut ohi. 17 Sinä viet heidät perille, annat heidän juurtua omaan maahasi, vuorelle, jolle teit asumuksesi, Herra, sinun pyhäkköösi, jonka kätesi ovat perustaneet. 18 Herra on kuningas aina ja ikuisesti! 19 Kun faraon hevoset ja hänen sotavaununsa ajajineen olivat tulleet meren keskelle, Herra palautti vedet heidän päälleen, mutta israelilaiset pääsivät kuivaa maata pitkin meren poikki.

8 Sen tähden odottakaa minua — sanoo Herra — odottakaa sitä päivää, jolloin nousen syyttäjäksi. Olen päättänyt koota kansat, kutsun valtakunnat sinua vastaan vuodattaakseni hehkuvan vihani sinun päällesi. Vihani tuli on tuhoava koko maan. 9 Vielä minä, Herra, annan kansoille uuden mielen, ja niin ne puhuvat puhtain huulin, huutavat avuksi minun nimeäni, kaikki ne palvelevat minua. 10 Nubian jokien takaa hajallaan asuvat palvelijani tuovat minulle uhrilahjoja. 11 Tuona päivänä sinun, Jerusalem, ei tarvitse enää hävetä, vaikka olet rikkonut minua vastaan. Silloin minä poistan keskuudestasi kaikki julkeat ja ylimieliset, ylpeät minä karkotan pyhältä vuoreltani. 12 Nöyrät ja köyhät minä jätän sinne asumaan, kansan, joka turvaa Herran nimeen. 13 Ne, jotka ovat jäljellä Israelista, eivät tee pahaa eivätkä valehtele, heidän suustaan ei lähde petollista sanaa. He paimentavat laumojaan ja elävät rauhassa, eikä kukaan ahdista heitä. 14 Iloitse, tytär Siion, huuda riemusta, Israel! Juhli ja laula täysin sydämin, tytär Jerusalem! 15 Herra ottaa pois tuomiosi ja karkottaa vihollisesi. Herra, Israelin kuningas, on keskelläsi, sinun ei tarvitse pelätä mitään pahaa.

8 Elialle tuli silloin tämä Herran sana: 9 ”Lähde Sidonin alueen Sarpatiin ja asetu sinne. Minä olen käskenyt erästä leskivaimoa pitämään sinusta siellä huolta.” 10 Elia lähti Sarpatiin. Tullessaan kaupungin portille hän näki leskivaimon keräämässä polttopuita. Elia huusi hänelle: ”Toisitko minulle vähän vettä, että saisin juoda.” 11 Nainen lähti hakemaan vettä, ja Elia huusi hänelle vielä: ”Toisitko minulle myös palan leipää.” 12 Mutta nainen vastasi: ”Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole jäljellä kuin kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän ruokaöljyä pullossa. Kun saan kerätyksi vähän puita, menen kotiin ja teen jauhoista ja öljystä ruokaa itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.” 13 Elia sanoi hänelle: ”Älä pelkää! Mene kotiisi ja tee niin kuin sanoit. Tee kuitenkin ensin minulle pieni leipä ja tuo se tänne. Leivo vasta sitten itsellesi ja pojallesi. 14 Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle.” 15 Leski meni ja teki niin kuin Elia oli sanonut, ja heillä kaikilla riitti syötävää pitkät ajat. 16 Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla. 17 Jonkin ajan kuluttua kävi niin, että talon emännän poika sairastui. Hänen tautinsa yltyi niin pahaksi, ettei hänessä lopulta ollut elonmerkkiä. 18 Leski sanoi silloin Elialle: ”Pitikö sinun sekaantua minun elämääni, Jumalan mies! Pitikö sinun tulla tänne vetämään minun syntini esiin ja tappamaan poikani!” 19 Elia sanoi: ”Anna poika minulle.” Hän otti pojan lesken sylistä, kantoi hänet huoneeseensa talon katolle ja laski hänet vuoteelleen. 20 Hän rukoili Herraa sanoen: ”Herra, minun Jumalani! Tahdotko todella tuottaa onnettomuuden tälle leskelle, jonka luona asun, ja surmata hänen poikansa?” 21 Hän ojentautui kolmesti pojan ylle ja rukoili: ”Herra, minun Jumalani! Anna hengen palata tähän poikaan!” 22 Herra kuuli Elian pyynnön. Henki palasi poikaan, ja hän virkosi eloon. 23 Elia nosti pojan vuoteelta ja vei hänet kattohuoneesta alas taloon. Hän antoi pojan tämän äidille ja sanoi: ”Katso, poikasi elää.”

10 Minä riemuitsen Herrasta, minä iloitsen Jumalastani! Hän pukee minun ylleni pelastuksen vaatteet, hän kietoo minut vanhurskauden viittaan, niin että olen kuin sulhanen, joka laskee hiuksilleen juhlapäähineen, tai kuin morsian, joka koristautuu kauneimpiinsa. 11 Ja niin kuin maa työntää versoa, niin kuin puutarha saa kylvetyn siemenen kasvamaan, niin Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan, ja ylistys kohoaa kaikkien kansojen kuultavaksi. 62:1 Siionin tähden minun on puhuttava, Jerusalemin takia en voi vaieta, ennen kuin oikeus nousee siellä kuin aurinko ja pelastus kuin leimuava soihtu, 2 ennen kuin kansat näkevät sinun vanhurskautesi ja kuninkaat sinun kirkkautesi. Sinä saat uuden nimen, jonka Herra itse lausuu julki, 3 ja sinä olet oleva kaunis kruunu Herran kädessä, kuninkaallinen seppele Jumalan huomassa. 4 Ei sinun nimesi enää ole Hylätty eikä maasi nimi Hedelmätön, vaan sinun nimesi on oleva Rakastettuni ja maasi nimi Puolisoni, sillä Herra rakastaa sinua ja ottaa sinun maasi puolisokseen. 5 Niin kuin nuorukainen ottaa neidon vaimokseen, niin sinun lapsesi ottavat sinut omakseen, niin kuin sulhanen iloitsee morsiamestaan, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta.

Aamupalveluksessa

1 Herran käsi tarttui minuun, ja Herran henki vei minut kauas pois ja laski minut keskelle laaksoa, joka oli täynnä kuolleitten luita. 2 Hän kuljetti minua yltympäri niiden ylitse, ja minä näin, että luita oli laaksossa hyvin paljon ja että ne olivat rutikuivia. 3 Herra sanoi minulle: ”Ihminen, voivatko nämä luut herätä eloon?” Minä vastasin: ”Herra, sinä sen tiedät.” 4 Hän sanoi: ”Sano profeetan sana näille luille, sano niille: Te kuivat luut, kuulkaa Herran sana! 5 Näin sanoo Herra Jumala näille luille: Minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. 6 Minä panen teihin jänteet, kasvatan ympärillenne lihan ja peitän teidät nahalla, ja minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra.” 7 Minä puhuin saamani käskyn mukaan, ja minun vielä puhuessani alkoi kuulua kovaa kalinaa, kun luut lähenivät toisiaan ja liittyivät yhteen nivel niveleltä. 8 Minä näin, että niiden päälle kasvoi jänteet ja liha ja että nämä saivat nahan ympärilleen, mutta elämää niissä ei ollut. 9 Herra sanoi minulle: ”Ihminen, kutsu sanallasi henkeä ja sano sille: Näin sanoo Herra Jumala: Tule, henki, tule taivaan neljältä tuulelta ja mene näihin surmattuihin, niin että ne heräävät eloon.” 10 Minä puhuin niin kuin Herra minua käski, ja luihin tuli henki. Ne heräsivät eloon ja nousivat maasta, ja siinä oli luvuton ihmisjoukko. 11 Herra sanoi minulle: ”Ihminen, nämä luut ovat Israelin kansa. Kaikki israelilaiset sanovat: ’Luumme ovat kuivettuneet, toivomme on mennyt, me olemme hukassa.’ 12 Sen tähden julista heille: Näin sanoo Herra Jumala: Minä aukaisen teidän hautanne, päästän teidät, oman kansani, haudoistanne ja vien teidät Israelin maahan. 13 Te tiedätte silloin, että minä olen Herra, kun minä aukaisen hautanne ja päästän teidät, kansani, haudoistanne. 14 Minä panen teihin henkeni, niin että te heräätte eloon, ja vien teidät maahanne. Silloin te tiedätte, että minä, Herra, teen sen minkä olen luvannut tehdä. Näin sanoo Herra.”